Ahdituksen/masennuksen hoito ilman lääkkeitä, onnistuuko?

Ettei vain nuo puolen - kolmen vuoden jaksot ole sittenkin aiheuttaneet elimistöösi riippuvuutta? Varsinkin jos olet syönyt niitä vuosia. Vieroitusoireet saattavat tulla varsinkin bensoista jopa vuoden viiveellä.

Koeta kestää seuraavat pari kuukautta ilman lääkkeitä ja katso sitten tilanne. Et niihin vieroitusoireisiin kuole kumminkaan mutta kehon toiminta palautuu pikku hiljaa normaaliksi.

Lääkkeistä vieroittumista ei voi nopeuttaa, ei akupunktiot ei muut luontaishoidot. Niin kauan kun lääkkeiden tuottamat vauriot on elimistössä se oireilee.

Olen syönyt SSRI -lääkkeitä (Cipralex ja paroxetin) ja niistä kaikkein pienintä annosta (muistaakseni se 5mg/vrk), joten ei kai se enää puolen vuoden päästä aiheuta vieroitusoireita? Huomasin kyllä selvästi vieroitusoireet, kun lopetin (taas) viimeksi ja ne kestivät useamman viikon/kuukauden päivät, mutta sitten loppuivat. Ja välillä olikin ihan ok jakso kunnes taas olo alkaa olla ahdistava....
Tää on niin rasittavaa ja voimia vievää, et alkais jo riittää. Haluaisin elää!!!!

Jos aiot hankkia lapsen, tuntuu vähän pelottavalta sellainen äitinä olo joka koko loppuelämänsä naukkailee pillereitä kuureittain. Niin, usko vaan, jos lähdet tälle tielle, se on lopputon suo. Et tule ikinä pääsemään pillereillä eroon ahistuksesta.

Älä hanki lasta tällaiseen ympäristöön, jossa et voi vastata normaalisti lapsesi/miehesi tarpeisiin. Muista myös että vanhempien välinen suhde on lapsen koti, ei seinät.

Ei ole väliä onko lääke kuinka pieni annoksinen, vaikutusmekanismi on kuitenkin sama. Ja toleranssi nostaa sitä ajan myötä pakosta isommaksi, sitä et pääse pakoon.

Olen samalla linjalla edellisten kirjoittajien kanssa; ei lasta tuohon tilanteeseen. Onneksi et ole tullut raskaaksi ja toivottavasti et tulekaan. Hoida itsesi kuntoon ensin, sitten vasta lapsi!

Miksi et ole kokeillut terapiaa? Terapia on ensisijainen hoitomuoto sinun kaltaisellesi, miksi ihmeessä otat lääkettä mieluummin? On kyllä niin kaoottinen paketti sinulla, että pitäisi sinunkin tajuta, että ensin terveys sitten muut. Suosittelen varaamaan aikaa psykologille ja perehdy eri terapia muotoihin.

Olen hoidattanut ahdistustani terapialla, uskokaa, olen hakenut apua vaikka sun mistä suunnasta! Terapiastakin saa niin helposti vaan lääkereseptin kouraan, ettei mikään oo kyllä niin helppoa...Mutta tosiaan käyn tälläkin hetkellä oman kuntani psykologilla keskustelemassa omasta tilanteesta.
Ja olen tietoinen omasta olostani kyllä sen verran, että osaan itse arvioida oman vanhemmuuskykyni. Ovatko kaikki nykyajan vanhemmat täysin tasapainoisia ja ilman mitään pelkotiloja sun muita traumoja? En usko että näin on. Itselläni on jännitys ollut koko elämäni mukana ja en halua sen takia olla hankkimatta lapsia. Ja ikäni alkaa olla sen verran että lapsi-asiaa täytyy ruveta viemään eteenpäin, mikäli haluan vanhemmaksi. Tiedän monia, jotka ovat syöneet/syövät odottaessa paniikkihäiriölääkkeitä ja voivat hyvin ja jaksavat lapsen kanssa. Ja lääkärithän ovat sitä mieltä, että niistä ei ole haittaa äidille eikä myöskään lapselle. Ja tietysti mahdollista raskautta seurataan aina hyvin, mikäli äiti syö jotain tarvittavaa lääkettä. Joten en todellakaan halunnut arvioita/toteamuksia omasta kyvystäni vanhemmuuteen. Halusin kokemuksia/neuvoja, että onko kukaan löytänyt apua muusta kuin lääkkeistä tai jos joku on saanut mielestään avun vain lääkkeistä, niin toivon myös näitä elämänkokemuksia.

Häpeäisit itse nimimerkki "Äitipuoli83". Tulen tänne kysymään neuvoja ja hakemaan mahdollisesti tukea tilanteeseeni, niin täällä saa tosiaan asiattomia kommenteja! Siis mielestänne lapsihaaveista täytyy todella luopua kaikki, joilla on ahdistusta ja välillä pelkoa elämässään. Eli siis kukaan ei saisi haluta lapsia, sillä EI KENELLÄKÄÄN ole elämä aina tasaista taivaltamista, vaan siihen kuuluu myös ylämäkiä. Ja todellakin tulin nimenomaan kysymään neuvoja, että onko kukaan saanut apua vaihtoehtohoidoista, eikö se jo osoita, että en todellakaan ole niitä lääkkeitä pitämässä ensisijaisena vaihtoehtona. Itse olen kyllä tietoinen omista voimavaroista ja jaksamisesta todella hyvin ja aina olen hakenut apua jännittämiseeni kun siltä on tuntunut. Ja ihmiset ovat hyvin yksilöllisiä, miten kukakin reagoi mihinkin. Itse olen herkkä reagoimaan asioihin ja jännitän asioita, mutta ei se estä ettenkö olisi hyvä vanhempi ja rakastava äiti. Voi hyvä luoja, antakaa nyt niitten asiattomien kommenttien jo olla ja keskittykää olemaan kirjoittamatta tänne ja pahoittamaan toisten mieltä! Ja kiitos kommentistasi ml1!! On sentään asiallisia ja empaattisia ihmisiäkin olemassa...

No joo, jätän nyt ihan suoraan kommentoimatta nimim. Äitipuoli83 kommenttiin...huoh!

mlo3: On olevinaan tutkittu kilpirauhasarvot (ehkä vuosi sitten) ja hormoniarvot (lapsettomuustutkimusten yhteydessä) eli ei vissiin pitäisi olla siellä puolella mitään....kai....en tiedä sitten miten suppeasti ne hormoniarvokokeet otettiin.
Ja kiitos Sinulle kommenteistasi =)

Oletko kokeillut löytyisikö alan kirjoista apua? Jos kokeilet hakua kirjaston nettisivuilta asiasanalla "ahdistus" löytyy sieltä monenlaista teosta. Hengitys- ja erilaiset rentotumistekniikat ovat myös hyödyllisiä. Aiheesta on saatavilla kirjoja ja levyjä. Itselläni on ollut hyötyä kirjasta nimeltä Vapaaksi Ahdistuksesta (tekijä Bourne). Se on eräänlainen työkirja ahdistuksesta ja peloista kärsiville. Löytyy kirjastosta ellei ole saatavilla kirjakaupasta.

Mitään tehokasta ja nopeaa apua ahdistukseen ei ole saatavilla. Sen kanssa on vain yritettävä oppia elämään. Vaikka lääkkeiden käytöstä esitetään vahvaakin kritiikkiä, koen ainakin omalla kohdallani huojentavaksi tiedoksi, että voin tarvittaessa helpottaa oloa lääkityksellä. Nämä ovat tietenkin jokaisen kohdalla yksilöllisiä asioita eikä yleispäteviä ohjeita ole olemassa.

Hyvää kesän jatkoa Sinulle "tärinänainen", toivottavasti löydät keinon ahdistuksesi lieventämiseksi!

Ainakaan minulla ei ole tarkoitus moittia sinua huonosta äitiydestä, koska en tunne sinua.

Kysymys onkin siitä, mitenkä mielialalääkkeet vaikuttavat ja muuttavat sinua. Sitä muuttunutta / lääkkeisiin koukkuun jäänyttä tärinänaista tässä taidetaan varoitella. Se äiti ei ole hyvä äiti lapselle.

Kyllä täällä on aivan tarpeeksi tietoa ja omakohtaista kokemusta tuotu esille lääkkeiden haittavaikutuksista että kannattaa opetella näkemään ja tajuamaan ne viestit.

Kyselit todella vaihtoehtoisia tapoja. Niiden käyttäjiä täällä sivuilla ei taida olla. MUtta jos otat lääkkeitä - kuten ajattelit - et hyödy parhaimmastakaan luontaishoidosta.

Vielä väännän rautalankaa. Se, että aiot ottaa lääkkeitä ja tulla raskaaksi, SE pelästytti meidät lukijat kommentoimaan aivan aiheesta. Jos kuulut siihen ryhmään, jolle tulee pysyviäkin haittoja,varoitus. Jos kuulut ryhmään ei haittoja, siitä vaan toiveitasi toteuttamaan.

SNRI käytössä eli Venlafaxin, syksystä 2009 vuodenvaihteeseen söin SSRI Citalopramia. Masennukseni on syventynyt keskivaikeasta vaikeaan, koska sairaslomiani tai eläkehakemuksiani ole Kelassa hyväksytty. En siis ole saanut optimaalisia olosuhteita kuntoutumiseen.
Ilman lääkitystä olis ahdistus minulle liian musertavaa.
Nyt aamulla: Venlafaxin 75 mg, Metoprolol 23,75 mg, Gasterix,.
Illalla: Levozin 25 mg, ahdistukseen tarv.Opamox
Näillä mennään toistaiseksi.

Hei taas,
Itselläni ei ole tullut lääkkeistä suuria haittavaikutuksia ja ne ovat auttaneet hyvin jännitykseen ja ahdistukseen pienilläkin annoksilla. Lääkärit ovat kyllä aika helposti tyrkyttämässä lääkkeitä, ja sanovat ettei niillä ole haittaa (cipralex), mikäli raskaaksi tuleekin, mutta sitten on vaan katsottava lääkityksen tarve uudelleen, jos tulee raskaaksi ja tällöin tulisi olla aina mieluummin ilman lääkkeitä mikäli vaan tilanne siihen on suotuisa. Ja pääkysymys nyt ei ole omalla raskaudellani (siis en todellakaan ole raskaana), sillä yritystä on takana jo se pari vuotta ja sekin on pelottavaa tulenko koskaan raskaaksi. Mutta nyt on itselläni päätarkoitus päästä jännityksestä/ahdistuksesta todellakin eroon ilman läkkeitä. Olen sitä mieltä, että lääkkeet vain turruttavat jollain tavalla ahdistuksen sisään ja se aina nousee sieltä, mikäli lääkityksen lopettaa. Ja todellakin yritän nyt paneutua ongelmaani ilman lääkitystä: olen käynyt siellä akupunktiossa ja käyn psykologin luona myös keskustelemassa asioista. Minun myös kannattaisi käydä lainaamassa alan kirjallisuutta, kuten aikaisemmin mainittiin myös siitä. Luulen, että siitä olisi myös apua. Ja ihan sellaiset ryhmät esim. jännittäjille, joissa harjoitellaan esiintymistä yms. olisivat varmaan myös oiva apu, mutta niitä ei taida löytyä paikkakunnaltani...

http://masennuslaakkeista.nettisivu.org

Mutta mitä ihmettä olisin voinut tehdä tuossa tilanteessa toisin? Ilman lääkkeitä olisin jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ja ahdistunut sekä eristäytynyt muista aivan varmasti. Että sinällään lääkkeet auttoivat siinä tilanteessa. Mutta sitä ei voi koskaan varmaksi tietää, että jos olisin saanut apua tuossa tilanteessa jostain vaihtoehtoisesta hoidosta, että olisiko ongelmani nyt ratkaistu.? Että olisiko ahdistus ja paniikki jäänyt siihen...Mutta sitä on nyt turha jossitella...
Tämän hetkinen työ ahdistaa sinällään jo niin paljon, että luulen kun joskus uskaltautuisin irtisanoa itseni, niin se jo auttaisi itseäni paljon: olisin kerrankin puolustanut itseäni ja seisonut oman mielipiteeni takana ja tehnyt päätöksen irtisanoutua ilman ajattelematta nykyistä työyhteisöä (että miten se jää pulaan, pomo ei tykkään yhtään jne..) ja siinäkin taas ajattelen muitakin: appivanhempani eivät yhtään tykkää ajatuksesta että irtisanoutuisin ilman uutta työpaikkaa vaikka rahallisesti koirat eivät kuse kintuilleni ainakaan puoleen vuoteen ja siinä ajassa uskon kyllä löytäneeni jo jotain uutta työtä. On tämä niin hemmetin hankalaa, tai itse teen siitä hemmetin hankalaa....Kadehdin ihmisiä, jotka eivät stressaa turhista ja uskaltavat elää elämäänsä oman halunsa mukaan.

itse olen saanut helpotusta masennukseen ja ahdistukseen psykoterapiasta. en ole koskaan käyttänyt mitään mielialalääkkeitä. laapsuudesta ne minunkin ongelmani ovat johtuneet, niiden läpikäyminen ilmaan lääkkeitä on ollut tietysti välillä aika raskasta, mutta pareempaan päin ollaan nyt menossa.

oivoi ja aijai.....eikö meillä kaikilla ole joskus vaikeuksia?
Toisilla suurempia ja toisilla pienempiä...ongelmien suuruus riippuu myös paljolti siitä miten itse niihin suhtautuu.En vähättele mitään enkä ketään,olen itse myös kärsinyt ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä,tiedän mitä se on...mutta....uskallan väittää että sinnikkyys on yksi syy miten päääsin jaloilleni.....en kerta kaikkiaan antanut periksi.En ole myöskään syönyt yhtäkään lääkettä vaikka minulla on jatkuvasti pari diapamia laukussa jotka päivystyksessä kerran annettiin.

