avioliittoon? Pystyttekö luottamaan puolisoonne? Oletteko itse ehdottoman rehellisiä puolisoanne kohtaan?
Kuinkamoni uskottomuudesta alkanut suhde johtaa
aamukahvi
15228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Helppoa kuin heinänteko. Tilanteen "raadollisuus" oli heti alusta saakka selvä: mies kyllästynyt liitossaan, mutta niin mukavuudenhaluinen, ettei tehnyt asialle mitään ennen kuin tapasimme. Minä eronnut hiljattain, ei mitään odotuksia tulevaisuuden suhteen. Kaksi ihmistä elämän valttikortit vähän sekaisin kohtasivat ja kaikki "likaiset yksityiskohdat" jaettiin heti alusta saakka. Kyllä ja kyllä: pystyn luottamaan häneen ja olen hänelle rehellinen. Yhdessä seitsemän vuotta, joista naimisissa nyt viisi.
Ja edelleen uskottomuuspalstalla?!
fyghujiokp
Tuo nyt ei ollut toivottu vastaus. Uskottomuudestahan suhde alkoi. Tarkotus oli saada kuulla/lukea onnellisia hape endiä kakkosten suusta/näppikseltä.
Kyllä ykkösöityneet voi ja on toivottavaakin että kertovat kokemuksistaan. Sillä uskottomuudestahan heidän liitto alkoi.
Vaikea sanoa vielä johtaako avioliittoon, mutta yhdessä ollaan. Haluamme olla rehellisiä, koska tiedämme molemmat miltä valheessa eläminen tuntuu eikä siitä nauttinut kumpikaan. Salasuhteilu on todella rankkaa eikä oikein ketään kohtaan, eli neuvona muille asian kanssa kamppaileville; pyrkikää pois tilanteesta, pyrkikää ratkaisuun, jossa ketään ei petetä.
Hei, ykköistyneet kakkoset! Jos olisitte työnantajia, ottaisitteko töihin henkilön joka olisi vaikka kavaltanut rahaa edellisessä työpaikassaan ja ajattelisitte, että tässä työpaikassa hän varmasti on rehellinen. Voi olla että olisikin, mutta riski on melkoinen. Tai ottaisitteko lapsenvahdiksi henkilön, joka olisi tiettävästi laiminlyönyt edellisiä hoidokkejaan ja ajattelisitte, että ei hän minun lapsiani varmasti laiminlyö. Käsi sydämelle: ottaisitteko?
Joku voi nyt sanoa, että parisuhdehan on ihan eri juttu. Mutta onko? Rehellisyydestä ja luottamuksesta siinäkin on kyse.
Ihmiset nyt pettävät ja valehtelevat , pääsääntöisesti.
En odottanut alun alkaenkaan täydellistä ja rikkeetöntä. Naimisissa 30 v , aina vain paranee.
Se, että suhde on kestänyt jo 30 vuotta, ei takaa että olisi ollut uskollinen suhde. Kuinkahan monta syrjähyppyä mahtunut tuohon 30 vuoteen..?
Vain yksi kysymys: mikä sinusta on tehnyt noin kyynisen?!
Elämänkokemus. Mutta eihän tyly totuus aina miellytä.
Ja sinun kokemuksesi on ainoa totuus?!
Ei ainoa, mutta erittäin yleinen. Totuus ei aina miellytä.
moniko avioliitto on alkanut uskottomuudesta? suuri osa.
Avioliittoa edelsi 3 v:n salasuhde, sitten vuoden tauko. Kun tauon jälkeen tavattiin, avioiduimme runsaan puolen vuoden kuluttua.
Luotan puolisoon ja olen itse rehellinen puolisolle. Avioliiton solmimisesta 23 vuotta.
Hyvä, että luotat. Toivottavasti hän on ollut nämä 23 vuotta luottamuksesi arvoinen. Mutta onko vai eikö, sitähän et voi koskaan 100 % tietää.
olen mennyt naimisiin,vaikka mieheni petti,enkä tiedä luotanko 100% häneen ikinä,mutta olen onnellinen ja meillä on hauskaa yhdessä. En vain jotenkin usko että tuosta asiasta tulee loppua,sillä pettänyt myös varmaan kaikkia exiänsä..en tajua asiaa. Enkä tietäisi mistään mitään, jos en itse olisi tonkinut asioita selville.Asia on käsitelty ja elämä jatkuu.Jatkuu vaikka tapahtuisi mitä.Tiedän myös miehiä,jotka pettävät ja toisinpäin,eikä toinen osapuoli tiedä asiasta mitään.Itse en ole pettänyt enkä petä,en halua itselleni huonoa oloa ja minusta se ei kuulu suhteeseen,jos suhde alkaa tuntumaan huonolta/ahdistavalta,aina on vaihtoehto lähteä siitä pois. Itseään pitää sen verran ajatella.Koska on vain yksi elämä.Jokainen tallaa tavallaan.Toiset ajattelevat asiat toisin,kuin toiset. en tiiä..