Puolison tulot reilu 3000 e/kk, jäänkö ilman

Hei! Valmistun pian koulusta ja jään todennäköisesti työttömäksi. Työssäoloehto ei täyty, joten työttömyyspäivärahaa en voi saada. Työmarkkinatukeen taas vaikuttaa puolison tulot. Voiko olla niin, että jos puolisonti tienaa reilun 3000 e/kk, en saa lainkaan työmarkkinatukea? Näin Kelan laskuri väittää, mutta en ole varma, osasinko täyttää kaikki kohdat oikein. Kivakiva, jos joutuu täysin puolison elätettäväksi...
7251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ansiosidonnaiseen päivärahaan ei vaikuta puolison tulot ja varallisuus mutta muihin tukiin se vaikuttaa. Katsotaan talouden kokonaistulot. Sinun tapauksessa et tule saamaan euroakaan. -90-luvulla laman takia kiristettiin myös opiskelijoiden opinto ja asumistukiehdot siten että puolison tulot leikkasivat tukia. Teimme virheen siinä että vaimoni kun muutti virallisesti luokseni niin kaikki tuet poistettiin. no sai hän hieman alle 100 euroa/kk jota perusopintorahaa. Elätin häntä liki 7 vuotta ja sinä aikana olimme molemmat todella köyhiä. No sinä varmaan työllistyt viimeistään syksyllä joten teillä tilanne parempi vaikka kesä sitten voi olla hieman niukempi lomanvieton suhteen...Koska asiat muuttuu jatkuvasti niin varmista kuitenkin Kelalta asia.

Äänestä

Tee vauva! Saat lapsilisää ja äitiyspäivärahaa ja muita "ruhtinaallisia" tuloja. On jotain omaa rahaa. Ja jos mies nostaa kytkintä pystyt rahastamaan ruokkoa siltä. Sossu maksaa loput. Voit yrittää hakea kaikkea mahdollista tukea ja tavaroita ym mitä vaan keksit. Näillä pärjäät mukavasti eikä tarvi olla rahaton.

Tuossahan on muuten se vaara, että se antaa kenkää kun loisit sen rahoilla tekemättä mitään. Vauvalla sitoutat sen suhteeseen tai avaat rahahanat.

Äänestä

Samassa tilanteessa ja tänään vein työttömyysetuushakemukset. Mulla tais jäädä 1kk kiinni se ettei työssäoloehto täyttynytkään, omien laskujeni mukaan. Mutta katsotaan kelpaako kaikki opiskelujen ohella tekemäni työ, kun sehän otetaan huomioon max. 7 vuoden ajalta.

Ja jos käy huonosti niin työmarkkinatuki on minunkin kohdallani 0 euroa, ja puoliso on ilmoittanut ettei aio minua elättää. En tosiaan tiedä mikä sitten eteen. Toimeentulotukeakaan ei voi saada puolison tulojen perusteella. Vaihtoehtoja ovat nämä: avioero, muuttaminen erillisiin asuntoihin, vauvan tekeminen, pimeän työn tekeminen, uudelleen opiskelemaan hakeminen (opiskelijan asumistukeen puolison tulot ei vaikuta). Toivon kuitenkin, että aktiivinen työn hakeminen on se paras pelastaja.

Vähän kyllä meinaa pelottaa, kuinka kauan joudun nollatuloilla elämään, miten selviän omasta puolikkaasta vuokrasta jne. Omat säästöt sentään riittää pariksi kuukaudeksi vielä, mutta sen jälkeen alkaa tulla hätä käteen. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville. Tähän aikaan vuodesta meitä on paljon.

Äänestä
  • Ansiosidonnaiseen vaaditaan säännöllinen palkkatyö ilman taukoja 9kk ajalta. Sairaslomat ei vaikuta.

    Äänestä

  • "Puoliso on ilmoittanut, ettei aio minua elättää".. vaan lain mukaan ainakin aviossa olevilla puolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus. Mulla oli sama tilanne joitain vuosia sitten. Työvoimakoulutuksen etsin sitten oikein pitkän ja yllättäen se poiki työpaikan! Olin varma, että olen koko kurssilta vihoviimeinen joka työlistyy. Mutta kyseessä oli "oikean" oppilaitoksen järjestämä ammattitutkintoon valmistava koulutus, ei siis mikään elämyspajakurssi.

    Sulla on siis vielä yksi vaihtoehto luettelemiesi lisäksi, eli työvoimapoliittiset kurssit. Kannattaa vaikka niitä työnhakukurssejakin käydä, jos ei muuta löydä - niiltä ajoilta saat työmarkkkinatuen ja 9 euroa päivä ylläpitokorvauksen. "Työllistymistä (muka)edistävien" Toimenpiteiden aikana ei puolison tuloja katsoja. No osa noista edistää oikeasti, kun valikoi kurssit tarkkaan.

    Äänestä

  • Nimijamerkki kirjoitti:

    "Puoliso on ilmoittanut, ettei aio minua elättää".. vaan lain mukaan ainakin aviossa olevilla puolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus. Mulla oli sama tilanne joitain vuosia sitten. Työvoimakoulutuksen etsin sitten oikein pitkän ja yllättäen se poiki työpaikan! Olin varma, että olen koko kurssilta vihoviimeinen joka työlistyy. Mutta kyseessä oli "oikean" oppilaitoksen järjestämä ammattitutkintoon valmistava koulutus, ei siis mikään elämyspajakurssi.

    Sulla on siis vielä yksi vaihtoehto luettelemiesi lisäksi, eli työvoimapoliittiset kurssit. Kannattaa vaikka niitä työnhakukurssejakin käydä, jos ei muuta löydä - niiltä ajoilta saat työmarkkkinatuen ja 9 euroa päivä ylläpitokorvauksen. "Työllistymistä (muka)edistävien" Toimenpiteiden aikana ei puolison tuloja katsoja. No osa noista edistää oikeasti, kun valikoi kurssit tarkkaan.

    Lisään vielä, että sillä tavalla eri tilanne, että puoliso ei valittanut ja elätti kiltisti. Nyt sitten kun olen töissä, saa puoliso takaisin, ostan suurimman osan perheen ruuista ja maksan ison osan laskuista.

    Äänestä

Tuossa on se hyvä puoli. Että ei tarvitse mennä työvoimatoimistoon jos on työtön. Saa rauhassa etsiä oman työnsä ilman kyykytystä tai olla vaikka työttömänä niin pitkään kuin haluaa jos puoliso sen hyväksyy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työttömyyskorvausta? kirjoitti:

Hei! Valmistun pian koulusta ja jään todennäköisesti työttömäksi. Työssäoloehto ei täyty, joten työttömyyspäivärahaa en voi saada. Työmarkkinatukeen taas vaikuttaa puolison tulot. Voiko olla niin, että jos puolisonti tienaa reilun 3000 e/kk, en saa lainkaan työmarkkinatukea? Näin Kelan laskuri väittää, mutta en ole varma, osasinko täyttää kaikki kohdat oikein. Kivakiva, jos joutuu täysin puolison elätettäväksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu