Autetaanko syrjäytyneitä?

Minun mielestäni syrjäytyneitä ei haluta auttaa. Ei sen paremmin nuoria kuin aikuisia. Aikuisia ei auteta ollenkaan ja nuorten auttaminenkin rajoittuu lähinnä etsivään työhön eli humalaisten nuorten porukoissa pyörimiseen ja juopottelun turvaamiseen tai parhaimmillaankin hyödyttömään terapiaan ja lääkitykseen määräämiseen.

Yhteiskunta vaatii syrjäytyneen kokevan ihmeparannuksen ja voivan noin vain lähteä hoitamaan asioitaan, opiskelemaan, työelämään, kuntouttavaan toimintaan ja muihin vastaaviin ensisijaisiin toimiin. Siitä huolimatta, että tosiasiassa syrjäytynyt tarvitsee mahdollisimman helposti kaikki perusasiat, kuten asunnon ja perustoimeentulon.

Varsinkin raitis ja muutoin kunnollinen henkilö joutuu kokemaan ensisijaisiin toimiin pakottamista, siitä huolimatta että syrjäytyminen tarkoittaa nimenomaan ettei henkilö parhaalla tahdollakaan voi toimia kuten ihmisen ensisijaisesti odotetaan toimivan.

Syrjäytymistä ymmärretään huonosti, yleensä sitä pidetään kaikki mulle ilman työtä elämäntapana jne. Sitä pidetään myös sosiaalipummiutena ja yhteiskunnallisena loisimisena. Siitä huolimatta, että monet syrjäytyneet eivät saa edes toimeentulotukea, vaan elävät säästöillään, perinnöillään tai lähimmäisen siivellä.

Syrjäytynyt tarvitsisi hyvin armeliaan ja anteliaan henkilökohtaisen avun ja suunnitelman normaalin elämän rakentamiseen. Syrjäytyneiden elämäntilanteet ovat varsin erilaisia. Itse esim tarvitsisin pikaisesti vaatimattoman asunnon ja varman perustoimeentulon, joutumatta heti pakotetuksi ensisijaisiin toimenpiteisiin ja elämään epävarmuudessa milloin toimeentulotuet evätään ja milloin myönnetään. Henkilökohtaisesta valmentajasta ja avustajasta saattaisi myös olla apua. Silloin olisi mahdollista yrittää kuntouttaa itseäni paniikkihäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden peloista ja muista syrjäytymiseni aiheuttajista. Siitä ei ole toivoakaan.

Voiolla myös toisinpåin että syrjäytynyt ei halua ottaa apua vaan haluaa olla syrjäytynyt.

Pitää paikkansa että avun saaminen on todella sattuman varaista ja yli 25-vuotiaille todella hankalaa. Itsekin etsin juuri jotain tahoa minne ottaa yhteyttä mutta ei näytä löytyvän. Olisi kiva jos olisi joku numero mihin voisi soittaa ja kertoa että tarvitsen apua, mitä voin tehdä.

mun oma tilanne on niin vakava että haluan olla syrjäytynyt koska muuten ei mikään onnistu... syrjäytynyt olen koska oon tosi ujo, arka, vainoharhainen ja tympääntynyt kiusaamiseen.
Tää syrjäytyneisyys toimii mulle hyvin.
Jos joku mun kaltainen kokee asian positiivisena niin ei huono asia välttämättä koska muuten ei mikään onnistu.
On niinku pakko olla syrjäytynyt.

Jos ei itse jaksa tai vanhemmat niin vaara on suuri. Pitää hakeutua hoitoon jos opiskelu ei suju: Jos ei ole opiskelupaikkaa pitää hakea tai mennä työkkäriin.

Joo ei kukaan tullut muakaan kotoa hakemaan. Itse oli vaan marssittava ensin terveyskeskukseen lääkärille, että toimet saatiin käyntiin. Monet syrjäytyneet ei välttämättä näe mitään keinoja, miten heitä voitaisiin auttaa ja pysyttelevät siksi mahdollisimman kaukana auttavista tahoista. Ketään ei voi pakolla auttaa. Toisaalta se vaatii syrjäytyneeltä suurta voiman ponnistusta lähteä hakemaan apua tilanteeseensa.

Onneks on sentään ainakin toistaiseks saanut olla rauhassa kotona, mutta nää kaikenmaailman Norjan ammuskelijat jne laittaa varmaan kohta poliisit mutkin pidättämään "varmuuden vuoksi" kun pysyttelen omissa oloissani.

P.S. Säästöillä elän ja töitä oon tehnyt aika ajoin niitä ylläpitääkseni, kun oli noista puhetta.

Itse selvisin syrjäytymiseltä ottamalla SSRI -lääkkeet vastaan pitkin hampain ja aloittamalla itse maksamani terapian. Onhan noita järjestöjä jotka auttavat, vaikka terveyskeskuksesta tai mielenterveystoimistosta ei heti riittävää apua saakaan. Aina kannattaa yrittää.

Kotiin ei tarvitse jäädä yksin potemaan. Kirkon diakoniatyön kautta saattaa löytyä sopivaa keskusteluapua ja toiminnallisia ryhmiä. Valkonauhaliitto tarjoaa ryhmiä ja keskusteluapua kaikenlaisille ja kaikenikäisille naisille, jotka eivät kuitenkaan tarvitse sairaalahoitoa. Sininauhaliitosta saa apua, jos elämään kuluu päihteisiin liittyviä ongelmia ja heillä lienee päivtoimintaakin. Paikallisilla mielenterveysyhdistyksillä on toimintaa ja tapaamisia, jossa voi käydä keskustelemassa tai viihtymässä joukossa.

Pahinta on minusta, jos joku ei halua ottaa mitään apua vastaan ja kituuttaa huonokuntoisena vuosikausia. Sitä on hirveää seurata. Olen myös itse taipunut ja ottant avun vastaan sieltä, mistä sitä saa, vaikka se ei niin omalta jutulta tuntuisikaan.

Työkkärin toiminnasta ei voi antaa minkäänlaista palautetta. Tädit eivät lue mitään palautteita vaan he itse päättävät mitä työttömälle tehdään. Osa syrjäytyy tätien ala-arvoisen kohtelun takia niin etteivät he ikinä mene takaisin työkkäriin, siten he elävät nollatuloilla. jos tädit osaisivat kohdella työttömiä asiallisesti eivätkä syyllistäisi heitä huijareiksi. Lisäksi he voisivat kannustaa toista aidosti. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva työ, jos niin vaan haluttaisiin. Mutta työtä ei tule kun ei mennä takaisin työkkäriin. Tädit eivät lainkaan ymmärrä sitä että toinen on syrjäytynyt heidän toiminnan seurauksena. Ainoa palautekanava näkyy olevan netin mielipidesivustot, joissa on myös erittäin asiallisia tarinoita miten kukin on syrjäytynyt. Näitä päättäjien ja tätien pitäisi lukea. Kirjoittakaa tänne vaan lisää asiallisia kertomuksia. Unohtakaa nuo häiriköt.

Syrjäytyneitä ei yritetäkään auttaa. Syynä on se, että tädit yrittävät tulkita lakia ja toimivat sen mukaisesti. Lain mukaan kaikkia ihmisiä pitää uhkailla ja nöyryyttää ja heitä pitää syyllistää rikolliseksi. Missään kohtaa lakikirjassa ei mainita sitä, että toista pitäisi kannustaa ja auttaa elämässään alkuun ja eteenpäin. Järjen käyttö on tunnetusti tätien hommissa täysin kiellettyä, koska laissa ei käsketä niin tekemään. Eikä asiasta kannata valittaa kenellekään ylimmälle oikeusoppineelle, koska hänkin tulkitsee vain lakia. Veronmaksajien varoilla on suuri huippuvirka perustettu, mutta käytännön ongelmia ei osaa ratkaista ilman lakikirjaa. Siispä ainoa mahdollisuus on se, että lakia muutettaisiin niin että siellä sanottaisiin selvästi ettei ketään kansalaista saa uhkailla ja nöyryyttää vaan kaikkia pitää kannustaa ja ketään ei saisi missään tapauksessa syrjäyttää.

Suomessa ei oo ihmisoikeudet kunnossa koska täällä syrjitään mm vanhuksia, Venäläisiä äitiä ja muitakin ulkomaalaisia, täällä myös syrjitään köyhiä ja muita sairaita.
Sairaalassakin katsotaan sitä oletko köyhä vai rikas.
Ei mene hyvin "hyvinvointivaltiossamme" (= (=

Tuli kirje kotiin, jossa oli Kevan laskemat eläketuloni. Joskus 10 vuotta sitten olin pyörittelemässä papereita. 10 euroa kuussa siten saisin tulevaisuudessa eläkettä. 10 vuotta tuloni ovat olleet nolla euroa, koska työkkärin ala-arvoisen kohtelun takia minut pistettiin karenssille. Odotin, että olisin viimeinkin saanut kannustavan kirjeen työkkäristä. Suurella ilolla oikein avasin kirjeen, että joko viimeinkin. mutta ei. Kirjeessä vielä kehdataan väittää että työtä tekemällä eläketulosi kasvavat. Odotan kuitenkin edelleen sitä työvoimatoimiston lähettämää kannustavaa kirjettä.

En luota enää paskan vertaa ihmisiin, exäni petti viimeisetkin luottoni muihin ihmisiin alkamalla tapailee mun kaverin kanssa ja vielä haluten jatkaa mun kanssa, pitäen salasuhdetta yllä.

Olen ennen parisuhdetta ollut vain muiden syrjäytyneiden seurassa ja nyt tämän myötä näin millaisia kusipäitä nuo kaikki tässä mädässä yhteiskunnassa pärjäävät ovat.

Näitä lampaita hallitaan koko ajan pelolla, mutta jäin eläkkeelle koska en suostunut tuohon pompotukseen. Olen jo vuosia ollut valmis kuolemaan tämän nykyisen järjestelmän tuhoutumisen puolesta. En halua osallistua yhteiskunnan moraalittomuuksiin, joten osaltaan kohdallani on valinta olla syrjäytetty.

Ei saa apua ja syrjäytymiseni on tietoinen valinta juuri siksi että oikeasti toimivaa ja sopivaa järjestelmää ei ole olemassa. Syrjäytyneenä on turha koittaa viritellä mitään kontakteja koska rahaa ylläpitää sosiaalista toimintaa (joka tapahtuu väistämättä rahapuitteessa jollain tavalla) on turha yrittääkään. Koska olen velkainen tavalla josta ei voi vapautua (masennuksen takia kertyneet elatusapuvelat) ja työhistoriani on heikko en pysty saavuttamaan sellaista työtä jonka varaan voisi rakentaa talouttaan ja uskoaan tulevaisuuteen.

Kaikki tämä masentaa minua niin syvälle etten enää hoida asioistani mitään muuta kuin kuukausittaiset vuokran ja sähköjen maksut.Koen että ajan tuhlaaminen jo tuhotuneen elämänkaavan "pintaremonttia" varten on tuhlattua aikaa. En yritä päästä junaan koska se on aivan liian kaukana. Koska olen lähellä neljääkymppiä on selvää että "Nuorisosyrjäytymisen estäminen" ei myöskään koidu millään tavalla hyödykseni, vaan roolini on olla kiusallinen asiakas T&E keskusksessa joka halutaan toimistolta ulos ja unohdetaan nopeasti.

T&E keskuksien kanssa olen jo oppinut miten toimitaan ja miten saadaan vältettyä kaikki työllistämistoimenpiteet (jotka olisivat negatiivisia elämänlaadulle; aikani kuluisi minulle hyödyttömässä asiassa.). Samoin pidän yllä harvakseltaan toteutuvaa hoitosuhdetta mielenterveyspuolelle ja käytän tuota hoitosuhdetta lähinnä siihen että saan työkkärin pois kimpsutani. Hoitosuhteesta ei ole ollut mitään konkreetista hyötyä ja esim. masennuslääkkeet olivat plus miinus nolla eivätkä johtaneet mihinkään, vain tunne-elämän latistumiseen - henkinen käsitykseni tilanteestani ja tulevaisuudesta ja mahdollisuuksien puutteesta on jo lukkiutunut järkeeni ymmärrystasolla joten sitä ei voi poistaa masennuslääkkeillä, "Tieto on lisännyt tuskaa".

Minkäänlaista oikeusturvaa tai huomiointia siitä etten ole oikeasti pystynyt hoitamaan asioitani masennuksen takia ei ole olemassakaan. Samoin mikään instanssi ei esim. käytä psykologini tietotaitoa saavuttaakseen ymmärryksen että tarvin apua ja mikään ei tule toimimaan ellei tilannettani saada ulkopuolelta hallintaan ja järkevöityä ja systeemi tule vastaan ja näytä todellista ymmärtämystä. Tämän täydellisen oikeudettomuuden takia olen menettänyt uskoni järjestelmään lopullisesti, en koe että virkamiehet, poliitikot, poliisit tai kukaan muukaan tekee työtään yhteiskuntaa tai parempaa maailmaa varten,, vaan ihmiset elävät jonkinlaisessa itsekkäässä harhassa ja oikeuttavat asiat sillä että "asiat nyt vaan on näin". Tämä vie minulta viimeisenkin halun osallistua tai pyrkiä mihinkään, on selvää että tälläisessä maailmassa kaltaiseni ongelmissa ja heikossa tilanteessa oleva ihminen joutuu joko hyväkskäytetyksi tai unohdetuksi - ja minä valtisen sen unohdettuna olemisen suosilla ja edistän sitä, olemalla aktiivinen ja "näkyvä" joutuisin vain kärsimään koska kelpaisin T&E keskuksien mielivallan kohteeksi.

Surullista on se että ymmärrän täysin millaiset toimenpiteet auttaisivat minua suuresti ja mahdollistaisivat esim. sen että voisin tehdä työtä ja hallita taas elämääni ja osallistua elämään tavalla että olen tuottava yksilö. Osaan myös järkevästi perustella miksi nuo toimenpiteet olisivat oikeutettuja ja järkeenkäypiä ja miksi nistä olisi sekä minulle että kokonaisudelle hyötyä. Täten siis ymmärrys on lisännyt tuskaani koska jopa masentunut mieleni pystyy ratkaisemaan dilemman jota koko asiantuntija-teemme-muka-hyvää systeemi ei pysty kaikkine resursseineen selvittämään.

Järjestelmä jossa elämme on ihmiselämiä tuhoava idiootti-Jumala typerässä kaikkivaltiudessaan. Kun yhteiskunta-Jumala päättää että syrjäytynyt on syrjäytynyt silloin syrjäytynyt on syrjäytnyt, ja kun yhteiskunta-Jumala päättää että väärät syrjäytymisen vähentämistoimet ovat oikea valinta niin silloin ne ovat se valinta mikä tehdään ja siinä ei syrjäytynyt voi kuin syrjäytyä entisestään.

Koska yhteiskunta aiheuttaa tämän syrjäyttämisen meille, niin eikö syytä olisi nimenomaan puhua syrjäyttämisestä eikä syrjäytymisestä?

Nykyinen näennäisdemokraattinen plutokratia ei ole yhteiskuntarakenne, jossa itse haluan tai edes pystyn elämään.

Jos olet luonteeltasi vastarinnankiiski täällä Suomessa, niin voit olla varma että kiusaaminen ja muu syrjäyttäminen jatkuu tarhasta läpi työelämän ja aikuisiän. Tämä kulttuurin mukaan käyttäytyminen on todella lapsellista ja ihmisyyttä halventavaa. En halua olla siinä mukana ja onneksi olen pasifisti, niin en syyllisty väkivallantekoihin. Vaikkakin niiden tekijöitä ymmärrän.

Ja siis nuorisosyrjäytymistä ja työttömyyttä ei tulla hoitamaan millään tavalla, vaan tulevaisuus tuo noille nuorille pakkotyön jolla pönkitetään keskiluokan ja yläluokan asemaa.

Maahamme tullaan luomaan kokonainen köyhätyöntekijöiden sukupolvi jotka pakotetaan toistuviin työsuhteisiin palkalla josta ei jää elinkulujen jälkeen mitään käteen. Tätä ryhmää pidetään kurissa nälkäpakotteella ja sillä että heti kun ei käy "työtoiminnassa" joutuu asunnottomaksi ja kaikkien tukien ulkopuolelle.

Tämä on suomalaisen nuoren tulevaisuus. Tämä tulevaisuus ei määrity ihmisarvon kautta, vaan sen kautta että mitä kouluja kävit. Korkeakoulutus indoktrinoi korkeakoululaiset ajatusmalliin jossa he ovat "parempia ihmisiä" ja siksi heidät asetetaan johtaviin asemiin ja heille annetaan työt - koska heidät opetetaan pitämään "Omiensa" - eli ylä-keskiluokan oikeuksia ja toimintatapoja. Elitisöityminen ja toisten alentaminen opetetaan kouluvuosien aikana noihin ihmisiin ja heille orjanomistus tulee olevaan luonteva tapa "Hyväntekeväisyyteen" ja näin sukupolvesta seulotaan uusi eliitti ja orjakasti erilleen. Eliitille opetetaan eliitin elämäntapa ja orjaväestölle opetetaan kuinka eletään orjina, niin että tästä muodostuu hyväksytty "status quo" jota kukaan ei halua tai ymmärrä kyseenalaistaa.

Suomen nuoria odottaa elämän mittainen työrupeama josta he eivät saa palkkaa jolla voi toimia nykyelämän mittapuussa edes perustasolla, he tekevät työpäivänsä ruokaa ja pientä vuokrakattoaan vastaan. Perheiden perustaminen on entistä harvinaisempaa koska köyhällä orjaluokalla ei ole varaa tarjota jälkeläisilleen peruselämäntasoa kun inflaatio syö lapsiperheiden tuilta ostovoiman, tai parhaassa tapauksessa muu yhteisö tulee sitomaan lapsiperheelliset köyhät nuoret erityisen raskaaseen työhön käyttäen lapsia kiristämisvälineenään (eli myöntämällä laajennettua lapsiperheen tukea vain ankaraa työtä vastaan).

Tämä on suomalaisen nuoren tulevaisuus suurelle osalle nuoristamme, elleivät he käy suoraan ja rajuun taisteluun omasta osastaan öykkäröivää ikääntyvää keskiluokkaa ja elitismiä vastaan. .

Virallista auttavaa tahoa ei ole(nuorella/vanhalla), ainakaan käytännössä toimivaa. Paperilla löytyy hienoja systeemejä.

