Katkerat ja kateelliset keksineet järjestyssääntöihin usein vain kiellon.
http://www.mtv3.fi/makuja/minisaitit/artikkeli.shtml/2012/05/1539976/grillikausi-kaynnistyi--mutta-saako-parvekkeella-grillata?grillaamo/uutiset
"Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäisen mukaan kategorista kieltoa parvekegrillaukseen ei ole olemassa.
– Parvekkeella grillaus kuuluu kesään, eikä naapureiden grillaamista voi siksi lähteä vaatimaan lopetettavaksi. Paloturvallisuuteen tulee kuitenkin aina kiinnittää huomiota, niin parvekkeella kuin missä tahansa muuallakin grillatessa, Kärkkäinen kertoo.
Jos parvekerakenteet ovat puuta, voi grillaus parvekkeella olla paloturvallisuusriski. Grillaajan tulisikin muistaa, että avotulen teko puutaloissa tai puurakenteisilla parvekkeilla on kielletty.
– Mikäli vaikuttaa siltä että naapurin parvekkeella tapahtuva grillaaminen on vaarallista, ratkaisee pelastusviranomaisen päätös tällöin sen onko parvekkeella turvallista grillata, Kärkkäinen selittää.
Parvekegrillaus on mahdollista kieltää siis vain paloturvallisuuteen vedoten. Esimerkiksi pelkästään sen takia että grillaus jotakuta häiritsee, ei parvekkeella tapahtuvaa grillausta voida kieltää.
– Pelkkä grillaus ei yleensä pahemmin naapureita häiritse, mutta grillauksen lieveilmiöihin kuuluva alkoholi ja sen käytöstä seuraava meteli voivat sen sijaan olla häiriöksi naapureille, Kärkkäinen muistuttaa.
Kärkkäinen kehottaakin parvekkeella grillaajia ottamaan myös naapurit huomioon, ja pitämään mielessä paloturvallisuuden."
Parvekkeella saa grillata
hehheh
3
258
Vastaukset 3
- hehheh
No joilla ei ole varaa ostaa parempaa asuntoa joutuvat grillailemaan kerrostalon parvekkella.
- oma piha
Niinkuin esim. sinä.
- Määrääkö yhtiö?
Taloyhtiön säännöt määräävät kai mikä on sallittua ja mikä ei, vai miten on? Meillä saa sääntöjen mukaan grillata sähkögrillillä mutta ei kaasugrillillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15926
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545