En kestä enään kauemmin.. Auttakaa!

Oon menettämässä yhden elämäni tärkeimmän ihmisen. Oon tuntenu yhen pojan 12 vuotta, ja ollaan oltu melkeimpä koko aika parhaita kavereita. Mää en ikinä uskonu että tulisin menettään sen. Mulla ei paljon kavereita oo sillä olin yksinäinen ja kun tämä poika sai tietää asiasta hän otti mut mukaan kavereidensa kanssa hengaamaan, enkä oo ollut kovin suosittu poikienkaa keskuudessa koska he eivät kuulemma uskalla lähestyä mua tämän kyseisen pojan takia, hänellä on hyvin treenattu kroppa ja aika suosittu tyttöjen keskuudessa ja ne luulee että me seurusteltaisiin.

Mutta asiaan:
Olin seurustellut poikaystäväni kanssa reilut 3 kuukautta kun tämä kyseinen poika tuli kertomaan että hän pettää mua, enhän minä tietenkään uskonut ja haukuin hänet pystyyn ja sain itse asiassa hänet itkemäänkin.. Alkoi kaduttaan melkein heti mutta päätin etten anna sellaista syytöstä ihan heti anteeksi, luulin et hän oli vain mustasukkainen. Ajattelin ettei poika joka yrittää saada välini rikottua poikaystäväni kanssa voi olla paras ystäväni. Mutta vähän ajan päästä sain tietää että hän on puhunut koko ajan totta. Mää en tiedä miksen uskonut häntä asiassa, hän kuitenki on kuulunut mun elämääni pitempään kuin minne jaksan muistella. Oon koittanut soittaa hänelle, ei vastaa. Oon koittanut puhua hänelle facebookissa ilman vastausta, viestini hän on kuitenkin saanut koska siihen on tullut se nähty juttu. Oon kysynyt hänen kavereiltaan häneltä ja he ovat sanoneet hänen olevan todella masentuneen oloinen.. Tiedän että hänelle on todettu vaikea masennus ja se saa mulle vain entistä pahemman omatunnon. Rakastan tuota poikaa sydämmeni pohjasta, mutta en saa enään mitään kontaktia häneen, en ole viikkoon tehnyt muutakun itkenyt hänen perään. Miten voin pyytää häneltä anteeksi jos hän ei edes puhu mulle.

Tiedän että saatan kuulostaa epätoivoselta mutta sitä minä oonkin. Hänellä on ollut rankka lapsuus tähän mennessä ja en halua että hän stressaa enemmän vaan mun takia. Mää en tiedä enään mitä tehdä, aamuisin en jaksa edes nousta sängystä ylös, ruokahaluni on kadonnut. Hän on ollut tärkein henkilö koko mun elämäni ajan ja auttanut mut yksinäisyydestä eroon ja tehnyt niin paljon mun takia. Mä vaan haluan että hänellä on kaikki hyvin ja tiedän että hänen on vaikee antaa anteeksi sillä loukkasin häntä todella syvästi, en tiedä kelle tästä puhua sillä mulla ei ole muita ystäviä, kavereita löytyy mutta hän oli ainut jolle pystyin puhumaan asioista..

Auttakaa tässä asiassa! mää en tiedä mitä teen jos menetän sen pojan typeryyttäni, Lasse, mää tiijän että sää tykkäät lueskella näitä, jos luet tän niin ota yhteyttä! mää en voi elää ilman sua. Kyl sää tunnistat ittes
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tässä kävi niin että petit parhaan ystäväsi henkisellä tasolla väittämällä häntä valehtelijaksi, ja sen lisäksi pahensit vielä asiaa haukkumalla hänet itkemään.

Perinteisiin mies/naissuhteisiin verrattuna se on sama kuin että menit sänkyyn toisen kanssa, nyt uskoit silmääsi räpäyttämättä uutta poikakaveria mieluummin kuin lojaaleinta ystävääsi.

Ainoa mitä voit tehdä on kirjoittaa hänelle kirjeen ja kertoa että et ole koskaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja siksi mokasit totaalisesti. Ja toivoa ettei hän revi sitä ennen lukemista.

Katso elokuva http://www.imdb.com/title/tt1578275/ The dilemma, Paha paikka.
Sama aihe kyseessä, paras kaveri tietää että toisen vaimo on pettäjä mutta ei tiedä miten sen voi kertoa ilman että joutuu itse ongelmiin.

Äänestä

tää on vaan mun mielipide mutta kannattais antaa aikaa sille, saa ajatukset kasaan. tietysti hän voi ajatella ettet oo enään kiinnostunut siitä ja katkaista välinne kokonaan.. kinkkinen tilanne kieltämättä

Äänestä

Melki sama tilanne mulla enkä mäkää enää kestä !!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anna anteeks rölli kirjoitti:

Oon menettämässä yhden elämäni tärkeimmän ihmisen. Oon tuntenu yhen pojan 12 vuotta, ja ollaan oltu melkeimpä koko aika parhaita kavereita. Mää en ikinä uskonu että tulisin menettään sen. Mulla ei paljon kavereita oo sillä olin yksinäinen ja kun tämä poika sai tietää asiasta hän otti mut mukaan kavereidensa kanssa hengaamaan, enkä oo ollut kovin suosittu poikienkaa keskuudessa koska he eivät kuulemma uskalla lähestyä mua tämän kyseisen pojan takia, hänellä on hyvin treenattu kroppa ja aika suosittu tyttöjen keskuudessa ja ne luulee että me seurusteltaisiin.

Mutta asiaan:
Olin seurustellut poikaystäväni kanssa reilut 3 kuukautta kun tämä kyseinen poika tuli kertomaan että hän pettää mua, enhän minä tietenkään uskonut ja haukuin hänet pystyyn ja sain itse asiassa hänet itkemäänkin.. Alkoi kaduttaan melkein heti mutta päätin etten anna sellaista syytöstä ihan heti anteeksi, luulin et hän oli vain mustasukkainen. Ajattelin ettei poika joka yrittää saada välini rikottua poikaystäväni kanssa voi olla paras ystäväni. Mutta vähän ajan päästä sain tietää että hän on puhunut koko ajan totta. Mää en tiedä miksen uskonut häntä asiassa, hän kuitenki on kuulunut mun elämääni pitempään kuin minne jaksan muistella. Oon koittanut soittaa hänelle, ei vastaa. Oon koittanut puhua hänelle facebookissa ilman vastausta, viestini hän on kuitenkin saanut koska siihen on tullut se nähty juttu. Oon kysynyt hänen kavereiltaan häneltä ja he ovat sanoneet hänen olevan todella masentuneen oloinen.. Tiedän että hänelle on todettu vaikea masennus ja se saa mulle vain entistä pahemman omatunnon. Rakastan tuota poikaa sydämmeni pohjasta, mutta en saa enään mitään kontaktia häneen, en ole viikkoon tehnyt muutakun itkenyt hänen perään. Miten voin pyytää häneltä anteeksi jos hän ei edes puhu mulle.

Tiedän että saatan kuulostaa epätoivoselta mutta sitä minä oonkin. Hänellä on ollut rankka lapsuus tähän mennessä ja en halua että hän stressaa enemmän vaan mun takia. Mää en tiedä enään mitä tehdä, aamuisin en jaksa edes nousta sängystä ylös, ruokahaluni on kadonnut. Hän on ollut tärkein henkilö koko mun elämäni ajan ja auttanut mut yksinäisyydestä eroon ja tehnyt niin paljon mun takia. Mä vaan haluan että hänellä on kaikki hyvin ja tiedän että hänen on vaikee antaa anteeksi sillä loukkasin häntä todella syvästi, en tiedä kelle tästä puhua sillä mulla ei ole muita ystäviä, kavereita löytyy mutta hän oli ainut jolle pystyin puhumaan asioista..

Auttakaa tässä asiassa! mää en tiedä mitä teen jos menetän sen pojan typeryyttäni, Lasse, mää tiijän että sää tykkäät lueskella näitä, jos luet tän niin ota yhteyttä! mää en voi elää ilman sua. Kyl sää tunnistat ittes

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu