Kemijärven kaupunginhallitus päättää maanantaina, esittääkö se tilapäisen valiokunnan asettamista tutkimaan kaupunginjohtajan asemaa. Valiokunnan tehtävänä olisi tutkia onko Kemijärven kaupunginjohtaja Olli-Pekka Salminen menettänyt luottamuksensa virkansa hoitamiseen.
- On ollut useita tilanteita, joissa kaupunginjohtaja poissaolollaan ei ole toiminut kaupungin hyväksi. Myös osa virkajohdosta kokee, ettei Salminen pysty johtamaan näin isoa organisaatiota, aloitteen allekirjoittanut, kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Juha Pikkarainen (vas.) sanoo.
Pikkarainen harmittelee, että johtokriisi johtaa valtuustokäsittelyyn, mutta aiemmat neuvottelut ovat päätyneet tuloksettomina.
- Tokihan me olemme käyneet monet sopimukseen tähtäävät neuvottelut, joissa on ollut mukana kaupunginjohtaja ja hänen asianajajansa, sekä kaupunginedustaja, mutta sopimukseen ei ole päästy.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaarina Soppela (kesk) haluaa tänään kuulla aloitteen allekirjoittaneilta, mitä edellytyksiä kaupunginjohtajalla ei ole. Tämä ei Soppelan mukaan käy ilmi aloitteesta.
- Aloitteen on allekirjoittanut neljäsosa valtuutetuista, joten valtuusto käsittelee asian joka tapauksessa, Juha Pikkarainen sanoo.
Pikkaraisen mukaan kaupunginjohtajan olisi osattava tehdä oikeat johtopäätökset, vaikka erottaminen ei saisikaan 2/3 osaa valtuutetuista taakseen.
YLE Lappi
Kemijärven kaupunginjohtajasta halutaan eroon
6
255
Vastaukset
- Sitä odotellessa
No perustettiinko se valiokunta? Olen muuten huomannut, että usein vedotaan syksyn vaaleihin, että sitten kaikki muuttuu. En usko, että kukaan itseään kunnioittava alkaa edes ehdokkaaksi. Tässä pätee se kurjistumisteoria. Pitää tulla laadullinen yhteiskunnallinen muutos, ennenkuin muutos voi tapahtua. On tainnut jo unohtua ne Marxin ja Engelsin teoriat. Ne pitävät pitkälle paikkaansa.Vallankumousta tarvitaan!
- eroon vaan
Kaupungin johtajan täytyis tajuta erota itse virastaan, kun tietää minkä laisen sopan on keittäny. Vai tajuaako? Jos ei ole minkään laista luottamusta kuntalaisilta ja päättäjiltä. Minkä laista johtamista ja yhteistyötä tästä tulee.
- lopettakaa ajojahti
eli pitäis erota, jos ei ole luottamusta muutamilta vallanhimoisilta valtuutetuilta
eikö pitäis ensin selvittää, onko syytöksissä perää. aika suuri osa kuntalaisia ja jopa paikallisten ammattiosastojen edustajat ovat pyytäneet antamaan kaupunginjohtajalle työrauhan
ei tämä oo mikään punakaarti jossa huutoäänestyksellä ratkastaan asiat.- 11+8
Ei tämä ole kyllä mikään puna-armeijakaan, jossa asioita hoidetaan vodkan voimalla
- missä riitä, siellä.
http://yle.fi/uutiset/erottamisvaliokunta_repaisi_kemijarven_khn_kahtia/6194792
- lihakunta
Valtuuston kokous päättää asiasta!
Kemijärvellä naudanliha halpenee.................. lehmänkauppoja tehdään jo kuulemma ennätystahtiin!!!
Varavaravaltuutetut on kysyttyjä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671