Syrjityistä ja koulukiusatuista pojista, joiden itsetunto on murskattu jo peruskoulussa, kasvaa apaattisia ja yksinäisiä miehiä samalla kun heidän kiusaajansa jotka ovat hakanneet heitä turpaan koko ala-asteen, ovat parisuhteissa jo teiniästä lähtien. (Miesten) maailma on todella paska paikka.
Ei mulla muuta...
Ei mulla muuta...
Vastaukset 23
Vanhimmat
Allekirjoitan. Joskus käy mielessä että kun yksi kiusaajista asuu nykyään melko lähellä perheineen että voisi joskus käydä viimeinkin maksamassa ns. velat. Ei ole oikein että vääryyttä tehnyt palkitaan. On myös aivan turhaa käskeä noin vain unohtamaan tuo kiusaaminen sillä lapsuus ja teini-ikä jättävät ihmiseen jälkensä ja ne määrittävät hyvin paljolti millainen perusluonne ihmiselle kehittyy. Oma arkuuteni ja epävarmuuteni sekä niiden myötä saavutettu elämänlaatu ovat nimenomaan kiusaamisen seuraamusta.
"On myös aivan turhaa käskeä noin vain unohtamaan tuo kiusaaminen sillä lapsuus ja teini-ikä jättävät ihmiseen jälkensä ja ne määrittävät hyvin paljolti millainen perusluonne ihmiselle kehittyy. Oma arkuuteni ja epävarmuuteni sekä niiden myötä saavutettu elämänlaatu ovat nimenomaan kiusaamisen seuraamusta. "
Kiusaaminen raunioitti mielenterveyteni ja itsetuntoni ja on suurin yksittäinen syy syrjäytymiseeni. Tietenkin sanotaan että olisi pitänyt olla vahvempi ja pystyä puolustamaan itseään ja että kiusaaminen on ns. luonnollista koska sitä on aina ollut. Pitäisivät sitten ahdistellut naisetkin turpansa kiinni eivätkä valittaisi!
Ei vaan saa alistua. Itseään voi ja pitää kehittää.
Niin ja aina voi myöskin kostaa!
Voi toki ja oikeudenmukaistakin se olisi, mutta tuskin auttaisi kostajaa elämässään eteenpäin.
Toisaalta vankila voisi miehistää.. tai sitten murtaa lopullisesti..
Ymmärrän hyvin. Kostamisessa aikuisena on vaan se ongelma, että sellaisesta kohtelusta josta kiusaaja selvisi koulussa korkeintaan jälki-istunnolla (ja sen jälkeen rääkkäsi kahta pahemmin kantelijaa), saa aikuisena linnaa. Lapsena/teininä arestissa istunut kohosi oman porukkansa sankariksi. Aikuisena linnassa istunut taas voi heittää hyvästit hyville työpaikoille ja suunnilleen kaikelle sillekin vähälle, mitä on siihen saakka elämässään saavuttanut.
Pitäisi olla suunnilleen ammattirikollinen ja osata ties mitkä konnankoulut, että pystyisi tekemään sellaista jäynää, josta ei jäisi kiinni. Turha yrittää meidän tavan pulliaisten. Tai sitten pitäisi olla sellaisessa valta-asemassa, että pystyisi laillisesti aiheuttamaan haittaa kiusaajalleen. Se vaan on aika epätodennäköistä, että sattuisi osumaan sellaiseen asemaan, että pääsisi päättämään kiusaajan pankkilainasta, ulosotosta, rakennusluvasta...
Siksikö alistumattomuuteen kehottava kommentti saa miinusta, kun alistuneita kiukuttaa ajatuskin siitä, että ottaisivat itseään niskasta kiinni? Kivempi todeta, ettei mitään ole tehtävissä ja tämä oli tässä, jatketaan itkuharjoituksia tämän hienon ATM-kaveriporukan kesken?
Joo, slloin et pystynyt puolustamaan itseäsi, mutta joko alkaisi olla aika kyetä rakentamaan ja puolustamaan itseäsi? Vai haluatko ikuisesti olla se raunioitettu lapsi?
Meidän kaikkien kiusattujen pitäisi todellakin mennä kostamaan kiusaajillemme ja oikein kunnolla. Mitä menetettävää siinä enää on jos elämä on muutenkin mennyt täysin pilalle kiusaamisen takia? Sama vaikka joutuis linnaan loppuiäkseen kostamisen takia. Se on hyvin pitkälti kiusaajieni syy sekin kun en saa koskaan naisseuraa.
DF bongattu!!!???
Hei haloo! Olen itsekkin ollu koulukiusattu ja ehkä jälkikäteen aateltuna ihan syystäkin.Olin auttamattoman kömpelö tyttöjen suhteen ja kaikkiin oppi-aineisiin vain yksikertaisesti liian TYHMÄ! Koin pitkään samanlaista agressiota kuin kirjoittajat kuvaavat,mutta ikä on tehnyt tehtävänsä(eli ymmärrys lisääntynyt).Olen yhä alisuorittaja mutta syy siihen on mielestäni enemmänkin koululaitoksesssa ja silloisissa perheolosuhteissa kuin itse kiusaamisessa.M45.
Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi oli miten "tyhmä" tahansa.
Tuttu tarina yläasteelle mentyäni jouduin kiusauksen kohteeksi ja seitsemäs luokka oli kyllä todella inhottavaa aikaa. Valehtelin ja keksin tekosyitä ettei tarvinnut mennä kouluun ettei taas joutuisi kiusatuksi.
Onneksi perheeni muutti ennen 8lk alkua muualle ja pääsin aloittamaan "puhtaalta pöydältä". Uudessa koulussa oli erilainen ilmapiiri, mutta minulla keski todella kauan ennenkuin uskaltauduin porukkoihin mukaan, mutta onneksi siellä ei ollut kiusaamista. Pikkuhiljaa aloin muuttua hieman avoimemmaksi.
Veikkaisin, että nykyään elämäni olisi täyttä helvettiä, jos perheeni ei olisi sattunut muuttamaan tuolloin. Vaikka yleisesti tilanne muuttui siedettäväksi muuton jälkeen jätti tuo kiusaaminen syvät arvet minuun. Olin aina noin 25v asti todella hiljainen ja ujo poika, joka vietti aikaa mielummin omissa oloissa kuin kavereiden kanssa. Tilanne alkoi parantumaan kun satuin törmäämään tähän selfhelp kirjallisuuteen rupesin rakentamaan itsetuntoani pala palalta uudestaan.
Nyt muutaman vuoden jälkeen olen kuin uusi ihminen ja olo sen mukainen. Parhaita on ne hetket kun tajuaa, että se vanha minä olisi murtunut ja luikkinut häntä koipien välissä karkuun tässä, mutta nyt tiedän pystyväni hoitamaan tämän tilanteen kunnialla. Ehkä parhain muistoni on kun eräs vanha naispuolinen koulukaverini sanoi minulle puolisen vuotta sitten täysin hämmästyneenä, että mitä mulle on tapahtunut, hän ei ole koskaan tavannut miestä, jolla on noin vahva itseluottamus (ja seurasi minua koko loppuillan ympäriinsä ;).
Olin aika pahasti koulukiusattu ja vaikka siitä on koitunut kaikenlaisia itsetunto ym. ongelmia niin ei minulla silti ole teini-iässäkään ollut mitään ongelmia naisten kanssa. Omaa pahaa oloa ei pidä purkaa naisvihaan.
Juuri tuon takia, jos kuulen tapauksen jossa mies pahoinpiteli vaimonsa pahasti... myötätuntoa ei minulta tipu.
Onko naiset tosiaan niin tyhmiä ettei ymmärrä, koulukiusaaja voi olla kiusaaja myös kotona?
Tuo on aika ongelmallinen asenne naisia kohtaan että he eivät olisi ihmisiä joilla on valinnanvapaus vaan jotain palkintoja joita sinun kuuluisi saada koulukiusattuna. Luovu tuosta asenteesta niin elämänlaatusi paranee.
Puolet kiusatuista on myös itse kiusaajia.
Entisenä koulukiusattuna voin sanoa, että monet koulukiusatut tuntuvat jäävän lapsen tasolle, eivätkä koskaan osaa aikuistua.
Kyllä sitä itsekkin aina ennen syytti koulukiusaajia, vanhempia ja vaikka ketä omasta huonosta elämästään, mutta nyt kun on ihan aikuinen ja aivotkin vähän kehittyneemmät, sitä tajuaa että vaikka tottakai kousaaminen ei ole koskaan oikein, kyllä siitä pääsee ylitse ja koulukiusaamisesta huolimatta voi omata positiivisen minäkuvan ja elämän, kunhan itse tekee sen suhteen töitä.
Eikö olisi aika lopettaa menneisyydessä eläminen ja sen puolesta itkeminen ja vaikka vähän aikuistua, opetella ajattelemaan vähän laajemmin kuin ylä-aste ikäinen? Koska siltä täällä moni vaikuttaa olevan, kakara asteelle jääneitä aikuisia.
Itse aloin luokat 5-8 kiusaamista siedettyäni ysillä vetää kiusaajia pataan. Sama asenne kasvoi ja kehittyi aikaa myöten, maksamaankin olen sen takia joutunut ja putkissa öitäni viettänyt.
Miehistyin siis ysistä alkaen. Mutta aikuistuminen alkoi ehkä noin 25v kun aloin rauhoittua. Ei tarvitse aina lyödä takaisin. Ei ole pakko aina viimeiseen asti puolustaa oikeuksiaan.
Milloin sinä ATämmä aiot miehistyä? Entä aikuistua?
Sanottakoon vielä, että nykyinen naiseni, huomattavasti nuorempi, huippukoulutettu, hoikka, ihana, nätti, sanoi, että yksi syistä jonka takia ihastui minuun, oli se, etten kuuntele vittuilua keltään enkä nöyristele ketään. Aikamoinen muutos verrattuna siihen kuudesluokkalaiseen koulukiusattuun nörttiin.
Maailman itsemurhatilastoissa Suomen tytöt ovat sijalla 2 !!! Turha siis kuvitella, ettäkö tytöilläkään aina olisi asiat niin ihanasti. Kyllä tyttöjäkin kiusataan ja he saattavat olla todella yksinäisiä. Siksi en hyväksy ollenkaan sellaista ajattelumallia, että tässä taas lähdetään syyllistämään tyttöjä/naisia siitä, miten joillakin miehillä on aikuisena asiat huonosti. Tuskinpa ne luokan kaunottaret silti olisivat juuri sinun kimpussasi häärimässä, vaikka he olisivatkin sinkkuja eivätkä olisi luokan komeimman pojan kanssa. Vähän realismia peliin siis.
Minuakin kiusattiin yläasteella, mutta en välittänyt siitä. Vetäydyin syrjään ja keskityin harrastuksiini. Tiesin, että 9. luokan jälkeen pääsen pois. Tiesin, että olen hyvä tyyppi. Aloin kohentamaan itsetuntoani ja luin esim. psykologian oppikirjoja.
Miehet eivät ole ikinä olleet kovin kiinnostuneita minusta. Neitsyyskin meni vasta aikuisiällä jonninjoutavan miehen kanssa, kun halusin, että kelpaisin edes jollekulle. Olisin ollut valmis seurusteluun jo aiemmin, mutta minun tasoiseni pojat katselivat aina vaan niitä luokan 2-3 kauneinta tyttöä. Muut eivät kelvanneet.
Itsetuntoni on nykyään niin kova, etten enää oikeastaan edes tarvitse miestä. Toki kaipaan rakkautta ja hellyyttä, mutta en hinnalla millä hyvänsä. En halua, että mies haaveilisi jostain paremmasta, mutta olisi kanssani vain reikäni takia. Panostan työhöni, harrastuksiin ja pariin ystävääni. Elämäntarkoitus on vaan elää ja siinä sivussa nauttia siitä.
Jyrki Katainen oli kanssa koulukiusattu.
Sama se on naistenkin maailmassa.. Silloin kun minä olin peruskoulussa, tytöt eivät käyttäneet fyysistä väkivaltaa. Paremminkin henkistä, siis ne jotka kiusasivat toisia.. Nykyään kiusaaminen on lisääntynyt ja pahentunut. Tarkoitan tuolla sitä et tytötkin käyttävät fyysistä väkivaltaa.
Mut kyllä se on niin et kiusaaminen jättää jälkensä kehen tahansa. Ja mitä pahempaa se on ja mitä kauemmin sitä jatkuu, sen pahemmat jäljet se jättää kiusattuun. Jopa sellaiset et se ihminen ei enää luota muihin eikä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Ja se voi jatkua aikuisuuteen asti.
Ja pahimmillaan se voi johtaa siihen et kiusattu tekee itsemurhan.
Eikä se tee kiusaamisesta vähemmän vakavaa, tapahtui se sit koulussa tai työpaikalla.