Tunnetaanko psykologiassa sellainen käsitys kuin vahvistaja? Jos tunnetaan, niin mikä se on?
Mieluiten maallikkokielellä.
Mieluiten maallikkokielellä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Reinforcer" (jonka olen joskus nähnyt käännettävän vahvistajaksi) on käsittääkseni alunperin behavioristien ehdollistumisteorioista lähtenyt käsite, jolla tarkoitetaan jonkin toiminnon seurausta, joka saa toimimaan samoin jatkossakin.
Puhutaan positiivisista ja negatiivisista vahvistajista ("positive / negative reinforcers"). Positiivisella vahvistuksella tarkoitetaan, että käyttäytymisestä seuraa jokin palkinto - esim. henkilö lottoaa, koska on voittanut siten rahaa. Negatiivisella vahvistuksella taas tarkoitetaan, että käyttäytymisellä vältetään negatiivisia seurauksia - esim. henkilö käyttää turvavöitä, koska välttää siten sakot.
Tutuin ja selväpiirteisin esimerkki vahvistuksesta voisi löytyä koirankoulutuksesta: jos koira tottelee käskyä oikein, sitä palkitaan herkkupalalla tai kehuilla. Tällöin herkkupala tai kehu on vahvistaja, joka saa koiran tottelemaan käskyä jatkossakin samalla tavalla.
Behavioristit ajattelivat viime vuosisadan puolivälin kieppeillä, että ihmiset oppisivat pitkälti koirien tapaan: palkintojen ja rangaistusten mukaan. Myöhemmän tutkimuksen valossa behavioristien teoriat vaikuttavat melkoisen yksinkertaistavilta - ihmisillä on paljon tietoista ajattelua, pohdiskelua ja arvottamista oppimisen yhteydessä.