Väyrynen tippui kepun puheenjohtajuudesta, jäi kolmanneksi.
Sipilä ja Puumala toiselle äänestyskierrokselle.
Kyllä kansa tietää.
Hah hah haa
24
645
Vastaukset
- mahtava homma!
Näin pääsi käymään. Jokohan Kaisanlahdella kynä sauhuaa lehtikirjoitusta asian tiimoilta?
- ex kepu
olen vilpittömästi VAHINGONILOINEN.
- Sipilä jess!!!
Saattaa se joillakin ottaa päähän ko ei enää voi täälläkään haukkua Väyrystä. Mitenköhän saavat ajan kulumaan ? Koko keskustaväki on nyt vankasti Sipilän takana . Kepu nousee ja sekös ottaa pattiin joillaki. Keskusta sai pätevän johtajan!!
- 59
Ja lisää VAHINGONILOA !!!
- en persu
Jos kaskustan kannatus kasvaa, toivottavasti se perustuu hyvään tekemiseen. Sipilä vaikuttaa "hyvältä mieleltä", näin ulkopuolisenakin toivon hänelle menestystä.
Siksi tässä iloitaan Väyrysen menestymättömyydestä, kun tiedetään hänen kyvyttömyytensä yhteistyöhön omien, puhumattakaan muiden puolueiden kanssa. Keskustapuolue on merkittävä kansanliike Suomessa, joten sen toimintakyky on koko kansalle tärkeä.
Väyrynen on rapauttanut keskustan toimintakykyä sivuraiteilla ollessaankin. - sillä silmällä
Sipilä vaikuttaa oikeistolaiselta, patavanhoillisen arvopohjan omaavalta uskovalta. Juuri mies joka vetoaa kaltaisiinsa mutta muut katsonevat jo muita puoleita sillä silmällä.
- Aikoihin on eletty
Kaikista ihmeellisintä on mielestäni että näin fiksu kaveri , elämässä hyvin pärjännyt kuin Sipilä on, kuluttelee kallista aikaansa tällaisen puolueen parissa, siinä sitä ihmettelemistä on. Lestadiolaisuudella ehkä on vaikutus koska aikanaan ainakin kiellettiin muiden äänestäminen, muttei luulisi vaikuttavan sivistyneeseen mieheen.Joskus sitä siis hairahtuu ihminen harhapoluille kuten kepun kelkkaan.
- J.Sipilä J.K.Paasiki
Joo vassuihin tai demaraeihinkö kannattaa liittyä vai kokkoomukseen. Lapiovat suomalaisten rahoja urakalla eteläeuroopan sutkeille. Se on varmaan edistyksellistä ? Vihreät estää työnteon ja ruottalaiset tietään.Valitte sit näistä. Persut tulee alas ko lehemän häntä ei siihenkään voi uskoa.Puhheet parasta. Sipilä voi kyllä nostaa keskutan ja Suomen taas jaloilleen. Äänestä täst edes kepua.
- Ei sonnalle
J.Sipilä J.K.Paasiki kirjoitti:
Joo vassuihin tai demaraeihinkö kannattaa liittyä vai kokkoomukseen. Lapiovat suomalaisten rahoja urakalla eteläeuroopan sutkeille. Se on varmaan edistyksellistä ? Vihreät estää työnteon ja ruottalaiset tietään.Valitte sit näistä. Persut tulee alas ko lehemän häntä ei siihenkään voi uskoa.Puhheet parasta. Sipilä voi kyllä nostaa keskutan ja Suomen taas jaloilleen. Äänestä täst edes kepua.
Tarkoitin rikollisuutta mitä on kepun toiminta ollut täynnä, miksi älykäs mies on mukana tuossa lantakasassa.Muiden moittiminen ei auta jos oma pesä on mätä,ei koskaan ääntä kepuleille.
- Kepulisti
Aika ajoi Väyrysen ja Kaisanlahden ohi!
- ihmettelen 123
Ootte kaunassanne aika säälittävää porukkaa. pelottaako että kaisanlahti ja täti soppela saavat saman suuntaset äänimäärät kuin kaisanlahti sai kirkkovaaleissa ? siksikö täysin henkilökohtainen kaunaisuus teillä ? lika-kampanjointi vain lisää sympatiaa.
- sitä mitä kylvää....
ihmettelen 123 kirjoitti:
Ootte kaunassanne aika säälittävää porukkaa. pelottaako että kaisanlahti ja täti soppela saavat saman suuntaset äänimäärät kuin kaisanlahti sai kirkkovaaleissa ? siksikö täysin henkilökohtainen kaunaisuus teillä ? lika-kampanjointi vain lisää sympatiaa.
hehe.....kuis kävi puoluekokkouksessa? saiko "väyrys-vanaatikko-paatostelija" suuret aplootit puolueväeltä?? vai tarjottiinko jauhoja......?
- Airikkala Votnu
sitä mitä kylvää.... kirjoitti:
hehe.....kuis kävi puoluekokkouksessa? saiko "väyrys-vanaatikko-paatostelija" suuret aplootit puolueväeltä?? vai tarjottiinko jauhoja......?
ei muuta ko uudet ehdokkaat valtuustoon , niin se on poijaat!
- EVVK
EVVK
- Alkiota lisää
EVVK ;n kannattaa keskittyä todellakin seuraamaan Suomen rahojen lappamista nyt Espanjaan. Uripl.-Katais-Arhim.-Niinistöt lyövät meijät köyhät kohta tosi kyykkyyn.Kyllä vasemmistoa nyt viijään ko pässiä narusta. Taitaapa Sipilän -Alkion linja olla anoa tae tavallisten ihmisten asiojen hoitoon.
- kacc
Alkiota lisää kirjoitti:
EVVK ;n kannattaa keskittyä todellakin seuraamaan Suomen rahojen lappamista nyt Espanjaan. Uripl.-Katais-Arhim.-Niinistöt lyövät meijät köyhät kohta tosi kyykkyyn.Kyllä vasemmistoa nyt viijään ko pässiä narusta. Taitaapa Sipilän -Alkion linja olla anoa tae tavallisten ihmisten asiojen hoitoon.
NIINKÖ
- urpi katai
Tejän köyhien rahoilla ei Eurooppaa pelasteta. Huolehtikaa vain leipäjonoista.
- vetoomus ihmisille
Väyrystä on tukenut usein myös Nurmi-Kaarlo, kommunisti! KTP:n ehdokkaana myös syksyn vaaleissa. mies, joka tohtii ja uskaltaa! äänestetään siis yli puoluerajojen, Kaarlo vihdoin valtuustoon.
kemijärviläinen, äänestä nyt edes yhden kerran. jos esim. 150 äänestää, niin läpi se menee. nyt on näytön paikka. mitä kaikkea Kaarlo saisi aikaan, jos vaan tulisi valituksi? äänestäthän sinäkin. Kaarlo, kansan mies, KTP.
Saa äänestää vaikk'ei olisi kommunisti-- yli puolue- aate- sääty -ja muiden rajojen, KTP. KTP on voimaa. KTP rauhan puolue, äänestä KTP- -ääni kommunistilta
Kannatan vetoomusta, äänestän minäkin KTP:a, ja "Nurmi - Kaarloa"... Eli
Kaarlo Nurmikumpua Kemijärven kaupunginvaltuuustoon.
- kysyvä ihminen
mikä ihmemies tämä Nurmi-Kaarlo on? hänen nimi on niin usein täällä mainittu.
- k.n.
Kysyvä ihminen)... oikeasti olen Kaarlo Nurmikumpu,
Vanhempani olivat Sallan Sovakylästä - luovutettu kylä - synnyin Soppelan kansakoulussa, välirauhan aikaan - evakkoperheeseen. 5.5.1940 - olen 72 v.
Olen työväenluokan vanhuuseläkeläinen...
olin perustamassa toukokuussa 1988 Kommunistista Työväenpuoluetta, (KTP:a). - lopetetun vanhan SKP:n m - l: sen ideologisen politiikan jatkajakksi.
-Olen KTP:n ehdokkaana lokakuun 28 päivän 2012 kunnallisvaalissa Kemijärven valtuustoon.
- kaarloismi
Hänellä on suora yhteys isompiin sfääreihin.
- molti ukko
Hassu ukko, harmiton höppänä, 60luvun taistolainen.
- k.n.
Kiitos näihin kommenteihin, jotka ovat "Kaarloismi" ja "molti ukko"??
Tämä ns. "harmiton höppänä" on vilahtanut jossain toisaallakin...
ja tosiaan olin hetken taistolainen, ennen kuin minä vapaudui osapuoliajattelusta ja olin perustamassa m - l: stä kommunsitista puoluetta 1988,
Kommunistista Työävenpuoluetta, (KTP:a)
Mitä niihin yhteyksiin tulee isompiin sfääreihin? Niitä on ollut yli 20. vuotta.
Tämä ei ole kunnallsipoliittinen kysymys 2012 - vaan viedä valtuustoon työläisten ääni... sellainen luokkakantainen toiminyta vaatii tosi jämerää -"höppänää"!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756