Oli heinäkuun alkupuoli ja kesä oli täydessä loistossa. Oli hetki juuri ennen kuin ilta alkaa, tuuli huilasi jossakin, linnutkaan eivät laulaneet enää, vaan etsivät hiljaisina pesueelleen ruokaa. Aurinko paistoi ja valoa tulvi kaikkialle. Minä olin yksin kotona, aika tuntui seisahtuneen, aikani kuluksi lähdin saunarantaan heittelemään uistinta. Jos saisin jotakin, niin en taatusti siivoaisi sitä, vaan pistäisin sen sumppuun odottamaan huomista, silloin voisin rehvastella saaliillani muille.
Enhän minä mitään saanut paitsi ajatuksen, voisin lähteä katsomaan oliko Toni kotona. Voisin soudella sinne ukin keveällä veneellä, reilu kilometri lahden yli. Jos soudan rauhallisesti, niin ei tule edes hiki.
Kun saavuin vastarannalle, niin tajusin, että ei edes heidän rantasaunalta nouse savu, tuskin täälläkään on ketään kotona. Kävelin kuitenkin pihaan, joka oli tyhjä ja autotallin ovetkin höllöttivät avoimina. En ajatellut edes kokeilla ulko-ovea, koska talo oli hiljainen kuin neutronipommin jäljiltä, niin silloin oli uskottava, että ketään ei ollut saapuvilla.
Olin ottanut jo pari askelta kohti rantaa, kun autotallista kuului kilahdus, metalli siellä iski kaimaansa. Kävelin avoimelle ovelle, näin tallin perällä Tonin keltaisen hihattoman T-paidan, tumman tukan ja tietenkin siniset urheilushortsit, jotka mukavasti kiristyivät pakaroiden kohdalta, kun 23-vuotias nuorimies kumartui tutkimaan levykasaansa.
– Paljonko nousee penkistä? tervehdin kaveria ihan pilkkamielessä.
– 160 meni eilen.
– Ja paljonko on tavoita?
– Olisihan tuo hienoa, jos 200 nousisi…
– Olisihan se hienoa, mutta huonoa on, jos paikat menee rikki. Mutta onkos tuosta jotakin hyötyä?
– Onhan tästä hyötyä, jos joku tulee ryppyilemään.
– Sinäkö muka tappelemaan, jätkä on kuin murmeli pupujussin vaatteissa, sinä et pysty ketään kuonoon nakkaamaan, valehtelin vasten parempaa tietoani.
– Voihan sitä ojentaa tarvittaessa muutenkin.
– Niin, esimerkiksi sanomalla, soo, soo sooo…
– Voi sitä ottaa niskasta kiinni ja pyöräyttää, jollei se riitä niin antaa vielä remmistä perseelle, niin eiköhän ala uskoa.
– Kuulepas nyt, lapsia ei saa nykyisin piiskata, eikö teidän äijä tiennyt sitä?
– Alle 18-vuotiaat on lapsia.
– Sen mä haluaisin olla näkemässä, kun sinä täysi-ikäisen piiskaat, tosin saattaisi se jonkun pienen naisen kanssa onnistua.
– Saatat päästä näkemään hyvinkin pian…
– Ootko sä hankkinut jostakin jonkun retuuteltavan?
– Ajattelin, että yhdelle isoturvalle voisi tehdä hyvää pieni selkäsauna.
Jäin miettimään asiaa, vaikka tiesinhän minä, että tässä puhuttiin minusta.
– Menihän se suu tukkuun, alkoi Toni piikitellä.
– Jos sä puhut musta, niin ota uudestaan puheeksi, kun nousee 240 penkistä.
– Äläpäs ala uhota siinä, totuushan on, että sinut minä olisin pystynyt piiskaamaan, vaikka en olisi koskaan painoja nähnytkään.
– Enpä tietenkään uhoa, painonnostajathan ne vaan tapaa uhota.
Toni alkoi tuijottaa minua, sen se osaa tehdä todella vaikuttavasti. Sen katseen alla meikäläinen taipuu helposti, mutta nyt päätin pitää pintani ja tuijotin takaisin. Tosin nousi mieleen ajatus, että näkeeköhän se minusta, että en jaksa nostaa penkistä edes 50 kiloa.
– Olisiko se pelkkää uhoa, jos mä piiskaisin sut nyt heti, eikös se olisi sellainen faktajuttu silloin.
Aloin kiihkeästi miettiä, kuinka tästä luistetaan kohtuullisen kunniakkaasti, ilmeisesti kannatti antaa Tonille hieman löysää. Sen tiukka katse ehkä lauhtuisi, eikä minuakaan hirveästi nolattaisi. Joten lausahdin:
– Sitoisit minut hullun raivolla tuohon penkkiin kiinni ja paukuttelisit pakarat mustelmille.
– Etkö muka tiedä mitä on piiskaaminen? kysyi Toni virallisella äänellä ja naulasi minut katseellaan kiinni ovipielen seinään. Minä aloin pikkuhiljaa uskoa, että tuo tuijotus ei jousta yhtään, parhaassa tapauksessa me ollaan tässä vielä jouluaattona.
HEINÄKUINEN RAUHA 1
29
3469
Vastaukset
- Tonin kaveri
HEINÄKUINEN RAUHA 2
Sitten hän jatkoi:
– Piiskaaminen on sitä, että mä otan sulta housut alas, nappaan sut polvelle makaamaan ja annan koivupiiskaa niin kauan, että susta tulee kiltti poika.
– Ei onnistu! ilmoitin tiukasti.
– Tässähän minä en ala sinua piiskaamaan, mutta lähdetäänpäs rantasaunalle, niin siellä voidaan kokeilla kumman sana pitää.
Minä iskin tietenkin heti juntturaan, kun Toni tarttui minua käsivarresta. Mutta vastustaja tempaisi minut harteilleen mahalleen ja marssi kohti rantaa alkoi. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että ei edes Mertaranta olisi kerinnyt kissaa sanomaan. Ne jotka ovat joutuneet toisen harteille mahalleen makaamaan, niin tietävät, että siitä ei pääse millään pois, matka jatkuu niin kaunan kuin kaveri jaksaa kantaa ja Toni jaksoi. Marssia ei haitannut edes sekään, että vastustajani nappasi matkalta koivunoksan.
Saunalla hän junttasi minut eteisen pelkille istumaan, riipi vitsasta lehdet ja heitti ne pihamaalle. Sitten hän nykäisi ulko-oven kiinni ja alkoi paukutella sääntöjä. Puhuessaan kaveri räpsi risulla vasenta kämmentään ja minä tuijotin häntä. En katsonut enää silmiin, vaan lihaksikkaisiin käsivarsiin, joissa melkoiset muskelit pullisteli hänen räpsiessään:
– Säännöt on seuraavat: Minä piiskaan sinua niin kauan, että sinä tunnustat saaneesi selkäsaunan, jos aikaa kuluu viisi minuuttia ja sinä et ole vieläkään tunnustanut, niin silloin sinä olet voittanut. Eli ainut turvasana on se, että sinä ilmoitat saaneesi piiskat. Ymmärsitkö? Ja minä sain kaupan päälle vielä tunkevan tuijotuksen.
Minä en melkein kuullut enää mitään, paitsi sydämeni jyskytyksen. Kiroilin mielessäni, kuinka tähän oli tultu, pelkkää suunsoittoa ja vittuilua ja nyt oli vastassa 185-senttinen jätkä, joka painaa lähes sata kiloa ja nostaa yli kolme kertaa enemmän painoja kuin minä.
– Ymmärsitkö? tuli melkoisen tiukalla äänellä.
– Ymmärsin! ärähdin loukkaantuneella äänellä ja mietin, että jos tunnustaisin nyt hänen pystyvän minut piiskaamaan, niin tämä olisi ohi. Mutta sitä tunnustusta saisin hävetä lopun elämääni, ei pirulauta, minähän tappelen kuin urostiikeri, minulle riittää voitoksi tasapeli ja sen minä hankin.
– Minä pistän kellon käyntiin, hän sanoi ja laski kännykkänsä nurkkahyllylle hetken sitä räplättyään.
Samassa hän tempaisi minut seisomaan, nykäisi shortsini alas, niin että melkein suhahdus kuului. Nosti minut ilmaan ja istui itse alas – minä makasin hänen sylissään. Vasemmalla käsivarrellaan hän rutisti minut sellaiseen pihtiin, että minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia karkumatkaan. Piiska alkoi tanssia pakaroillani, ensin tunnustellen, mutta purevuus lisääntyi nopeasti. Minä sätkyttelin ja yritin kiemurrella, mutta hyvin äkkiä tajusi, että vastassa oli oikeasti riski kaveri. Takapuolta kihelmöi jo sillä lailla, että minusta olisi kohta päässyt itku joten päätin tunnustaa miehekkäästi, että minut on piiskattu. Kuritus loppui siihen ja minä olin vapaa mies nousemaan. Toni pysäytti sekundantin ja ilmoitti:
– Kolme minuuttia ja 16 sekuntia, kova jätkä, kun kestit noin kauan. Onko sua aikaisemmin kukaan piiskannut?
Minä en pystynyt vielä puhumaan mitään, en olisi jaksanut kuitenkaan selostaa kaikkea mennyttä, ettei olisi tullut väärinkäsityksiä.
– Minä en ole aikaisemmin piiskannut ketään, mutta hyvinhän tuo näytti onnistuvan.
Kun minä soutelin kotiin takapuoli kirvellen, niin mietin, että luulikohan Toni, että minä vapaaehtoisesti antauduin piiskattavaksi. Eikö se muka huomannut, että minä pistin hanttiin. Minun olisi pitänyt pitää varani. Jos olisin tarrannut molemmin käsin penkin reunasta kiinni, niin se ei olisi saanut minua seisomaan, eikä housujani alas. Siitä homma olisi muuttunut enemmän taisteluksi ja minä olisin saanut mahdollisuuteni. Jos olisi toinen tilaisuus…- sietäisin saada
Mielellään kokeilisin tuollaista. Vaikka kuinka yrittäisin estää, ja pistää hanttiin, niin silti saisin kunnon kurituksen. Siinä olisi jotain niin aitoa ja alkukantaista, että väkisin kiihottuu jo tuollaisen ajattelemisesta. No, huvinsa kullakin, mutta kiva seisottaa joskus fantasioimalla.
- tykkään
Lisää kiitos... hyvä juttu ja mielenkiintoinen
- jatkoa kiitos
Hyvä! Toivotaan että saat toisen tilaisuuden.. - Jännityksellä jatkoa odotellen!
- fiiiu
jatkoa?
- joko pian?
Jatkoa, hyvä tarina!
- hyvä tarina
Milloin saadaan tarinalle jatkoa???
- Tonin kaveri
HEINÄKUINEN RAUHA 3
Meidän porukalla oli sellainen tapa, että jollen auttanut sunnuntaiaamuna navetta-askareissa, niin minun velvollisuuteni oli hakea lehti kylän yhteisestä heittolaatikosta, joka seistä nökötti 1,5 kilometrin päässä kyläteiden risteyksessä. Jakeluauto ajoi viikonloppuna aamutuimaan siitä ohi ja nakkasi kaikki kylän lehdet yhdessä nipussa siihen, niin mökkiläisten kuin vakituisten asukkaidenkin. Vaikka laatikkoon lensi toistakymmentä lehteä, niin harvoin minä ketään lehdennoutajaa kohtasin käydessäni risteyksessä.
Tänä sunnuntaiaamuna en auttanut karjan kanssa, sattuneesta syystä. En minä sitä tietenkään kenellekään sanonut, että kireässä haalarissa kyykistely lehmien alla kirvelisi pakaroissani. Tänä aamuna en lähtenyt postinhakuun polkupyörälläkään, oliko sekin sattuneesta syystä, vai tuntuiko vain mukava katsella maisemia ja luontoa, sekä nauttia alkaneen sunnuntain rauhasta. Aurinko ei vielä näin aamusta kuumottanut ja jalkaisinkin kerkeän takaisin suunnilleen siihen mennessä, kun vanhukset tulevat navetasta.
Kävely on kuitenkin hitaampaa, kuin pyörällä sotkeminen, joten minäkin viivyin jokaisella tiesuoran pätkällä kolmesta neljään kertaa niin kauan kuin normaalisti. Sellaiseen vauhtiin on muiden helpompi sovittaa oma käyntinsä ja sellaista epäilen nyt tapahtuneen. Sillä selatessani lehtipinoa laatikon suuntaan kumartuneena kuulin askeleita takaani. Ei minun tarvinnut nousta eikä kääntyä, vilkaisin siinä kumarassa seisten puolihuolimattomasti taakseni tiehen. Tunsin tulijan helposti paljaista sääristä ja lenkkareista. Tiesin hänen tulleen polkua metsän läpi. Takanani seisoi Vastarannan Toni.
– Kuinkas on näin dagen efter pääsi kanssa, onko kipeä? Tarkoitan tietenkin peräpäätä.
Kuulin Tonin äänessä hymyä, melkein naurua, mutta arvailun varaan jäi oliko se ystävällistä vai ilkeämielistä. Hänen kasvojaan en nähnyt, siksi päättely oli vaikeaa. Luultavasti hän hymyili puheensa lopuksi leveästi hampaat purtuina tiukasti yhteen. Tuolloin hänen poskilihaksensa liikahtivat selvästi, se ja purennan päättäväisyys antoivat hänestä hyvin miehekkään vaikutelman. Kun tuohon vielä lisätään tiukka katse ruskeilla silmillä, niin ote on valmis. Tarkoita sitä henkistä otetta, jonka Toni sai yleensä minun taipuisasta niskastani. Ei niskavilloista, niin kuin pikkupoikia viedään, vaan se oli sellainen henkinen miehen koura, joka ohjasi minua tiukalla otteellaan, niin kuin aikuista ohjataan. Tuossa tyylissä oli määrätietoista voimaa, aivan samalla tavalla kuin itse fyysisessä miehessäkin.
Tänä päivänä en aikonut taipua tuohon ohjaukseen, vaan päätin pitää pintani.
– Eihän tässä mitään krapulaa ole, selitin mahdollisimman rauhallisesti.
– On sun pylly taatusti kipeä, latasin minä siihen sellaisen sarjan.
– Eihän aikuinen mies tuollaisesta pienestä leikkimielisestä räpsimisestä ole moksiskaan. Minä yritin pitää kovaa pokkaa, vaikka parasta aikaa housuissa kirveli ja häpeän puna kuumotti kasvoilla.
– Leikkiäpä hyvinkin, mutta jos olisin yhtään jatkanut, niin sulta olisi päässyt parku.
Tonin ammus osui niin lähelle maalia, että en pystynyt itse enää ampumaan yhtään laukausta. Tiesin, että jos nyt katson kaveria silmiin, niin olen hänen vallassaan. Hän sanelee totuuden ja minä vain nyökyttelen. Kyllä minä sen tiesin ja itselleni tunnustin, että miesten maailmassa fyysinen voima antoi paljon myös muuta valtaa. Se on vissiin sitä alfauros hommaa.- Tonin kaveri
JATKOA
HEINÄKUINEN RAUHA 3
Toni jatkoi yhä röyhkeällä linjalla:
– Täytyy myöntää, että kova jätkä sinä olet ja sitkeä. Mutta yllättävän helposti sinä kuitenkin taivuit piiskattavaksi, eihän sinuun tarvinnut paljoa käyttää edes voimaa. Mutta peränahka sulla oli mielettömän sitkeä, kyllä monelta jätkältä olisi päässyt parku paljon aikaisemmin sinun housuissasi. Tarkoitan niitä housuja, jotka olivat eilen puolitangossa. Olet tainnut teidän ukon kanssa harjoitella?
Nyt oli ilmassa selvä piruilun maku, joka aiheutti sen verran mielennousua meikäläisessä, että oli pakko kommentoida asiaa:
– Onpa nokkelaa! Enhän minä ollut edes tosissani, enkä uskonut aluksi sinun edes lyövän.
Toni naurahti puheilleni ja jatkoi sitten:
– Vai sillä lailla, kyllä meidän pitää joskus oikeasti kokeilla. Minua tämä asia kiinnostaa, koska isosetä kertoi aina niistä seikkailuistaan ja se väitti nähneensä kuinka aikuinen mies piiskasi toisen aikuisen miehen. Nuorempana minä epäilin, että se ei ole totta.
– Se on narrannut sua.
– Eikä ole, joskus minä ajattelin, että se puhui itsestään.
– Aika erikoista, että mies menee kertomaan kaikille saamistaan selkäsaunoista.
– Sinä et selvästikään ole nähnyt Reijo-setää. Se olisi vielä yli seitsemänkymppisenä antanut sulle helposti perinteisen selkäsaunan.
– Sinähän sen tiedät… Lause loppui siihen, koska tajusin mokanneeni.
- Kuinkas vanha sinä olit silloin, kun se sua pöllyytti? yritin todistaa, että tarkoitin piiskaajaksi Reijoa, enkä suinkaan Tonia.
– Liian iso minä olin siihen, mä oon aina ollut tällainen riskin sorttinen. Joka tapauksessa pidetään sovittuna tätä meidän asiaa, sanoi Toni ja lähti.
– No voi saat…, noiduin mielessäni. Minä onneton olin käynyt tilaamassa parhaalta kaverilta selkäsaunan itselleni ja eilisestä päätellen se olisi vielä tulinen. Voi perhana!
En malttanut olla katsomatta Tonin perään, kun hän hölkkäsi metsän siimekseen. Näin pitkän, leveähartiaisen kaverin, jolla oli vahvat käsivarret. Ruotsin väreissä se loittoni, sinisissä satiinishortseissa pullisteli lihaksikkaat mutta miehekkään kapeat pakarat. Silmiä hivelevä komea paketti, mutta pelottavan paljon voimaa tuon kokoiseksi kaveriksi. Minä juutuin taas miettimään, miksi joillakin on luonnostaan papua noin paljon ja miksi minulle ei sitä ollut.
Toni kääntyi katsomaan taakseen kahden suuren männynrungon kohdalla ja huiskautti minulle kättään. Ilmeisesti hän tiesi taas ottaneensa minusta niskaotteen.
Minä lähdin valumaan kotia kohden, ja shortsit aiheuttivat ikävää kirvelyä pakaroillani.
- HYVÄ!
Mielenkiinnolla jatkoa odottaen.
- hyvää tarinaa!!!
Koska jatkoa???
- Tonin kaveri
HEINÄKUINEN RAUHA ON VAIN MUISTO
Minulla oli kokonainen sunnuntai aikaa miettiä eilisen illan tapahtumia ja kohtalokasta souturetkeä. Tietenkin minä kiroilin omaa kieltäni, joka saattoi minut aika usein ongelmiin. Kiistämätön tosiasia on, että minä sanon vielä silloin, kun jokainen muu pitää jo suunsa kiinni. Kyllä minä sen tiedän, että nyt olisi oltava hiljaa, mutta kun puheen jatkaminen antaa niin rohkean kuvan. Sitä tuntee itsensä ihan kovanaamaksi, kun kuulee oman äänensä silloin, kun muut vaikenevat pelosta tai kunnioituksesta.
Parina viime päivänä minä olin taas puhunut ja niille sanoille oli jo hintakin määrätty. Paras kaveri oli ilmoittanut halunsa kokeilla minun kanssani, kuinka aikuisen miehen piiskaaminen onnistuu. Eilen oli ollut näytös ja hyvin oli onnistunut, oikein puhdasoppinen pikkupojan vitsasauna siitä oli tullutkin. Suunsoitolla ja rehvastelulla olin ajanut itseni entistä syvempiin ongelmiin – uusintakoitos oli tulossa.
Olin minä jo vuosia tajunnut, että Toni pystyi viemään minua kuin hullua tukasta, se hänen kuuluisa tuijotuksensa sai jännityksen nousemaan tapin tuntumaan, mutta siitä huolimatta minä vielä näytin rohkeuttani, kaipa osittain sen takia, että me olimme aina olleet parhaat kaverit. Nyt tuosta kaverista oli kuitenkin paljastunut uusi piirre, hän taisi tykätä piiskan antamisesta nuorille jätkille. Oli ehkä toinenkin vaihtoehto ja se saattoi olla hieman raadollisempi, Toni halusi leikata minulta siipiä pikku selkäsaunoilla. Ehkä hän oli todennut, että tuima katse ei enää täysin purrut minuun. Tosin tiesin minä sen paremmin kuin Toni, että illallisten tapahtumien jälkeen tuo katse pistää minut hetkessä ojennukseen.
Mutta mikään ei pysäytä tulvaa, joka on nousemassa tontilleni, siinä ei auta piiloutuminen, ei pakeneminen, ei sellaista voi maalla naapurilta tehdä. Siinä tiet leikkaavat väkisin ja kaiken on jatkuttava niin kuin ennenkin, muuten alkaisi ikävät kyselyt lähipiirin toimesta. Lopulta keksin ratkaisun: kunto-ohjelma, se pelastaa minut.
Innostus hävisi minusta kuitenkin muutamassa minuutissa kuin paine vuotavasta traktorin renkaasta. Kokemuksesta tiedän, että meikäläisen haba ei kasva, vaikka kuinka treenaan, massa pikemminkin putoaa kovassa rääkissä. Toisin oli Tonin laita, se pullistui ja vöyristyi ihan silmissä, se on nopea ja täynnä räjähtävää voimaa. Maailma on aika epäoikeudenmukainen paikka, päättelin, kun yritin kääntää kylkeä sängylläni ja irvistys karkasi ähkäisyn saattelemana lähiavaruuteen – takapuolta kirveli vieläkin, johtui kai helteestä.
Yrittänyttä ei piiskata. Siksi päätin aloittaa kuntoilun. Optimistisena laskeskelin, että jos nyt vedän yhden leuan ja parin viikon päästä neljä leukaa, niin eikös minun voimani ole silloin nelinkertaistuneet. En minä niin hölmö ole, että minä tuollaiseen kaavaan uskoisin, mutta joka tapauksessa ajatus hymyilytti minua. Lopultakin ongelma oli ratkaistu ja fyysinen rääkki alkaisi tänään, tuntuipa se miten vastenmieliseltä tahansa. Toni saattaa yllättyä, kun tulee piiskojensa kanssa. Hän huomaa, että minä olenkin täynnä sitkeää voimaa, en sentään ihan räjähtävää energiaa, mutta täysin uupumatonta papua, joka jaksaisi vääntää vaikka vuorokauden yhteen menoon.
Monta kertaa päivässä kävin navetan vintillä vetämässä leukoja, kyllä voi sanoa leuka sanan monikossa, koska kävin sillä useasti ja 1 1 1… on monta. Lisäksi minä punnersin, tein vatsalihasliikkeitä ja juoksentelin metsissä kuin nuori hirvi ja lopuksi uintilenkki. Parin viikon jälkeen minussa syttyi tunne, että olin muuttumassa kaveriksi jolla oli käsivarsissa teräsjouset.
Harjoituskaudella törmäsin kerran Toniin, Kylän raitilla, se käveli vastaan jonkun ukon kanssa, lieneekö ollut joku sukulainen, joka oli niillä viettämässä kesälomaansa. Jotakin samaa niissä oli, pitkiä kroppia jätkiä ja kumpikin hihattomassa T-paidassa ja shortseissa. Toni ei sanonut mitään, mutta tervehtimisetäisyydellä ollessaan hän iski minulle silmää. Käteni, jota olin meinannut heilauttaa, putosi alas, sillä tuossa silmänräpätyksessä oli kaikki, niin menneet kuin tulevatkin ja minusta tuntui, että yritin jopa punastua, mutta onneksi ukot olivat silloin jo menneet menojaan. Sivullinen olisi luullut, että meidän välit olivat viilentyneet, kun ei käyty toisiamme morjestamassa, mutta kesä on niin kiireinen…
Jatkuu...- Tonin kaveri
Reilu viikko tuon ohipurjehduksen jälkeen Toni ajoi meidän pihaan ja tuli sisälle asti. Se oli vauhdissa, niin kuin viljelijä kesällä on, ei osaa mitenkään hidastaa. Itse asiassa me oltiin kuulemma menossa matsiin ja minun piti pukeutua sen mukaisesti. Vähän minua ihmetytti, kun en ollut asiasta keneltäkään kuullut, tosin tuskin meidän mamma siitä mitään tietäisi ja muiden kanssa en ollut puhunutkaan pariin päivään ja tietenkin äijän kanssa muutaman sanan.
Niin sitä lähdettiin köröttelemään, mutta matka jatkui vain vähän Kylälle päin, kun jo käännyttiin vasemmalle.
– Mitäs varten me tänne? kysyin.
– Meillähän on se matsi. Toni oli niukkasanainen, tiesin että tämä oli sitä peliä, jolla se nousi minun yläpuolelle, ihan niskanpäälle asti. Ja kun minä sitten yritin lukea sen ilmeestä jotakin, niin enhän minä nähnyt enää kuin sen vahvan käsivarren ja kadehdittavan komean hauiksen. Minulla alkoi kellot soida, ja syystäkin, sillä seuraavana käännyttiin metsäautotielle, jonka päässä oli hirvimiesten maja. Reilu kilometri sitä ja sitten stoppi – olimme majan pihassa.
– Ajattelin, että täällä saamme olla rauhassa, totesi kuljettaja ja nousi autosta.
Minä heittäydyin hölmöksi:
– Miten niin?
– Eikös meidän pitänyt kokeilla, että saako aikuinen mies piiskattua toisen miehen? Viimeksi sinä olit sitä mieltä, että se ei onnistu. Nyt olis se hetki, jolloin katotaan onko miehen puheissa kanttia. Sinulla on pyllykin jo varmasti terve, kestää hyvin uuden löylytyksen.
Minä menin sanattomaksi, tilanne oli tullut niin nopeasti. Ajattelin kyllä raivoisasti vaikka mitä, mutta en pukenut mitään sanoiksi, koska mikään vaihtoehto ei vaikuttanut hyvältä.
Toni alkoi painostaa, taikka oikeammin nöyryyttämään minua suusanallisesti:
– Ei meidän tarvitse tietenkään matsia järjestää, jos sinä allekirjoitat paperin, jossa tunnustat, että minä pystyn sinut piiskaamaan. Ja haetaan siihen parin luotettavan todistajan nimi alle.
– Et kai sä pölvästi ole mennyt kirjoittamaan tuollaista paperia.
– Laiton mä siihen vielä, että kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Ja koivuvitsalla paljaalle pyllylle ja että kuritettava makaa kurittajan polvilla mahallaan.
Toni näki, että minä alan taipua, niinpä se alkoi tarjota vaihtoehtoa:
– Viisi minuuttia jos onnistut puolustamaan itseäsi, niin saat repiä tuon paperin. Muuten säännöt ovat samat kuin viimeksi.
Toni taittoi sopivan koivupiiskan ja riipi sen. Minä en pystynyt ajattelemaan yhtään omia treenejäni, enkä psyykkaamaan itseäni taisteluun, mieleen nousi koko ajan ajatus, että jos kaveri nostaa 160 kg penkistä, niin sillä on pirusti voimaa ja minun käy huonosti sen käsittelyssä.
Jatkuu... - Tonin kaveri
Tonin kaveri kirjoitti:
Reilu viikko tuon ohipurjehduksen jälkeen Toni ajoi meidän pihaan ja tuli sisälle asti. Se oli vauhdissa, niin kuin viljelijä kesällä on, ei osaa mitenkään hidastaa. Itse asiassa me oltiin kuulemma menossa matsiin ja minun piti pukeutua sen mukaisesti. Vähän minua ihmetytti, kun en ollut asiasta keneltäkään kuullut, tosin tuskin meidän mamma siitä mitään tietäisi ja muiden kanssa en ollut puhunutkaan pariin päivään ja tietenkin äijän kanssa muutaman sanan.
Niin sitä lähdettiin köröttelemään, mutta matka jatkui vain vähän Kylälle päin, kun jo käännyttiin vasemmalle.
– Mitäs varten me tänne? kysyin.
– Meillähän on se matsi. Toni oli niukkasanainen, tiesin että tämä oli sitä peliä, jolla se nousi minun yläpuolelle, ihan niskanpäälle asti. Ja kun minä sitten yritin lukea sen ilmeestä jotakin, niin enhän minä nähnyt enää kuin sen vahvan käsivarren ja kadehdittavan komean hauiksen. Minulla alkoi kellot soida, ja syystäkin, sillä seuraavana käännyttiin metsäautotielle, jonka päässä oli hirvimiesten maja. Reilu kilometri sitä ja sitten stoppi – olimme majan pihassa.
– Ajattelin, että täällä saamme olla rauhassa, totesi kuljettaja ja nousi autosta.
Minä heittäydyin hölmöksi:
– Miten niin?
– Eikös meidän pitänyt kokeilla, että saako aikuinen mies piiskattua toisen miehen? Viimeksi sinä olit sitä mieltä, että se ei onnistu. Nyt olis se hetki, jolloin katotaan onko miehen puheissa kanttia. Sinulla on pyllykin jo varmasti terve, kestää hyvin uuden löylytyksen.
Minä menin sanattomaksi, tilanne oli tullut niin nopeasti. Ajattelin kyllä raivoisasti vaikka mitä, mutta en pukenut mitään sanoiksi, koska mikään vaihtoehto ei vaikuttanut hyvältä.
Toni alkoi painostaa, taikka oikeammin nöyryyttämään minua suusanallisesti:
– Ei meidän tarvitse tietenkään matsia järjestää, jos sinä allekirjoitat paperin, jossa tunnustat, että minä pystyn sinut piiskaamaan. Ja haetaan siihen parin luotettavan todistajan nimi alle.
– Et kai sä pölvästi ole mennyt kirjoittamaan tuollaista paperia.
– Laiton mä siihen vielä, että kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Ja koivuvitsalla paljaalle pyllylle ja että kuritettava makaa kurittajan polvilla mahallaan.
Toni näki, että minä alan taipua, niinpä se alkoi tarjota vaihtoehtoa:
– Viisi minuuttia jos onnistut puolustamaan itseäsi, niin saat repiä tuon paperin. Muuten säännöt ovat samat kuin viimeksi.
Toni taittoi sopivan koivupiiskan ja riipi sen. Minä en pystynyt ajattelemaan yhtään omia treenejäni, enkä psyykkaamaan itseäni taisteluun, mieleen nousi koko ajan ajatus, että jos kaveri nostaa 160 kg penkistä, niin sillä on pirusti voimaa ja minun käy huonosti sen käsittelyssä.
Jatkuu...Minä ryhdistäydyin ja kävelin sisälle majaan, istuin penkille ja tarrasin sen reunasta kiinni. Tonia hymyilytti, kun se tajusi minun ajatuskulun. Se laittoi vitsan penkille, melkein minun viereen ja alkoi räplätä kännykkäänsä. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että juuri tässä kohdassa se aikoi piiskata minut, pitäisikö minun siirtyä toiseen kohtaan. Mutta ei siitä mitään tullut, sillä katseeni kiinnittyi edessäni seisovan miehen riskiin olemukseen ja mieleen tulvahti ne kerrat, jolloin olin ollut tuon kaverin suojeluksessa, kun joku ulkopuolinen oli uhannut minua. Jos silloin joku olisi sanonut, että sinä vielä joskus saat tosissasi taistella tuota jätkää vastaan, niin en olisi sitä uskonut.
– Selvän teki, sanoi Toni ja siirtyi eteeni seisomaan, jolloin näin lievästi pullottavan shortsin etumuksen ja kaksi vahvaa reittä. Tiesin, että jos tuo reisi pääsee painamaan niskanpäätä, niin se painaa taatusti sellaisella voimalla, että minä en sen alta karkaa.
Samassa tunsin rautaisen otteen niskassani ja päätäni alettiin painaa vääjäämättömästi alas, vahvat reidet puristuivat poskiani vasten ja kädet alkoivat tunkeutua kainaloitteni ali … Minä yritin estää, ihan tosissani, mutta ne jatkoivat vatsani alitse ja tunsin kuinka sormet lukkiutuivat allani ristiin. Sitten alkoi tapahtua. Minä pyörin ilmassa. Jälkeenpäin olen arvaillut, että olisiko majan ikkunakin vilistänyt kolme kertaa silmieni edestä. Siihen en osaa vastata, mutta lopulta minä mätkähdin mahalleni jykevien reisien päälle. Ja samalla tunsin ympärilläni puristuksen, kuin jättiläiskäärme olisi ottanut minut syleilyynsä. Käteni olivat jääneet pahasti puristuksiin. Kiemurteluni taisi helpottaa pakaroiden paljastamista, sillä niin nopeasti se käsi. Tilanne oli minulle tuttu, minua pidettiin koreasti aloillaan ja piiska tanssi pakaroilla. Minä yritin raivoisasti vääntää itseäni vapaaksi, mutta vastustaja oli rautaa. Tunne on melkoisen räjäyttävä, kun tajuaa, että omat voimat eivät riitä ja kipu pakaroilla kasvaa. Murtuminen tapahtuu silloin äkkiä, ja koko maailma pyörähtää mielessä ympäri. Hetken kaikki on hyvin, ihan lyhyen hetken, sitten alkaa hävettää: minut on piiskattu, ihan tavallinen naapurin jätkä teki sen itsekseen, miten se on mahdollista? Minut on piiskattu…
Mutta minun oli pakko ryhdistäytyä:
– Nyt revitään se paperi! alan vaatimaan.
Toni nappaa minun pääni kainaloonsa ja taputtaa tukkani sanoessaan:
– Ei ole mitään paperia. Mutta tiedätkö, sinä olet taatusti riskein jätkä, jonka minä olen koskaan piiskannut.
Tunnustus lämmittää mieltäni, vaikka se saattaa olla pottuiluakin, sillä minä olen ainut, jonka se on koskaan piiskannut.
- Toiv. pian
Hyvää kerrontaa - koska jatkoa.
- iso M
Tonin kaveri - kirjoita lisää -
- Tonin kaveri
Äkkiä sitä ihminen oppii, ainakin meikäläinen. Kun Toni lokakuun alussa ajoi meidän pihaan, niin minä säpsähdin oikeasti ja taisi hienoinen punakin nousta kasvoille. Eli Tonin ilmestyminen oli minulle jonkinlainen vaaran merkki.
Siihen mennessä, kun tulija astui sisälle, minä olin jo täysin rauhallinen. Vierailu sattui päiväkahvin aikaan, joten ne siinä hörpittiin. Toni kertoi olevansa menossa kirkolle asioille ja ehdotti, että minä lähtisin kaveriksi matkaan. Eivätkä vanhukset edes ihmetelleet moista tarjousta, olivat ilmeisen iloisia huokeasta kyydistä. Mamma väsäsi matkaan vielä pitkän ostoslistan.
Koko matkan kylälle minua jännitti, että mille sivutielle me käännymme, mutta kyllä me onnellamme perille tultiin ja asiat hoidettiin. Vasta paluumatkalla Toni otti puheeksi retkemme tarkoituksen. Hän oli arvellut meidän väliemme huonontuneen parin viimekesäisen tapahtuman johdosta ja anteeksi pyyntönä ja sovinnon eleenä hän tarjoaisi minulle laivaristeilyn. Kyllä hän senkin ymmärtää, jos minä en lähde, olihan hän saattanut minut aika noloon tilanteeseen. Sitten hän puhui vielä pitkään minun luonteeni hyvistä puolista, minussa oli kuulemma sisäistä voimaa, vaikka muille jakaa. Mitä se nyt sitten lieneekin?
Minä tietenkin yritin mitätöidä kesäisiä tapahtumia ja kerroin kuinka huonossa fyysisessä kunnossa olin silloin ollut. Mutta nyt olin treenaillut ja kunto oli noussut kohisten, joten pystyin kyllä antamaan aikamoiselle miehelle kunnon vastuksen.
Lopputulos oli, että Toni oli taas ottanut minusta sisäisen niskalenkin ja suostuin matkaan. Selostinhan minä vielä, että oli kokonaan minun syytäni, että olin työntynyt hänelle koekaniiniksi, tietäähän sen kuinka siinä käy, kun puolikuntoisena sellaiseen ryhtyy, selkäsaunanhan sitä saa.
Toni puolestaan kertoi olevansa tietoinen minun kuntoiluistani ja sanoi minusta näkyvän jo päällepäin, että voimat ovat kasvaneet, olin muuttunut jämäkän näköiseksi jätkäksi, jonka kourissa ohransiemensäkki ensi keväänä lentää keveästi.
Minun oli helppo yhtyä hänen näkemyksiinsä, vedinhän jo neljä leukaa, minussa oli todella tapahtunut suuri muutos. En minä asiasta enää mitään sanonut, vaan keinuin kummallisessa euforiassa, eikä minun korvissani edes kuulostanut kummalliselta, kun Toni jatkoi selostusta omista liikunnallisista harrastuksistaan. Vasta viikkoja myöhemmin, jostakin muistikuvien syövereistä juolahti mieleeni, että hän puhui yli kahdestakymmenestä leuasta.
Kyliltä palattuani alkoi valmistautuminen risteilyyn, niin materiaalin kuin psyykenkin suhteen. Nopeasti ne pari viikkoa kuluivat ja minä iloisena ja toiveikkaana hyppäsin Tonin autoon. Kaikki tuntui samalta, kuin ennen muinoin, eli siis noin vajaa vuosi sitten. Me olimme taas lyömätön tiimi. Minä istuin täysin rentona ja puhelin niitä näitä. Samalla vilkuilin Tonia ja täytyi myöntää, että kaveri oli ollut paikalla, kun jumalat jakelivat fyysisiä ominaisuuksia: riski, näyttävän näköinen kaveri, varmasti tulevan risteilyt ykkösjätkä.
Näkemykseni sai lisää vahvistusta, kun Toni kävi suihkussa ja pukeutui valkoiseen kauluspaitaan ja kääri vielä hihansa. Paita oli juuri sopivan tiukka, ei yhtään liian ahdas eikä väljä. Kun hän koukisti käsivartensa, niin hiha kiristyi mukavasti hauiksen kohdasta, samaten rintalihakset paljastivat herkästi muotonsa hänen liikkuessa. Laivalla minä kuljin tietenkin hänen perässään ja voin todeta, että kolmipäinen lihaskin osasi tarvittaessa pullistua.
Ei risteilyllä kehuttavasti porukoita ollut, enkä ollut varma, pidettiinkö meitä parina vai kavereina, mutta rauhassa saatiin olla. Minulle sillä ei ollut väliä. Pääasia oli, että meillä synkkasi nyt ja minä olin noussut Tonin imussa tosijätkien joukkoon.
JATKUU...- Tonin kaveri
Koko ilta me palloiltiin ympäriinsä ja etsittiin jotakin, jota siellä ei selvästikään ollut. Muutama paukkukin otettiin, juttu alkoi lentää ja itseluottamus alkoi olla ihan ruotsalaisissa mitoissa. Kun palattiin hytille, niin minä olin rento ja välitön vaikka kieli ei vielä sammaltanutkaan ja kulkukin oli ihan suoraa. Hytissä minä toverillisesti tyrkin Tonia tieltä ja etuilin vessajonossa. Sehän oli ihan luonnollista siinä tilassa ja kuuluinhan minä nyt kovien jätkien tiimiin.
Kunnes Toni nappasi takaapäin minut portsariotteeseen ja kehotti hillitsemään käytöstäni taikka hän joutuu astumaan taas rooliinsa. Se oli sellaista kuultavaa, etten osannut sanoa oliko niskaani heitetty kuumaa vai kylmää vettä, mutta kummasti ihossa kihelmöi.
Tonin roolikuvitelmat minä kyllä ymmärsin ja osasin kuvitella mitä hän niillä tarkoitti. Tunsin pakaroillani kuumotusta, niin arka aihe minulle oli kesäiset piiskajaiset vieläkin. Kun kuristusotteen jälkivaikutus kurkultani oli hävinnyt ja olin kerinnyt ajattelemaan koko kesäistä kuntorääkkiäni, niin olin varma, että minun ei tarvitse tuollaisia puheita kuunnella. Joten en heittänyt pyyhettä kehään vaan heitin hanskan. Sillä oli suunnilleen samanlainen vaikutus, kuin joku olisi heittänyt hyttiimme ovenraosta käsikranaatin sisään. Sen voimasta minä lensin mahalleni Tonin syliin ja pakaroilleni alkoi läjähdellä napakoita iskuja. Minä aloin kiemurrella ja rimpuilla kuin lintu ansalangassa. Kohta putosinkin lattialle ja uskoin vapauttaneeni itseni omalla rautaisella voimalla ja taistelutahdolla. Sellaisesta oivalluksesta täyttyy rinta, ryhti paranee, sanat jyrkkenevät ja äänikin voimistuu.
