Kilpailemisesta

Doom Metal

Kun osallistutte hölkkäkisoihin, maratooneihin sun muihin, nin millä asenteella? Ovatko viivalla olevat juoksijat sinulle kilpailijoita, vihollisia, jotka pyrit voittamaan?
Entä siellä kisan aikana, jos juokset jossain ryhmässä tai edellä näkyy selkä, pyritkö tavoittamaan?
Mites josain juoksun lopussa, esim Tukholman olympiastadikalla, otatko loppukirin ja pyrit ohittamaan edellä juoksevia?
Vai oletko vaan joukon jatkona nautiskelemassa tunnelmasta.

8

76

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päänahka

      Joskus ne ovat päänahkoja, joskus ei. Tukholmassa en viitsinyt kiriä loppumetreillä kun se ei olisi aikaa juurikaan parantanut, lyhyemmillä matkoilla kyllä. Muutaman sijan kirimisellä olisi parantanut, mutta en ajatellut sitä ollenkaan silloin.

    • mafael radal

      Ensimmäinen 1/3 reippaasti.
      Toinen 1/3 saa jo tuntua pahalta, koska 2/3 on melkein ohi.
      Viimeinen 1/3 niin, ettei sydäri tule ennen maaliviivaa.

      Vihaksi pistää kun jotkut hidastavat jo ennen maaliviivaa ja lysähtyävät viivan päälle makaamaan tukkien radan. Maalilinjalle pitää kiihdyttää niin paljon kun pystyy, jos on yksikin sija saavutettavissa.

    • -

      Kanssakilpailijoista on lähinnä hyötyä, koska saa vetoapua itseään vähän paremmilta tyypeiltä (jos tunnistaa nämä ja uskaltaa lähteä samaan vauhtiin) ja toisaalta vastatuulessa voi piiloutua jonkun selän taakse.

      Tietty varsinkin loppumatkasta sitä pyrkii ohittamaan mahdollisimman monta ja/tai pitämään mahdollisimman monta takanaan. Eihän kyse muuten olisi kilpailusta, vaikka hyvä loppuaika on yleensä se tärkein tavoite.

    • J75 roi

      Kilpailen vain itseäni vastaan ja pyrin aina voittamaan itseni, joka kisassa. En edes ajattele ketään vastustajanani, vaan kaikki tapahtuu oman pääni sisällä ja psyykkaan itseäni parempiin suorituksiin.

      • Torsti Rahikainen

        Ei mulla ainakaan ole mitään tarvetta kilpailla muita vastaan, siksi en osallistu kilpailuihin vaan asetan itselleni haasteita. Kilometrejä kertyy vuodessa 4000 ja haasteet pitävät homman mielenkiinoisena.


    • kiituriseppo

      No kyllä ne pahimmat läskiperseet täytyy päästä ohittamaan jo puolimatkassa..sinne astihan ne jaksavat lönkötellä kunnes askel rupeaa läpsähtämään.. loppusuoralla en oo koskaan tullut itse ohitetuksi.. kerran yks läskiperse lönkötteli loppusuoraa edelläni mutta kun näki että yritän ohi niin se sai hirveen raivarin ja tuli perseen alla kiisi maaliin.. No todettakoon että pistin kaverin numeron mieleen ja selvitin tuloslistalta nimen. Seuraavana vuonna voitin heebon yli viidellä minuutilla.. :) Kyllä teki gutaa!!

    • ilkka kanervahhh

      peesissä paras, varsinkin kun edessä sipsuttaa hyvärunkoinen nainen, mukava katella kiinteää persettä, juoksu on helppoo.

    • Turo

      Kyllä mä ainakin kattelen, minkälaista ryhmää juoksee siinä ympärillä. melkein voi sanoa heti, että kuka on lähtenyt matkaan liian kovalla vauhdilla resursseihin nähden. Aika usein sitten käykin niin, että tollaset tyypit nuupahtaa.
      Tottakai tulee peesattua selän takana, jos on vastatuulta. Sopivassa ryhmässä juokseminen helpottaa kyllä etenemistä, kunhan ei vaan mene liian kovaan ryhmään.
      Mutta kyllä mittailen muita juoksijoita ja ainahan se tuottaa mielihyvää kun jengiä tippuu ympäriltä ja selkiä tulee vastaan. Mua ei yleensä ohiteta enää maratonilla 10 km jälkeen. Mulla pysyy vauhti, eikä romahduksia ole sattunut oikeastaan koskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe