Stadionin kaarteet

urheilutyöntekijä

Stadionin kaarteiden aiheuttamat ongelmat olivat etukäteen ennakoitavissa. Palloilupiirit ja museovirasto veivät yleisurheilijoita kun pässiä narussa. On aika kummallista, kun valtakunnan päästadionin juoksurata oli susi jo syntyessään - kierroksella ja puolta lyhyemmillä matkalla.

Pihlakoski yritti vielä eilen kommentoida hylkäyksiä jotenkin niin, että ei vielä tiedetä, johtuiko ne ratarikot radasta. No joo, tietenkin sääntöjen mukaan radat on tehty, mutta ei suinkaan urheilijoita ajatellen. Kun juoksija on tottunut juoksemaan tietyllä tavalla iät ajat samalla tavalla, tietenkin ongelmia tulee kaarteissa, kun rata on erilainen.

Ennakkoon keskusteltiin jopa siitä ja joissakin piireissä hykerreltiin, että sehän on suomalaisten etu, kun etukäteen tämä ongelma on tiedossa. No kuinka kävi neljänsadan juoksijalle ennätysjuoksussaan!

Stadionille on tulossa iso remontti, 200 miljoonaa. Mutta tapahtuuko juoksuradoille ja kaarteille yhtikäs mitään tässä remontissa. Eiköhän museovirasto torpedoi ratojen vaatimat muutokset, toivottavasti ei. Muuten stadion jää jatkossa arvokilpailujärjestelyissä syrjään.

Ja kun keihäänheittäjätkään eivät voineet ottaa riittävän pitkää vauhtia, yliastumiset olivat täpärällä. Toivottavasti saavat tämäniltaiseen finaaliin järjestettyä vaikkapa sen metrin lisämatkaa roudaamalla ne sillä kohtaa olevat mainostaulut vaikka mihin.

Entä onko valokuvaajien paikka siinä aivan maalin jälkeen. Minun mielestäni ei. joissakin piireissä ollaan tarkkoja turvallisuustekijöistä, mutta ei näköjään Euroopan mestaruuskilpailuissa.

7

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Will C

      Museoviraston yms pitäisi ottaa huomioon myös kehitys. Eihän sitä stadionia kokonaan tarvitsisi muuttaa, vain osia siitä ja en tiedä muuttuisiko julkisivu yhtään. On sitä muutkin stadioneitaan modernisoineet muuttamatta koko stadionin ulkonäköä.

      Turvallisuusnäkökohdasta sanoisin että maalisuoran jälkeisessä "mediakurvissa" rytisee vielä. 100 ja 200 metrin juoksijat tulevat sellaista haipakkaa että voi tulla ulosajo näin rallitermein. Pikaviestikin vähän arveluttaa.

    • akejsabder

      "Kun juoksija on tottunut juoksemaan tietyllä tavalla iät ajat samalla tavalla, tietenkin ongelmia tulee kaarteissa, kun rata on erilainen."

      Taitava juoksija sopeutuu olosuhteisiin.

    • Tapio56

      Mä en tajuu, mikä tossa stadionissa on niin ihmeellistä, etteti vaikka paria alinta katsomoriviä voisi purkaa ja saisi lisätilaa juoksuradoille?. Ei se nyt niin ihmeellisen hienon näköinen ole, että sitä pitäisi erikseen suojella. Päinvastoin ruma ja vanhentunut areena.

      • zsdv

        Suurkisat stadionilla lopetettava kelvottomien kaarteitten johdosta


    • Itseoppinut Inssi

      Pelaatanhan jääkiekkoa jossainpäin maailmaa kapeamassa kaukalossa kuin euroopassa!

    • Apsteekki

      Tehdään suoriin pientä mutkaa niin on vielä jännempää seurata paljonko tulee hylkäyksiä. On Suomalaisilla paremmat mahdollisuudet mitalleille.

    • Mahoton Yhtälö

      Voisiko joku geomerikko kertoa miten iso potkupallokenttä voidaan sijoittaa soikion muotoisen alan sisään jonka ympärysmitta on 400 m ja soikion kurvien säde pitäisi olla pikajuoksulle optimaalinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe