Isäni ei olekaan biologinen isäni

Ei omaa kokemusta mutta olen lukenunt ja kuullut useiden omia kokemuksia. Ymmärrettävästi vanhemmatkin ovat vajavaisia ja on joskus neuvottomia miten menetellä lapsen parhaaksi tällaisessa tilanteessa. Nykyään on tutkittu ja saatu kokemusten myötä tietoa että on parasta jo ihan pienestä pitäen kertoa lapselle hänen ymmärryksensä mukaan kertoa lapsen elinhistoria: mien ihminen on saanut alkunsa, missä syntynyt, sairaudet ja missä juuret. Mitä salaamista siinä on. On varmaan järkytys kuulla sitten yllättäen jotkain hyvin itselle merkittävää vanhempien taholta. Sinun adoption aikaan on on ollut vielä käsitys salaaminen on lapsen kehitykselle parasta.
Itse päätät otatko yhteyttä biologiseen isääsi. Jos ei synny tunneyhteyttä: hän tai sinä tai te molemmat koette että ei ole tarvetta pitää ja rakentaa jatkuvaa yhteyttä, niin on tärkeää tietää esim. periytyvistä sairauksita, suvun eri vaiheista ja piirteistä, lahjakkuuksita. Kaikkia se meitä kiinnostaa? Hyvä kuitenkin antaa miehelle jonkin verran aikaa sopeutua tapaammistilanteeseen, ettei tule kuin puun takaa - ettei sen vuoksi torju kohtaamista tai jännitä. Jos teistä ei tule sielullisesti sukulaisa niin asiallisesti kohdatessa voi tulla vaikka hyvät aikuiset kaverit. Ja hienoa kuulla että sinulla on ollut rakastava ja hyvä turvallinen isä. Mitä merkitystä sillä on jos isä on biologinen siittäjä jos miehellä ei ole mittaa ja sydäntä isäksi. Valitettavasti monella lapsella on siittäjä mutta ei isää eikä kotia. Rakkautta ja vastuullista vanhemmuutta ihmien tarvitsee. Toivotavasti tällä ajatuksella voit antaa anteeksi ja ymmärtää sinulle koitunutta vääryyttä nyt aikusena.