Epäviralliset/yksityiset ruoka- ja soppajonot taitaa olla ainoat todelliset auttajat.

Kyllä heitä autetaan. Sauli Niinistökin on puhunut asian puolesta. Viime aikoina on perustettu niin sanottuun etsivään nuorisotyöhön. On aletty kartoittaa ja etsiä nuoria, jotka eivät ole työnhakijoina, eivät töissä tai opiskele ja heitä yritetään auttaa hoitamaan asioitaan, selviytymään arjen rutiineissa, hakeutumaan hoitoon tai työharjoitteluun ....
Meidän kaikkien kannattaa tukea nuoria ja tietenkin vanhempiakin, jos huomaamme että lähipiirissä on tällaisia uhohdettuja syrjäytyneitä ihmisiä.

Joo kyllä heitä etsitään Niinistön johdolla varmasti jossain pääkaupunkiseudulla sattumanvaraisesti, että saadaan media-rauha tästä aiheesta.

Mutta syrjäytyneitä on muunlaisiakin ja ikäisiäkin ja ympäri suomea ja osa saattaa olla työnhakijanakin työkkärissä kuten minä.

Olen pieneltä paikkakunnalta, jolla ei ole minulle muuta tarjottavaa kuin työharjoittelua ynnä muuta ilmais-toimintaa.
Olisin valmis muuttamaan saman tien isompaan kaupunkiin etsimään töitä, mutta mistä muutto-rahat, kun takuu-vuokriinkin uppoaa helposti toista tonnia ja tukiverkostoa ei ole.
Ja kaiken huipuksi luottotiedot ovat nuorempana menneet yhden typerän autokaupan vuoksi.
Summa ei ole päätä huimaava mutta millä tilanteen korjaat, kun tuolla kelan korvauksella niitä velkoja ei hirveästi edes kannata lyhennellä. Ja nämä luottotiedot taas osaltaan vaikuttavat asunnon saamiseen.

Ainoa selviytymiskeino on vältellä näitä työkkärin ilmais-töitä kun ne eivät ikinä johda mihinkään, ja olla jumissa täällä pienessä kylässä.
Ja kun jumitat tarpeeksi kauan, niin ei kerry työkokemusta, joka taas parantaisi työllistymismahdollisuuksia tulevaisuudessa. V*ttumainen noidankehä.
Ja sekään ei yhtään paranna tilannetta että valtio yrittää jatkuvasti torpedoida köyhien asemaa yhteiskunnassa.

Tällaisessa tilanteessa tarvitsisi juuri jonkun henkilön joka potkisi perseelle ja neuvoisi mitenkä nämä asiat saisi hoidettua, kun kaikki eivät ole luonnostansa kovin hyviä ongelman-ratkojia.

Ei auteta. Koska asia ei suuremmin kiinnosta ketään.

Syrjäytyminen on vakava ongelma ja asialle ei kyetä tai viitsitä juuri tehdä mitään. Asia ei oikein kuulu kenellekään.

Yksi syrjäytyneiden laaja joukko ovat mielenterveyskuntoutujat, joille mikään instanssi ei keksi mitään järkevää tekemistä silloin, kun olet jo ajautunut tai joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle jonkin mielen sairauden vuoksi. Tällaisia aikuisia ihmisiä on Suomessa useita kymmeniätuhansia henkilöitä.

Jos yrität hakeutua työvoimatoimistoon, niin helposti sinut otetaan työnhakijaksi mutta sen jälkeen ei työvoimaviranomaisia kiinnosta yhtään se, miten mielenterveyskuntoutujia yritetään työllistää avoimille työmarkkinoille. Kolmen vuoden aikana ei ole tapahtunut ainakaan minulla työllistymisen suhteen yhtään mitään. Yhteenkään työpaikkaan minua ei ole suositeltu. Kun ei pääse työelämään, niin aika meinaa eläkkeellä tulla pitkäksi, kun ei aina tahdo löytää järkevää tekemistä päivien ajaksi. Sitten on keksittävä monia oheistoimintoja, jotta saisi tapettua aikaansa vähemmäksi.

En keksi mitään järkevää keinoa sen suhteen, että pääsen takaisin työelämään, Jatkuva koulutuksessa ja kurssituksessa oleminen ei enää kohta nelikymppisenä jaksa koko ajan kiinnostaa. Pula on työnantajista, mutta vaikuttaa siltä, että en löycä järkevää keinoa työllistymisen mahdollistumiseksi ainakaan minulle. Tässä tilanteessa on varmaankin myös moni muu kuntoutuja.

Hei!
Tämä on vähän vanha ketju, en tiedä nyt lukeeko kukaan tätä enää mutta ajattelin tähän tälläistä näkökulmaa pistää.
Elikkä miten te sitten ehdottaisitte jos joku yksilö kokee että tahtoisi auttaa syrjäytyneitä? Ei varmaan mikää koulutus oikein auta , ainakin noiden tekstien perusteella.
Mutta mitä sitten voisi tehdä? Itse olisin todella mieluusti auttamassa minkä voin, mutten tiedä yhtään mitä kautta lähteä toimimaan tai mikä syrjäytynyttä auttaisi?
Näkeminen , kannustaminen..?
Mielestäni tämän keskustelun voisi kääntää sellaiselle linjalle, että okei valtio ei auta mutta mitä me ketkä tätä asiaa mietitään ja jotka näkee kuinka tärkeä asia se on voidaan tehdä?

Minä olen myös miettinyt, miten saataisiin elämänhalua syrjäytyneisiin ihmisiin.
Ehkä parasta olisi suora apu. Jos tunnet tai tiedät jonkun ihmisen joka on syrjäytynyt, ota häneen yhteyttä ja pyydä vaikka lenkille. Lenkillä voisi keskustella asioista ja suunnitella, mitä voisi tehdä jatkossa. Jos henkilö innostuu jostakin niin siihen vaan kannustamaan.

Usein syrjäytynyt ei ole kiinnostunut mistään, häneltä puuttu aloitekyky ja motivaatio. Joku ulkopuolinen voisi olla piristäjänä ja kannustajana elämässä eteenpäin. Hyvin monet syrjäytyneet ovat aivan yksin ilman ystäviä ja yksikin hyvä ystävä voisi olla kullanarvoinen.

Julkisella puolella ja kolmannen sektorin toimet ovat sellaisia, että sinne tullaan ja mennään eikä kukaan ohjaaja perehdy syvemmin kenenkään tilanteeseen. On työpajoja, missä voi harrastaa ja työkokeiluja ym. mutta ne eivät johda konkreettisesti eteenpäin. Kuitenkin syrjäytynyt tarvitsisi nimenomaan jonkun oman "tukihenkilön" joka antaisi ideoita ja auttaisi hänet uuteen elämään.

Olen pahasti syrjäytynyt ,täältä on helvetin pitkä matka jokapuolelle.

Ei auteta ellei itse hae apua. Itse syön Cipralexia ja en siltikään ole kykenevä kuin pakollisiin vapaa-ajan toimintoihin, koska ihmiset ovat minulle myrkkyä.
Muutamia tunteja pitempään en viikossa jaksa ihmisten läsnäoloa ja mun vuorovaikutustaidot ovat aivan perseestä.

"Ehkä parasta olisi suora apu. Jos tunnet tai tiedät jonkun ihmisen joka on syrjäytynyt, ota häneen yhteyttä ja pyydä vaikka lenkille. Lenkillä voisi keskustella asioista ja suunnitella, mitä voisi tehdä jatkossa. Jos henkilö innostuu jostakin niin siihen vaan kannustamaan. "

Jotka haluavat auttaa, voivat ottaa yhteyttä vaikka Helsinki Missioon, jos ei uskikset ole liian pelottavaa sakkia.
Itse en ole toiminnassa aktiivisesti mukana, mutta kk-lahjoittajana.
Varmaan ei-uskonnollisiakin järjestöjä löytyy.

Olin itse joutunut työkyv.eläkkeelle, ja totaalisesti yksin,läheisiä oli menehtynyt,
pyysin tukihenkilöä seurakunnalta kun en enää päässyt ulos ovesta pahentuneen paniikkihäiriön vuoksi.
No, eräs henkilö tulikin, kävi muutamia kertoja ja houkutteli kovin seurakunnan tapahtumiin, mutten jaksanut niihin mennä, pakosta, kun ei ns kirkkouskovaisuus ole oma juttuni ollenkaan vaikka Jumalaan uskonkin.
Hän sitten ei enää tullut edes käymään, tai kysynyt olenko hengissä...

Ehkä eniten juurikin kaipasin ystävää, joka mitään "odotuksia" ja "vaatimuksia"
esittämättä olisi tullut vain käymään, juttelemaan tai seuraksi jonnekkin.
Kysyin seurakunnasta, että olisiko joku ihminen jolle itse voisin olla tukena ja ystävänä, monessa liemessä keitetty kun itsekin olen.
Joku totaalisesti syrjäytynyt.
Sanottiin, että se olisi sama kuin sokea taluttaisi sokeaa...
Siis what!?
Siinähän olisi mielestäni vain kaksi yksinäistä.

No, mielenterveyspuolelta jos haluat jonkun tukihenkilöksi, ystäväksi
vaaditaan koulutus ystävänä olemiseen...
Edelleen, että what!?

Kun väsyneenä totesin, että mistähän niitä ihmisiä voisin itse löytää,
missä he ovat? Kotiinsa linnoittautuneita? Kapakassako?
Vastaus joka puolella oli :
"Voi olla, sitä ei ihan tiedä."

Haluaisin kovasti olla (itse itseäni pikkuhiljaa kuntouttaneena)
jonkun sellaisen ystävä,
joka ei vaadi minulta koulutusta siihen. :)

Mä just tahtoisin syrjäytyä! Kuvitelkaa nyt miten kivaa. Ei tarvi puhua kellekään, ei tarvitse miettiä mitä vastaa kun toinen puhuu, tarvitsee huolehtia vaan omasta itsestään, ei ole vastuussa muista eikä kenenkään tarvitse kärsiä sinun takiasi. Ajattelin syrjäytyä jos epäonnistun aikuiselämässä :)

Niin, onko muuta keinoa, kuin alkaa soitella ihmisten ovikelloja, kysellen: "Oletko tuntenut itsesi syrjäytetyksi?" (joka onkin lähempänä totuutta)
Siis syrjäytetty.
Minusta olisi ystäväksi....mutta mutta mutta..
Kun ei sellaista tutkintoa ole olemassakaan..
Minusta kuulostaa jo pilkanteolta yhteiskunnan taholta.

Täysi-ikäisillekin on paljon mahdollisia auttavia tahoja, mutta ongelmana tietty on miten niiden piiriin pääsee. Nuorisotyöhön liittyvät aputoimet on suunnattu kaikille alle 29-vuotiaille, sillä he ovat nuorisolain alaisuudessa. Täsyi-ikäisille henkilöille työpajatoiminta taitaa olla yleisin keino yrittää saada kyseinen henkilö takaisin yhteiskunnan sekaan.

Kaada ihan vaan ittelles.
Miten perustelet ettei "ikäihminen" voisi olla syrjäytynyt?

Vähän vanha aihe mutta ajattelin antaa oman ajatukseni aiheeseen. Henkilö joka on muutoin kunnossa, eli ei huumeita/alkoholia, ongelmia lain kanssa, jää valitettavasti hyvin yksin. Jos on ongelmaa henkisen jaksamisen kanssa esim. tilanteensa vuoksi ei apua saa kuin mt-puolelta/te-toimistosta, joten avun hakeminen on aika vaikeaa jos ei halua apua kummastakaan. Tietoa on myös liian vähän ja tarpeeksi kauan kun on yhteiskunnasta poissa niin sen vaikeampaa on sinne palaaminen, ihan jo senkin takia ettei muista enää miten toimitaan. Tunnen suurta empatiaa syrjäytyneitä nuoria ja aikuisia kohtaan, koska monilla heistä olisi kaikki mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa täysiarvoisina jäseninä mutta eräiden seikkojen takia tämä on vaikeutunut. Yhteiskunta sekään ei tue niitä jotka ovat polulta tippuneet. Esim. uudelleen kouluttautuminen on tehty pirun vaikeaksi ja mahdollisuus uudelleen kouluttautua on lähinnä niille jotka pystyvät itse rahoittamaan koulunsa eli ovat jo yhteiskunnassa kiinni. On todella sääli että hiljaista voimavaraa ei osata auttaa sen vertaa että saataisiin siitä pontta Suomenkin yhteiskuntaan.

Tiedän ettei yhdelle ihmiselle anneta kuin tietty määrä mahdollisuuksia ja rajat toki tulevat vastaan jokaisessa asiassa joskus, mutta on inhottavaa ettei sitä potentiaalia käytetä yhteiskunnassa hyväksi niiden eteen jotka apua tarvitsisivat, jota helpolla tavalla voitaisiin hyödyntää ilman sen isompaa taloudellista panostustakaan. Esim sen sijaan että ihmiset viruu työttömänä antakaa heidän opiskella sillä samalla rahalla. Ainakin aika kuluu järkevästi eikä kotona työpaikkailmoituksia selaten joihin ei ole mitään saumoja päästä. Samalla panoksella kun turhia valvontoja yms käytetään voitaisiin aika käyttää niiden henkilöiden auttamiseen eikä valvomiseen sekä rangaistuksiin. Kaikenlainen paperisota syö ihmisiltä voimat ja varsinkin työntekijöiltä, jotka ovat lähtökohtaisesti menneet alle auttamaan ihmisiä. Myös tämä auttamisen kulttuuri tuntuu välillä aika hämärtyneeltä. Onko te-toimistot yms. enää ihmisen auttamista varten vai valvomista varten?Suomea leimaa uskon puute ihmistä kohtaan, tarve tukistaa ja rangaista ennen ensimmäistäkään porkkanaa. Pienillä ihmisillä on yhä ahtaammat tilat hengittää ja ongelmien kasvu alkaa räjähtää kohta käsiin. Ongelmienn ehkäisystä on tullut pelkkää ongelmien hoitamista ja asian johtaminen tähän tekee yhteiskunnasta yhä epäinhimillisemmän ja kylmemmän.

Syrjätynyt on nimittelyä. Kukaan ei sano itse olevansa syrjäytynyt. Työtön on kyllä syrjässä työpaikasta, yksinäinen erossa toisista ihmisistä, köyhä rahasta, jne mutta niitä varten on jo olemassa sanat työtön, yksinäinen ja varaton. Työtön voi voida hyvin, köyhä ei edes halua rahaa ja moni viihtyy vallan hyvin yksinään. Ne on aina ne toiset ihmiset jotka ovat syrjäytyneitä. Sana on liian epämääräinen. Moniongelmainenkin olisi parempi termi.

Syrjäytynyt on poliitikkojen keksimä termi jolla he osoittavat kohteen jota auttaakseen saavat esiintyä myötätuntoisina. Kyse ei ole kuitenkaan muusta kuin nimittelystä, syrjäytynyt ei ole sairauslistassa eikä laki sitä tunne sen kummemin sosiaalityössä kuin mielenterveyden hoidossakaan.

Auttakaa siis työtöntä ammatillisesti, pyytäkää yksinäisyydestä kärsivää seuraanne ja huolehtikaa sosiaaliturvasta ja vuokra-asuntojen määrästä. Yleensä vain apua hakevaa autetaan, muut osaavat elää ihan hyvin itsekin. Vielä 20 vuotta sitten kukaan ei ollut syrjäytynyt. Sana on lanseerattu sen jälkeen poliittiseen käyttöön.

Eduskunnassa istuu 200 syrjätyneitä, eli mitään ei osaa, mitään ei tiedä mutta viina on ilmaista?

Vuosi-2017 täällä, joulukuuta.

Ei nykymaailmassa ehditä murehtimaan syrjäytymisestä tai muusta vastaavasta, on niin kiire ettei edes syödä ehditä, niin mitä? pitäisi vielä syrjäytyneistäkin huolehtia?

Onneksi mentiin EU niin päästiin omasta rahastaki siinä sivussa eroon, tyhmin idea ikinä sitoa itsensä niin paljon kehittyneemmän valtion kanssa samaan valuuttaan ettei voi kun ihmetellä, ja vielä niin että itsellä ei ole mitään valtaa koko valuuttaan, tai EU säädöksiin. Samalla myydään luonnolliset monopolit / infra, jotta voidaan maksaa kulut jotka EU mukana tuli. Eli toisinsanoen suomi_myyntiin_100v.

Kyllä haudassa käy kuhina.

Ei saa jos ei itse hae.
Jos olet NEET niin et saa yhtään mitään ellet itse hae.
Kuka pahoinvointia huomaa jos ei koskaan ole missään, tai jos käykin jossakin niin yleensä ihmiset kiertävät 20 kilometrin päästä jos näkevät mutrunaaman. Kukaan ei halua yliimäräisiä ongelmia itselleen.

Kävin lääkärillä puhumassa 10 vuoden syrjäytymisestä ja ahistuksesta ynnä kaikesta, kauhisteli asiaa ja tunki 2 pilleri reseptiä ohjeineen 15min - 30min ajassa ja se oli siinä.
Söin hetken pillereitä enkä muista tuolta ajalta juuri mitään, olin elossa mutta kuollut. Zombi(e), kuten sanotaan.

Odotin elämältä aivan jotain muuta, "koulu"kiusaus senkun jatkuu vaikka olen jo ajat sitten koulut käyty. Sen jotenkin ihmiset aistii että tuota voi potkia päähän ja hakata eikä se tee mitään takaisin. Mitäs siinä teet muuta kuin olla fyysisenä ja henkisenä nyrkkeilysäkkinä.

Elämä kun on ohi niin jos jotain jatkoa tulee, saa siinä kaikki sitten ihmetellä että minkälaista paskaa sitä ite kukin on toisilleen tehnyt.

Suurin ongelma on nämä jolla on perusasiat hyvin mutta eivät pääse opiskelemaan eikä töihin koska verkostoituminen puuttuu.

Onneksi nykyään on tarjolla apua. Erilaiset järjestöt tekevät tärkeää työtä kuten hdl:n vamos, myös muut ovat valmiita auttamaan. Huomasin netistä https://wib.group, jossa nuoret miehet auttavat nuoria. Auttaminen pitäisi olla jokaisen velvollisuus.

Joo kyllä tämä syrjäytyminen alkaa olla jo melkoinen ongelma.. Tuntuu, että se vain paisuu. Apua on kyllä jonkin verran tarjolla (eri asia kuinka laadukasta), mutta ongelmana on, ettei ihmiset ole valmiita ottamaan apua vastaan.