Itämeren objekti isompi avaruuden kivi, meteoriitti!

Kulkenut tuo isompi kivi tähtisateen kulkuväylän poikki ja tähtisade sorvannut tuon pyöreäksi. Etureunan osuessa tähtisateeseen alaknut pyöriä ja sitten sorvautunut kulkiessaan nopeasti kiitävien meteoriitien tekemänä. laskeutunut sopivassa asennossa Itämeren pohjalle!
14329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nimenomaan tähtisade ja taivaalla liikkuvat sorviasemat rakentelevat ruokiksella kivestä kiekkoja ja sitten jos luukkumies on vapaalla niin hän tekee siihen vielä oman reikänsä.

Vakavammin niin tuon kokoinen möhkäle jos tulee avaruudesta kosmisella nopeudella niin se tuhoutuu viimeistään osuessa merenpintaan tai maahan.

Veikkaisin että kyseessä on geologinen oikku mutta ihmettelen sukeltajaryhmän kommentteja suuresti koska heidän tulevaisuuden uskottavuus / rahoitus projekteissa tulee riippumaan tämän tarinan päätöksestä.

Äänestä

Juu, noin iso meteoriitti ei makaisi ehjänä tasaisen merenpohjan päällä.

Äänestä
  • Kyllä siellä merenpohjalla on aivan selvät laskeutumisjäljetkin. Tullut ilmakehään lännestäpäin niinkuin Tunguskan meteoriittikin tai komeetta ja jarruuntunut ilmakehässä ja kääntynyt pohjoiseenpäin niinkuin Tunguskan meteoriittikin jiossakin vaiheessa, mutta laskeutunut hitaampana jo aikaisemmin kuin Tunguskan meteoriitti, joka jatkoi lentoa pitempään länteenpäin ja hajosi ja räjähti(aerosoliräjähdys) ilmakehässä. Näyttää olevan samaa ainetta kauttaaltaan. Urat tuosta sorvausksesta.

    Äänestä

Mutta kun se on kuulema valettu kerroksittain. Vähän ristiriitaista.

Äänestä
  • Tämä Itämeren ufo onkin natsiansa.

    "
    Itämeren pohjasta paikannettu mysteerimuodostelma saattaa olla peräisin toisen maailmansodan ajalta, arvioi entinen sukellusveneupseeri Expressen-lehdessä.
    Expressen-lehden haastattelema entinen sukellusveneupseeri, nykyinen aarteenetsijä Anders Autellus, 55, uskoo, että muodostelma on toisen maailmansodan aikainen natsien loukku, jolla on pyritty häiritsemään neuvostoliittolaisten sukellusveneiden matkantekoa.

    Autelluksen mukaan englantilaisten on aiemmin tiedetty käyttäneen samaa tekniikkaa estääkseen sukellusveneiden kulkua.

    Loukku on kerros kerrokselta valettu muodostelma, jonka päälle valamisen yhteydessä saumattiin jättimäisiä teräsverkkoja. Mikäli Autelluksen teoria pitää paikkansa, loukkuun asetetut verkot eivät olisi enää paikoillaan, vaan hapertuneet puhki ja ehkä aikojen saatossa hävinneet lähes kokonaan.

    Expressenin viime keskiviikkona julkaisemasta artikkelista ei selviä tarkalleen, miten loukku olisi toiminut, mutta ilmeisesti se on jollain tavalla sotkenut tutka- ja muita signaaleja.

    Autelluksen teoriaa voisi tukea se seikka, että joidenkin tietojen mukaan elektroniset laitteet eivät ole toimineet kunnolla muodostelman läheisyydessä. Tosin jos teräsverkkoja ei enää ole, niin mikä sitten aiheuttaa häiriön nyt?

    Ufoharrastajien uutis- ja keskustelufoorumeilla viritellään jo tietysti uutispommia Pohjanlahden pohjassa vajaan sadan metrin syvyydessä makaavasta muukalaisaluksesta, mutta jalat kannattaa pitää maassa.

    - Paljon on ollut porua ja kaikenlaisia ideoita sinkoillut, mutta mikään ei ole perustunut puhtaaseen faktaan, kritisoi Autellus asiasta noussutta kohua.

    - Tämä teoria on yhtä hyvä kuin teoriat ylipäänsä ovat, kommentoi tutkimusryhmän jäsen ja aiheesta dokumenttia tekevä Lolo Westerman Expressenille keskiviikkona.

    Ocean X -tutkimusryhmän on määrä sukeltaa löytöpaikalle uudelleen lähiaikoina. Ryhmän sukeltaja Stefan Hogeborn pitää Autelluksen teoriaa hyvinkin mahdollisena.

    - Ympyrämuodostelma näyttää siltä kuin se olisi valettu kerros kerrokselta. Se on uskottava (teoria), koska muodostelma sijaitsee aivan keskellä kulkuväylää, Hogeborn sanoi.

    Hän on aiemmin todennut, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa 20-vuotisen sukeltajanuransa aikana.

    Voi tietysti ihmetellä, miksi natsiloukkuteoria nousee esille vasta nyt. Yleisesti hyväksytyin selitys tässä vaiheessa lienee yhä se, että kyseessä on luonnon muokkaama muodostelma, joskin hyvin harvinainen sellainen.

    Ruotsalainen tutkimusryhmä havaitsi muodostelman sattumalta kaikuluotaimella viime vuonna. Tieto löydöstä levisi nopeasti ympäri maailman ja viestimissä alettiin arvuutella, mistä on kyse.

    Oli mikä oli, oudolta se joka tapauksessa näyttää.
    Kalle Pirhonen"

    http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288479301665.html

    Äänestä

Kyllä siellä merenpohjalla on aivan selvät laskeutumisjäljetkin. Tullut ilmakehään lännestäpäin niinkuin Tunguskan meteoriittikin tai komeetta ja jarruuntunut ilmakehässä ja kääntynyt pohjoiseenpäin niinkuin Tunguskan meteoriittikin jiossakin vaiheessa, mutta laskeutunut hitaampana jo aikaisemmin kuin Tunguysklan meteoriitti, joka jatkoi lentoa pitempään länteenpäin ja hajosi ja räjähti(aerosoliräjähdys) ilmakehässä.

Äänestä
  • Tai merivirran aiheuttama vako suojan puolella.
    Älkää höpöttäkö hömelöt.

    Äänestä

  • Voisivatko ne "laskeutumisjäljet" olla oletetttuun "natsiansaan" kuuluneen teräsverkon synnyttämiä?

    Lainaus ylempää:

    "Loukku on kerros kerrokselta valettu muodostelma, jonka päälle valamisen yhteydessä saumattiin jättimäisiä teräsverkkoja. Mikäli Autelluksen teoria pitää paikkansa, loukkuun asetetut verkot eivät olisi enää paikoillaan, vaan hapertuneet puhki ja ehkä aikojen saatossa hävinneet lähes kokonaan."

    Teräsverkot ovat jo ehkä syöpyneet olemattomiin 70 vuoden aikana, mutta niiden jälkiä voisi pohjassa vielä olla?

    Äänestä

  • judenatsikoukku kirjoitti:

    Voisivatko ne "laskeutumisjäljet" olla oletetttuun "natsiansaan" kuuluneen teräsverkon synnyttämiä?

    Lainaus ylempää:

    "Loukku on kerros kerrokselta valettu muodostelma, jonka päälle valamisen yhteydessä saumattiin jättimäisiä teräsverkkoja. Mikäli Autelluksen teoria pitää paikkansa, loukkuun asetetut verkot eivät olisi enää paikoillaan, vaan hapertuneet puhki ja ehkä aikojen saatossa hävinneet lähes kokonaan."

    Teräsverkot ovat jo ehkä syöpyneet olemattomiin 70 vuoden aikana, mutta niiden jälkiä voisi pohjassa vielä olla?

    En oikein tiedä millainen "natsiansan" rakenne pitäisi olla mutta jos sitä rakennettaessa on käsitelty teräsverkkoja niin näitä teräsverkkoja siirrettäessä olisi voinut jäädä jälkiä merenpohjaan.

    Sellaiset jäljet voisivat muistuttaa "laskeutumisjälkiä". Teräsverkkoja on ehkä laahattu paikalle pohjaa pitkin jollakin pinta-aluksella tai hinaajalla vetäen?

    Äänestä

  • verkkojen siirtely? kirjoitti:

    En oikein tiedä millainen "natsiansan" rakenne pitäisi olla mutta jos sitä rakennettaessa on käsitelty teräsverkkoja niin näitä teräsverkkoja siirrettäessä olisi voinut jäädä jälkiä merenpohjaan.

    Sellaiset jäljet voisivat muistuttaa "laskeutumisjälkiä". Teräsverkkoja on ehkä laahattu paikalle pohjaa pitkin jollakin pinta-aluksella tai hinaajalla vetäen?

