Olen ihmetellyt, miten hyvin eristyneisiin erikoisiin olosuhteisiin sopeutunut eläimistö on kehittynyt. Otetaan esimerkiksi mustien savuttajien termofiilit. Savuttajat sijaitsevat käsittääkseni erillään toisistaan ja ainakin vannoutuneimmile termofiileille savuttajien välisen kylmän veden ylittäminen lienee kuolemaksi. Kuitenkin samoja eliöitä on useissa (vai kaikissa ?) savuttajissa.
Käsittääkseni nämä ympäristöt ovat myös geologisessa mittakaavassa melkoisen tuoreita ja lyhytikäisiä ???
Onko niin, että pohjan tuntumassa oleva biodiversiteetti sopeutuu nopeasti uusiin olosuhteisiin vai onko tiedossa mekanismi, jolla eliöt voisivat siirtyä kohteesta toiselle? Tosin yksi mekanismi ei varmasti sovi kaikkiin. Kylmyyttä sietävät eliöt voivat kulkea merivirtojen mukana, mutta etenkin äärimäisten termofiilien siirtyminen tuntuisi äkkiä ajatellen mahdottomalta.
Onko kellään käsitystä asiasta? Onko asiaa tutkittu evoluution kannalta?
Käsittääkseni nämä ympäristöt ovat myös geologisessa mittakaavassa melkoisen tuoreita ja lyhytikäisiä ???
Onko niin, että pohjan tuntumassa oleva biodiversiteetti sopeutuu nopeasti uusiin olosuhteisiin vai onko tiedossa mekanismi, jolla eliöt voisivat siirtyä kohteesta toiselle? Tosin yksi mekanismi ei varmasti sovi kaikkiin. Kylmyyttä sietävät eliöt voivat kulkea merivirtojen mukana, mutta etenkin äärimäisten termofiilien siirtyminen tuntuisi äkkiä ajatellen mahdottomalta.
Onko kellään käsitystä asiasta? Onko asiaa tutkittu evoluution kannalta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onkohan niin, että termofiilit selviävät passiivisina tai horroksessa pitkiä aikoja lämpötiloissa, jotka ovat liian alhaisia kasvulle ja lisääntymiselle?
Voi olla hyvinkin.Tietoni taisivat perustua Valtaojan trilogian ensimäiseen osaan "Kotona maailmankaikkeudessa", josta löytyy löysä heitto termoffiilien paleltumisesta kuoliaaksi huoneenlämmössä. Muistin kommentin paremmin perustelluksi.
Löysä aloitus. Sori.
Ei ole tutkittu koska evoluutiota ei ole.
Niinkö se saarnamies väkevästi todisti?
Evoluutio toimii kuin junan vessa tai virolainen kenttäpuhelin.
1. Geeneissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia.
2. Pieni osa näistä muutoksista parantaa yksilön mahdollisuuksia saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
3. Nämä geenit lisääntyvät populaatiossa.
4. Laji muuttuu, koska sen geeniperimä muuttuu.
Jos väität, ettei evoluutiota ole, pitää sinun todistaa nuo yksinkertaiset mekanismit vääriksi. Ei taida onnistua.
Laji ei muutu toiseksi lajiksi. Evoluutio on pelkkä selitys-uskonto.
Kaikki todisteet siitä on olemassa mutta teitä ei kiinnosta todisteet vaan uskominen.
Laitahan ne todisteet esille. Todisteiksi hyväksyn tieteellisissä julkasuissa esitetyt tutkimukset.
Tai kumoa väittämäni. Et taida kyetä siihenkään. Itse asiassa taidat kyetä vain ja ainoastaan inttämään.
Helluntailainen "Anttikristus " muutaisi viininkin vedeksi, jos kykenisi. Mutta kun ei.
"Ei ole tutkittu koska evoluutiota ei ole. "
Sanoo henkilö, joka ei ole koskaan mitään tutkimuksia edes yrittänyt etsiä. Intät vain tietämättömyyttäsi, joka kertookin, että argumentaatiotasosi on lähes olematon.
Minä uskon mieluummin kaikkivaltiasta, kaikkivoipaa, kaikkitietävää, kaikkinäkevää Jumalaa kuin ketään ihmistä. Hän se joka sanoo: Minä olen. Hän on Herra!
Kunnia Jumalalle korkeuksissa! Hänen on valta, Hänen on voima. Hän oli ennen meitä. Hän oli ennen kaikkea. Hän teki kaiken. Luominen on Jumalan työtä. Evoluutio on ihmisen keksintöä. Edellinen on totta, jälkimmäinen mielikuvitusta.
Käsittääkseni Hän ei ole ottanut kantaa evoluutioon.
"Olen ihmetellyt, miten hyvin eristyneisiin erikoisiin olosuhteisiin sopeutunut eläimistö on kehittynyt. Otetaan esimerkiksi mustien savuttajien termofiilit."
Monet termofiilit selviävät hyvin suurella lämpötila-alueella. Optimaaliset kasvuolosuhteet on sitten eri asia.
"Onko niin, että pohjan tuntumassa oleva biodiversiteetti sopeutuu nopeasti uusiin olosuhteisiin vai onko tiedossa mekanismi, jolla eliöt voisivat siirtyä kohteesta toiselle?"
Vielä suurempaa olosuhteiden vaihtelua mikroorganismit voivat kestää, jos ne muodostavat itiöitä, kuten useat bakteerit tekevät.
En ole kovin hyvin tutustunut aiheeseen, joten en näin äkkiseltään osaa antaa mitään parempaa tietoa tai lähteitä termofiileistä tai savuttajien geologiasta.
Aika tyypillistä on että eliöllä on joku elinkaaren vaihe joka on sopeutunut ihan toisenlaisiin oloihin kuin aikuinen olio, sanotaan vaikka hyttyset, jotka elävät suurimman osan elämästään vedessä... tai itiöt jotka kestävät lähes kosmista kuivuutta ja pakkasta...