Eli olen suht nätti 14v tyttö. Oon mielestäni liian karvanen. Käsi- ja säärikarvat on hennot mutta tummat. Ongelma-alueita on ainakin vatsani - TODELLA PITKÄÄ ja omaan silmään ainaski liian tummaa kasvaa, silti aika hentoa ja pehmeää. Näkyvää jokatapaukses ainaki sopivassa valossa, ja hyi vittu sitä on kyljis, navan ympärillä ja vielä navasta ylöspäin vähän ohuempana vanana :S Sitten karvaa on myös alaselässa - se ei ole niin tummaa mutta tuntuu ja luultavasti myös näkyy.. Viiksikarvoja on muutamia, onneks aika huomaamattomia sinänsä. Kulmakarvat muuten onneks pysyy kuosis ku kaikessa muussa on tarpeeksi kestämistä.. Pahinta on silti alapää, tumma jouhimainen karva yltää peppuvaon ympärille, kertokaa miten saan sen pois ! Ainiin, sitten on myös pitkiä tummia nännien ympärillä. Hyi. Ällöttää kun on näin karvainen näin nuorena. Minulla on myös aika paljon finnejä ja mustapäitä nenän ja leuan alueella varsinkin. Voiko kyseessä olla joku hormonihäiriö? Raastaa itsetuntoa tällänen karvasuus :( helppiä?
Todella karvainen nuori, auttakaa!
9
341
Vastaukset
- Tyttö97
Ja pitää viel lisätä että uskaltaisko nuo mahakarvat ajaa näin bikinikaudeks vai villiintyiskö ne siitä iha täysin? Ainakaan en oo jaloissa tai käsissä joita oon ajellut niin sellasta huomannut, taitaa jopa kasvaa ne vähän harvempina takas :o
- karvainen123
Mee lääkärii niin eiköhän hormonihäiriöt selviä. Oli mullakin tossa iässä ainakin lähes yhtä paljon karvotusta, tosin mun isoisä oli armeijan toisiksi karvasin mies aikoinaan... Nainen siis olen.
Riittää kun sääret ja kainalot ajelee. Käsivarsia itse saatan ajella siinä ohi mennen. Ei tuommoisista kannata stressiä ottaa. Senkus laitat matalaksi jos häiritsee. Alapään kanssa riittää kun siistit lyhyeksi, vaikka saksilla jos et muuta keksi. Muut karvaongelmasi menivät jo hieman yli, että ehkä olisi parasta suunnata sinne lääkärin tarkastukseen kaiken varalta...- Tyttö97
Joo alhaalta siistin karvat, ei oo siellä sinänsä ongelmaa muutakun tuo ulottuu häiritsevän pitkälle sieltä takaa. Toisaalta tää voi myös olla perinnöllistä, äitini on karvainen ja mummo juuri kertoi ajaneensa iässäni partaa miesten koneilla.. :S
- mielipideaiheesta
Ei toi välttämättä hormonihäiriöön viittaa, sanoithan itsekin että voi olla perinnöllistä. Älä huolehdi liikaa, kun olet sujut itsesi kanssa kaikki tuntuu paremmalta, jokaisessahan noita virheitä on! Ja iästäsi sen verran, ethän senkään kanssa ole ainut, tuolla toinen samanikäinen tyttö ja samankaltaisia juttuja -> http://keskustelu.suomi24.fi/node/10518185 Ja ainahan niitä karvoja voi höylätä!
- Sama täällä
Mulla samat ongelmat ku sulla, mut oon vaa 13v
- Sama täällä
Muttaa käsikarvat ei mua haittaa mut muute samat jutut
Tosin menkat on jo alkanu
- Vtu mä tapan sut
Oot siis Aliba Karvanapa!
- just me
Mietin kun hirsutismi aiheuttaa ihokarvojen liiallista kasvua, niin voiko sama menetelmä tapahtua myös hiuksille, että hiukset kasvavat nopeasti kuten muidenkin alueen karvat?
Ajattelin sitä vain uteliaana kysyä,.
Kivat kesät silti! - just me
jos on hirsutismi, niin tuleeko se mitenkään iän myötä muuttumaan lievemmäksi, ei mitenkään pysty sitä loppumaan ilman lääkäriä.?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647