Vielä mahdollisuudet tenniksessä

Olen 16-vuotias poika ja olen harrastellut tennistä kesäisin jo muutaman vuoden ajan, mutta se on alkanut kiinnostaa minua lähiaikoina ja haluaisin alkaa harjoittelemaan/kilpailemaan tenniksessä ja ehkä vielä tehdä siitä joskus ammatin.En ole aloittamassa urheilua tyhjästä vaan tähän asti olen harrastanut jääkiekkoa viimeiseksi B-nuorten sm-sarja tasolla jossa harjoituksia oli n.5-7 kertaa viikossa.Nyt on motivaatio kyseisestä lajista loppu ja haluaisinki aloittaa tenniksen.Kysynkin siis olisiko näinkin myöhään vielä mahdollista aloittaa kyseissessä lajissa tavoitteellisesti pelaaminen?

15

840

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omenapyöreä

      Tottakai kannattaa kisoihin mennä ainakin kokeilemaan:) Ammatista nyt on vähän vaikea sanoa, sillä vasta siinä sadan parhaan joukossa maailmassa alkaa tienatakkin kunnolla. Ite aloitin käymään kisoissa viime keväällä ja olen sinua pari vuotta vanhempi. Kokeilla aina kannattaa ja kisoista voi löytää lisää pelikavereitakin. Aluksi tietysti D- luokan ja ehkäpä C- luokan kisoja kannattaa tähyillä ja mieluummin kotiseudun läheltä, sillä kisat voivat viedä koko viikonlopun (pe,la,su), mikäli osaanottajia on paljon. Jos alkaa turnausvoittoja tulemaan niin sitten vaan kovempiin luokkiin. Niistä näkee nopeasti oman tason muihin verrattuna ja mikäli pärjää pääsee nousemaan Suomen tasoitusjärjestelmässä.

      • Kiitoksia vastauksesta.Mutta eikö kuitenki kannattaisi mennä ennen turnauksia jonnekki seuraan pelaamaan että saisi vähän tuntumaa palloon kun esim. syötöissä on todella paljon parantamisen varaa?


      • kokemustaon12v

        Olen valmentanut pitkään kilpapelaajia.

        Kilpapelaamisen voi aloittaa kunhan
        - liityt tennisseuraan
        - otat yhteyttä hyvään valmentajaan mielellään sellaiseen joka on vienyt pelaajia Suomen kärkeen
        tässä linkissä valmentajia http://www.tennis.fi/binary/file/-/id/1/fid/1369 linkissä on eri tason valmentajia . 5 tason valmentajat tuskin ehtii muuta kuin neuvomaan sinua (liikuntamaistereita)
        nelostason valmentaja ammattivalmentajat sattaa ehtiä kerran viikossa/kuussa sparraamaan ja häneltä voi kysellä
        harjoitusohjelmia. On tärkeää että sinua valmentaa sellainen joka hioo liikkumista syöttöä ja lyöntejä eikä vain lyö kovaa palloa sinulle.

        pyri pääsemään valmennusryhmään jota vetää 4 tai 3 tason valmentaja
        3 tason valmentaja on kilpavalmentaja 4 tason ammattivalmentajatutkinnon suorittanut valmentaja. Todennäköisesti et heti pääse kilparyhmään mutta pyri pääsemään sellaiseen ryhmään jossa saat hyvää valmennusta ja pyri ansaitsemaan paikkasi kilparyhmässä. Pyri siihen että ryhmän taso on sinun tasoasi tai muut ovat vähän parempia.

        - käy tenniksen alkeiskurssi jos et sitä vielä ole käynyt vaikka voittaisit kilpapelaajiakin niin perusasiat pitää saada kuntoon lainaan tässä Vladimir Jursinovia kuuluisaa jääkiekkovalmentajaa
        - pyri treenaamaan ainakin 7 tuntia viikossa valmennusryhmissä ja käymään kisoissa joka viikonloppu. Kysy valmentajilta millaisia puntti (fysiikkatreenejä pitää tehdä), millaisia nopeustreenejä pitää tehdä, millaisia räjähtävän voiman treenejä pitää tehdä millaisia kestävyystreenejä pitää tehdä 7 valmennusryhmätuntiin saa mahtumaan jo monenlaista treeniä jos on hyvä valmentaja. Jos se on pelkkää pelaamista vaihda seuraa tai ryhmää. Kisoissa kun käyt pyydä seuran jotakin valmentajaa katsomaan peliäsi ja pyydä kommentteja valmentajalta pelin päätyttyä.
        Treenaa niitä asioita joista valmentaja mainitsi 2 tuntia viikossa oma-aloitteisesti jonkun kaverin kanssa. Pidä harjoituspäiväkirjaa ja käy läpi sitä 3 tai 4 tason valmentajan kanssa. Mikäli tennis edelleen kiinnostaa ja nouset rankingissa sinun pitää saada henkilökohtainen valmentaja mielellään 3 tai 4 tason valmentaja joka tekee harjoitusohjelmat ja seuraa niiden toteutumista käy kisoissa ja analysoi peliäsi. Huipulle menoon tarvitaan 10000 tuntia ja sinä olet treenannut jo aiemmin joten pohjat on kunnossa. Heti kun peli alkaa sujumaan ja pääset 30 parhaan joukkoon omassa ikäluokassasi ala käymään kansainvälisissä kisoissa kysy valmentajaltasi näistä lisää.

        Mikäli paikkakunnallasi on vain yksi tennisseura on vaikeampaa päästä kilparyhmään
        eräällä paikkakunnalla 18 v. ikäistä pelaajaa ei edes otettu valmennusryhmään vaikka hän halusi kilpapelaajaksi.

        Rahallinen panostus on varmaan yksi asia joka kannattaa huomioida. Valmennusryhmät on kuitenkin edullinen tapa hankkia pelitaitoja. Kisoissa käyminen
        joka viikonloppu on arvokasta puuhaa mutta jos alkaa pärjäämään seurat yleensä tukee kisoissakäyntiä. Yksityistunnit ovat kalliita mutta yksityisopetustakin kannattaisi ottaa vähintään kerran kuukaudessa meilellään kerran viikossa jotta ei tee turhaa työtä lyömällä väärillä liikeradoilla ja puutteellisella liikkumisella.


    • eivissiinkukaan

      Tenniksestä on tosi vaikeaa saada ammattia. Kilpailu on raudanlujaa, ja muilla on sinuun verrattuna 10 vuoden etumatka. Vasta sadan parhaan joukossa maailmassa alkaa tili jäädä plussalle, ja sinne on haluamassa 100.000 muuta pelaajaa. Harrastuksena tennis on mainio, mutta tulot kannattaa hankkia muuta kautta.

    • Mittä laitettaan
    • JuuMoi

      Leevi missäs päin suomea asut??

      • mo

        Nykyään lähellä lappeenrantaa


    • minä

      Tennis on mukava harrastus mutta jos top 100 tahtoo pitää olla poikkeuksellinen lahjakkuus ja innokas treenaamaan monta tuntia päivässä. ;)

    • Tervevaan

      Jarkkohan reenasi lukio iässä 40 tuntia viikossa...

    • ikävä kyllä

      Tänä päivänä on 16-vuotiaana oltava atp 100:n tuntumassa jos meinaa pärjätä. Harjoittelu on niin kovaa etteivät paikat tahdo pysyä ehjänä. 25-vuotias alkaa olla jo nykyään kehäraakki, ei vaan fysiikka kestä, esim Nadal on pikkuhiljaa luisumassa huipulta.

      Federerin kaltaisia vanhan liiton teräsvaareja tuskin enää tulee, eikä listakärkeä hallita vuositolkulla. Nykyään harjoittelu on aloitettava viimeistään 4-vuotiaana, mikäli meinaa tennisammattilaisuudesta haaveilla. Ja se ura ei ole pitkä kuitenkaan.

      Naisten puolella on toistaiseksi vielä helpompaa, koska taso ei ole hääppöinen. En usko, että J. Nieminenkään menettäisi wta-listan ykköselle pistettäkään, ellei sitten niistä jalkavirheistä.

      • yrittänyttä...

        Munat pilluks ja lähdet haastaan wta tourin kissat. Pääset lisäks lakanoihin, lepakoita suurin osa.


      • Vanha koutsi
        yrittänyttä... kirjoitti:

        Munat pilluks ja lähdet haastaan wta tourin kissat. Pääset lisäks lakanoihin, lepakoita suurin osa.

        Eräs ex-valmennettavani aloitti 14½ vuotiaana lätkä- ja futistaustalla. Voitti heti ekat kisansa pojat 15 v. sarjan ja mm. yhden miesten B-luokkaan rankatun kaverin. Vuoden kilpailtuaan nousi B-luokkaan ja 2 vuotta kilpailtuaan A-luokkaan. Voitto JGP Masters turnauksessa ja SM mitaleja 18- ja 20 vuotiaissa. 4 vuotta yliopistotennistä USA:ssa. Parhaimmillaan Suomen miesten rakningissa 16. Tampereen haastajatason amattilaiskisan karsinassa oli yhden otteluvoiton päässä pääsarjasta. Nyt yli 30-kymppisenä pelailee huvikseen sarjatennistä A-luokan puolivälin rankingilla.
        Kyseinen kaveri oli ( on ) huippulahjakas ja pääsi heti tosi hyvään treeniryhmään jossa kaikki pelaajat nousi juniorina miesten A-luokkaan. Kumminkin esimerkki siitä, että vielä teini-iässä aloittaneena voi kehittyä kovan tason pelaajaksi.


      • Anonyymi
        Vanha koutsi kirjoitti:

        Eräs ex-valmennettavani aloitti 14½ vuotiaana lätkä- ja futistaustalla. Voitti heti ekat kisansa pojat 15 v. sarjan ja mm. yhden miesten B-luokkaan rankatun kaverin. Vuoden kilpailtuaan nousi B-luokkaan ja 2 vuotta kilpailtuaan A-luokkaan. Voitto JGP Masters turnauksessa ja SM mitaleja 18- ja 20 vuotiaissa. 4 vuotta yliopistotennistä USA:ssa. Parhaimmillaan Suomen miesten rakningissa 16. Tampereen haastajatason amattilaiskisan karsinassa oli yhden otteluvoiton päässä pääsarjasta. Nyt yli 30-kymppisenä pelailee huvikseen sarjatennistä A-luokan puolivälin rankingilla.
        Kyseinen kaveri oli ( on ) huippulahjakas ja pääsi heti tosi hyvään treeniryhmään jossa kaikki pelaajat nousi juniorina miesten A-luokkaan. Kumminkin esimerkki siitä, että vielä teini-iässä aloittaneena voi kehittyä kovan tason pelaajaksi.

        Säätelä?


      • Anonyymi
        Vanha koutsi kirjoitti:

        Eräs ex-valmennettavani aloitti 14½ vuotiaana lätkä- ja futistaustalla. Voitti heti ekat kisansa pojat 15 v. sarjan ja mm. yhden miesten B-luokkaan rankatun kaverin. Vuoden kilpailtuaan nousi B-luokkaan ja 2 vuotta kilpailtuaan A-luokkaan. Voitto JGP Masters turnauksessa ja SM mitaleja 18- ja 20 vuotiaissa. 4 vuotta yliopistotennistä USA:ssa. Parhaimmillaan Suomen miesten rakningissa 16. Tampereen haastajatason amattilaiskisan karsinassa oli yhden otteluvoiton päässä pääsarjasta. Nyt yli 30-kymppisenä pelailee huvikseen sarjatennistä A-luokan puolivälin rankingilla.
        Kyseinen kaveri oli ( on ) huippulahjakas ja pääsi heti tosi hyvään treeniryhmään jossa kaikki pelaajat nousi juniorina miesten A-luokkaan. Kumminkin esimerkki siitä, että vielä teini-iässä aloittaneena voi kehittyä kovan tason pelaajaksi.

        Toisin sanoen parhaassa tapauksessa voisi päästä Suomen top-20. Mikä on todella kaukana tennisammatilaisuudesta, jos tarkoitetaan pelaamalla itsensä elättämistä. Tuo taso tosin riittää valmentajalle, jos sellaiseksi kouluttautuu.


      • Anonyymi

        Näin 8 vuotta myöhemmin, ihan hyvin Nadal kyllä vielä pärjää ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1213
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe