Ihastuin varattuun mieheen ja ajattelin että ei siinä sen kummenpaa pysyn hiljaa ja pidän tunteet omana tietonani. Homma mutkistui siinä kohtaa, kun mies myönsi pitävänsä minusta ja että on pitänyt jo kauemmin.
Miehen suhde ei ole onnellisimmasta päästä ja hänen tyttöystävällään on lapsi, joka ei ole miehen mutta pitää tätä miestä osittain isänään. Miehellä on myös oma lapsi vanhasta suhteesta, mutta eivät asu tämän lapsen kanssa saman katon alla.
Mies sanoo, että on valmis lähtemään sieltä, jos niin haluan. En ole vielä myöntänyt miehelle miten paljon pidän hänestä, mutta taitaapi se jonkun verran näkyä. Emme ole pettäneet tyttöystävää, sillä en suostu alkamaan toiseksi omat periaatteeni laittavat siinä kohtaa vastaan.
Mietin tällä hetkellä mikä on oikein ja mikä ei? Mistä tiedän etten ole vain hetken korvike? Tiedän, että itse haluaisin yrittää tämän miehen kanssa.
Koen, että miehen pitäisi tavallaan itse pystyä tekemään päätös lähteäkö vai ei ilman että se olisi mun sanomisista kiinni. Mietin myös, onko oikein viedä lapselta henkilö, jota tämä pitää isänään?
Itselläni ei ole kokemusta seurustelusta tai muusta vielä ja olen parikymppinen tyttö. Mies on minua 10 vuotta vanhempi.
Kaikki oikeastaan mitä tiedän varmasti, on se että pidän tästä miehestä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Missä te olette tutustuneet niin, että ehditte jopa ihastua toisiinne, herää kysymys.
Miehen tunteet ovat arveluttavia jo siksi, että hänen parisuhteensa ei ole parhaimmillaan juuri nyt. Siksi sinä pääsit hänen "nahkansa alle" niin vaivattomasti. Jos hän olisi ollut onnellinen mies, sinä olisit nyt luultavasti yksin ihastuksen tunteesi kanssa.
Siksi tulee mieleen varoittaa, ettei kannattaisi hypätä ainakaan fyysiseen suhteeseen suin päin, koska te ette ole tasavertaiset.
Sinä etsit ekaa vakavampaa rakkaussuhdetta, olet altis ihastumisille ja imartelevalle huomiolle, mutta myös rankoille sydänsuruille...
Miehellä sen sijaan on (jälleen?) tarve paeta onnentunteeseen, jota hän ei nyt (jostain syystä) tunne omassa parisuhteessaan. Hän hakee huomiota suhteensa ulkopuolelta, vaikka hänen olisi syytä keskittyä hoitamaan nykyistä parisuhdettaan.
Kuulostaa ikävästi "tavalta" joka kehittyy kokemusten myötä: kun suhteessa tulee eteen alamäki, voi vaihtaa partneria ja taas menee hyvin hetken aikaa.
(Tämä siis vain arvio ja yksinkertaistus sen perusteella mten hänen suhdehistoriaansa kuvailit.)
Suhteesta toiseen hyppiminen ei kasvata ihmistä yhtään viisaammaksi - vasta vastuun kantaminen ja pitkäjänteisyys ongelmien eteen tullessa sen tekisivät.
Mies on jo kokenut myös isyyden ja ehkä pettymyksen siinäkin asiassa, koska liitto lapsen äidin kanssa kariutui. Hän on siten huomattavasti sinua kokeneempi myös pettymysten suhteen, mutta miten hän niistä selviää herättää kysymyksiä...
Etkö nyt tosiaan löydä sinkkuna olevaa miestä, josta pitäisit?
Muuta ei voi sanoa kuin että unohda koko juttu toistaiseksi.
Mies laittaa jo valmiiksi sinun vastuullesi entisen suhteen lopettamisen.
Se on aikamoisen kelju temppu. Olet ikään kuin valmiiksi syyllistetty.
Tiukan paikan tullen mies pystyisi kiristämään sinua henkisesti sillä, että sinähän se käskit jättämään entisen tyttöystävän.
Kunnon mies hoitaa ja vastaa tuollaiset jutut itse.
Vaikka mies olisi nyt miten viehkeä ja söpöläinen sinua kohtaan, niin ei vaikuta kovin reilulta kaverilta.
Mies on manipuloija, ja aika etevä. Olet liian nuori ja kokematon hänen kynsiinsä kynittäväksi.
Vai että "pidät" siitä miehestä? No, se ei ole vielä paljoakaan.
Mitäpä jos odottaisit jotakuta, jota rakastat? Pitäminen ja rakastaminen ovat
nimittäin kaksi niin eri asiaa!