Miten löytää itsensä?

Tyttö 97

Eli en tiedä kuka tai millanen todella olen. Olen erilainen eri ihmisten seurassa ja eritalnteissa. Toisaalta olen syvällinen, toisaalta en jaksa jahkailla asoiden miettimiessä, toisaalta olen optimistinen, toisaalta pessimistinen jne. Olen ihan hukassa persoonallisuuteni kanssa. Miten voisin alkaa etsimään ja löytämään sitä?

5

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löytyy kyllä

      Kysy sitä muilta ja mieti heidän sanojaan. Jos suoraan kysyminen on vaikeaa tai epätavanomaista, ei huolta; palautetta tulee muutenkin, halusi tai ei. Lisäksi voit alkaa kirjoittaa päiväkirjaa - kirjoittaminen on todella hyödyllistä itsetutkiskelun kannalta. Yleensä hyvä itsetuntemus kehittyy ajan myötä. Olen itse 22 ja olen mielestäni alkanut tuntea itseäni vasta viime vuosina. On myös totta, että persoonallisuus kehittyy, eikä ihminen ole ikinä täysin sama tänään kuin eilen. Ero voi olla valtava, mikä ikävä kyllä vaikeuttaa itsetutkiskelua.

    • Wanha Lohduttaja

      Etsit sellaista, mikä ei ole hukassa. Jos olet tänään tällainen ja huomenna tuollainen, niin nuo molemmat ovat sinussa ilmeneviä asioita, eli ihan sitä itseäsi.
      Persoonallisuutesi on vielä muovautumassa. Vasta muutaman vuoden (aika usean) jälkeen todella näet millaiseksi olet psyykeltäsi kehittynyt.
      Älä ole huolissasi siitä, että olet eri tilanteissa erilainen, niin me kaikki olemme.
      Äläkä etsi turhaan sellaista, joka on jo joka hetki läsnä, eli sinä olet läsnä oman elämäsi tilanteissa välillä optimistisena, pessimistisenä, pinnallisena, syvällisenä, milloin mitenkin. Siinä ei ole mitään kummallista.

    • HelskeP

      OSA 1

      Hei!

      Tein tämän alunperin depersonaatio sivuille, mutta saattaa koskea suakin:

      Monia vuosia sitten,kun aloin tehdä sydämenavausharjoituksia/ läsnäoloharjoituksia (olin myös taidekoulussa polttelin pilveä silloin tällöin,nämä kaikki stressi saavat depersonaatiota tapahtumaan) sain silloin tällöin depersonalisaatiokohtauksia.

      Joidenkin vuosien päästä valaistuin, ja siitä meni taas joitain vuosia,kun rupesin ymmärtämään,mistä kaikki vaikeuteni ovat johtuneet. (Valaistuneessa tilassa näet selvemmin oman sisäisen tilan ja tunteet (tässä tapauksessa puuttuvat tunteet. Te ette melko varmasti halua/pysty näkemaan tätä asiaa näin,mutta jos sinulla on depersonaatio-oireita (lanka itseen katkeaa),sinulla on kalkkeutunut käpyrauhanen. (Oikeat tunteet puuttuvat. Sitä on vaikea tajuta,kun (mahdollisesti) koko elämän olet ollut tuossa tilassa, et silloin voi alkaa tajuta millaista on tuntea oikeasti. Mutta jos esim. ihailet ihmisiä,jotka puhuvat rohkeasti ja joilla mahtava itseilmaisu, kertoo, että kaipaat tunteita (TUNTEITA).

      Tässä lista muista tunnusmerkeistä: (Tätä tilaa on eriasteisina, joten voi olla yksi tai useampi oire)
      -Hiljaisuus
      -Tyhjyyden tunne
      -Vakavuus,tietynlainen huumorintajuttomuus
      -Tunne,että on erilainen kuin muut
      -Tunne,että olet ”aito” ja muut ei
      -Valokuvaushetket vaikeita
      -Pakkomielteitä
      -Saatat muuttua aina kulloinkin eri ihmisen kaltaiseksi, kenen seurassa olet /Yli-empaattinen(henkilökohtaiset rajat puuttuu, oikeat tunteet tekisi ne)
      -Et saa nautintoa seksistä
      -Rypyttömät kasvot
      -Joku saattaa ”haukkua” kylmyydestä
      -Ei muista esim. lapsuudesta ¨mitään.(Riippuu,milloin rauhanen kalkkeutui) Muutenkin saataa olla huono muisti).
      -Musiikki ( aistit) tärkeitä (täyttävät tyhjiöö)
      -Riippuvuuksia (haet muualta elämää koska tunteet puuttuvat) (helpompi lopettaa sen jälkeen kun kuorit käpyrauhasen c-vit. kuurilla)
      -Silmien karsastus (Et pysty katsomaan itseäsi peilistä(silmiin),muiden vaikea katsoa kumpaankin silmään)(voi tulla vuosien mittaan).

      Depersonaatiota tulee,koska sinulla ei ole tunteita et ole paikalla.(Siis yleensäkin ei vain depersonaatio-hetkellä). Joten kun teet jotain,mitä alussa mainitsin (henk.harjoitukset,päihteet,stressi,taide), irtoaa sun yhteys sisäiseen ohueen linkkiin,ohueen yhteyteen maailmaan. Ihmisellä on muutakin kuin tuo linkki,et ole ikinä siitä tiennyt (riippuu milloin käpyrauhasesi kalkkeutui,minulla se tapahtui jo ihan pienenä).

      Käpyrauhasen kalkkeutumista (kuva en.wikipedia.org/wiki/Pineal_gland) aiheuttaa FLUORI. (Kalkkeutumattomassa rauhasessa pieniä aukkoja pinnassa,kalkkeutuneessa ei.)

      Fluori on lyijyäkin myrkyllisempää. Se on raskasmetalliteollisuuden jäte. Netissä luin juttua, että vuosikymmeniä sitten tuo teollisuus mietti miten sen jätteen sais hävitettyä huokein kustannuksin.Sitten se päätyi kaikkien suihin,eikä vieläkään sieltä sitä ole saatu pois.
      Luin myös miten esim. Hitler ( USA:ssa johto 1950-luvulla??) oli halunnut kehitellä ainetta/tapaa massojen kontrolloimiseksi. Nimittäin fluori (kalkkeuttaessaan käpyrauhasen) kaventaa ihmisen olemista ja tunteita niin olemattomiin,tekee susta tyhmän,että TOIMII tosiaan. Toivottavasti kärähtävät PIAN tästä. Niin monia elämiä on mennyt hukkaan tämän takia.
      ELI FLUORI AIHEUTTAA TÄMÄN. Fluoria siis:

      -Hammastahnassa(osta fluoriton ekokaupasta)
      -Oluessa
      -Tupakassa(on olemassa lisäaineetonta tupakkaa, =pelkkää tupakkaa))
      -Torjunta-aineissa(varsinkin viinirypäleissä)
      -Tamarindissa
      -Hammaslääkärillä laittavat joskus
      -Joissain lääkkeissä,esim. hiivasienilääkkeissä
      -Joissain maissa, esim USAssa juomavedessä

      • HelskeP

        OSA 2

        MITEN PÄÄSET EROON KALKKIKERROSTUMASTA?

        Syöt happoneutralisoitua C-vitamiinia 4-6(-?) kuukautta alkaen 3000mg päivässä (1000mg aamulla,1000 mg päivällä ja 1000mg ennen nukk.menoa). Mitä enemmän syöt, sitä parempi ja sitä nopeammin saat puhdistuksen käytyä loppuun.
        C-vitamiinin on oltava happoneutralisoitua,koska käpyrauhanen (kuten ei muukaan elimistö) ei tykkää happamuudesta. (Se aih. syöpää.Tämän mokan lääkärit tekivät, kun testasivat suuria C-vitamiinimääriä. C-vitamiini ei ole vaarallista suurina määrinä,elimistö tekee hormoneja siitä,hapan versio vaurioittaa.)

        Lisäksi nämä voi auttaa kuorimaan:
        -Spirulina
        -Suolavesi (Ei saa olla ”tavallista” suolaa, koska sekin on muutettu kropalle aggressiiviseen (ja ravinneköyhään) muotoon,käytä kuningassuolaa tms. (saa luontaistuotekaupoista).

        PS.Jos syöt lääkärin määräämiä lääkkeitä, (varsinki psyyke-) et voi tehdä tätä kuuria. (Koska tässä hermosto alkaa muuttua, ja lääkkeet sekoittaa tän prosessin). Sun pitää lopettaa ne ja sitten vasta voit aloittaa tän kuurin.

        Kannattaa tehdä tämä puhdistus. Sen jälkeen kun olin tämän tehnyt, tuntui,että en ollut edes ollut elossa aikaisemmin.
        Tässä merkkejä,joista tiedät,että kalkkikerrostuma alkaa poistua rauhasen päältä (siis en muuten muistanut mainita aikaisemmin,että Fluori muuttaa kalsiumin sellaiseen muotoon,joka tekee kerroksen käpyrauhasen päälle.)
        -Ps. Nämä oireet voi olla rankkoja, mutta jäin itsekin henkiin

        -Levottomat jalat
        -Lihaksissa nykii
        -Painetta silmissä/päässä
        -Energiavirtoja päässä
        -Tietoisuuden muutoksia (uusi hermosto ja OIKEAT TUNTEET alkaa muodostua)
        -Et tiedä,miten kävellä,vetelyys

        Vältä kuurin aikana stimulantteja (alkoholi,kahvi,tupakka,huumeet,tee (musta,vihreä,valkoinen=kofeiinia),matte(=kofeiinia),inkivääri,chili etc., valkosipuli,raaka sipuli, jotku mausteet,kokis(kofeiinia),suklaa(kofeiinia),energiajuomat) koska ne ärsyttää herkkää hermostoa.
        VAROITUS. Siten kun sulla on näitä puhdistumisen merkkejä, et voi enää lopettaa kuuria kesken,tai et pääse tasapainoon. Tee se loppuun.
        PS.Puhdistusoireita tulee NOIN 2-4 (-?) kuukauden päästä kun aloitit.
        JAKSAMISTA!!! :) :) Heli

      • HelskeP
        HelskeP kirjoitti:

        Life-kaupan oma merkki halvin (90 tablettia n. 17 euroa), muistakin luontaistuotekaupoista saa (kalliimpia??).. (Happoneutralisoitu C-vitamiini)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1289
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      925
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe