koskaan loettanut?
Koska lopetit seksikumppanien määrän laskemisen
vai oletko
28310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
edes aloittanut, kun ei ole ollut seksikumppaneita vielä tähän ikään (34) menesä
Kai siinä vaiheessa kun en enää muistanut kaikkien nimiä suorilta. Ei kai kukaan oikeasti laske "pisteitä"? :D
En ole koskaan aloittanutkaan. Pystyn kyllä tarvittaessa heittämään arvion, mutta en tarkkaa lukua.
Lopetin n. 35-vuotiaana, kun tajusin että score tulee jäämään kahteen: Rouva Oikea Käsi ja Neiti Vasen Käsi.
Pääsin vasta aloittamaan sen viime kesänä. Kovin pitkälle en ole päässyt, mutta edes siihen yhteen. Ja lauloihan se Irwin (vai oliko sittenkin joku muu) aikanaan, että "kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan" :)
Niitä perinteisiä kahta tervettä kättä ja lukemattomia mieli- tai muussa kuvituksessa tavattuja naisia ei lasketa.
"Koska lopetit seksikumppanien määrän laskemisen"
-Kun aikuistuin.
palstan vastenmielisin viisastelija. Oikea besserwisser sanan pahimmassa merkityksessä.
Vastaan rehellisesti. Ikävä jos se sua harmittaa.. ;D
Joskus 30 vuotiaana lapsuus loppui.
Lopetin, kun tapasin nykyisen aviomieheni, hän on kuudes - ja viimeinen. Enkä edellisiä "laskenut", muistan henkilöt vain hyvin ja tunsin heidät jo aikaisemmin ennen kuin sänkyyn hyppäsin.
tampio. 5 ex-miestä on nykyään todella vähän!
Olipas katkera purkaus.
Nykyisin voi käyttää kondomia. Ja kuusi parisuhdetta ennen sen oikean löytymistä ei nyt ole mikään ihme juttu.
Minulla on kaksi. Kolmatta ei ole tullut kun toimin vain "tositarkoituksella", eikä sen puoleen tyrkkyjäkään ole sattunut kohdalle kuin yksi joka halusi pettää armejassa olevaa poikakaveriaan.
Seksikumppaneita on ollut 0 kappaleta, joten ei ole tarvinnut aloittaa laskemista vielä, enkä tosin ole lopettanutkaan.
miksi sinä, neitsyt-atm, annat yhtään mitään vinkkejä?
Kumppaneita ollut tähän mennessä n. 100, laskemisen lopetin 50 kumppanin paikkeilla kun huomasin, etten muista läheskään kaikkia enää.
Olen 55v mies ja aktiivisuus ja kyky yhä tallella...
Itse asiassa koskaan aikuiselämäni aikana ei ole ollut niin paljon vientiä kuin nyt.
Ikäsenä nuorta naista vai täytöökö tyytyä ikälopuihin kurppiin?
laskevat. Määrä ei ole missään mielessä tärkeä
Lopetin laskemisen siinä kun tuli yli 30 naista täyteen, ei vaan enään muista kaikkia, joita on pannu. Pitäis varmaankin jotakin kirjanpitoa pitää Excelillä, et tulis kaikki laskettua ja joskus on ollut niin kannissä, ettei melkein muista päässeensä pukille yöllä. Johonkin 25 naiseen asti minulla oli ruutupaperilla naisten nimet joita olen pannut, mut se unohtu vuosiksi.
Seksikumppanien? Sanoisin, että seurustelu/elämänkumppanien tässä tapauksessa. Ei ole vaikeeta laskea, kun sormetkin riittävät siihin laskutoimitukseen. :-)
suosittu tyttö?
No en onneksi. Rukkasia on jouduttu silti antamaan, kun ei jaksa kaikki hermannit kiinnostaa. :-)
Ei:n sanominen ei ole kovin vaikeeta. ;-)
Johonkin neljäänkymmeneen lopetin.
En ole laskenut, mutta pari kertaa tehnyt yhteenvetoa kertyneistä kokemuksista. Viimeksi sain lukeman 33, ja siitä on nyt kai n. 4 vuotta aikaa. Nyt on enää hyödytöntä yrittää laskea, kun en varmaan edes muistaisi kaikkia.
Olen siis 34-vuotias nainen, ja yksi 8 vuotta kestänyt suhde on ollut, minä aikana ei kertynyt muita panoja. Nyt olen ollut 8 kk selibaatissa omasta tahdostani. Ja lopuksi täytyy todeta, että pakkeja olen antanut enemmän kuin vihreätä valoa, ja yleensä panoni pokaankin itse omien mieltymysteni mukaan. Tämän panopatjan päälle kelpaa ähkimään vain hyvännäköinen ja -kroppainen mies, jolla on homma hallussa.
Lopetin laskemisen 5. partnerin jälkeen, eikä numero 10 ole vielä täyttynyt.
Helppoa on saada seksikumppaneita, mutta huomattavasti vaikeampaa on pitää heistä kiinni. Eli saada toimiva ja pitkäaikainen parisuhde.
Sillä minusta kuullostaa oudolta että miehillä tai naisilla on ollut useita kymmeniä seksikumppaneita, puhumattakaan useista sadoista. Silloin tämä mielestäni kielii henkilön päättämättömyydestä, näköalattomuudesta, sitoutumattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja hedonismista. Hetken huumaa, ja seuraavaa kehiin.
Jossain iltalehden uutisissa taisi olla mainittu, että Mick Jaggerilla on ollut n. 4.000 seksikumppania ja Gene Simmonsilla yli 4.500.
Mutta, eipä käy tällaisia ihmisiä kauheesti kateeksi. Vaikka olisivatkin ns. Alfa-uroita, niin vakavan parisuhteen kunnioitus lienee lähellä nollaa em. henkilöillä.
Seksi tuntuu huomattavasti peremmalta, kun siinä on tunteet mukana. Uskokaa tai älkää, mutta miehen ja naisen tärkein seksielin on aivot......
Samaa mieltä tunteista ja aivoista. Useimmissa tapauksissa en ole saanut irtosuhteistani sellaista nautintoa kuin pitkässä suhteessani. Se miksi niitä on kertynyt, liittyy kai siihen, että mulla on monenlaista psyykkistä problematiikkaa. Yksi siihen vaikuttanut asia on kai se, että menetin neitsyyteni kahden miehen raiskaamana. Olin kyllä jo 18-vuotias silloin, mutta traumaattinen kokemushan se oli.
Noin kello 22:12 eilen. Tommonen avoin homokimppa levarin viereisessä pusikossa voi tehdä laskoissa pysymisen kovin vaikeaksi.
edes aloittamaan
Lopetan siinä vaiheessa, jos en muista enää. Sitä ei kyllä koskaan tapahdu, ikää nyt 31 ja yksi kumppani takana.