Sitä menoa ei kämppäkaverini ruvennut kuuntelemaan, vaan huomattavan lyhyen taistelun tuloksena menetin vyöni, housunikin lähtivät parissa minuutissa ja minut palautettiin Tonin polvelle poikittain. Vasemmalla käsivarrellaan hän puristi minua sellaisella voimalla, että pystyin hyvin kuvittelemaan miltä riistaeläimeltä tuntuu jäädä hirsiloukun puristuksiin. No, en minä siinä pihdissä kuollut, ainakaan vielä. Mutta häpeä kävi kimppuun joka puolelta ja lisäksi remmi takapuolelta.
Tästähän kiemurrellaan ja räpisköidään vapaaksi, ajattelin. Mutta hyvin pian minä huomasin, että vastassa oli liian riski kaveri. Jos rimpuilin, niin remmi lauloi ahkerasti ja lujaa, mutta jos makasin kiltisti niin iskuja tuli vain harvakseltaan ja lujaa. Toni ei sanonut mitään, luultavasti ei des ähkynyt tai puhissut.
Ilmeisesti lyöntien välissä oli taukoja, että minä saisin pyytää anteeksi tai jotain sellaista. Mutta sisu ei antanut periksi, vaan annoin remmin pureksia pakaroitani, kunnes minulta pääsi itku. Silloin iskut loppuivat, Tonin lihakset pehmenivät ja minä luistin vapaaksi.
Heittäydyin omaan punkkaani, enkä katsonut Tonia. Minusta tuntui, että se kääri hihojaan vähän uusiksi ja sulloi paitaansa housuihin. Siinäkö oli kaikki minkä minä olin saanut aikaiseksi, minulla itselläni ei ollut housuja ja pakarani oli tulessa ja kunniani oli lytätty.
Sitten alkoi tapahtua: Toni tuli viereeni pitkälleen, käänsi minut itseään vasten ja työnsi vasemman kätensä pakaroilleni asti ja tunnusteli niitä hellästi.
– Minun on pakko sanoa tämä, tuli mitä tuli, hän aloitti. Minä olen kaivannut sinua. Sinulla on ihanat pakarat. Ja sinä olet niin täydellinen, kun sinä yrität puolustaa niiden koskemattomuutta. Eikä minun olisi tarvinnut piiskata sinua noin lujaa, sellainen pieni varoitus olisi ollut sopiva, mutta kun minä aina innostun liikaa.
Painoin kasvoni hänen valkoista rintamustaan vasten ja tunsin hänen kehonsa kuuman lämmön ennen kuin vastasin:
– Sinä olet… - Tonin kaveri
Tonin kaveri kirjoitti:
Koko ilta me palloiltiin ympäriinsä ja etsittiin jotakin, jota siellä ei selvästikään ollut. Muutama paukkukin otettiin, juttu alkoi lentää ja itseluottamus alkoi olla ihan ruotsalaisissa mitoissa. Kun palattiin hytille, niin minä olin rento ja välitön vaikka kieli ei vielä sammaltanutkaan ja kulkukin oli ihan suoraa. Hytissä minä toverillisesti tyrkin Tonia tieltä ja etuilin vessajonossa. Sehän oli ihan luonnollista siinä tilassa ja kuuluinhan minä nyt kovien jätkien tiimiin.
Kunnes Toni nappasi takaapäin minut portsariotteeseen ja kehotti hillitsemään käytöstäni taikka hän joutuu astumaan taas rooliinsa. Se oli sellaista kuultavaa, etten osannut sanoa oliko niskaani heitetty kuumaa vai kylmää vettä, mutta kummasti ihossa kihelmöi.
Tonin roolikuvitelmat minä kyllä ymmärsin ja osasin kuvitella mitä hän niillä tarkoitti. Tunsin pakaroillani kuumotusta, niin arka aihe minulle oli kesäiset piiskajaiset vieläkin. Kun kuristusotteen jälkivaikutus kurkultani oli hävinnyt ja olin kerinnyt ajattelemaan koko kesäistä kuntorääkkiäni, niin olin varma, että minun ei tarvitse tuollaisia puheita kuunnella. Joten en heittänyt pyyhettä kehään vaan heitin hanskan. Sillä oli suunnilleen samanlainen vaikutus, kuin joku olisi heittänyt hyttiimme ovenraosta käsikranaatin sisään. Sen voimasta minä lensin mahalleni Tonin syliin ja pakaroilleni alkoi läjähdellä napakoita iskuja. Minä aloin kiemurrella ja rimpuilla kuin lintu ansalangassa. Kohta putosinkin lattialle ja uskoin vapauttaneeni itseni omalla rautaisella voimalla ja taistelutahdolla. Sellaisesta oivalluksesta täyttyy rinta, ryhti paranee, sanat jyrkkenevät ja äänikin voimistuu.
Sitä menoa ei kämppäkaverini ruvennut kuuntelemaan, vaan huomattavan lyhyen taistelun tuloksena menetin vyöni, housunikin lähtivät parissa minuutissa ja minut palautettiin Tonin polvelle poikittain. Vasemmalla käsivarrellaan hän puristi minua sellaisella voimalla, että pystyin hyvin kuvittelemaan miltä riistaeläimeltä tuntuu jäädä hirsiloukun puristuksiin. No, en minä siinä pihdissä kuollut, ainakaan vielä. Mutta häpeä kävi kimppuun joka puolelta ja lisäksi remmi takapuolelta.
Tästähän kiemurrellaan ja räpisköidään vapaaksi, ajattelin. Mutta hyvin pian minä huomasin, että vastassa oli liian riski kaveri. Jos rimpuilin, niin remmi lauloi ahkerasti ja lujaa, mutta jos makasin kiltisti niin iskuja tuli vain harvakseltaan ja lujaa. Toni ei sanonut mitään, luultavasti ei des ähkynyt tai puhissut.
Ilmeisesti lyöntien välissä oli taukoja, että minä saisin pyytää anteeksi tai jotain sellaista. Mutta sisu ei antanut periksi, vaan annoin remmin pureksia pakaroitani, kunnes minulta pääsi itku. Silloin iskut loppuivat, Tonin lihakset pehmenivät ja minä luistin vapaaksi.
Heittäydyin omaan punkkaani, enkä katsonut Tonia. Minusta tuntui, että se kääri hihojaan vähän uusiksi ja sulloi paitaansa housuihin. Siinäkö oli kaikki minkä minä olin saanut aikaiseksi, minulla itselläni ei ollut housuja ja pakarani oli tulessa ja kunniani oli lytätty.
Sitten alkoi tapahtua: Toni tuli viereeni pitkälleen, käänsi minut itseään vasten ja työnsi vasemman kätensä pakaroilleni asti ja tunnusteli niitä hellästi.
– Minun on pakko sanoa tämä, tuli mitä tuli, hän aloitti. Minä olen kaivannut sinua. Sinulla on ihanat pakarat. Ja sinä olet niin täydellinen, kun sinä yrität puolustaa niiden koskemattomuutta. Eikä minun olisi tarvinnut piiskata sinua noin lujaa, sellainen pieni varoitus olisi ollut sopiva, mutta kun minä aina innostun liikaa.
Painoin kasvoni hänen valkoista rintamustaan vasten ja tunsin hänen kehonsa kuuman lämmön ennen kuin vastasin:
– Sinä olet…Koko illan me palloilimme ympäriinsä ja etsimme jotakin, jota siellä ei selvästikään ollut. Muutama paukkukin otimme, juttu alkoi lentää ja itseluottamus alkoi olla ihan ruotsalaisissa mitoissa. Kun palasimme hytille, niin minä olin rento ja välitön vaikka kieli ei vielä sammaltanutkaan ja kulkukin oli ihan suoraa. Hytissä minä toverillisesti tyrkin Tonia tieltä ja etuilin vessajonossa. Sehän oli ihan luonnollista siinä tilassa ja kuuluinhan minä nyt kovien jätkien tiimiin.
Kunnes Toni nappasi takaapäin minut portsariotteeseen ja kehotti hillitsemään käytöstäni taikka hän joutuu astumaan taas rooliinsa. Se oli sellaista kuultavaa, etten osannut sanoa oliko niskaani heitetty kuumaa vai kylmää vettä, mutta kummasti ihossa kihelmöi.
Tonin roolikuvitelmat minä kyllä ymmärsin ja osasin kuvitella mitä hän niillä tarkoitti. Tunsin pakaroillani kuumotusta, niin arka aihe minulle oli kesäiset piiskajaiset vieläkin. Kun kuristusotteen jälkivaikutus kurkultani oli hävinnyt ja olin kerinnyt ajattelemaan koko kesäistä kuntorääkkiäni, niin olin varma, että minun ei tarvitse tuollaisia puheita kuunnella. Joten en heittänyt pyyhettä kehään vaan heitin hanskan. Sillä oli suunnilleen samanlainen vaikutus, kuin joku olisi heittänyt hyttiimme ovenraosta käsikranaatin sisään. Sen voimasta minä lensin mahalleni Tonin syliin ja pakaroilleni alkoi läjähdellä napakoita iskuja. Minä aloin kiemurrella ja rimpuilla kuin lintu ansalangassa. Kohta putosinkin lattialle ja uskoin vapauttaneeni itseni omalla rautaisella voimalla ja taistelutahdolla. Sellaisesta oivalluksesta täyttyy rinta, ryhti paranee, sanat jyrkkenevät ja äänikin voimistuu.
Sitä menoa ei kämppäkaverini ruvennut kuuntelemaan, vaan huomattavan lyhyen taistelun tuloksena menetin vyöni, housunikin lähtivät parissa minuutissa ja minut palautettiin Tonin polvelle poikittain. Vasemmalla käsivarrellaan hän puristi minua sellaisella voimalla, että pystyin hyvin kuvittelemaan miltä riistaeläimeltä tuntuu jäädä hirsiloukun puristuksiin. No, en minä siinä pihdissä kuollut, ainakaan vielä. Mutta häpeä kävi kimppuun joka puolelta ja lisäksi remmi takapuolelta.
Tästähän kiemurrellaan ja räpisköidään vapaaksi, ajattelin. Mutta hyvin pian minä huomasin, että vastassa oli liian riski kaveri. Jos rimpuilin, niin remmi lauloi ahkerasti ja lujaa, mutta jos makasin kiltisti niin iskuja tuli vain harvakseltaan ja lujaa. Toni ei sanonut mitään, luultavasti ei des ähkynyt tai puhissut.
Ilmeisesti lyöntien välissä oli taukoja, että minä saisin pyytää anteeksi tai jotain sellaista. Mutta sisu ei antanut periksi, vaan annoin remmin pureksia pakaroitani, kunnes minulta pääsi itku. Silloin iskut loppuivat, Tonin lihakset pehmenivät ja minä luistin vapaaksi.
Heittäydyin omaan punkkaani, enkä katsonut Tonia. Minusta tuntui, että se kääri hihojaan vähän uusiksi ja sulloi paitaansa housuihin. Siinäkö oli kaikki minkä minä olin saanut aikaiseksi, minulla itselläni ei ollut housuja ja pakarani oli tulessa ja kunniani oli lytätty.
Sitten alkoi tapahtua: Toni tuli viereeni pitkälleen, käänsi minut itseään vasten ja työnsi vasemman kätensä pakaroilleni asti ja tunnusteli niitä hellästi.
– Minun on pakko sanoa tämä, tuli mitä tuli, hän aloitti. Minä olen kaivannut sinua. Sinulla on ihanat pakarat. Ja sinä olet niin täydellinen, kun sinä yrität puolustaa niiden koskemattomuutta. Eikä minun olisi tarvinnut piiskata sinua noin lujaa, sellainen pieni varoitus olisi ollut sopiva, mutta kun minä aina innostun liikaa.
Painoin kasvoni hänen valkoista rintamustaan vasten ja tunsin hänen kehonsa kuuman lämmön ennen kuin vastasin:
– Sinä olet…
- lujija
Lisää jatkoa`!
- mielenkiintoista-
Voisitko jatkaa, vielä tätä tarinaa - kiitos!
- Tonin kaveri
TONI JÄRJESTÄÄ KYLVYN
Se oli sitä aikaa, kun lumet olivat jo sulaneet, mutta jäät vielä pysyivät järvessä. Vain lahdenpoukamissa ja purojen suilla oli sulaa, jossa linnut, ne urospuoliset, esittelevät mahtavaa ulkokuortaan. Silloin nuorenmiehen mielen valtaa yksinäisyys ja ahdistus. Sellaiseen hetkeen Toni soitti minulle. Se kertoi olevansa itsekseen kotona ja kutsui minua rantasaunalle kylpemään. Äitinsä oli sen eilen pessyt ja tänään me voitaisiin avata se virallisesti kesäkauteen.
Ilahduin minä siitä puhelusta, ainakin kymmenen prosentin verran ja lupasin tietenkin mennä.
Toni oli lämmittänyt jo melko lailla saunaa ennen minun saapumistani, joten talven kylmyys oli kaikonnut sen nurkista. Hissukseen lämpeni kavereidenkin asenteet ja nuori mieli avautui iloisesti edessä odottavaan kesään, vaikka se lupasi paljon työtä ja raatamista.
Isäntä pääsi lopulta asiaan, hän kertoi tätinsä tilanneen häneltä muutamien suurten puiden kaatamista omistamaltaan kesämökiltä. Niitä oli ehkä kymmenkunta, mutta ne olivat hankalasti rakennusten ja sähkölinjojen välissä. Pariin pitäisi ehkä kiivetä ihan latvaan ja tiputella sieltä pätkinä alas. Täti vie sen heikon miehensä pois jaloista ihan Amerikkaan asti. Mutta minä tarvitsen apulaista ja syyllistä, jos jotakin sattuu. Minusta sinä olet siihen hommaan paras ja sopivin.
– Tukkejako niistä tehdään?
– Ei, ne pilkotaan heti polttopuiksi, ovat enimmäkseen tuuheita isoja koivuja, oksistakin saa jo klapeja.
Minä voisin väittää, että Tonin puheissa oli erityinen hidastus sanojen ”oksistakin saa”-kohdalla. Unohduin miettimään sitä enkä vastannut mitään. Havahduin vasta siihen, että minua tuijotettiin tiukasti aika läheltä. Sen katseen edessä tunnen aina seisovani jyrkän rotkon reunalla ja minä pelkään korkeita paikkoja. Tonin valkoinen hammasrivi paljastui hymyyn ja tunsin toverillisen kämmenen läpsäyksen harteillani.
Jos oikein ymmärsin, niin sinne mentäisiin jo ensi viikon lopulla, silloin eivät peltokiireet olisi vielä alkaneet. Joten en minä siihen hätään mitään estettäkään keksinyt. Minä lupauduin.
Siinäpä minulla sitten oli saunan löylyssä aikaa puntaroida asioita. Viime aikoina oli näillä kaveruksilla ollut sellainen kurssi, että Toni oli pitänyt minulle isällistä kuria aina, kun siihen oli tarjoutunut tilaisuus. Jollen minä ollut mahallani hänen polvillaan, niin ainakin minä olin tiukassa henkisessä otteessa. Sellaisessa olin ollut pikkupojasta asti, eli Toni oli ollut minulle ikuisesti pomo. Nykyisin tuohon johtamiseen oli tullut mukaan tuo fyysinen puoli aika voimakkaana. Mikä johtui siitä, että Toni oli oivaltanut nauttivansa jätkien piiskaamisesta ja siitä, että sai esitellä voimiaan. Jollei minua koko aikaa piiskattukaan, niin ainakin minulle näytettiin kuinka se käytännössä tapahtuisi. Sellaisena vähempiväkisenä mannekiinina olo ei minua aina kiinnostanut. Mutta Tonia näytti vain innostuvan, jos minä harasin vastaan.
Mielessäni tein sitten päätöksen, että jos minun pakaroitani kaikilla niiden isojen koivujen oksilla kylvetetään, niin minä karkaan ja juoksen sieltä tädin mökiltä kotiin. Toni on kuitenkin sen verran painava kaveri, ettei se minua juosten kiinni saa. Minä puolestani kiisin metsässä kuin nuori gaselli. No tuossa vaiheessa minä en vielä tiennyt, että sinne tädin mökille oli matkaa 160 kilometriä.
Kun sitten kylpy päättyi ja lähdettiin ylös pihaan, olin jo muutaman askeleen isäntääni edellä, kun kuulin hänen kutsuvan minua. Minäpä en pysähtynyt enkä kääntynyt, vaan pistin täyteen juoksuun. Sellainen homma käy meikäläiseltä kevyesti ja nopeasti.
Olin päässyt rinteen yläosaan, marjapuskien kohdalle, kun Toni jytisti hirmuisella vauhdilla ohitseni. Kun minä sitten hengästyneenä saavuin portaille, Toni kysyi:
– Mitä sinä jätkä oikein meinaat? - teidän kaveri
Hienoa vihdoin jatkoa..mitähän odotettavissa, seuraavaksi.
- Tonin kaveri
Teidän kaverilla on kiva nimimerkki.
- odotan -
Koska jatkoa???
- KIITOS
Tämä savotta voisi jo jatkua!
- KIITOS
Jatkoa odotetaan
- Tonin kaveri
RETKI MAALLE ALKAA
En minä silloin Tonin kysymykseen mitään asiallista vastannut, esitinpähän vaan hölmöä. Olin juossut muka huvikseni rinnettä ylös, niin kuin orivarsat tapaavat keväisin tehdä.
– Hyvä kun et ruvennut hirnumaankin, silloin minä olisin ratsastanut sulla.
– Siinä tapauksessa, minä olisin hyppinyt niin yläpystyä, että ratsastus olisi vaihtunut lentotoiminnaksi kivikkoon.
– Arvaapas mitä sitten olisi tapahtunut?
Toni ei jatkanut puhettaan, vaikka minä kuinka odotin. Lopuksi minun oli pakko kysyä, sillä minua taas tuijotettiin siihen malliin. Olihan siihen minun kysymykseeni toinen syy: minä olen helkkarin utelias. Ja se vastaus oli kuin piiskan sivalluksen ääni tyhjässä kivikellarissa.
– Minä olisin ruunannut sut, niinhän usein käy liian villien orivarsojen.
Sen puheen päälle Toni naurahti ja jäi pitelemään ulko-ovea auki, niin kuin herrasmies tekee, vaikka hän oli puheillaan taas kerran osoittanut, että minä olin pikkupoika ja hän isäntä, joka määrää tahdin ja ymmärtää elämän lait.
Sisälle astuessani huomasin, että tuvan pöydällä oli lasikuvun alla iso kasa munkkeja, varmaan tänään paistettuja. Siinä sitten munkkeja möyhentäessä lyötiin kiinni sopimus, että lauantaina ani varhain lähdetään kohti savottaa. Illalla erotessamme oli keveä olo, niin kuin usein on jos kaikesta tehty selvät päätökset.
Lauantaiaamuna Tonin punainen Golf ajoi pihaan ja minä kiiruhdin laukkuni kanssa paikalle. Kuskin paikalla istui rotevan näköinen nuorimies hihattomassa T-paidassa.
– Meinasit sitten kylpeä jo menomatkalla, ehdotin kun avasin auton oven.
– Mikä ettei, ja sinua varten on varattu jo vihta peräkonttiin, jos alat liikaa soittelemaan…
– Sitähän ollaan terävänä.
– Vähennä vaan vaatetta, ei tässä ruveta munia hautomaan ja penkkejä kastelemaan. Istutaan vaan rennosti ja annetaan tekniikan säätää lämpötila.
– Minulle vaan passaa, minähän olen maailman rennoin jätkä.
Auto lähti kurvailemaan tuttuja kyläteitä kohti valtakunnan laveita väyliä. En tiedä mitä Toni mietti, mutta minä ajattelin meidän yhteistä viikonloppua ja sitä mitä kaikkea tulisi tapahtumaan. Sen tiesin, että Toni kyllä järjestää. Itsestäni täytyy, rehellisyyden nimissä myöntää, että olin selvästi rakastunut. Kun niitä sellaisia mietin, niin kuski kysyi aivan yllättäen, että mitäpä mietit.
Minä, äärimmäisen rehellisenä kaverina, sanoin sotilaallisen napakasti sen, mitä juuri sillä hetkellä olin ajattelemassa. Ajattelin nimittäin niitä oireita, joista päättelin olevani rakastunut Toniin. Yksi niistä tunteista oli jatkuva mielihalu olla juuri siinä kohdassa jossa hän oli. Elikkä me olisimme kuin jotain henkiolentoja, jotka istuivat samassa pisteessä. No eihän se ole mahdollista, näillä meidän vajavaisilla kyvyillämme, mutta niin minä haluaisin olevan ja sen minä Tonille sanoin:- Tonin kaveri
JATKUU
– Minä haluaisin istua siinä, missä sinä nyt istut.
– Eihän se ole mitenkään mahdollista, sinä kolaroisit vielä: huono kuski, outo auto ja tuntematon reitti. Sitten menisivät bonukset ja tietenkin sinä saisit vielä kaiken hyvän lisäksi selkäsaunan.
– En minä nyt ihan sitä tarkoittanut…
Pitemmälle en kerennyt, kun Toni jatkoi:
– Taidatkin haluta piiskaa, mutta ei sinun sitä varte tarvitse autoa rutata, kyllä homma muutenkin hoituu.
– En minä varsinaisesti sitä halua, vaikka joskus siltä ehkä sinusta tuntuukin.
– Joo, joo…
Tuumasi kuski ja taputti kourallaan minun oikeaa poskeani.
– Ihan tosi, piiskattavaksi olen suostunut vain sinun toiveestasi. Sitä paitsi minä en ymmärrä miksi, joku tykkää tuottaa toiselle kipua.
– Siltähän se on kaikin puolin näyttänyt, että sinä olet vapaaehtoisesti suostunut. Muuten vaan olet vinkunut ja sätkinyt kuin sianporsas aidan raossa. Mutta ei se kivun tuottaminen siinä pääasia ole. Ensinnäkin sun pitäisi nähdä oma ilmeesi, kun sä tajuat miten kohta käy. Se on näkemisen arvoista, kun jätkä menettää housujensa hallinnan ja sitten ne pakarat, niille mä annan täydet kaksitoista pinnaa kymmenestä mahdollisesta. Mutta sanopas nyt ihan rehellisesti, että jääkö se piiskan saanti ihan miinusmerkkiseksi asiaksi.
– Ei tietenkään, mutta hienointa siinä asiassa on kuitenkin se että mä saan puskea kaikin voimin vastaan ja sinä pysyt kuitenkin linjassa. Ja se piiska on sellainen allekirjoitus sille hommalle. Ensin alkuun mua hävetti, kun mä hävisin sulle, mutta nyt mä oikeastaan vain ihailen sun voimia ja tavallaan ne ovat vähän niin kuin minunkin, jos ymmärrät mitä minä tarkoitan?
– Enköhän minä ymmärrä.
– Nyt minä olen höpissyt liikaa, ei sinä voi tajuta näitä puheita. Ei ihminen saa näin pehmeitä puhua kun minä nyt, ei niissä tavallinen ihminen pysy mukana.
– Puhu vain, kyllä sinä puhut ihan järkeä, minä ainakin olen mukana koko ajan. Senkin minä ymmärrän, että sinä yrität nostaa itseäsi jonnekin ylemmäksi kuin minä. Se homma korjaantuu kyllä, kun minä perillä otan sinut sieltä alas ja annan piiskaa paljaille pakaroille oikein isän kädestä.
–
Sellaisia me juteltiin matkalla sinne tädin mökille. Minä tiesin, että Toni olisi pitänyt tuijotustuokion minun nujertamiseksi, jollei sen olisi pitänyt seurata liikennettä. Siksi en nähnyt silmiä, vaan vahvat lihaksikkaat käsivarret, jotka toimivat oikein päättäväisen näköisesti. Minua kiihotti ajatus, että tänään minulla on taistelu niitä vastaan, jonka häviän ”ikävin” seurauksin. Tosin minussa saattaa tänään olla enemmän vastusta, koska minua ei ole pehmitelty tuijotuksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1524361
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi1153960- 232681
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa281891"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla221757Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O151649Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak191625Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu301553Hermo mennyt sotealueeseen?
Nyt hammaslääkäriaika peruttiin neljännen kerran. Perumiset alkoi tammikuussa. Nyt uusi aika elokuulle!????911551Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.181511