Ari Mannio
Tero Pitkämäki
Antti Ruuskanen
varalle Teemu Wirkkala
Pitkämäki on pääsemässä kuntoon.
Todennäköisesti hieman ylikunnossa mut kun höllää niin tulosta alkaa tulla.
Keihäsvalinnat 2012 EM koti;
17
206
Vastaukset
- mätkäpiki
Olen eri mieltä Pitkämäen valinnan oikeellisuudesta. Hänellä on koko alkukauden rämpimisen jälkeen yksi tuloksellisesti kelvollinen kisa, jossa ei edes ylitä määriteltyä EM-kisarajaa. Kisa, jonka tuuliolosuhteista on jo esitetty moitteita.
- Bullshit
Bullshit. Tero heitti ennalta sovitussa karsinnassa pisimmälle porukasta - lähimpänä em-kisoja, joten valinta oikea ja reilu. Miksei muut heittäneet pidemmälle jos kerran värkeissä varaa? Sitä paitsi ei noita yli 84 metrisiä ole paljon muutkaan tällä kaudella hietelleet. ei ainakaan yksikään rannalle jääneistä. No toivottavasti Wirkkala pääsee Lontoossa näyttämään kykynsä !
- karnevaalikeihäs
Näin kävi taas ettei ollut kanttia jättää Pitkämäkeä pois kisoista.Varamiehen paikka olisi ollut sopiva. Joku onnenkantamoinen heitto joka ei täytä asetettuja kriteerejä ja kisoihin. Luultavasti ei pääse karsinnoista pitemmälle.
- Juha8222222
Kuitenkin Tero heitti pätevän sarjan heittoja.
Viimeisen kisan voitto ennen EM-kisoja on suuri sulka hattuun ja pitkä heitto oli.
Kunto on löytymässä.- jtrrg
TOTTA . suurin syy Pitkämäen valintaa vastustaviin kirjoituksiin on se suomalaisten perisynti KATEUS ! Tero on nuori, komea, menestynyt ja vieläpä keihäänheittäjäksi kohtuullisen fiksukin - mitä oletettavasti suurin osa Teron valintaa herjaavista ei ole.
- Eräs evakko P-maalta
Tero teki nyt kyllä ilmeisen virheen,kun hän lähti Helsingin kisoihin.Olisi kannattanut jättää ne kisat väliin,ja panostaa harjoittelu olympiakisoja varten.Hänellä on tuhansia ja tuhansia heittoja väärällä tekniikalla,ja liian vähän heittoja oikealla tekniikalla,joten tiukan paikan tullen se väärä tekniikka lyö läpi ja tulos on jälleen "sukellus".
Toivottavasti olen väärässä,kyvyt kyllä riittävät mihin vain,mutta kilpailujännitys kuitenkin tuo ne vanhat virheet esille.Teron "pönkkä" ei vieläkään ole aivan ok,joten olisi kannattanut harjoitella sitä.Jos hän epäonnistuu nyt kotikisoissa niin siinä menee ilmeisesti paikka Lontooseen.Sitä olisi kannattanut tavoitella ennemmin kuin kotikisoja.
Hesassa on nyt kaksi "sukeltajaa" saattaa olla että Ruuskanen sukeltaa paremmin.Jos on niin Teron mahdollisuudet Lontooseen ovat pienet.- hjerjlv
luulenpa että kaikesta huolimatta Tero on paras suomalainen em-kisoissa. ei kylläkään välttämättä silti 4 parhaan joukossa... Time will tell...
- nuorikeihäs
Minä en luule. Pätkämäki on huonoin finski ekä selviä edes karsinasta. Tilanne on aivan sama kuin Deegussa.
Teemulta parhaana suomalaiseena vietiin paikka. Pitää muistaa, että rahastahan tässä on kysymys, hettäjät tekevät tätä ammatikseen
Mäkelälle lopputili kun itse ei ymmärrä lähteä.Deegussa olis paras jätetty pois kisasta, nyt jätettiin. Yhdellä myötätuuli onnenkantamoisella ja vanhoilla näytöillä ei valintoja voi tehdä,- nils mulgersson
Siinäs näit : Pitkämäki finaalissa ja muut paitsi Mannio sairastuvalla.....
- nuorikeihäs
nils mulgersson kirjoitti:
Siinäs näit : Pitkämäki finaalissa ja muut paitsi Mannio sairastuvalla.....
Wirkkalan nilkka on yllätys. Mikä muu??
- Jönnin Myyrää
nuorikeihäs kirjoitti:
Wirkkalan nilkka on yllätys. Mikä muu??
yllätys myös että mitallit meni lähes kansallisilla keskiverto heitoilla - joihin onnistuessaan kellävaan Pihtiputaalla 5 parhaanjoukossa olisi pitänyt olla värkeissä varaa (etenkin terveenä..)
- Masa355
Miksi näitä karsintasääntöjä (Pihtiputaalla yli 84m) tehdään, kun niistä ei kuitenkaaan pidetä kiinni? Ei ymmärrä.
- ent. penkkiurheilija
Kun etukäteen määrätään tulosraja, on helppo valita. Rajan ylittäjä kisoihin, muut harjoittelemaan: yksinkertaista!
USA:n valinta on helppo, vaikka on urheilun supervalta: mestaruuskisojen kolme parasta edustamaan ja muut muihin kisoihin.
Suomessa yritetään sorvata säännöt niin, että saadaan haluttu urheilija mukaan. Ja seuraukset ovat olleet näkyvissä vuosia: huonommin ei voi enää mennä. - Juha8222222
Niin loppujen lopuksi olen sitä mieltä että Wirkkala ois pitäny valita joten olin väärässä eka mielipiteeni kanssa.
Wirkkala on ollut tasaisempi heittäjä verrattuna Teroon häneltä on löytynyt myös pitkäkin heitto.- Kinnusenjorma
Aika tasanen oli tuo Wirkkalan heittosarja tuossa karsinnassa.
- mätkäpiki
No niin, mitäs minä kirjoitin 18.6.?
"Olen eri mieltä Pitkämäen valinnan oikeellisuudesta. Hänellä on koko alkukauden rämpimisen jälkeen yksi tuloksellisesti kelvollinen kisa, jossa ei edes ylitä määriteltyä EM-kisarajaa."
Ja mikä onkaan kisan lopputulos? Samaa rämpimistä taas. Sijoitus 11.- Siitos Hanski
no heitti sentään finaalissa vaikka taitaakin jo olla itsekin finaalissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1357167Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254961L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664312TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2971755Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221506- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394