    Rakennelman valaminen on ehkä tapahtunut laskemalla betonia väylällä olevasta aluksesta letkua pitkin merenpohjaan. Teräsverkot on ehkä tuotu lähistölle toisella aluksella ja ne on vedetty hinaajalla kohti rakennuspaikkaa, joka on aiheuttanut laahaamisjälkiä merenpohjaan. Lietettä ei juurikaan ole rakennelman päällä, joten liete tuskin on peittänyt myöskään teräsverkkojen laahaamisen jälkiä näkymättömiin.

    Äänestä

Huomio! Saavumme maan ilmakehään tuotapikaa! Aloittakaa jarruuntuminen välittömästi ja kaikki sorvimiehet kannelle!

Nopeutemme on 20km sekunnissa - 50km sekunnissa ja kuumuutemme ilmakehässä nousee viiteentoistatuhanteen asteeseen mutta jatkamme itämereen saakka johon iskeydymme usean ydinaseen voimalla mutta luotamme jarruuntumiseen ja teemme mahdollisesti niin sanottuja leipiä ennenkuin liu'umme hallitusti merenpohjaa pitkin asettuen siististi pohjalle.
Miehistö: -Välttäkää törmäysenergian aiheuttama kuumuus ja kaasuuntuminen! -Ruotsalaiset ovat nimittäin tulossa meitä katsomaan.


Wikipedia:

"On arvioitu, että 10-metrinen kappale osuu maahan noin kerran vuodessa tuhoutuen ilmakehässä tai tehden Maan pintaan pienen kraatterin. Noin 5 kertaa vuosisadassa Maahan osuu kappale, joka aiheuttaa paikallisen katastrofin.[5] Noin 50-metrisiä kappaleita, jotka aiheuttavat noin 10–20 megatonnin räjähdyksen, osuu kerran noin tuhannessa vuodessa.

Yli 100 metrin läpimittaisten asteroidien törmäykset Maahan aiheuttavat suurta, jopa maanosan laajuista tuhoa, ja hyvin suurten, kilometrien läpimittaisten taivaankappaleiden törmäykset maailmanloppumaisen katastrofin. "

Äänestä

Minusta tuo Itämeren möhkäle on muodoltaan samaa sorttia kuin Vuoksesta löytyvät imatrankivet, eli marlekat. Niiden muutaman epäselvän kuvan mukaan ainakin joita Itämeren pohjasta olen nähnyt...

Wanha tietosanakirja kertoo:
"Marlekka, kivimäisen kovia, harmaita kalkki- tai
merkelikonkretsioneja, joita monin seuduin tavataan savessa.
Koko ja muoto vaihteleva, tavallisin on linssin muoto. M:t
ovat syntyneet savikerrostumiin siten, että alkujaan savessa
tasaisesti jakautuneena ollutta kalsiumkarbonaattia on
liukenemalla ja uudelleen kiteytymällä kerääntynyt yksiin
kohtiin. Imatrankivet ovat näin syntyneitä
m:oja, jotka saven huuhtoutuessa joen törmistä ovat jääneet pohjaan
ja joita paikkakuntalaiset kaivelevat savitörmistä muistoesineinä
myytäviksi."

Kuvia noista on netissä niukanlaisesti, mutta täältä ainakin löytyy kun jaksaa scrollata riittävän alas:
http://www.imatranseudunymparistotoimi.fi/polut/1_2/polku2.html

Vuoksen imatrankivet ovat kooltaan väliltä pingispallo - jalkapallo, tuo Itämeren köntti on ihan pirun paljon isompi, mutta voisikohan syntymekanismi olla sama?

Äänestä

Kivi se oli!
Ja kivi se olis ollut vaihka olis ollutkin avaruusalus :D

PS. Kiva olla herkkusieni ..

Äänestä

Maailmannapa se on. Siitä kansantarinoissa kerrotaan.

Älkäähän vain sitä tappia reiästä vetäkää! Johan siitä meret tyhjenisivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähtientarkkailija kirjoitti:

Kulkenut tuo isompi kivi tähtisateen kulkuväylän poikki ja tähtisade sorvannut tuon pyöreäksi. Etureunan osuessa tähtisateeseen alaknut pyöriä ja sitten sorvautunut kulkiessaan nopeasti kiitävien meteoriitien tekemänä. laskeutunut sopivassa asennossa Itämeren pohjalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu