Huippu urheilussa Suomalaiset teloo vain itsensä

surkeeta

Suomalaisille näyttää ylimalkaan olevan vaarallista ottaa osaa mihinkään yleisurheilu kisaan. Menee jalka rikki, katsotaan väärää taulua, juostaan toisten radoilla, otetaan itsestä mittaa, katsotaan kuinka tekniikka onnistuu tällä kertaa ettei vaan satuta itseään, ainoa positiivinen juttu on et juostaan edes samaan suuntaan kuin muutkain tai otetaan osaa oikeisiin lajeihin mitä ollaan harjoiteltukin, kukaan ei uskalla edes sanoa yrittävänsä voittaa kaikki tekee vain parhaansa ja sit peukut pystyyn jos säkällä tulis edes pistesija, tekemisestä puuttuu varmuus ja itseluottamus. Asiantuntijoita ainakin riittää enempi kuin urheilijoita. Selostuksetkin lähtee sairaskertomuksista liikkeelle et joskus tuntuu siltä kuin kisaltas siitä kuka on sairaampi kuin toinen, kun mikään ei onnistu ja haetaan selitys taas sairaalasta.
Pitäs vaan harjoitella enempi vähän siihen tyyliin, et tuollaisia hyppyjä, juoksuja ja heittoja vois tehdä vaikka pikku-takki päällä ja sit kisoissa vois nostaa tasoa muiden tavoin ja tehdä oma ennätys edes.
Onko se vaan selitys ettei Suomalaiset enään pärjää ulkomaan eläville ???
Vaikka on niitä asiantuntijoitakin ja monta....

2

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se siitä

      Näiden kisojen pohjalta Lontooseen vois lähettää Roni Ollikaisen pituushyppyyn ja Tommi Sandelsin 1500 m:lle.
      Molemmat oli hyviä ja määrätietoisia nuorukaisia !

      • kestovalmentaja

        Vaan pitäisi kummankin päästä Lontoon kisarajojen yli ja alle. Sandellsin kannattaa muuten tarkkaan katsoa oma juoksunsa nauhalta. Niin ehkä seuraavalla kerralla onnistuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1026
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe