Kun osallistutte hölkkäkisoihin, maratooneihin sun muihin, nin millä asenteella? Ovatko viivalla olevat juoksijat sinulle kilpailijoita, vihollisia, jotka pyrit voittamaan?
Entä siellä kisan aikana, jos juokset jossain ryhmässä tai edellä näkyy selkä, pyritkö tavoittamaan?
Mites josain juoksun lopussa, esim Tukholman olympiastadikalla, otatko loppukirin ja pyrit ohittamaan edellä juoksevia?
Vai oletko vaan joukon jatkona nautiskelemassa tunnelmasta.
Entä siellä kisan aikana, jos juokset jossain ryhmässä tai edellä näkyy selkä, pyritkö tavoittamaan?
Mites josain juoksun lopussa, esim Tukholman olympiastadikalla, otatko loppukirin ja pyrit ohittamaan edellä juoksevia?
Vai oletko vaan joukon jatkona nautiskelemassa tunnelmasta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joskus ne ovat päänahkoja, joskus ei. Tukholmassa en viitsinyt kiriä loppumetreillä kun se ei olisi aikaa juurikaan parantanut, lyhyemmillä matkoilla kyllä. Muutaman sijan kirimisellä olisi parantanut, mutta en ajatellut sitä ollenkaan silloin.
Ensimmäinen 1/3 reippaasti.
Toinen 1/3 saa jo tuntua pahalta, koska 2/3 on melkein ohi.
Viimeinen 1/3 niin, ettei sydäri tule ennen maaliviivaa.
Vihaksi pistää kun jotkut hidastavat jo ennen maaliviivaa ja lysähtyävät viivan päälle makaamaan tukkien radan. Maalilinjalle pitää kiihdyttää niin paljon kun pystyy, jos on yksikin sija saavutettavissa.
Kanssakilpailijoista on lähinnä hyötyä, koska saa vetoapua itseään vähän paremmilta tyypeiltä (jos tunnistaa nämä ja uskaltaa lähteä samaan vauhtiin) ja toisaalta vastatuulessa voi piiloutua jonkun selän taakse.
Tietty varsinkin loppumatkasta sitä pyrkii ohittamaan mahdollisimman monta ja/tai pitämään mahdollisimman monta takanaan. Eihän kyse muuten olisi kilpailusta, vaikka hyvä loppuaika on yleensä se tärkein tavoite.
Kilpailen vain itseäni vastaan ja pyrin aina voittamaan itseni, joka kisassa. En edes ajattele ketään vastustajanani, vaan kaikki tapahtuu oman pääni sisällä ja psyykkaan itseäni parempiin suorituksiin.
Ei mulla ainakaan ole mitään tarvetta kilpailla muita vastaan, siksi en osallistu kilpailuihin vaan asetan itselleni haasteita. Kilometrejä kertyy vuodessa 4000 ja haasteet pitävät homman mielenkiinoisena.
No kyllä ne pahimmat läskiperseet täytyy päästä ohittamaan jo puolimatkassa..sinne astihan ne jaksavat lönkötellä kunnes askel rupeaa läpsähtämään.. loppusuoralla en oo koskaan tullut itse ohitetuksi.. kerran yks läskiperse lönkötteli loppusuoraa edelläni mutta kun näki että yritän ohi niin se sai hirveen raivarin ja tuli perseen alla kiisi maaliin.. No todettakoon että pistin kaverin numeron mieleen ja selvitin tuloslistalta nimen. Seuraavana vuonna voitin heebon yli viidellä minuutilla.. :) Kyllä teki gutaa!!
peesissä paras, varsinkin kun edessä sipsuttaa hyvärunkoinen nainen, mukava katella kiinteää persettä, juoksu on helppoo.
Kyllä mä ainakin kattelen, minkälaista ryhmää juoksee siinä ympärillä. melkein voi sanoa heti, että kuka on lähtenyt matkaan liian kovalla vauhdilla resursseihin nähden. Aika usein sitten käykin niin, että tollaset tyypit nuupahtaa.
Tottakai tulee peesattua selän takana, jos on vastatuulta. Sopivassa ryhmässä juokseminen helpottaa kyllä etenemistä, kunhan ei vaan mene liian kovaan ryhmään.
Mutta kyllä mittailen muita juoksijoita ja ainahan se tuottaa mielihyvää kun jengiä tippuu ympäriltä ja selkiä tulee vastaan. Mua ei yleensä ohiteta enää maratonilla 10 km jälkeen. Mulla pysyy vauhti, eikä romahduksia ole sattunut oikeastaan koskaan.