Hei
Kerron tarinan nyt. Se menee hieman kuin romanttinen elokuva, mutta loppuu kuin elämä.
Olin ylä-asteella aika todella lyhyt poika, söpö mutta päätä lyhyempi kuin muut. Kun kasvu pyrähdykseni alkoi ja pääsin 180cm löytyi ensimmäinen tyttöystäväni. Tämä tyttö oli luokallani, hän oli kai vähän minusta kiinnostanut. Itse en huomannut sitä. Hänen kaverinsa oli kalpea, pitkä mustatukka ja todella kaunis tyttö. Kerran kaikki puhui että mennään Kuopion yöhön pitää hauskaa (olimme ala-ikäisiä). Lähdin mukaan vaikka en juonut alkoholia. Silloin tämä luokkakaverini teki aloitteen. Sain ensimmäisen suudelmani, ensimmäisen tyttöystäväni ja jossain vaiheessa menetin poikuuteni. 7kk seurustelimme, jonka jälkeen jätin hänet. En kestänyt enää viettää aikaa hänen ja kaverinsa kanssa. Minä olin niin ihastunut kaveriin.
Pari vuotta meni ja jotain juttuja tyttöjen kanssa, ei mitään vakavempaa. Sitten olin seurustellut vähän aikaa goottitytön kanssa. Kaikki oli hyvin, vaikka melko pinnallinen suhde oli. Sitten tapasin sen Oikean. Keksitään nimi vaikka Mira hänelle. Mira kysyi minulta: Olenko sinkku baarissa. Vastasin että en ole. Tämän illan jälkeen tajusin, etten halua enää ikinä vastata vastaalaisessa tilanteessa samalla tavalla. Jätin goottitytön saman illan aikana.
Meni pari viikkoa ja taas vkl, minä etsin baarissa Miran. Menin heidän pöytään viettää iltaa, onneksi satuin tuntemaan samoja ihmisiä. Mira kiinnostui vielä enemmän kun tajusi, että join vain vettä. Annoin puhelinnumeroni, väärin! Aivan vahingossa annoin 050 alkuisena oman numeroni, vaikka se oli 044. No Seuraavana iltana Mira etsi minusta samasta baarista käsiinsä, haukkuakseni minut. Sain onneksi kerrottua totuuden ja siitä alkoi lempi.
Olimme hyvä pari kolme vuotta. Pystyin aina kertomaan kaiken hänelle, ja halusin kertoa mitä tapahtui koulussa tai töissä joka päivä. Aina kun olimme yhdessä se oli tulista. Me tappelimme, riitelimme ja harrastimme seksiä joka ikinen päivä. Sitten muutimme yhteen. Jäin työttömäksi ja tulin apaattiseksi, toivoni menetteneeksi. Olin vasta 23 vuotias, joka ei tajunnut mistään mitään. Jätin hänen kylmästi ja lähdin etelä-Suomeen töihin. Päätös mitä kaduin erittäin pitkään. Joka ikinen päivä seuraavat 7 vuotta!
Jotain oli tapahtunut. Tapasin kaksi puoliksi suomalaista ja puoliksi ulkomaalaista kaveria. Tästä alkoi pelimiehenä oleminen. Minulla todellakin oli lahjoja siihen. Joka ikinen viikonloppu olimme iskemässä eri naisia. Tapasin, deittailin, jätin ja olin täysi sika ja kusipää monta vuotta. Kukaan nainen ei päässyt lähellekkään. Uskottelin heille ja itselleni. Turhaan. Vertasin Miraan aina. Soittelin silloin täillöin Miralle ja suurin piirtein itkin häntä takaisin.
Minulla on viimeisin 5 vuoden aikana ollut kaksi erittäin loistavaaa tyttöystävää Miran lisäksi. Molemmat kesti noin vuoden, kunnes jätin heidät. Syitä en edes kehtaa nimettönä kertoa. Rehellisesti voin sanoa, että molemmat oli kauniita, elämässä menestyneitä ja rakastivat rehellisesti minua. En ikinä pystynyt vastaamaan siihen, koska sydämessä oli vain Mira. En vaikka yritin kaikkeani.
Puoli vuotta sitten päädyin asumaan samaan kaupunkiin, missä Mira asuu. Minä sain hänet suostumaan tapaamaan. Olen nyt 30-vuotias, joten vähän viisaampi. Mira oli kuitenkin muuttunut aika paljon. Ei fyysisesti vaan luonteeltaan. Hän ei ole enää epävarma eikä ujo kuin ennen. Nykyään on erittäin itsenäinen, suora ja vaativa. Melkeimpä itserakas. Pitkä huono suhde muutti hänen sanojen mukaan vahvaksi.
Me olemme nyt seurustelleet Miran kanssa 4kk. Aivan yhtä helvettiä. Ei seksiä yhtään edes alusta. Minä rupesin tähän suhteeseen ajatuksella elämäni täyttymys ja elämäni nainen. Kauhea totuus on kuitenkin se. Emme kestä toisiamme yhtään. Mira vähättelee minua ja halveksii. Minä esitän kylmää ja en pidä mitään yhteyttä. Nyt emme ole olleet taaskaan viikkoon ollenkaan yhteyksissä. Tämä suhde on vain vaille virallista eroamme.
Nyt minut on vallannut kauhea epätoivo. En usko, että minulla on sitä oikeaa. En edes halua tyttöystävää. Lähes jokainen kaverini on naimissa, lapsia tai pitkässä suhteessa. Minä tykkään romanttisista leffoista, olen katkera kun minun elämänirakkaus ei ole totta. 5 vuotta itkin menetyn perään, kunnes sain uuden mahdollisuuden. Rakkaus katosi samantien. Olen tyhjä, väsynyt ja luovuttanut.
Rakkaus ei ole ikuista. Onnellisuus ei ole päämäärämme. Tuska ja tieto epäonnistumisesta on. Tiedän, että moni on sitä mieltä 30v on vielä nuori. Toivon, että olette oikeassa ja uusi mahdollisuus tulee. En kuitenkaan kykene uskomaan sitä sekuntiakaan.
Kerron tarinan nyt. Se menee hieman kuin romanttinen elokuva, mutta loppuu kuin elämä.
Olin ylä-asteella aika todella lyhyt poika, söpö mutta päätä lyhyempi kuin muut. Kun kasvu pyrähdykseni alkoi ja pääsin 180cm löytyi ensimmäinen tyttöystäväni. Tämä tyttö oli luokallani, hän oli kai vähän minusta kiinnostanut. Itse en huomannut sitä. Hänen kaverinsa oli kalpea, pitkä mustatukka ja todella kaunis tyttö. Kerran kaikki puhui että mennään Kuopion yöhön pitää hauskaa (olimme ala-ikäisiä). Lähdin mukaan vaikka en juonut alkoholia. Silloin tämä luokkakaverini teki aloitteen. Sain ensimmäisen suudelmani, ensimmäisen tyttöystäväni ja jossain vaiheessa menetin poikuuteni. 7kk seurustelimme, jonka jälkeen jätin hänet. En kestänyt enää viettää aikaa hänen ja kaverinsa kanssa. Minä olin niin ihastunut kaveriin.
Pari vuotta meni ja jotain juttuja tyttöjen kanssa, ei mitään vakavempaa. Sitten olin seurustellut vähän aikaa goottitytön kanssa. Kaikki oli hyvin, vaikka melko pinnallinen suhde oli. Sitten tapasin sen Oikean. Keksitään nimi vaikka Mira hänelle. Mira kysyi minulta: Olenko sinkku baarissa. Vastasin että en ole. Tämän illan jälkeen tajusin, etten halua enää ikinä vastata vastaalaisessa tilanteessa samalla tavalla. Jätin goottitytön saman illan aikana.
Meni pari viikkoa ja taas vkl, minä etsin baarissa Miran. Menin heidän pöytään viettää iltaa, onneksi satuin tuntemaan samoja ihmisiä. Mira kiinnostui vielä enemmän kun tajusi, että join vain vettä. Annoin puhelinnumeroni, väärin! Aivan vahingossa annoin 050 alkuisena oman numeroni, vaikka se oli 044. No Seuraavana iltana Mira etsi minusta samasta baarista käsiinsä, haukkuakseni minut. Sain onneksi kerrottua totuuden ja siitä alkoi lempi.
Olimme hyvä pari kolme vuotta. Pystyin aina kertomaan kaiken hänelle, ja halusin kertoa mitä tapahtui koulussa tai töissä joka päivä. Aina kun olimme yhdessä se oli tulista. Me tappelimme, riitelimme ja harrastimme seksiä joka ikinen päivä. Sitten muutimme yhteen. Jäin työttömäksi ja tulin apaattiseksi, toivoni menetteneeksi. Olin vasta 23 vuotias, joka ei tajunnut mistään mitään. Jätin hänen kylmästi ja lähdin etelä-Suomeen töihin. Päätös mitä kaduin erittäin pitkään. Joka ikinen päivä seuraavat 7 vuotta!
Jotain oli tapahtunut. Tapasin kaksi puoliksi suomalaista ja puoliksi ulkomaalaista kaveria. Tästä alkoi pelimiehenä oleminen. Minulla todellakin oli lahjoja siihen. Joka ikinen viikonloppu olimme iskemässä eri naisia. Tapasin, deittailin, jätin ja olin täysi sika ja kusipää monta vuotta. Kukaan nainen ei päässyt lähellekkään. Uskottelin heille ja itselleni. Turhaan. Vertasin Miraan aina. Soittelin silloin täillöin Miralle ja suurin piirtein itkin häntä takaisin.
Minulla on viimeisin 5 vuoden aikana ollut kaksi erittäin loistavaaa tyttöystävää Miran lisäksi. Molemmat kesti noin vuoden, kunnes jätin heidät. Syitä en edes kehtaa nimettönä kertoa. Rehellisesti voin sanoa, että molemmat oli kauniita, elämässä menestyneitä ja rakastivat rehellisesti minua. En ikinä pystynyt vastaamaan siihen, koska sydämessä oli vain Mira. En vaikka yritin kaikkeani.
Puoli vuotta sitten päädyin asumaan samaan kaupunkiin, missä Mira asuu. Minä sain hänet suostumaan tapaamaan. Olen nyt 30-vuotias, joten vähän viisaampi. Mira oli kuitenkin muuttunut aika paljon. Ei fyysisesti vaan luonteeltaan. Hän ei ole enää epävarma eikä ujo kuin ennen. Nykyään on erittäin itsenäinen, suora ja vaativa. Melkeimpä itserakas. Pitkä huono suhde muutti hänen sanojen mukaan vahvaksi.
Me olemme nyt seurustelleet Miran kanssa 4kk. Aivan yhtä helvettiä. Ei seksiä yhtään edes alusta. Minä rupesin tähän suhteeseen ajatuksella elämäni täyttymys ja elämäni nainen. Kauhea totuus on kuitenkin se. Emme kestä toisiamme yhtään. Mira vähättelee minua ja halveksii. Minä esitän kylmää ja en pidä mitään yhteyttä. Nyt emme ole olleet taaskaan viikkoon ollenkaan yhteyksissä. Tämä suhde on vain vaille virallista eroamme.
Nyt minut on vallannut kauhea epätoivo. En usko, että minulla on sitä oikeaa. En edes halua tyttöystävää. Lähes jokainen kaverini on naimissa, lapsia tai pitkässä suhteessa. Minä tykkään romanttisista leffoista, olen katkera kun minun elämänirakkaus ei ole totta. 5 vuotta itkin menetyn perään, kunnes sain uuden mahdollisuuden. Rakkaus katosi samantien. Olen tyhjä, väsynyt ja luovuttanut.
Rakkaus ei ole ikuista. Onnellisuus ei ole päämäärämme. Tuska ja tieto epäonnistumisesta on. Tiedän, että moni on sitä mieltä 30v on vielä nuori. Toivon, että olette oikeassa ja uusi mahdollisuus tulee. En kuitenkaan kykene uskomaan sitä sekuntiakaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletteko koittaneet puhua asioistanne, miksi teillä on tuollaista?
Minä menetin sen oikean. Meni neljä vuotta yksin. En pystynyt ikinä uskomaan että minulle olisi ketään toista. Nyt olen löytänyt miehen, jota rakastan valtavasti. Hän ei ole sellainen kuin elämäni rakkaus tuntui, mutta hän on vielä parempaa. Olen nyt 36 vuotta. Sinulla on vielä toivoa, vaikka et sitä nyt näe.
Voin kertoa, että melkein tapoin itseni kuopassa jonne putosin kun elämäni rakkaus oli mennyt. Sieltä ylös pääseminen oli tuskan takana.
Nyt on elämässä jo paljon valoa. Usko pois, kun aikaa menee niin näet selkeämmin.
Voimia sinulle ja halaus.
Kyllä olemme puhuneet ja paljonkin. Auttanut ei ole yhtään, ainakaan minua. Tiedän, että asiat voi muuttua. Varmuutta ei ole, että muuttuu.
Tiedän, että ainut mikä auttaa on aika. Yksinolo.
Tutkimusten mukaan jokaiselle länsimaalaiselle on noin 400 oikeaa. Olet oikeassa. Oleminen yksin ja itseen tutustuminen auttaa. Olet oppinut jo paljon itsestäsi. Minä uskon, että kukaan ei voi olla oikeasti onnellinen ja tasapainoinen parisuhteessa ennen kuin tuntee itsensä. Omaa onnea ei voi laittaa toisen harteille. Onni ei saa riippua toisesta. Se ei ole pohja, jolle rakennetaan hyvä suhde. Jos näin tekee ja suhde loppuu niin miten käy tuon perustan? Mutta jos osaa olla yksin tyytyväinen ja tasapainoinen on suhteellakin toivoa. Sitten jos suhde loppuu ei elämä kuitenkaan ole loppuneen suhteen varassa.
Voi hitto, kävispä minullekkin noin onnellisesti, että saisin mahdollisuuden aloittaa uudelleen kaipaamaani ihmisen kanssa ja huomata, ettei siinä olekkaan mitään ihmeellistä, eikä odottamisen arvoista, pelkkä paska. Että pääsisi elämässä eteenpäin