Wikipedia sanoo 4.6-4.7 mrd. vuotta. Miten se maapallon vuosilukuun vaikuttaa, että aikojen alussa vuodessa oli 400 vrk?
Ei kai löydy sellaisia "vuosilustoja", joista voisi laskea tarkemman iän.
Maapallon todellinen ikä?
20
249
Vastaukset 20
- jarruraita
"Miten se maapallon vuosilukuun vaikuttaa, että aikojen alussa vuodessa oli 400 vrk?"
Ei mitenkään. Onhan Maapallon rata ollut varsin vakio koko ajan, joten logiikkasi menee pahasti metsään. Muinoin oli Maapallon nopeamman akselinsa ympäri pyörimisen takia vuorokausi lyhyempi, joten nykyiseen verrattuna suunnilleen saman mittaiseen vuoteen niitä meni enemmän.
- karkaus, sekuntti!
Väittävät että ihminen on 25 tunnin vuorokausirytmin eläin.
kuu tiettävästi vieläkin hidastaa maan pyörimistä
karkaus, sekuntti!
- kuujarru
Aivan. Hidastuva maapallon rotaatio ei siis vaikuta vuorokausimäärää lisäävästi.
- zsexdrcft
Mitään kalenteria ei ole ollut maapallon syntymisestä asti vaan sen iän arviointi perustuu radiometrisiin ajoituksiin. Aikayksikön (sekunti) määritelmä ei ole nykyään kytketty maan kiertoliikkeeseen.
- toisinkin
Kreatonistien mukaan maapallo on alle kymmenetuhatta (10.000) vuotta vanha.
- PSH:n opetusaikuinen
Ja Pyhän Spagettihirviön Palvojien mukaan maailmankaikkeuden ikä on alle viikon. Spagettihirviö on luonut maailmankaikkeuden tämän viikon tiistaina ja saanut sen näyttämään vanhalta.
- cop y cat x
Maan tarkin ikäarvio on kuitenkin saatu meteoriittien avulla ja se on
4.5 miljardia vuotta. Dosentti Martti Lehtinen sanoo Tähden ja
avaruus-lehdessä (4.2):
"Aurinkokuntamme vanhimmat hituset eli hiilipitoisten kivimeteoriittien
vaaleat (runsaasti muun muassa kalsiumia ja alumiinia sisältävät) sulkeu-
mat tiivistyivät 4566 miljoonaa vuotta sitten. Tavallisten kivimeteoriittien,
kuten Porvooseen vuonna 1899 pudonneen Bjurbölen kondriittisen meteoriitin,
oliviini- ja pyrokseenijyväset eli -kondrit syntyivät sulapisaroista jo
4560-4552 miljoonaa vuotta sitten. Samaan aikaan alkoi Maan ainesten yhteen-
kasautuminen, jota kesti noin 110 miljoonaa vuotta. Toisin sanoen Maa oli
'valmis' 4450 miljoonaa vuotta sitten.
Kuun niin kutsuttu lyijyn malli-ikä on 4500-4480 miljoonaa vuotta ja
Kuun vanhimmat kivet, ylätasankojen vaaleat maasälpäkivet eli anortosiitit
ovat iältään 4450 miljoonaa vuotta.
Kaikki tämä tieto perustuu radioaktiivisten alkuaineparien kuten uraanin ja
lyijyn sekä rubidiumin ja strontiumin tai uusien menetelmien (muun muassa
jodin ja ksenonin) isotooppien antamiin tuloksiin. Menetelmien ja
laitteistojen kehittymisen myötä virherajat ovat pienentyneet ja ovat
nykyisin vain muutaman miljoonan, jopa vain 2-3 miljoonan vuoden suuruus-
luokkaa."
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/oldf.html#43 - ucco bascoa
Ja tämä tarkkuusarviohan riittää yleisölle. Eri asia kuinka kauan kestää, että Raamatun kirjoittajien arvio alle 10.000v. jää 1% luokkaan.
- Justin Case
Alkuaikoina ei ihminen osannut lukea, joten hänen arvionsa maapallon iästä oli puhdas arvaus joka perustui ainoastaan perimätietoon.
- kiertovuosi
Hidastuuko myös maapallon vauhti kiertoradallaan aurinkomme ympäri?
Loittoneeko maa aurngosta kuten kuu loittonee maasta? - Kysyn kumminkin
Miten maapallon pyörähdysaika tai sen kiertoaika auringon ympäri muka vaikuttaisi ajan kulumiseen? Vrt. "sekunti on 9 192 631 770 kertaa sellaisen värähtelyn jaksonaika, joka vastaa cesium-133-atomin siirtymää perustilan ylihienorakenteen energiatasojen välillä."
- näkemys2
Eihän se ajan kulumiseen vaikuttaisi mutta lopulta meillä olisi yö päivällä je syksyllä kevät.
- Näin käy
näkemys2 kirjoitti:
Eihän se ajan kulumiseen vaikuttaisi mutta lopulta meillä olisi yö päivällä je syksyllä kevät.
Mutta niinhän vuodenajat siirtyvät maapallon prekession takia jo nyt. Kevät ja syksy vaihtavat näin paikkaa 13 000 vuoden välein.
- yhteenveto
Näin käy kirjoitti:
Mutta niinhän vuodenajat siirtyvät maapallon prekession takia jo nyt. Kevät ja syksy vaihtavat näin paikkaa 13 000 vuoden välein.
Mikä on prekession ja maapallon etenemisvauhdin ja pyörimisliikkeen hidastumisen yhteisvaikutus ja seuraus kalenteriin ja kelloihimme?
- Että näin
yhteenveto kirjoitti:
Mikä on prekession ja maapallon etenemisvauhdin ja pyörimisliikkeen hidastumisen yhteisvaikutus ja seuraus kalenteriin ja kelloihimme?
Ei tietysti mitään, jos pidämme noita pelkästään ajanmittausvälineinä. Jos taas haluamme synkronoida kalenterin ja kellon taivaankannen liikkeisiin, niin korjauksia ja uudellenmäärittelyjä tarvitaan, jotta vuorokausi olisi edelleen 24 tuntia ja keskikesä pohjoisella pallonpuoliskolla heinäkuussa.
- Vaihtoehto tutkimus
Maa ehkä puolta luultua nuorempi!
- Anna linkki
Minkä tutkimuksen mukaan?
Nuori maapallo oli nykyistä paljon pienempi. Ennen kivivaipan muodostumista käytännössä sulaan magmaan iskeytyi paljon materiaa.
Enin osa kai asteroidivyöhykkeeltä, mutta entäs se juttu, että jopa kuu iskeytyi maapalloon ja alkoi siitä 'hilautumaan' aikaa myöten kauemmaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4381901- 1501237
- 901141
- 1141137
- 701134
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku176994- 100783
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50699En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664