On hyvin helppoa tuomita ja sanoa että tee niin ja näin.Itseään pitää kuunnella ja se ei ole helppoa jos on tottunut hyppimään muitten pillien mukaan.Mutta kyllä sellainen itsensä kouliminen on hyväksi,että opettelee sanomaan mitä haluaa ja miltä tuntuu...vaikka muut sanoisi mitä.Helppo taa sanoa kun vastassa voi olla vaikka minkälainen mielipiteiden armeija.Hyvin usein kilttiä ihmistä myös mitätöidään.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia voisi olla yksi vaihtoehto missä opetellaan juuri näitä asioita.Pitää oppia elämään itsensä kanssa,pelkoineen päivineen.

Itse olen saanut paljon apua akupunktiosta,minulla tosin ahdistus oli stressiperäinen.Jonkinlaine uupumistila.Piti tosin käydä 8 kertaa ennekuin selkeä käänne tapahtui.
Toinen mikä auttoi oli lepo ja säännöllinen ruokailu,sopiva liikunta sekä tietysti itsetutkiskelu.Luin paljon aiheeseen liittyviä kirjoja ja opin miten pelko ja ahdistusmekanismi toimii.
Saan edelleen lieviä ahdistusoloja ja huippaa ja on inhottava olo ja silloin tiedän että aha,tarviin lepoa tai sitten olen pyöritellyt asioita liikaa päässä.

Olet herkkä ihminen ja siinä ei ole mitään pahaa.

Kiitos taas vastauksistanne! Itse olen nyt käynyt myös akupunktiossa muistaakseni 6 tai 7 kertaa ja vielä ei ole tuntunut suurta muutosta itsessä ahdistuksen puolella, muutoin taas olen saanut siitä apua fyysisiin vaivoihin, joten jo ajattelin, että lopetan sen kun ei siitä ole apua omaan ahdistukseeni, mutta jos "pirkkaliisalle" siitä on ollut apua vasta 8:n kerran jälkeen niin taitaa pitää minun vielä sitä jatkaa...Se kyllä selvästi nyt vasta alkaa vaikuttamaan väsyttävästi: aikaisemmilla kerroilla ahdistus on noussut vaan enemmän aina pintaan, mutta viime kerran jälkeen olen ollut selkeästi rauhallisempi ja seuraavan yön nukuin todella rauhallisesti.

Ja se on totta: ongelmani lapsuudessa ovat kuitenkin erittäin pieniä verrattuna monen muiden ongelmiin, mutta suhtaudun niihin melko voimakkaasti, kuten kaikkiin muihinkin asioihin, olen vaan niin pirun herkkä.

Täytyy mennä tänään kirjastoon lainaamaan muutamia opuksia aiheeseen liittyen ja lueskella niitä viikonlopun aikaan....Ja itseasiassa jo tämä kirjoittaminen selkeyttää kummasti ajatuksia.

Kaikille ihanaa kesää!

Olen itsekin syönyt lääkkeitä vuosikausia ja ollut todella hyvä äiti lapsilleni. Eivät lääkkeet ole minua turruttaneet, vaan auttaneet olemaan rakastava äiti ja vaimo, joka ei ole koko ajan ahdistunut ja masentunut.
Ja kyllä meillä masentuneilla jotka hoidamme sairauttamme, on oikeus tehdä lapsia, jos kaikenmaailman narkkareilla, alkoholisteilla, lapsensahakkaajilla, insesteillä ja pa..apäilläkin (ks. yllä) on oikeus siihen! Ja ketjun aloittajasta tulee ihan varmasti hyvä ja huolehtiva äiti, kun saa itsensä kuntoon, sen tietää jo siitä, että hän ylipäätään pohtii asiaa.
Lääkäri kyllä tietää varmasti, mitä lääkettä voit syödä raskauden aikana, aivan varmasti on tutkittu riittävästi niitäkin asioita!

Itse pääsin eroon mielialalääkkeistä, ahdistuksesta ja sydämentykytyksistä homeopatian, akupunktion ja ruokavalion avulla. Tarvetta lääkkeille ei ole ollut enää vuoteen ja olo on pysynyt loistavana. Harrastan myös joogaa, meditaatiota ja teen hengitysharjoituksia, jotka rentouttavat kehon ja mielen. Olen myös pyrkinyt luomaan itselleni stressittömän elämän ja alkanut elämään tässä hetkessä, muistelematta kaikkea turhaa mitä on tapahtunut joskus aikaisemmin. Huolet ovat kadonneet ja läsnäolon ilo on tullut tilalle. Enää ei ahdista eikä stressaa!

Kiitos taas mainioista vastauksistanne. Oikeastaan näitä em. vastauksia odotinkin koko ajan...Viimeisin vastaaja: kävitkö miten monta kertaa akupunktiossa ja homeopaatilla? Ja miten ruokavaliotasia muutit? Käytkö edelleen akupunktiossa tai homeopaatilla? Olisin todella kiinnostunut ko. hoitomuodoista....

Ja vastaaja "Hyvät lääkkeet" olen samaa mieltä kanssasi! Jos lääkkeet auttavat hyvin, niin sehän on vain etu että käyttää niitä ja jaksaa olla ja hoitaa lapsensa ja itsensä. Sehän vain osoittaa selkärankaa, että hakee apua! Ja jos haluat kertoa enemmän omasta elämästäsi, niin olen kiinnostunut lukemaan (siis söitkö raskausaikanasi lääkkeitä, syötkö niitä ahdistukseen vai mihin, ja milloin ja miten lääkkeiden tarve ilmeni yms.?)

Mutta kiitos edelleen vastauksistanne ja hyvää kesän jatkoa!

Sairastuin masennukseen jo ennen raskausaikaa, mutta en tavallaan tajunnut sitä ennen kuin vasta paljon myöhemmin, nimittäin vasta sitten kun olin jo synnyttänyt mikä taas pahensi masennustani radikaalisti. Olin masentunut äiti alussa, mutta kun tajusin hakeutua masennuksen ja ahdistuksen takia hoitoon ja saada masennuslääkkeet, kaikki on sujunut loistavasti entiseen verrattuna. Sitten toiseksi, en tiedä onko mahdollista, mutta minusta tuntuu, että vauva oli jollain tavalla ahdistunut jo syntyessään, ja olen varma että raskausaikainen masennus "siirtyi" häneen. Joten jos minulla olisi jo silloin ollut masennuslääkitys kunnossa, niin oltaisiin säästytty monelta vastoinkäymiseltä. Siksi rohkaisen käyttämään lääkkeitä sen sijaan, että jää odottamaan paranemista, koska kun masennus pahenee, se johtaa todennäköisesti psykoosiin jossain vaiheessa, ja silloin ollaan jo todella paljon huonommassa tilanteessa kuin masennuksen alussa.
Älä välitä täällä esiintyvistä tuomitsevista kommenteista. En tiedä mistä ne pursuavat (ehkä kirjoittajien omasta pahasta olosta?), mutta sen tiedän, että suuri osa lääkkeitä käyttävistä saa niistä todella suuren avun, ja tunnen sellaisia ihmisiä monia!

Hei vielä,

tuli mieleeni, että olisi mukava vaihtaa kuulumisia/olla vertaistukena samassa tilanteessa olevan/olevien kanssa, joten ohessa s.postini, jos sattuu löytymään kanssasisar kyseiseen asiaan...

[email protected]

lapsia ei saa hankkia ennenkuin on jumalankaltainen, täydellinen olento. muuten lapsi kärsii ja vammautuu välittömästi jo sikiössään saatana. on edesvastuutonta hankkia lapsia jos esim jännittää joskus tai syö buranaa.

En tiedä onko tästä sinulle ap. mitään hyötyä tai iloa, mutta itse sain citalopramit kun nuorempi lapseni oli vuoden ikäinen. Söin niitä yli kymmenen vuotta ja lopetin pikkushiljaa. Lopettaminen sujui ongelmitta, eikä tullut minkäänlaisia viekkareita, kun lopetusvaiheessa ja pitkään sen jälkeenkin söin kalaöljykapseleita. En enää ole ihan varma, mutta taisin ottaa myös karnosiinia. Senpä jälkeen olinkin seitsemän vuotta oireeton, kunnes tuli sellainen pitkäkestoinen stressaava elämänvaihe. Nyt olen vajaa puoli vuotta taas popsinut Citalopramia ja olotila on oikein hyvä. Vain postiiivisia vaikutuksia on ollut.

Uskon, että noista lääkkeistä on sen verran tutkimustietoa, ettei lääkäri niitä anna raskausaikana, jos ovat vaaraksi sikiölle. Toivottavasti löydät toivomasi luontaisen hoitokeinon ja tulet vielä raskaaksi, mutta noille besserwissereille, jotka täällä moralisoi, sanon että höpöhöpö ! En tosin raskausaikani vielä tarvinnut lääkkeitä, mutta koko jälkikasvuni lapsuusajan olen ollut tällainen huono äiti, että olen napsinut masennuslääkkeitä ja jostain kumman syystä ovat silti ihan täyspäisiä ja tasapainoisia nuoria :)

Älä usko näitä "ei lasta tuollaisessa tilanteessa" -puhujiin. Esimerkkinä käytän itseäni: olen mies, 41v, kaksi lasta, vaativissa töissä joissa asiantuntija- ja johtamisvastuuta. Olen syönyt SSRI-lääkettä (Optipar 20mg) kahdeksan vuotta ja elän sen avulla täysin normaalia elämää. Normaali elämä = normaalit ilot ja murheet. Lääke ei aiheuta mitään ylimääräistä onnentunnetta, eikä myöskään latista tunteita kuten jotkut sanoo. Lääke vaan auttaa sieltä "ojasta" maantasalle niin että voi elää normaalisti ilman ylimääräistä ahdistusta/masennusta/uupumusta. Itsekin alussa vastustin lääkitystä ja yritin lopettaa sen mahdollisimman pian, mutta huomasin että jatkuva lievä lääkitys on ainut joka auttaa.

Väittäisin että kyse on aika paljon aivokemiasta, joillakin se on vähän "epävireessä". Varmaan syyt löytyy sitten osittain lapsuudesta jne ja saisi pitkällä terapialla selville, mutta osittain uskon että kyseessä on puhtaasti kemiallinen asia, vähän samaan tyyliin kuin joku anemia tai diabetes.

Kiitos taas kannustavista vastauksistanne! On helpottavaa huomata, kuinka yleistä ko. ongelmat ovat, mutta silti niitä koitetaan viimeiseen asti peitellä, joka vaan pahentaa asiaa entisestään.
Olen myös samaa mieltä viimeisen vastaajan kanssa, että näissä ongelmissa sen joillakin vaan johtuu suurimmaksi osaksi aivokemioista.
Itse olen nyt vaiheessa, että kokeilen vielä homeopatiaa (se on viimeinen keino, jota en ole vielä kokeillut) ja tässä on tunteet ja olotilat menneet hyvin voimakkaasti puolelta toiselle. Välillä aivan kauhea fiilis ja sitten taas viikon verran suhteellisen hyvä, mutta taas ikävä tapahtuma laukaisi ahdistuksen taas ties miten pitkäksi aikaa. Eilen sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen tapaisen (henkeä ahdisti, kädet tärisi, puhuin aivan sekavia jne.) tilanteessa, jossa puhuin puolitutun kanssa ja yritin selvittää hänelle erästä asiaa. Ja sanoinkin siinä kun änkytin hänelle, että minua jännittää aivan kauheasti. Hän suhtautui asiaan ihan ok, mutta itse jäin taas kauhulla miettimään, miten noloa se oli minulle. Tuli itku heti sen jälkeen ja vaikka koitan kuinka järellä vakuuttaa itselle, ettei se haittaa, ei ole maailmanloppu, niin silti tuntuu pahalta. Ja nyt kun taas sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen (kun luulin, että olin jo päässyt jollain tavalla edistymään asiassa) niin nyt taas ollaan melkein alkutekijöissä, pelottaa KAIKKI ihan pikkujututkin ja ajattelen että entäs jos taas nolaan itseni jossain tilanteessa. Ja olen vielä vaihtamassa työpaikkaa vuodenvaihteessa, joka jännittää kovasti ja varsinkin irtisanoutuminen nykyseistä pienestä firmasta, jossa "ollaan kaikki yhtä perhettä" -tyyliin. Ja pomo on aika päällepäsmäri, jolta voi odottaa kaikkea irtisanomistilanteessa...(huutoa jne.)
Siis miksi pitää elämä olla välillä niin hankalaa, vaikka se ei sitä edes olekaan....Haluaisin niin olla NORMAALI, joka ottaa asiat normaalisti eikä jännitä/ahdistu ihan kaikesta...=(

Hyvä tärinänainen. Propral auttaa tärinään ja sydämentykytykseen. Ahdistukseen ja paniikkihäiriöön taas auttavat SSRI-lääkkeet melkein aina. Bentsot ainakin auttavat, mutta niitä ei saa syödä kuin kork. 2 kk yhteen pötköön, muuten saatat jäädä niihin koukkuun.
Homeopatia on uskomustiedettä, jolla on ehkä psykologinen vaikutus, mutta mitään lääketieteellistä näyttöä sen vaikutuksesta mihinkään sairauteen ei ole.

Hei, Tärinäinen

Mitäpä jos ajattelisit oikein luvan kanssa, että sä olet ihan normaali. Okei, sua ahidstaa ja on joskus kohtauksia, mutta eihän se ole epänormaalia vaan elämää ja sulla nyt sattuu olemaan tällainen sairaus.

Sellaista ihmistä, kenellä ei olisi joskus vaikeaa tai jolla ei olisi jotakin ongelmaa tahi sairautta ei ole olemassakaan.

Sä saatat tarvita lääkettä, mutta kuten itsekin huomaat - jos luet tekstisi läpi - koet, että haluaisit olla erilainen kuin mitä olet. Haluat tätä siinä määrin, että tämä halusi ja olotilasi ristiriita vaikeuttaa elämääsi. - Tuntuuko järjelliseltä?

Homeopatia tai akupunktio ei todellakaan ole viimeiset vaihtoehtosi.

Kuten itsekin toteat, lääkkeet toimivat sinulla.

Lääkkeistä voi päästä eroon terapialla, mutta se on raskasta ja lääkehoitoa saatetaan tarvita sen aikanakin.

Terapia ei ole keskustelua kerran kuussa psykologin kanssa. Terapia on tavoitteellista toimintaa, jolla Sinä pystyt ymmärtämään itseäsi, tunteitasi sekä reaktioitasi ja käytösmallejasi syvemmin. Sillä tähdätään ongelman hoitoon, tiedostamalla, hyväksymällä ja muuttamalla niitä tekijöitä, mitä ongelmasi hoito vaatii. Siihen sitoudutaan vuosiksi ja terapiaa saatetaan tarvita esim 1 krt tai 2 krt viikossa. Terapiaan hakeutuminenkin on oma prosessinsa. Lääkärinlausuntoja ja sopivaa terapiaa sekä terapeutteja joutuu jonkin verran etsimään. (Terapiaan on mahdollista saada rahallista tukea joko Kelalta tai tietyiltä säätiöiltä)

Palkintona voi olla parempi itsetuntemus, sekä tältä osin lääkevapaa elämä.

Voi kun voisi auttaa! Itse valitsin taas hyvinkin tuhdin lääkityksen jotta se vaikuttaisi kunnolla kun kerran sitä päätän käyttää, käytin aika pitkään ja nyt ilman.
Perusluonnehan se kai sanelee sen masennuksen, se voimattomuuden ja kykenemättömyyden tunne.
Ensinhän pitäisi tietysti osata olla sika vihainen siitä miten on kohdeltu ja sitten miettiä miksi näin on tehty sillä sinussahan se syy ei ole koska olet ollut lapsi.
Toisin sanoen sinun tulisi tietää vanhempiesi lapsuus joka heidät muokkasi muiden luonteenpiirteiden mukaan sellaisiksi kuin ovat.
Kannattaa nimittäin ymmärtää syyt jotta pystyy ymmärtämään käytöksen ja sitä kautta myös oman käytöksesi. Millainen kuvittelisit sitten itse olevasi äitinä?
Siirrätkö mielestäsi saman käytösmallin lapsiisi mitä on sinulle ollut ongelmaa?
Kannattaa pysäyttää tai yrittää ainakin jotta seuraava sukupolvi saisi elää parempaa ja tasapainoisempaa elämää.
Milloin voit pistää itsesi likoon? Kasvaa siis ja kohdata tilanteet jotka pelottavat?
Kuka olisi "henkinen käsi kädessäsi" kun astelet eteenpäin, sinun pitäisi olla sitä itse omille lapsillesi jos heitä syntyy , pystytkö siihen jos itsekin tarvitset kättä. Turva ja tuki, se on saamatta ja on jo aikuinen, miten sen hoitaa aikuisiässä jotta lapsuus voisi jäädä siltäkin osin taakse?
Ei ollenkaan niin helppoa kuin luulisi, tiedän sen, ärsyttävintä uesin on se että on jo tietoa mutta ei taitoa sitä sisäistää oikein oppiakseen.

Suosittelen ehdottomasti vertaistuki ryhmässä käymistä! Parempaa kuin mikään terapia käynti psykologilla. Siellä voi myös oppia muilta ihmisiltä pelkojen ja ahdistuksen hallintaa. Esim. Lihas rentoutus ja pallea hengitys tekniikka on auttanut mua paremmin kuin lääkkeet. Itse asiassa pääsin veren painelääkkeestä eroon (käytin jännitykseen) pallea hengityksen avulla.

Mä aioin ainakin itse lopettaa lääkkeiden käytön koska olen jo 6 vuotta niitä syönyt ja mitään vaikutusta en ole todennut. Muutenkaan ei tunnu mun mielestä luonnolliselta syödä lääkkeitä jos ei ole ihan pakko koska mielenterveys ongelmista ja niiden hoitamisesta ei tiedetä tarpeeksi eikä varsinkaan niistä lääkkeistä. Ihmisen pitää itse tehdä se päätös tarvitseeko lääkkeitä. Jos jokainen oire pitäisi aina parantaa jollakin kemikaaleilla niin ihmiskunta olisi kuollut ajat sitten sukupuuttoon.

Muutenkin kun mielenterveys toimistoissa ei edes tutkita jos masennuksen tai ahdistuksen syynä voisi olla yksinkertaisesti jokin fyysinen tekijä tai pelkkä ravinto aineen puutos tila. Magnesiumin puute, kilpirauhas ongelmat ovat tosi yleisiä masennusen aiheuttajia ja niitä monella varmasti hoidetaan turhaan mieliala lääkkeillä. Noissa testeissä ei aina edes huomata jos on puutos tila.

Jos todella olet ollut jo joulukuusta lähtien ilman, mieti tarkkaan rupeatko bentsohe.lvettiin. En jaksa lukea noita yli 40 vastausta, mutta kerron lyhyesti, että itse olen täysin koukussa bentsoihin, esim. Xanor 2 mg, mikä on jo suht tuju annos päivässä. Yksikin päivä etten ota, meinaan haljeta ahdistukseen. Eli en voi olla ilman. Tämän lisäksi satunnaisia muita bentsoja mitä käsiini saan omista "varastoistani" sekä tuttavan lääkekaapista hänen luvallaan. Älä ryhdy tällaiseen. Tulen joutumaan vielä sairaalahoitoon vieroitukseen.
Koska ei tuollaisia lääkkeitä voi ikuisesti käyttää, aina vaan pitää saada lisää ja enemmän. Jos nyt otat kolme nappia vaikka alproxia päivässä, vuoden päästä se ei tunnu missään vaan joudut ottamaan enemmän kuin kolme päivässä. Jne. Se on loputon suo. Loputon suo. Loputon suo.

Moi taas... Tuo oli tosi hyvä pointti nimim. "sä oot normaali", että olen ristiriidassa sen kanssa että mitä haluan olla ja mitä oikeasti olen. Sen tajusin lopulta kun sen sanoit. En vaan halua nähdä itseäni arkana, koska olin lapsena täysin erilainen, hyvin ulospäinsuuntautunut. Mutta en todellakaan ole enää. Mutta minun täytyy vaan hyväksyä se oma nykyinen itseni. Ja nimenomaan ahdistusta aiheuttaa myös juuri tuo ristiriita omassa itsessä. Se ei tietysti ole ainoa syy ongelmiini mutta huomattava kuitenkin.
Se olisi niiin älyttömän tärkeää osata hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on eikä yrittää olla jotain muuta. Ja nimenomaan rakastaa itseään ja olla armollinen itseään kohtaan. Olemme kaikki samanarvoisia ja rakastakaa itseämme juuri sellaisena kuin olemme=)

Terapia auttaa ja lääkkeet tukena. Pikkuhiljaa lääkkeitä voi vähentää, mutta elä pidä kiirettä.

Lääkkeistä en osaa sanoa, mutta itselläni ahdistusta ovat helpottaneet kirjoittaminen ja juttelu jonkun läheisen kanssa. Lisäksi käytin ahdistukseen/paniikkiin homeopaattista Aconitumia, joka toimi säännöllisesti otettuna hyvin

"Äiti 83. olet asiaton ja tyhmä kakara,neuvosi ovat pennun neuvoja. Pidä suusi kiinni ja mene vähän kasvamaan, ennenkuin neuvot kuka voi olla äiti ja kuka,ja lääkityksistä et tiedä mitään!!"

Ihan samaa mieltä olen minä. Aivan järkyttäviä kommentteja sitä ihminen toiselle suustansa päästääkin....... No mutta meitä on moneen junaan, itse onneksi olen jo oppinut hymyilemään ja viittaamaan kintaalla tuollaisille ihmisille ja heidän kommenteilleen. :)

Itse olen kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta vuosia. Nyt olen lopettamassa Venlafaxin-lääkitystä, tällä hetkellä käytössä enää 37,5 mg (lähtö oli 150 mg). Syynä on se, että joudun lonkkieni nivelrikon takia syömään jo muutenkin vahvoja säkylääkkeitä päivittäin, ja haluan vähentää kroppani lääkekuormituksen niin minimiin kuin mahdollista. Saa nähdä "kuin ämmän käy". Olen iän karttuessa oppinut olemaan vähemmän kriittinen itseäni kohtaan, ja se on auttanut. Työn ja vaivan takana sen opettelu on ollut, sillä olen luonteeltani erittäin pedantti. Yhä edelleen luon asioista tarpeettoman suuria kauhuskenaarioita ja ahdistus paisuu välillä sanoinkuvaamattomaksi. Uskon kuitenkin että keskittymällä pitämään huolta itsestäni voitan tämänkin taiston lopulta.

Sinulle ap toivotan sydämestäni onnea ja parempaa fiilistä, löydät sen sitten luontaishoitojen, lääkkeiden, terapian tai kaikkien niiiden yhteisesti avulla!!!

Oman kovan ahdistuskokemuksen jälkeen - jos ahdistus/paniikki on kova, niin siihen ei pelkät luonnonkeinot riitä. Itse pääsin pahimman yli Venlafax 75 mg avulla ja jonkun verran tarvi ottaa lisäksi Opamox/Oxamia. Kesän aikana lopetin Venlan ja se kävi käytännössä vaikeuksitta.

Sitä vastoin jos ahdistus ei ole paha, hikiliikunnalla, joogalla, ruokavaliolla ja muilla mukavilla harrastuksilla jotka vievät ajatuksia muualle, pääse jo pitkälle. Sos.kanssakäymistä on hyvä myös olla..

Ahdistudhäiriö on hyvin raskas sairaus. Vuosia jaykuvana voi aiheuttaa vaikka mitä muitakin ongelmia. Syyt tiedän itseni kohdalla ja hoitoja on käyty mutta häiriö on ja pysyy. Ajoittain en elä. Mutta taistelen, taistelen kuin raivo härkä elämän puolesta.