Suomalaisia vaatteita nuorelle naiselle : )

Tiedättekö jotain suomalaisia vaatemerkkejä joiden tuotteet myös valmistetaan Suomessa? Tuntuu vaan niin kamalalta, kun ei meinaa sellaisia vaatteita enää mistään löytää, enkä haluaisi pukeutua Aasiassa valmistettuihin vaatteisiin. Olisi mukava tukea kotimaisia yrityksiä ja samalla saisi hyvän mielen, kun ei tarvitsisi miettiä kuka esim. kiinalainen on tämän paidan nälkäpalkalla ja epäinhimillisissä työoloissa valmistanut, vai onko se peräti lapsen tekemä.

Ivana Helsinki on tuttu, mutta sen vaatteet ovat harmillisesti aivan liian kalliita. Joidenkin neuleita valmistavien pikkufirmojen vaatteet ( merkkejä on nyt muista) ovat puolestaan liian "aikuismaisia", vaikka kauniita ovatkin. Vai pitäisikö alkaa nyt itse ompelemaan, kun en haluaisi alastikaan kulkea? ; ) Olen jo vuosia ostanut näitä "vääriä" vaatteita ja nyt haluan tehdä muutoksen, joten apua kaipaan. Ja kaikki joilla ei ole mitään kunnon sanomista pitäköön suunsa kiinni. En kaipaa arvostelua, enkä halua tästä mitään väittelyä. Ja jos ei mieleen tule mitään suomalaisia merkkejä niin myös Pohjoismaissa ja Euroopassa valmistetut tuotteet kelpaavat. Kaipaan tietoa myös niistä vaate-, kenkä- ja tavaramerkeistä, joita ei missään tapauksessa kannattaisi ostaa juuri näiden työolojen, lapsityövoiman yms takia. Kiitos kaikille jotka auttavat : )
81257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Kiitos! Ehkä nyt löytyy kivoja vaatteita : )

    Äänestä

  • madeinfinland : ) kirjoitti:

    Kiitos! Ehkä nyt löytyy kivoja vaatteita : )

    Moi,

    oletko tutustunut Noolanin vaatteisiin (www.noolan.com) tai Kainoon (www.kaino.fi), edellä mainitut tulevat Pietarsaaresta, jälkimmäiset Köyliöstä.

    Pidän itse Turun keskustassa liikettä nimeltä Kaisla ja meillä kaikki vaatteet ja asusteet ovat luonnonmateriaaleista Suomessa valmistettuja. Äsken mainuttujen lisäksi löytyy myös monen muun valmistajan tuotteita, esim. ihania laukkuja ja ballerinoja sekä Ruskovillan luomulaatuiset aluskerrastot.

    www.kaislamyymala.fi ei ole vielä nettikauppa, mutta toivottavasti muuttuu sellaiseksi vielä jossakin vaiheessa :) Nyt sieltä löytyy mm. linkkejä valmistajien omille sivuille.

    Äänestä

www.pienellenaiselle.fi Tuolla valmistetaan pienikokoisille naisille vaatteita.

Äänestä

Virossa valmistettuja pellava- ja villavaatteita:
www.eestidesign.fi

Äänestä

Tsekkaa www.designshopoutlet.com. Siellä kaikki vaatteet valmistetaan joko Suomessa tai Eestissä ja ovat pienten suomalaisten brändien suunnittelemia ja jopa itse valmistamiakin!

Äänestä

www.uniikkiputiikki.fi facebookissa luki että heillä tulee omia malleja jotka suomessa valmistettu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


madeinfinland : ) kirjoitti:

Tiedättekö jotain suomalaisia vaatemerkkejä joiden tuotteet myös valmistetaan Suomessa? Tuntuu vaan niin kamalalta, kun ei meinaa sellaisia vaatteita enää mistään löytää, enkä haluaisi pukeutua Aasiassa valmistettuihin vaatteisiin. Olisi mukava tukea kotimaisia yrityksiä ja samalla saisi hyvän mielen, kun ei tarvitsisi miettiä kuka esim. kiinalainen on tämän paidan nälkäpalkalla ja epäinhimillisissä työoloissa valmistanut, vai onko se peräti lapsen tekemä.

Ivana Helsinki on tuttu, mutta sen vaatteet ovat harmillisesti aivan liian kalliita. Joidenkin neuleita valmistavien pikkufirmojen vaatteet ( merkkejä on nyt muista) ovat puolestaan liian "aikuismaisia", vaikka kauniita ovatkin. Vai pitäisikö alkaa nyt itse ompelemaan, kun en haluaisi alastikaan kulkea? ; ) Olen jo vuosia ostanut näitä "vääriä" vaatteita ja nyt haluan tehdä muutoksen, joten apua kaipaan. Ja kaikki joilla ei ole mitään kunnon sanomista pitäköön suunsa kiinni. En kaipaa arvostelua, enkä halua tästä mitään väittelyä. Ja jos ei mieleen tule mitään suomalaisia merkkejä niin myös Pohjoismaissa ja Euroopassa valmistetut tuotteet kelpaavat. Kaipaan tietoa myös niistä vaate-, kenkä- ja tavaramerkeistä, joita ei missään tapauksessa kannattaisi ostaa juuri näiden työolojen, lapsityövoiman yms takia. Kiitos kaikille jotka auttavat : )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu