Kokoomuksen aate on puoleista paras -> muut vaikenevat omistaan

Vankka perusta

Arvopuolue
Kokoomus on arvopuolue. Kokoomus on poliittinen puolue, jossa uskotaan arvoihin kuten vapaus, vastuu ja demokratia, tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen.

Kokoomuksessa uskotaan, että ihmisellä on vapautta yhtä paljon kuin vastuuta. On myös tärkeää, että ihminen saa itse valita minkälaista elämää hän elää ja että hän voi eri tavoin pyrkiä löytämään paikkansa työssä ja elämässä. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja sitä, että ihmiset voivat oikeasti olla mukana päättämässä yhteisistä asioista.

Kokoomuksessa ollaan arvokysymyksistä sitä mieltä, että ihmisten omatunnolla on suuri merkitys ja että on tärkeää, että meillä on monia, erilaisia arvoja. On tärkeää, että ihmiset voivat vapaasti ajatella ja elää elämäänsä itsenäisesti, ja että vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta. Kokoomuksessa uskotaan, että ihmisillä pitää olla tasa-arvoiset mahdollisuudet, ja mahdollisuus valita itse. Yksilöt tekevät päätöksiä ja valintoja yhteiskunnassa.

Uudistaja
Kokoomus on aktiivinen ja avoin uudistaja. Kokoomus haluaa vaikuttaa siihen, minkälainen maa Suomi tulevaisuudessa on, ja tehdä aloitteita ilman ennakkoluuloja. Kokoomuksessa etsitään tapoja korjata asioita, jotka eivät ole hyvin. Kokoomuksessa luotetaan siihen, että ihminen tietää, kun hän tekee virheen ja että hän haluaa korjata sen.

Perusturvan ja oppimisen puolustaja
Kokoomus haluaa parantaa olosuhteita, joissa ihmiset elävät ja luoda koko kansalle mahdollisuuksia elää hyvää elämää ja kehittyä. Kokoomus haluaa myös huolehtia hyvin ihmisistä, jotka tarvitsevat erityistä huolenpitoa. Tavoitteena on, että ihmiset voivat oppia ja kehittyä, ja että heillä on perusturva ja heistä pidetään yleisesti hyvää huolta.

Perinteiden säilyttäjä
Kokoomus säilyttää perinteitä. Tahdomme säilyttää henkiset, hengelliset ja aineelliset arvot ja asiat, jotka edelliset sukupolvet ovat meille jättäneet. Tahdomme säilyttää ja opettaa seuraaville sukupolville myös hiljaista tietoa, eli sellaisia tietoja ja taitoja, joita ei ole kirjoitettu mihinkään. Kokoomuksessa uskotaan, että on tärkeää kantaa vastuuta lähellä olevista ihmisistä, ja että pitää tukea arvoihin uskomista ja arvojen pohtimista. Kokoomuksessa rakastetaan omaa maata samalla, kun ollaan kiinnostuneita olemaan yhteydessä muiden maiden kanssa ja kannetaan vastuuta koko maailmasta.

18

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuksaa2
    • errarehumanumest

      Oletko valinnut väärän puolueen, itsehän et hyväksy noista kuin itsellesi edulliset arvot?

      • Se koira älähtää...

        Hyvänen aika, hyväksytkö jopa itsellesi jopa puolueen.


    • Kokoomus saa ääneni

      Vankkaa tekstiä.

    • KANSALAINEN

      Siis ettekö ole lukenneet, vai ettekö osaa lukea.................Espanja haluaa nyt eka alkuun sata miljardia ekee ja loppua ei näy. Kokoomus kuittaa.

      KOHTA EI OLE SUOMEA KOKOOMUKSEN TAKIA.

      • KANSALAINEN

        Perusturvan ja oppimisen puolustaja
        Kokoomus haluaa parantaa olosuhteita, joissa ihmiset elävät ja luoda koko kansalle mahdollisuuksia elää hyvää elämää ja kehittyä. Kokoomus haluaa myös huolehtia hyvin ihmisistä, jotka tarvitsevat erityistä huolenpitoa. Tavoitteena on, että ihmiset voivat oppia ja kehittyä, ja että heillä on perusturva ja heistä pidetään yleisesti hyvää huolta.

        ?????????????????????????

        MILLÄ RAHALLA ????????????????

        KOHTA EI OLE MITÄÄN = EI OLE RAHAA, NE ON KREIKASSA JA ESPANJASSA SITTEN TULEE ITALIA


    • 616

      Teillä on vielä lisäksi oikein hyvät mannekiinit tälle asialle Niinistö ja
      Katainen.
      Ensimmäinen vei meidät tälle Suomen tuhon tielle ja toinen jatkaa
      tuhoamista.
      80-luvun lopulla samainen puolue hurmiossa vapautti rahamarkkinat ja
      rahaa syydettiin jokaiselle persaukiselle ja mikä oli tulos ja tällä kertaa
      lasku tulee olemaan moninkertainen.
      Voi olla,että hetkeen aikaan ei kokoomus juhli tällä maaperällä.

    • 6+8
      • Lue uudestaan

        NYTHÄN TEHDÄÄN, KUTEN KATAINEN SANOI,


      • 8+6
        Lue uudestaan kirjoitti:

        NYTHÄN TEHDÄÄN, KUTEN KATAINEN SANOI,

        Espanjaan ei siis lähetetä senttiäkään? >Tämäpä onkin hyvä uutinen.


    • kuksaa2
    • ps

      Mitä soopaa.

    • 1) kokoomus

      Aloituskirjoitus parasta Suomen puolueista

    • Molowski

      Arvokkaaksi tulee Kokoomus taas kerran, veronmaksajille. Tunarointi ja puhallus entisellään, valheet vaan menevät härskimmiksi. On todella mielenkiintoista nähdä, kuinka tyhmiä Suomalaiset todellisuudessa ovat. Kokoomukselle pitäisi taas kerran soida kellot, kuten viimeksikin kun nuo tollot olivat "vallankahvassa", silloin meillä oli oma pieni pankkikriisi, jonka rankentamisessa kusipäiset ja osaamattomat Kokoomustunarit auttoivat todellakin roimasti. Sama meinikin taas, ja rahaa palaa - veronmaksajien tottakai.

      • Totuustieto

        Kuinka paljon Suomi on menettänyt tähän mennessä veronmaksajain varoja ja saanut vastaavasti veronmaksajille hyötyä.
        Hyödyt ovat paljon suuremmat (valtion saamalat lainat lähes nolla korolla)


      • yökyöpelit valtaan
        Totuustieto kirjoitti:

        Kuinka paljon Suomi on menettänyt tähän mennessä veronmaksajain varoja ja saanut vastaavasti veronmaksajille hyötyä.
        Hyödyt ovat paljon suuremmat (valtion saamalat lainat lähes nolla korolla)

        On hienoa, että jaksat valvoa yölläkin Suomen etua.


    • Vapaa äänestäjä

      Parasta aateperustaa kokoomuksella

    • 8u0dgvd

      Jep jep. Työnantajapiireistä lähti myös nykyinen lapsilisäjärjestelmä. Sen pohjalta nimittäin. Työnantajat alkoivat maksaa perheellisille vähän enemmän ja loppujen lopuksi tästä systeemistä kehitettiin hyvinvointiyhteiskunnan palanen eli lapsilisät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe