Ollaan siis oltu yhdessä pian 4 vuotta, asuttukin melkein koko se aika saman katon alla, parikymppisiä ollaan, mies minua 5 vuotta vanhempi.
Mitään pettämisiä en epäile eikä niistä ole myöskään kyse, tiedän sen. Kyse ei myöskään ole siitä, ettenkö "antaisi" ison ihmisen käydä juomassa ja viettämässä aikaa veljensä kanssa (ainoa ihminen, jonka kanssa käy baarissa - ei yleensä käy koskaan yksin). Hän myös tulee lähes aina kotiin pilkun jälkeen, paitsi jos on niin sekaisin ettei osaa enää edes bussiin -> veli vie omille kämpilleen. En ole ikinä vaatinut, että minulle pitää tehdä tiliä missä on ja kenen kanssa, se on hänen asiansa ja meillä luottamus pelaa kyllä. Ainoa, mitä olen kaikki nämä 4 vuotta vaatinut häneltä, on, että kertoo tekstarilla "menin baariin". Siinä kaikki. Siitä tiedän että hän on kunnossa ja suurin piirtein kotiinpaluu ajankin. Se kertoisi mulle myös, kannattaako tehdä ruokaa kahdelle tms käytännön asioita, kannattaako mun odottaa häntä illaksi kotiin vai mennä suoraan nukkumaan. Itse kerron hänelle aina, minne menen (en välttämättä yksityiskohtaisesti, mutta usein mainitsen kenen luo/kanssa ja monelta mua voi odottaa kotiin). Teen tämän jo ihan siitä syystä, että mulle on lapsuudenkotona opetettu, että koskaan ei voi tietää, mitä sattuu. Siksi olis hirveen hyvä että kotona joku tietää missä olet viimeksi ollut. Vaikken usko että mitään ikinä mulle tai hälle käviskään, niin ei koskaan voi mun mielestä olla liian varovainen.
Mutta hän ei vaan jotenkin saa tätä asiaa päähänsä, ja kerta kerralta se ärsyttää mua enemmän :( Tuntuu siltä, ettei mun yhdellä ainoalla toiveella ole merkitystä.
Ja se ettei mun toiveella ole merkitystä, tuntuu siltä, ettei mua ns. ole hänelle aina olemassa, en tiedä onko tässä ajattelussa mitään järkeä. Ei kukaan tietenkään 100% voi aina asioita muistaa, mutta kun hän ei muista koskaan, vaikka jankutan samaa. Onko tämä jotain miehen kapinointia vai mitä ihmettä? Mun mielestä siihen ei kyllä ole tarvetta, koska en muuten ihan todella ikinä vaadi hältä mitään, enkä ole jankuttamassa/vinkumassa mitään, ikinä. Yleensä käy niin että ensiksi txtaan hänen veljelle, jos en saa miestä itseä kiinni, että onko mun mies hänen kanssaan, koska veljen saan 99% kiinni puhelimella ja hän myös vastaa.
Nykyään tästä alkaa tulla jo vähän surulliseksikin :/ Juuri tuosta syystä että minä ilmoitan hänelle aina ja hän puolestaan ei mulle koskaan. Ei luulisi olevan niin hirveän vaivan takana? Sitten sitä miettii yksinään tällaisia kaikkia pieniä juttuja, että voi jos olisin tänään taas osannut ennakoida, olisin järjestäny itselleni jotain muuta tekemistä, tai jättänyt ruuan tekemättä, tai sitä tai tätä. Onko mies vaan itsekäs? En tiedä enää... Ottaa niin päähän. Ongelmia on taatusti suurempiakin maailmassa, mutta kun omassa elämässä on se yksi pieni ongelma, niin sekin riittää sitten joskus...
Mitään pettämisiä en epäile eikä niistä ole myöskään kyse, tiedän sen. Kyse ei myöskään ole siitä, ettenkö "antaisi" ison ihmisen käydä juomassa ja viettämässä aikaa veljensä kanssa (ainoa ihminen, jonka kanssa käy baarissa - ei yleensä käy koskaan yksin). Hän myös tulee lähes aina kotiin pilkun jälkeen, paitsi jos on niin sekaisin ettei osaa enää edes bussiin -> veli vie omille kämpilleen. En ole ikinä vaatinut, että minulle pitää tehdä tiliä missä on ja kenen kanssa, se on hänen asiansa ja meillä luottamus pelaa kyllä. Ainoa, mitä olen kaikki nämä 4 vuotta vaatinut häneltä, on, että kertoo tekstarilla "menin baariin". Siinä kaikki. Siitä tiedän että hän on kunnossa ja suurin piirtein kotiinpaluu ajankin. Se kertoisi mulle myös, kannattaako tehdä ruokaa kahdelle tms käytännön asioita, kannattaako mun odottaa häntä illaksi kotiin vai mennä suoraan nukkumaan. Itse kerron hänelle aina, minne menen (en välttämättä yksityiskohtaisesti, mutta usein mainitsen kenen luo/kanssa ja monelta mua voi odottaa kotiin). Teen tämän jo ihan siitä syystä, että mulle on lapsuudenkotona opetettu, että koskaan ei voi tietää, mitä sattuu. Siksi olis hirveen hyvä että kotona joku tietää missä olet viimeksi ollut. Vaikken usko että mitään ikinä mulle tai hälle käviskään, niin ei koskaan voi mun mielestä olla liian varovainen.
Mutta hän ei vaan jotenkin saa tätä asiaa päähänsä, ja kerta kerralta se ärsyttää mua enemmän :( Tuntuu siltä, ettei mun yhdellä ainoalla toiveella ole merkitystä.
Ja se ettei mun toiveella ole merkitystä, tuntuu siltä, ettei mua ns. ole hänelle aina olemassa, en tiedä onko tässä ajattelussa mitään järkeä. Ei kukaan tietenkään 100% voi aina asioita muistaa, mutta kun hän ei muista koskaan, vaikka jankutan samaa. Onko tämä jotain miehen kapinointia vai mitä ihmettä? Mun mielestä siihen ei kyllä ole tarvetta, koska en muuten ihan todella ikinä vaadi hältä mitään, enkä ole jankuttamassa/vinkumassa mitään, ikinä. Yleensä käy niin että ensiksi txtaan hänen veljelle, jos en saa miestä itseä kiinni, että onko mun mies hänen kanssaan, koska veljen saan 99% kiinni puhelimella ja hän myös vastaa.
Nykyään tästä alkaa tulla jo vähän surulliseksikin :/ Juuri tuosta syystä että minä ilmoitan hänelle aina ja hän puolestaan ei mulle koskaan. Ei luulisi olevan niin hirveän vaivan takana? Sitten sitä miettii yksinään tällaisia kaikkia pieniä juttuja, että voi jos olisin tänään taas osannut ennakoida, olisin järjestäny itselleni jotain muuta tekemistä, tai jättänyt ruuan tekemättä, tai sitä tai tätä. Onko mies vaan itsekäs? En tiedä enää... Ottaa niin päähän. Ongelmia on taatusti suurempiakin maailmassa, mutta kun omassa elämässä on se yksi pieni ongelma, niin sekin riittää sitten joskus...
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Onko tämä jotain miehen kapinointia vai mitä ihmettä?"
Ei, mies vaan pitää sinua itsestäänselvyytenä, jolle ei sen kummemmin tarvitse kertoa tulemisia ja menemisiä.
Mites se ukkosi suhtautuu jos päätättekin yllättäen tyttöporukalla lähteä viihteelle..
:D
"Mites se ukkosi suhtautuu jos päätättekin yllättäen tyttöporukalla lähteä viihteelle.."
Voisko tällainen "kosto" olla ainoa keino sitten? Joskus olen pääni sisällä hautonut ajatusta siitä että lähden muutamaksi päivää pois, mutta se olis ehkä liioiteltua...
Huomattavasti helpommalla pääset, kun vaihdat mieheen jota baarit ja dokaaminen ei kiinnosta. :-)
Eihän se auta muu, kuin kaikilla muillakin vanhoilla onnellisilla pareilla. Pitää ottaa riski ja nostaa helvetinmoinen meteli, mielenosoitus ja kostosuunnitelmat, josei mies ala ymmärtämään.
Tiedän mun ystävättäreini tehneen kaikkee kauheaa niiden miehille. kun eivät ole ottaneet vienoista toiveista opikseen.
Yksi ystävättäristä heittelemässä tuoretta ruoho sen miehen vastavahatun auton päälle, kun mies oli toistuvasti ajanut ruohoa sen vasta siivotun terassille, Sen mies kunnioittaa ja rakastaa vaimoaan, kun on oppinut ajan saatossa mitkä asiat on sille tärkeitä. Ja molemminpuolin.