Eva Biaudet': Ulkomaalaistaustaisiin ei saa kajota.

Edes viranomainen.

Vartiointiliike tulee paikalle ja vie miehen ulos. Mies kantelee tapauksesta vähemmistövaltuutetun toimistoon, josta otetaan yhteyttä vartiointiliikkeeseen. Sieltä perustellaan, että mies vietiin ulos, koska hän oli humalassa. Mies on muslimi, eikä juo pisaraakaan.

Valtuutettu Eva Biaudet'n (r) mukaan tapaus kalskahtaa etniseltä profiloinnilta. Siinä ihminen valitaan toimenpiteiden kohteeksi etnisen taustan perusteella. Valtuutetun mielestä ilmiöön tulee puuttua.

Toimistoon on tullut viime aikoina useampia yhteydenottoja, joissa ulkomaalaistaustainen on kokenut, että esimerkiksi vartiointiliike, poliisi tai rajaviranomainen on toiminut syrjivästi.
Meille on tullut yhteydenottoja, joissa ihmetellään, eikö nurmikolla saa istua, ja eikö 15 ihmistä saa istua yhdessä, sanoo toimistopäällikkö Rainer Hiltunen.

Hänestä kohtelussa saattaa esiintyä jo etnisen profiloinnin piirteitä.

Poliisi: Ei etnistä profilointia

Etnistä profilointia on myös se, että viranomainen pyytää henkilöllisyyspapereita nähtäväksi pelkän etnisen taustan perusteella. Espanja sai vastikään YK:n ihmisoikeuskomitealta pyyhkeitä siitä, että poliisi kysyi rautatieasemalla naiselta henkilöllisyystodistusta ilman pätevää perustetta. Poliisi sanoi tarkastaneensa paperit naisen ulkonäön vuoksi.

Vähemmistövaltuutettu puuttuisi ohjeistukseen, jota poliisi ja rajaviranomaiset käyttävät ulkomaalaisvalvonnassa Suomessa.

- Poliisi saa edelleen jatkaa henkilöllisyyden tarkistamista, mutta se ei saa tapahtua syrjivästi, Hiltunen sanoo.

No voi voi, varmaan tänne ei sitten kannata tulla, jos tuntee syrjintää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061315703696_uu.shtml

21

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • biubaut sulle

      Juopunut ja huumeissa oleva hörhö kyttäsi ryöstettävää uhria asemalla. Tietenkin valppaat vartijat veivät turvallisuusuhan pois häiriköimästä tavallisia veronmaksajia.

    • ya_basta

      Entäs pakkoruotsi ja syrjivät kielikiintiöt? Eikös se ole etnistä profilointi jos mikä? Ainiin eihän se voi olla, koska syrjintä perustuu lakiin, jota on ollut ajamassa rasistinen syrjintäpuolue RKP.

      Jos kunnostaudut rasistisessa syrjinnässä oikein kunnolla saatat saada rasisti- ja syrjintäpuolue RKP:lta oikein Freudenthal-mitalin.

    • Lainkuuliainen.

      Jos yleistä järjestystä rikkoo tai on omiaan aiheuttamaan välitöntä vaaraa tai paheksuntaa julkisella paikalla niin silloin nurmikolla ei saa istua - vaikka olisi herraskansalainen muslimiraiskaaja. Päivänselvää!

      • Biubau on haitta

        Biubau haluaakin lietsoa sortoa muita ihmisiä kohtaan. Hän ei kunnioita Suomen lakia, vaan pitää sitä pilkkanaan.


    • Ummikko nuija!

      BIAUDETia ei saa syrjiä, hänen 'kielipuolisuutensa takia' ainakaan, ja siksi kun on vaan ylioppilas ja sai eritysvapauden ottaa valtuutetun viran, - kun ansioituneemmat eivät olleet kiinnostuneita 'rakin virasta' johon tämä karjalaistaustaisen äitinsä puolesta sopii oikein ja hyvin!

      Eeva Biaudet on äidinkieleltään suomen -karjalaisen evakon lapsi! Mutta on opetellut 'tavan puhua suomea' kuin olisi ummikko... ja jää suomenkielen käytössään jopa suojattiensa mamujen alapuolelle!?

      • KARJALAINEN17

        EMME TUNNISTA BIAUDETA KARJALAISEKSI


      • Lue linkki IS mm.
        KARJALAINEN17 kirjoitti:

        EMME TUNNISTA BIAUDETA KARJALAISEKSI

        http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/art-1288436039906.html
        "_...Ajattelen poliittiset päätökset asioina, enkä puoluepoliittisesti. Suomalaisten pitäisi ymmärtää, että tulkoon ehdotus tältä puolelta, tältä puolelta tai keskeltä, hyvää asiaa kannattaa aina ajaa. Ei ensimmäisenä mörköajatusta, ei missään nimessä, Tikkanen kuvasi ajattelutapaansa.

        Löytyipä yleisöstä Evan Kaija-äidin entinen luokkatoverikin ja lähtipä mukaan Helsinkiin äidille myös kirje..../IS


    • Tosimies.

      "Mies on muslimi, eikä juo pisaraakaan."

      -jaa ruvetaan nyt saivartelemaan samalla lailla kuin muut kusipäät tekevät mm Halla-Ahoa kohti.

      "Mies on muslimi, eikä juo pisaraakaan."
      -Eva Biaudee valehtelee ilmiselvästi , hän on valehtelija.
      Musliminkin on juotava, ihminen selviä korkeintaan viikon ilman nestettä

      • Oletteko

        JUUTALAINEN?


    • Tosimies.

      "oimistoon on tullut viime aikoina useampia yhteydenottoja, joissa ulkomaalaistaustainen on kokenut, että esimerkiksi vartiointiliike, poliisi tai rajaviranomainen on toiminut syrjivästi."

      Ja muihin toimistoihin mm poliisille on tullut satoja ilmoituksia raiskauksista joissa ulkomaalaistaustaiset ovat raiskanneet suomalaisia naisia.

    • 666,

      "Meille on tullut yhteydenottoja, joissa ihmetellään, eikö nurmikolla saa istua, ja eikö 15 ihmistä saa istua yhdessä, sanoo toimistopäällikkö Rainer Hiltunen."

      -No vittu nurmikolla EI SAA istua jos se on kiellettyä, lukutaito on hyvä opetella ettei tartte kaikkea selventää verbaalisesti.

    • Born to be white

      Nyt kun on pakko sopeutua tilanteeseen, että musulmaanit raiskaavat suomalaisia naisia joka tapauksessa, niin toivoisin, että raiskauksen kohteeksi joutuisi juurikin Eeva Pillunpesusuihku, eikä satunnainen viaton suomalaisnainen.

    • nngnbvhnnbbjkh

      " - Poliisi saa edelleen jatkaa henkilöllisyyden tarkistamista, mutta se ei saa tapahtua syrjivästi,"

      No voi voi. Itseltä kyllä ihan syntyperäisenä suomalaisenakin kysyttiin henkkarit kerran asemalla. Jätin tosin näyttämättä koska poliisi ei kyennyt perustelemaan pyyntöä millään tavalla.

    • KYMYSYS 1

      KOSKEEKO HELSINGIN ASSAA TAI KAT HUUMEITA KÄYTTÄVIÄ ???

    • "maa suomalaisille!!

      Kyllä m...mamuja puolustetaan, mutta kuka puolustaa suomalaisia vanhuksia ei kukaan. Tässä maassa lapset ja vanhukset ovat kaikenlaisen mamuhörhöpolitiikan maksumiehiä. Hirvittävää, että politiikoille pitää keksiä höpövirkoja , menkööt kortistoon niin kuin muutkin knsalaiset.

    • KUMMALLISTA

      MINUA ON KOHDELTU SYRJIVÄSTI HELSINGISSÄ KUN PUHUN SAVOA...

      MIKSI BIAUDET EI PUUTU

    • Kansaa opetetaan

      kohti neuvostoliittolaista tajuntaa.

      Kun humalainen muslimi rettelöi, niin tietenkään hän ei voi olla tosiasiallisesti humalassa, koska muslimihan ei juo pisaraakaan. Asiaa ei muuta, vaikka kyseisen muslimin olisi nähty tyhjentävän alkoholipulloa kurkkuunsa ja vaikka poliisi puhalluttaisi ja lukisi mittarista hurjat promillelukemat.

      Muslimi ei voi olla humalassa, koska muslimi ei juo pisaraakaan.

      Vika on vain muiden ihmisten tajunnassa, koska eivät ole vielä oppineet neuvostoliittolaista tajuntaa jossa poliittisesti oikeasta totuudesta tulee välittömästi ainoa totuus. Riippumatta sen kanssa ristiriidassa olevista kiusallisista mutta merkityksettömistä faktoista.

      Muistakaa siis: Jos näette muslimin juomassa alkoholia ja rettelöimässä. Niin isoherra muslimi ei voi kuitenkaan olla humalassa, koska muslimi ei juo pisaraakaan.

      • Jussuf (se sama)

        Samanlainen logiikka on myös maalaisilla. Hehän väittävät täällä tuon tuosta että suomalainen ei voi koskaan olla maahanmuuttaja. Suomalainen ei muuta koskaan yhtään minnekään. Jos joku suomalainen on joskus nähty jossain maassa, on hän vain "tupsahtanut" sinne. Ei muuttanut. Karjalaisetkaan eivät ole maahanmuuttajia, ja eivät koskaan joutuneet muuttamaan Suomeen.

        Ihan sama juttu myös persujen laintulkinnan kanssa. Persu ei mitenkään ole voinut rikkoa lakia sillä lait ovat yleensäkin vain "mielipiteitä". Jos persua syytetään lain rikkomisesta, on aina niin että laki on väärä. Persu ei VOI mitenkään syyllistyä mihinkään sillä hän on persu.


      • Mehän kaikki
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Samanlainen logiikka on myös maalaisilla. Hehän väittävät täällä tuon tuosta että suomalainen ei voi koskaan olla maahanmuuttaja. Suomalainen ei muuta koskaan yhtään minnekään. Jos joku suomalainen on joskus nähty jossain maassa, on hän vain "tupsahtanut" sinne. Ei muuttanut. Karjalaisetkaan eivät ole maahanmuuttajia, ja eivät koskaan joutuneet muuttamaan Suomeen.

        Ihan sama juttu myös persujen laintulkinnan kanssa. Persu ei mitenkään ole voinut rikkoa lakia sillä lait ovat yleensäkin vain "mielipiteitä". Jos persua syytetään lain rikkomisesta, on aina niin että laki on väärä. Persu ei VOI mitenkään syyllistyä mihinkään sillä hän on persu.

        sivistyneet tiedämme kuitenkin, että persu on aina syyllinen siihen mistä häntä syytetään.

        Jos viisikymppinen äijä nussiskelee 9-vuotiasta lasta parta hulmuten, ja persupentele nimittelee tuota pedofiiliksi, niin persu on väärässä ja viharikollinen.

        9-vuotiaan nussiskelu kun ei voi olla pedofiliaa. Näin on oikein korkein ylin mahtava oikeuslaitos päättänyt, ja tuon päätöksen arvosteleminen on sama kuin rienaisi jumalaa.


    • aretwuwrytik

      Akka pääsi omaan turhaan virkaansa syrjimällä pätevämpää tummaa hakijaa. Pitäis nyt edes turpansa kiinni.

      • kussu ville
        rasistinenkansanpuol kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Mistä maasta karjalaiset heimot muuttivat Suomeen? Oliko heillä sopeutumisvaikeuksia ja kieliongelmia? Sossuko heidät elätti? Halveksutaanko heitä edelleen kuten muitakin vierasmaalaisia lorvijoita?
        Tulivatko karjalaiset yhtä kaukaisesta maasta, kuin somalitkin? Kuinka kauan karjalaiset joutuivat asumaan Suomessa, että saivat Suomen kansalaisuuden?
        Onkos heilläkin hyvä raiskaustilasto?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe