Miksi juuri minä?

Mihin ammattiin valmistuit kun kerrot että epi todettiin valmistumisen jälkeen?

Niin, tälläistähän tämä on, joitakin rajoituksia on, itse olen onnellinen että minulla on vain tämä epi, pahemminkin voisi olla. En toki olisi tätäkään halunnut, kukapa ei haluaisi olla terve, mutta olen oppinut elämään tämän kanssa, ikää 23 v, epi seurana jo 8 v.

tsemppiä!

Sinuna hakeutuisin juttelemaan jonkun kanssa, itse kävin aikoinani jonkin aikaa psykoterapiassa.

Nyt pää pystyyn. Tiedän tuon tunteen. Tuntuu kuin koko elämä olisi mennyt täysin uusiksi. Oli elämä ennen diagnoosia ja sen jälkeen(alkoholi, ajokortti yms.). Näin itsestä tuntui. Ahdistuin yms. mutta päätin mielessäni etten anna tämän määrätä elämääni, vaan minä määrään itse omasta elämästäni! Elämää/elämäntyyliä piti laittaa uusiksi, mutta edelleen juon alkoholia, ajan autolla yms. Eli ei tämä elämää kaada, ellet itse anna sen kaataa sua!

Tuttu tunne. Hetkittäin epilepsia ottaa päähän, vuorotellen raivostuttaen ja itkettäen, sillä minun kohdalla sitä ei olla edes lääkkeillä saatu kuriin. Silti yritän aina muistaa miten hyvin minulla on asiat verrattuna moneen muuhun. Onnistuin jopa vaikeuksien kautta valmistumaan koulusta vaikka kesken opiskelun epilepsia todettiin. Opiskelu oli raskasta, mutta ei mahdotonta.
Sinullakin on reippaasti aikaa aloittaa alusta. Haaveet saattaa jäädä taakse, mutta tilalle tulee uusia. Päivä kerrallaan ja nauttien siitä mitä sinulla on. Ja tänne aina kirjoitellen kun pahasti ketuttaa :)

Tsemppiä!

Miksi juuri minä..miksi juuri, minä jolla oli niin suuria haaveita tulevaisuutta varten.

Jos lääkkeet toimii, ei epilepsiasta ole sinulle muuta haittaa kuin tosiaan se että joudut muokkailemaan haaveitasi uudelleen. Ja jos näin käy, olet epileptikoista vielä onnekas. Toivotaan siis näin (ja että saattaisit jopa päästä eroon koko sairaudesta).

Moi!
Älä hei nyt missään tapauksessa jää tunteidesi kanssa yksin. Puhuminen auttaa tosi paljon. Vanhemmat eivät varmasti pahoitu, jos kerrot tunteistasi - päinvastoin.

Oletko siis jo saanut epilepsiadiagnoosin? Nimimerkkisi kertoo, että sinulla vasta yksi kohtaus takana - muista nämä:
"Tavallisesti yhden kohtauksen jälkeen lääkitystä ei vielä aloiteta, koska suurimmalla osalla kohtaus ei uusiudu. Lääkitys on aiheellinen, jos vuodessa esiintyy kaksi tai useampia kohtauksia. Kahdeksalla kymmenestä epilepsiaa sairastavasta kohtaukset pysyvät lääkityksellä poissa kokonaan tai niitä on vain harvoin." (lhttp://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00012)

Opintoja et varmasti ole suorittanut turhaan. Nyt kannattaa vetää henkeä ja miettiä, miten voit hyödyntää saamaasi koulutustaustaa tulevan ammatin suhteen - mahdollisissa opinnoissasi nykyisen tutkinnon kurssit voivat hyvin korvata tutkinnon osa-alueita. Haku poliisin ammattiin ei ole mahdotonta epilepsiadiagnoosin takia, mutta sairauden tulee olla tasapainossa:
"Poliisiammattikorkeakoulu voi tarvittaessa pyytää hakijalta lisäselvitystä hakijan terveydentilaa koskevista
asioista. Poliisiammattikorkeakoulun nimeämät asiantuntijalääkärit tekevät poliisin perustutkintokoulutukseen valittaville valintakokeen III-vaiheessa perusteellisen terveystarkastuksen ennen opiskelijavalintapäätöksen tekemistä. Asiantuntijalääkäri antaa lausunnon siitä onko hakija terveydentilansa puolesta sopiva poliisin perustutkintokoulutukseen. Antamasi terveystiedot lähetetään asiantuntijalääkärille valintakokeen III-vaihetta varten." (http://www.opiskelupaikka.fi/Virtuaaliopo/Kysymykset/poliisikoulun-hakuvaatimukset/(offset)/40)

Nyt pää pystyyn ja ryhdy ottamaan asioista selvää - itsekin ajattelin, ettei kasvatusalalle voi sairauden takia päästä, mutta toisin kävi :) Tsemppiä!

Aloittaja tässä. Olen saanut yhden kohtauksen joskus 10 vuoden iässä ja toisen kohtauksen 22 vuoden iässä joka taisi olla grandmal kohtaus. Sain epilepsia diagnoosin ja sairaalassa kerrottiin kuinka, en voi olla enään rekkakuski (työ jota rakastin) Kohtauksia ei ole tullut ollenkaan vaikka olen joskus vetänyt kunnon kännejä, että oksat pois. Valvonut miten sattuu. syönyt huonosti. Ei ole tullut uutta kohtausta.

Silti ärsyttää olla "epileetikko" koska olen nyt toisenluokan kansalainen. Jos en olisi saanut kohtauksia 15- vuoteen ja haluaisin hypätä laskuvarjolla esimerkiksi, minulle kerrottaisiin, että ei saa koska..koska olen vammanen.

Eniten ottaa päähän se, että en KOSKAAN ole ollut riippuvainen toisista ihmisistä ja nyt jos haluaisin vaikka uimaan yksin..en saa..enkä voi..koska olen epileptikko.

Haluaisin töihin. Pitää käydä monivuotinen koulutus, vaikka just pääsin koulusta ja töihin olin pyrkimässä, kunnes epilepsia tuli ja vei kaiken elämästä.

Nyt vain olen ollut kotona ja pelanut videopelejä ja silloin tällöin pitää käydä ammattipsykologin kanssa juttelemassa ja kuulla joka kerta, kuinka minun pitäisi mennä ilmaisiin töihin. Samaa aikaa kaverit ajavat rekkaa ja vetävät sellaista palkkaa, että tuntuu. Itse elän makaroonilla ja riisillä.

Onneksi minua on siunattu hyvällä päällä, että en anna periksi kovin helposti. Ammatin menettäminen ei tunnu todellakaan niin pahalta, kuin unelmien...miehet eivät itke..

Eniten ottaa päähän se, että en KOSKAAN ole ollut riippuvainen toisista ihmisistä ja nyt jos haluaisin vaikka uimaan yksin..en saa..enkä voi..koska olen epileptikko.

Anteeksi, kun kirjoitin vammaisuudesta noin. Lääkäri on vahvistanut, että päässäni ei ole kasvaimen kasvainta. Olen hyväksynyt itseni, mutta en ole hyväksynyt sitä, että unelmani ja elämäni pitää kirjoittaa uusiksi hyvin lyhyessä ajassa.
Harmittaa, että elämäni junnaa paikoillaan, kun en voi tehdä töitä ammatissani. Tässä ollut jo 5kk kesäloma. Nooh..paistaa se aurinko huomennakin.

joo minä mietin samaa myös että miksi MINÄ eiköhän tässä olisi yhdelle miehelle jo tarpeeksi on synnynnäinen näköhermosurkastuma/hajataitto/silmävärve NYT vuoden sisään todettiin diabetes ja epi ei ole oikein tämä ei ja diabeteskin tuli VASTA sen jälkeen kun laihdutin 65 kiloa ei tämä oikein reilulle tunnu ei. ainoa positiivinen asia on että epi pysyy nyt kurissa lääkkeillä ja voi tehdä töitä sen mitä on ja pitkiä vuoroja

Olen 26-v nainen, ja erittäin vaikeahoitoista epilepsiaa takana 8 vuotta. Opiskelin itselleni "korkean" ammatin, valmistuin, ja sitten eläkkeelle. Hieman ottaa päähän kun noita tulevaisuuden suunnitelmia oli, työtä olis ihana tehdä, mutta kukaan ei vielä oo uskaltanut ottaa osapäivätyöhön sairauden takia... Pystyn kyllä normaalia lyhyempiä päiviä tekemään, mutta norm. työtunneilla ja stressillä kohtauksia jopa 30/pvä viikoittain.
Että tällästä, mutta pakko hyväksyä ja vois olla pahemminkin :) Tsemppiä kaikille!

Poliisit aiheuttavat yhteiskunnassa runsaasti pahaa mieltä ja masennusta turhalla kyttäämisellä. On hienoa, ettei sinusta tule ainakaan sellaista.

Itsellänikin oikeastaan ainoa ala joka kiinnostaa taitaa olla mahdoton fyysisten ongelmien takia. Tsemppiä kohtalotoverilta vaikka en epileptikko olekaan, kyllä sinä jotain keksit.

Tuo on todella rankka kokemus. Kaverille kävi vähän samalla tavalla kuin aloittajalle. Elämä romuttui sillä aivan täysin. Unelmat meni siinä. Pian kaverini sai tietää että vaimo oli uskoton josta jäi kiinni. Siinä meni lapset ja koti. Kaverini jäi asunnottomaksi. Hiusten väri muuttui vuodessa mustasta harmaaksi. Kroppa oli tottaalisessa kaaoksessa. Tilanne vielä paheni kun tuli todella paha allergia eron jälkeen. Yksi sydänkohtaus oli tammikuussa joka oli lähellä viedän hengen. Se jätti arven kaveriini. Tuli syvä masennus. Kaikki oli mennyt, terveys, perhe ja lapset ja elämä.

Kesäkuussa 2011 sain viestin että kaverini oli kuollut. Se oli kova kolaus minulle koska kaverini oli todella hyvä tyyppi ja reilu. Sain kuulla että kaikkien vaikeuksien kituuttamaja ja riuduttamana käverini päätti päivänsä itse. En kerennyt sanomaan edes mitään.

Itselläni on myös mennyt terveys ja olen huonossa kunnossa. Yritän kuitenkin että saisin töitä ja päästä elämässä eteenpäin. Se on kuitenkin vaikeaa. Minulla on 2 diabetes ja sen kanssa taistelen kaiket päivät. Masentaa samalla tavalla kuin kaveriani. Tämä elämä on kovempaa kuin moni osaa kuvitella. Yhtä taistelua kymmenien asioiden kanssa samanaikaisesti. Minulla on myös mennyt uravalinta ja moni muu asia uusiksi.

HEI olen Epilepsiaa Sairastavan 11vuotiaan Tytön äiti.
Lapseni sai ensimmäisen VAkavan kohtauksen 2007/Huhtikuussa.Tuolloin en vielä osannut edes aavistaa mihin Elämämme menee.!No tyttöni on jotenkin soputunut sairauteensa,ja minäkin kun joudun Häntä auttamaan tietyissä asioissa.

Poissa olo kohtauksia tyttäreni on saanut vaikka on lääkitys,ja ei ne vakavat kohtauksetkaan kivoja katseltavia ole kun,pitää huolehtia että tyttö saa tarvittavan avun ja ei saa kohtauksen aikana laittaa suuhun mitään.

Tytärtäni kiusataan koulussa,koska hän on ns.erilainen ku toiset.

No asiaan on puututtu.....
Meillä kans rajoittaa paljon tytön elämää tuo epilepsia.ET SIIS OLE AINUT JOLLA ON TUO SAIRAUS.PERIKSI EMME MEKÄÄN ANNA,Taistelen tälläkin hetkellä Kelaa vastaan lapseni etuuksista.......Mutta Toivotan sinulle voimia tuleviin päiviin ,JA kesän jatkot.T:epileptikko perheessä-.

Sairauksien ympäröimä elämä on tuttu minullekin. Ei epilepsiaa, mutta monta muuta harmillista vaivaa ovat hankaloittaneet elämääni lapsesta lähtien. Itselläni diagnosoitiin fibromyalgia, kun valmistuin. Olin kuulema valinnut huonoimman alan sairautta silmällä pitäen mitä mahdollista. On myös muita kroonisia kipusairauksia, jotka aika ajoin haittaavat toimintakykyä merkittävästi.

Kun on pohjalla käynyt, sieltä ei pääse kuin ylös. Voimia sulle!

Moi

Ymmärrän kiukkusi ja sinulla on oikeus siihen.

Koulutukselleni kävin vähän samoin. Murehdin sitä aikani ja totesin, että koulutus on tietoa ja jos en pääse alani töihin, niin sitten johonkin siitä vierestä. Ja niin se sitten löytyi ajan kanssa.

Mene ulos ja harrasta. Mieti mikä sinua kiinnostaisi ja missä olet hyvä. Monet meistä ovat yllättävän hyviä, aika monessakin asiassa. Jos uusi ammatti löytyisi näillä papereilla tai täydennys-/ lisäkoulutuksella?

Mene juttelemaan ammattilaisen kanssa. Sinulla on oikeus kiukkuusi, tämä on iso muutos, mutta siitäkin pääsee yli. Jonkun loppu on aina uusi alku.

Tsemppiä

ymmärän täysin pettymyksesi.Itsekin olisin halunnut poliisiksi mutta koska olen viettänyt 10 vuotta elämästäni vankilassa on se tie tukosssa.En voi kuin jatkaa rikollista uraani että saan olla edes hiukan poliisin kanssa tekemisissä.

Mikäs oli ammatti

Ole iloinen, että epilepsia ei ole syöpä ,paljon nuoriakin kuolevat syöpään.Terveys on semmonen asia että jolla onnistuu, jolla ei, opi vain elää sen kanssa.

Sain epilepsia kohtauksen 23 vuotta sitten,, sen ainoan, jossa saattoi laukaisevana tekijänä olla jonkun asteinen liuotin myrkytys joka töissä tuli. No on elämä sen jälkeen sillä kovemmalla kengällä potkinut. Nais ystävistä ei ole näkynyt kantapäitäkään kun olen avoimesti kertonut mitä lääkitystä syön. Yhdestä reissu työpaikasta jouduin lähtemää, koska kukaan ei suostunut jäämään ylitöihin kanssani, joku oli nähnyt pilleripurkin jossa luki "epilepsiaan". Siinä sitten yhdessä vaiheessa alkoholisoiduttiinkin aika pahasti. No ny monta vuotta täysraittiina.
Yhtään päivää ei ole etten sairauttani mieti. lisäksi ikuinen kamppailu kerttooko kenelle ja mitä.
Epilepsia on siitä jännä sairaus, se rajoittaa yllättävän paljon elämää kuitenkin, mutta edes pientä invalideettia siitä ei myönnetä.
Sen ainoan 23 vuotta sitten tapahtuneen kohtauksen jälkeen elämä on ollut valehtelemista yhdestä asiasta. Valehtelemista tai kertomatta jättämistä.
Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä, sekottaa elämän kummasti.

On niitä pahempiakin aivosairauksia,sinulta ei katoa muisti ,et taannu kasvin olotilaan,voit jatkaa elämää kummiskin,elä älä kärvistele,nauti että pää sentäs toimii!

Silloin kun vakava sairaus sattuu omalle kohdalle, niin herää kysymys miksi minä.
Vastausta tuskin siihen tulet saamaan. Sairauden kanssa pitää opetella elämään. Sinun tapauksessa se sulkee muutamia ammatteja pois laskuista.
Elämä jatkuu kuitenkin, myös sinun.
Tsemppiä jatkoon

Niin epilepsia selviät siitä aivan varmasti lääkityksellä, mutta mieti sitä on sairauksia jotka ovat osalle lääkäreistä tuikituntemattomia ja lääkitys pitää kontrolloida kuukausittain mikäli kaikki menee ok ... ajattele jotain toista ammatinvalintaa sinulla on jo hyvät valmistumispaperit ... eivät mene hukkaan ... leuka ylös ja eteenpäin tsemppiä

tiedän kokemuksesta et tilanne syö niin miestä kuin naista.
Mut on sanonta,et jos et jotain saanut,parempaa on tulossa. Itselläni se ei myös tipahtanut heti terveyden romahduttua,vaan koetteli kahdella lähes hengen menolla ja lääkärit antoivat huonoja ennusteita. Nyt ole elokuussa lähdössä kelan käskyn myötä uudelleen kouluttautumaan ja vielä unelma ammattiini,jota kukaan ei ylä-asteen jälkeen hyväksynyt ja silloin kouluttauduin muihin unelma ammatteihin. Anna itsellesi aikaa,olitpa minkä ikäinen hyvänsä tai millä sairaudella varustettu,aika kypsyttää asioita monesta suunnasta. Ja sairaudetkin täytyy hyväksyä osana elämää ja oppia niiden kanssa elämään ensin,ennenkuin ajatukset vaipuu oikeille uomilleen ja unelmilleen. Asioilla on tapana järjestyä,uskon et niin käy sullekkin:)

Mulla todettiin epilepsia n. puolitoista vuotta sitten, aluksihan se otti päähän aika rankasti, mutta nykyisin en edes välttämättä muista koko asian olemassaoloa. Lääkkeitä on miljoona erilaista joista löytyy juuri sulle sopivat ja joiden avulla epilepsia pysyy kurissa.
En tiedä tuosta poliisin ammatista että estääkö epilepsia siihen pääsyn?
Äläkä vielä menetä toivoa, mulle ainakin sanottiin kolmen kohtauksen jälkeen että 3-5 vuoden päästä viimeisestä kohtauksesta on isompi kontrolli ja on mahdollista että koko epilepsia ei välttämättä enää vaivaakaan ja ehkä unelmasi on vielä toteutettavissa. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tulee vastaan :)

Eräs neurologi sanoi mulle kerran että: "Epilepsiasta ei kannata masentua, eikä sitä edes tarvi kutsua sairaudeksi. Se on vain sähköhäiriö aivoissa." Jotenkin tuo jäi mulle päähän ja tavallaan lohdutti.

Tervehdysa Nuorimies;
Älä anna periksi, Sinä löydät paikkasi työelämässä, ihan varmasti - luota itseesi ja tulevaisuuteesi.
Näytä tunteesi myös vanhemmillesi, koska hekin harmittelevat mielessään tilannetta - puhukaa ja puhukaa, antakaa itkun tulla, se helpottaa. Tarvitsette kaikki toistenne tukea.
Kunhan aikaa on mennyt, ota yhteyttä Epilepsia liittoon, sieltä saat asiantuntevaa neuvoa ja apua. Liitto järjestää sopeutumisvalmennusleirejä, ne antavat uutta uskoa elämään ja uutta ajateltavaa ja tapaat muita epilepsiaa sairastavia.

Sairaus on lääkityksellä hoidettavissa, saattaa kestää ehkä tovi ennen kuin oikea lääkitys on löytynyt, mutta ihan varmasti löytyy lääke, joka pitää kohtaukset poissa.

Voimia ja tsemmpiä Sinulle ja läheisillesi

Niinpä eka sairaus vei montun pohjalle ja tuntui että maailma romahtaa, mutta pian opin että rajoituksista huolimatta voin elää lähes normaalia elämää. Sitten lääkäri totesi toisen sairauden ja taas piti opetella elämään uuden lisä sairauden kanssa. Ja taas tuli lisää sairautta ja lisää rajoituksia ja opettelua. Neljä eri sairautta on opeteltu tuntemaan ja opittu rajoitukset.Nyt kuulin että minulla on syöpä patti kädessä ja toinenkin käsi on sökö. Joten leikkausta odetellaa ja muita mukavia juttuja .... No eipä tarvi ottaa työ ressiä ja muita tekemiseen tai suoritus paineita antavia ressejä. Nyt opetellaan taas uutta ja uusia rajoituksia. Mutta nokka tuuleen ja menoks sanoi..... joten uusi alku ja uudet kujeet. Nautitaan elämästä ja tehdään sitä mitä voi, nyt on todella aikaa itselle ja sellaisille harrastuksille joita voi vielä tehdä. Niin ja odotellaan mitä vielä tuleman pitää....

Omaa elämää on rajoittanut koko ikäni huono näkö. Minusta ei voinut koskaan tulla nyrkkeilijää, ei lentäjää, ei poliisia, eikä oikein mitään muutakaan mihin vaaditaan luontaisesti virheetön näkö. Että on meitä muitakin =)

Ja ennenkuin joku huutaa LASER! Niin laserleikkaus ei kelpaa vaikkapa poliisin ammattiin hakiessa. =)

MINÄ OLEN...............30.07.2012

Kerrompa omasta elämästäni, saat vertailukohdan miksi jatkaa eteenpäin.
Olen ollut 1kätinen huonosti liikkuva invali jo yli 16v. Moottoripyörä onnettomuus, kun olin 33v.
Olin juuri valmistunut ja elämä hymyili, avioliitto ja lapset mielessä, kova liikkumaan, tekemään käsillä ja harrastamaan vaikka mitä. Onnettomuus vei kuin veitsellä leikaten kaiken, Pari vuotta minua leikeltiin ja kuntoutettiin, selvisi ettei vasen käteni toimi enää koskaan, ainoastaan se jätti käteen vahvan puutuneisuuden tunteen josta kärsin aina hereillä ollessani, kylmyys ym. seikat vielä lisäävät sitä tunnetta.
Jatkoin vielä opiskelua invalidina, valmistuin inssiksi, mutten kelvannut edes tarjottuani itseäni ilmaiseksi KELAn ns. työkokeiluun 6kk:ksi. Siihen loppui työnhakuni, mitä helvettiä jatkaa pään hakkaamista seinään kun ei kelpaa niin ei. Viime kesänä -11, vasemmasta polvesta katkesi ristiside ja ns. terve käteni lopettelee koko ajan toimintaansa, selkäydinkanavassa neste pusseja jotka heikentävät hermojen toimintaa (syringomyelia),viimeinen vuosi pahentanut käden toimintaa todella radikaalisti. Luulen että parin kolmen vuoden kuluttua käsi ei toimi enää, jos sille ei tehdä mitään. Polven ristiside ollut jo toista vuotta poikki, ehkä ennen joulua operoivat. Syön särkylääkkeitä ja rauhoittavia tarvittaessa. Masennus kausia silloin tällöin, jouluaikaan raskaimpia. Asun yksin ja en käy baareissa enkä oikeastaan missään ns.ulkona. Toimin kylläkin parissa yhdistyksessä. Monta kertaa on ollut mielessä, että miksi jatkan tätä tyhjäntoimittaja elämääni.Jokin vaan ajaa eteenpäin, tietäispä tarkkaan mikä. Lue tämä ja mieti mitkä mahdollisuudet sinulla on, kun olet vielä nuori 22 ja elämä edessä. Paljon huonompia ihmisiä on terveydellisesti, paljon paljon. Olen itse kohta 50v, syksyllä ja en todella pidä mitään synttäreitä, lokakuussa meen vielä kiväärillä teeriä yrittelemään, tämä on ainoa harrastus jota vielä voin yksin tehdä, mutten montaa vuotta. Liiku ulkona ja tapaa ihmisiä, ÄLÄ jää kotiin, jos jäät, niin kohta et pääse, uskalla mennä mihinkään.Tiedän itsestäni, siksi näin kirjoitan.
Toivon sinullle hyvää jatkoa ja pää pystyyn, aika näyttää uusia mahdollisuuksia, uria ym.ym. Toivottavasti tästä edes jotain apua, vertailukohtia omaan tilanteeseesi.
T: JPK !!

Perus teiniangstttt.. vaativan työn omaava poliisi? Hahahaha ei jumalauta

Monissa ammateissa on haasteita. On ihmeellistä kuvitella että KAIKKI muut olisivat haasteettomia.
Epilepsia voi itsessään masentaa, mutta elämässä on paljon muitakin aloja... Löydät takuulla jonkun kiinnostavan vielä. Kun etsit vaan ajan kanssa.

Miten niin helppoa alaa. Eivät kaikki alat ole helppoja. Ammatin menettäminen toki on ikävää...

Veljeni sairastui myös epilepsiaan kun AMK insinööriopinnot olivat loppusuoralla.
Muutama kohtaus yöllä ja lääkitys saatiin kohdilleen varmaan puolessa vuodessa.

Sairaus on ilmeisesti jonkinverran perinnällinen kun sedällämme on ollut myös epilepsia. Hän eli kuitenkin 80 vuotiaaksi ja työskenteli maanviljelijänä.

Veljeni on ollut suht vaativissa laatuinssin hommiossa ja nyt on 40 v ja lääkärit ovat ehdottaneet epilepsialääkityksen lopettamista. Veljeni ei ole vielä uskaltanut ehdotukseen suostua.

Hänellä on ollut tähänasti mielestäni ihan laadukas elämä kaikinpuolin.

Kyllä se elämä siitä aukenee sinullekkin.

Ei kannata kysyä "miksi juuri minä?". Se vain johtaa itsesääliin, ja vastausta et koskaan saa. Voi ja saa toki olla vaikka kuinka vittuuntunut, kun sairaus sattui juuri omalle kohdalle osumaan. Mutta ei oo olemassa ketään tai mitään olentoa (etenkään ylhäällä pilven reunalla), joka olis sairauden just sulle antanut. Ei siis tarvitse syyttää ketään, elämä helpottuu. Sattuma osui nyt kohdalle, jonkun kohdalle se aina joskus osuu. Sulla ei oo "paskaa säkää" ja muilla "hyvää säkää", sun kohdalle vaan osui huono, negatiivinen sattuma.

Epilepsiaan on mahtavia lääkkeitä nykypäivänä. Vaikka joudut vaihtamaan ammattias, pystynet muuten elämään täyspainoista elämää. On luonnollista olla pettynyt ja vittuuntunut nyt, mutta ne tunteet laimenee, ja sä tuut löytään uusia mielenkiinnon kohteita. Siinä vaiheessa asenne ratkaisee: turha kelata menneitä. Panostat niihin uusiin juttuihin täysillä, niin et varmasti tunne menettänees mitään.

Monet vakavasti sairastuneet löytävät syvemmän elämän tarkoituksen kun löytävät elävän Jumalan. Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon, joka ei pääty tämän elämän päättyessä.
Ne, jotka uskovat Jeesukseen saavat ikuisen elämän ja elävät ikuisesti terveinä taivaassa. Sen rinnalla voi havaita, että tämä elämä joka on lyhyt tai pitkä, terveenä tai sairaana, on kuitenkin hyvin väliaikainen juttu.
Kannattaa siis tutustua Jeesukseen ja huomata, että Hän on elävä ja voi antaa toivon tähänkin hetkeen.

Oletko sukua Enkeli-Elinalle?

Täysin teveitä ihmisiä ei ole olemassakaan.
Lentolupakirjan voi suorittaa jossain nigeriassa tai vastaavassa.
Ja jos teveve ihminen jostain löytyy niin mikäs sit on tekosyy siihen ettei ole astronautti tai kosmologi?

MIksi minä sairastuin NF1 sairauteen joka voi jossakin vaiheessa viedä minulta hengen ja tuhoaa ulkonäköni ihan täysin?

OMAKOHTAINEN KOKEMUKSENI

Olen siis 20v ja mulla on ollut lapsesta asti epilepsia. Muistan olleeni noin 8-vuotias kun multa se lääkitys purettiin ja vanhemmat otti töistä lomaa vaan sen takia että ne oli sitten mun kanssa 24 tuntii vuorokaudessa 7 päivänä viikossa. No me oltiin sitten 2 veljen kanssa jääty koulusta kesälomalle ja lähdettiin kesämökille.

Viimeset lääkkeet oli just menny. Sitten seuraavana aamuna mökillä ku veljet söi ihan normaalisti mut mie sanoin että ei jaksa syyä. En jaksanu nostaa edes lusikkaa ja vanhemmat pelästy et nyt jos toi saa kohtauksen... sairaalaan oli sieltä korvesta aika vaikeeta lähtä.

Muistan äidin sanoneen mulle että mee nukkumaa... tein työtä käskettyä, nukuin 3h ja sitten ei ollu enää mitää. Ikinähän mie en siis vanhempien juttujen kuuleman perusteel saanu kohtausta ja tuon lääkityksen purkamisen jälkeenkään en ole saanu yhtään kohtausta.

Hei!
Heikot sortuu, jätkä sen kun porskuttaa sanoi isäni aikoinaan. Isäni sairastui epilepsiaan nuorena. Hän ei antanut sairauden nujertaa, teki niitä töitä mistä piti ja mitä osasi, mistä oli haaveillut. Kohtaukset tulivat ja menivät omaa tahtiaan ja ihmeellistä kyllä, hävisivät ajan myötä kokonaan pois. Muistan, kuinka pelottavia kohtaukset olivat, kun lapsena seurasimme sivusta epilepsia kohtauksia. meille selitettiin, mitä ne tarkoittavat ja ettei siihen kuole. Tieto helpotti ja koko meidän perhe osasi auttaa kuka milläkin tavalla kohtausten aikana.
Nykyisin epilepsiaan on olemassa aivan erilainen lääkitys ja uskon itse vahvasti, että jokainen meistä, kenen kohdalle sairaus tulee, oppii elämään sen kanssa, kun hyväksyy asian.
Sinä voit tehdä niitä asioita, mistä unelmoit ja haaveilet. Älä anna pereiksi, masentua saat, pitääkin, jotta selviät eteenpäin. Itsestään pitää pitää niin paljon, että antaa tunteilleen vallan. Älä kuitenkaan anna masennukselle liikaa valtaa, nouse jaloillesi ja ala elämään.
Tee niitä asioita, mistä nautit ja opeta läheisesi hyväksymään kanssasi asia. mitä ei ole helppoa ymmärtää.
Mietin näin jälkeen päin, mitä erilaisia asioita isäni teki, kun kohatukset jäivät kokonaan pois. Hän kävi monella eri lääkärillä ja jopa Ahvenanmaalla hakemassa apua sairauteensa. Kohtaukset vain jäivät pois monien vuosien jälkeen.
Tsemppiä sinulle ja hyvää kesän jatkoa.

Itseltä jäivät yhdet korkeakoulu-opinnot kesken sairauden takia, Nyt yli kymmen vuoden jälkeen rakentamassa ihan uutta uraa aivan toiselta alalta, ja ei harmita yhtään, oikeastaan tunne että näin sen pitikin mennä.

Katsele ympärillesi ja mieti rauhassa. ymmärrän että nuorena on kiire valmistua ja päästä ammattiin tienaamaan, ja varmasti harmittaa jos se ei mene näin. Sinulla on kuitenkin elämässäsi aikaa tehdä vaikka mitä, kunhan et vaan alkoholistiksi rupea.

Elämässä on monta polkua. Valitse joku toinen.

Oletko tutustunut kirjaan Elävä ravinto Elsa Ervamaa voi lainata kirjastosta.

VAI IIIN

Tee niin kuin eräs Raimo Päätalo oulun suunnalla: rakenna itse lentokone ja lennä ilman mitään lupia.

Yrittäkää pärjätä.
Tuolla on muuten kiinnostava keskustelu meneillään:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10816920

Eihän toi vielä mitään, mul on todettu kaikki mahdolliset psyykkiset sairaudet ja sit kun kukaan ei keksiny enää mitään, niin piti alkaa ite keksii lisää. Lista on niin pitkä etten jaksa enää kirjoittaa niitä. Onneksi lopetin yli 4v. kestäneen lääkeruljanssin ja totesin et ehkä ne kaikki diagnoosit tasapainottaa mun mielenterveyttä sen verran etten tarvikkaan niitä kaikkia kalliita psyykelääkkeitä.

Olen hieman ihmeissäni, että löydän viestiaiheeni etusivulta. Aluksi on pyydettävä anteeksi, mitä olen kirjoittanut.

En oikeasti toivo kuolemaa itselleni epilepsiani takia. Harmitti vain niin paljon yks yö, kun mietin unelmien tuhoutumista. kyllä tästä selvitään ja en edes tunne epilepsian olemassaoloa. Se vaan, että ei saa ajaa autolla ja työn lyötäminen on hankalaa. Toivon muillekkin sairaille hyvää kesää :)

Terveisin ALOITTAJA.

Kyllähän se on järkytys, kun yhtäkkiä saa epileptisen kohtauksen, siinä on paljon miettimistä. Useat ihmiset saavat epilepsiakohtauksen kerran elämässään, monet saavat monta kohtausta päivittäin, johon ei edes lääkkeet tunnu auttavan. Ilmeisesti kohtauksesi takana ei ole kuitenkaan aivosyöpä, esimerkiksi Gliooma, johon ei parannusta ole, vaan roikut löysässä hirressä kunnes kuolet. Sinä joudut ottamaan itseäsi niskasta ja ajatella, että voisi olla pahemminkin. Se, ettei kaikki unelmat toteudu, tulet kyllä sopeutumaan.

Ehkäpä tämä on lahja. Jos olisit päässyt töihin, jotain pahaa olisi varmaan tapahtunut

Niin, onhan se ikävä, että satuit saamaan ko sairauden osaksesi, mutta hei... Positiivisuutta peliin! Ajattele, että olisit voinut joutua johonkin onnettomuuteen etkä sen seurauksena enää kykenisi muuta kuin ajattelutyöhön! Tällä siis tarkoitan, että vain silmäsi olisi liikkuva ruuminosasi?!
Itse en ihan niin pahasti ole vammautunut, mutta ei paljoa puutukaan! En ehtinyt itse ihan saamaan sentään opintoja loppuun, mutta ei sekään paljostya ollut kiinni! Ammattikuntaani en tässä nyt halua mainita, sillä en halua, että minulle taas töästäkin tultaisiin mainitsemaan! Tartkoitukseni kun oli vain vähän piristää sinun mielipahaasi! :)
Pidä siis lippu korkealla ja etsi joku uusi ammatti tmv!

Itse olen sairastanut viimeiset 8 kuukautta vakavaa masennusta...

Ainoa asia, joka pitää mua kasassa on kristinusko sekä ystävät ja omaiset, jotka tukevat minua tuskassani...

Älä ainakaan jää kotiin yksin suremaan! Yritä pitää yllä sosiaalisia suhteitasi ja mieti kaikkea muuta hyvää, mitä sinulla on. Kyllä elämästä voi nauttia, vaikka unelmatyö jäisikin saamatta. Eiköhän se ajan myötä helpota =)

Monty pythonia lainaten: "Always look on the bright side of life" (Näe aina elämän kirkkaammat puolet) :)

http://www.youtube.com/watch?v=WlBiLNN1NhQ

Epilepsiaa ei esinny maissa joissa ei syödä gluteeniviljoja. Kannattaa lukea kirja "Vaaralliset viljat" Viljaton ruokavalio voi merkittävästi vähentää kohtauksia.

Sinua ei rangaistu. Sinulla on ollut varmasti epilepsia jo ennen toteamista. Elämällä nyt vain on tuommoinen kettumainen ominaisuus, että tapahtuu asioita vastoin odotuksia. Sinä varmasti olet oppinut paljon ja suhtautunutkin intohimoisesti opiskelemaasi asiaan, ja vaikka et nyt voikaan ansaita elantoasi sillä, niin ei se ollut turhaa. Tai jos raha oli ainoa syy opiskella, niin kaipa voit ansaita sitä muualtakin.

Vaikka pahoittaisit vanhempiesi mielen sillä että olet sairastunut (onko tuo ajatus edes totta), niin miksi ihmeessä eläisit elämääsi heidän tunteitaan varoen, mutta samalla itse siitä kärsien?

Sinä olet joskus keksinyt asioita, joista haaveilla. Voit tehdä niin uudestaankin tämän uuden tilanteen kanssa. Mutta toisaalta kannattaa ehkä elää tätä hetkeä, eikä odottaa liikoja tulevaisuudelta. Eikö pahinta tässäkin ollut odotusten ja todellisuuden kohtaamattomuus? Nyt kävi näin, mutta se on pian menneisyyttä -> eteenpäin.

Saat olla pettynyt, mutta miksi olisit vihainen ja kenelle? Kun et täyttänyt vanhempiesi odotuksia? Ei epilepsia ole kenenkään syy eikä sille oikein voi mitään. On täysin turhaa tuhlata energiaa masenteluun, kun se lamaa eikä motivoi eteenpäin. Ja kyllä, sinä itse valitset masentuneet ajatuksesi. Voit nähdä tilanteessa varmasti jotain hyvääkin, vai onko kivempi kertoa sellaista tarinaa, jossa kaikki on ihan kurjaa?

Miksi? Meinaatko että siihen on joku syy, tai sitten joku on suunnitellut sen? Kuka? Jumala?

Minusta nämä tarinat ovat vääjämätön todiste siitä että näitä asioita ei ole määrätty tai suunniteltu, vaan ne ovat kettumaisia sattumia. Tai sitten se suunnittelija on todella perverssi tyyppi.

Kumpikin hyviä syitä erota kirkosta.

Paljon voimia sinulle. Toivottavasti löydät vielä elämällesi suunnan, ja tulet sinuiksi tämän kieltämättä paskamaisen asian kanssa.


M33

Älä ole suruissasi Aloittaja, varmasti löydät itsellesi vielä upean elämän. Äläkä menetä toivoa uskomattomistakaan asioista!

Selätin itse pienenä lapsena vakavan tyypin leukemian niin uskomattoman kevyesti, että vieläkin sitä ihmetellään. Lapsi kun olin, ja hyvin naiivi, en edes tajunnut miten vakavasta tilanteesta oli kyse ja siksi sairauteni ei koskaan saanut minusta henkistä ylivaltaa.

Sinä olet jo aikuinen ja siksi on varmasti vaikeaa "olla välittämättä" ja tietenkin sinun täytyy ottaa huomioon asiat jotka saattaisivat olla vaarallisia. Mutta yritä löytää tie päästä niitten asioitten yli. Jos vanhat haaveet osoittautuvat mahdottomiksi, keksi uusia! Meissä on monia puolia!

Ja vielä... En tahdo ärsyttää ketään, mutta... Jumala todella auttaa vaikeiden aikojen yli, voit häneltä saada motivaatiota, energiaa, ohjausta... ehkä voisit kokeilla?

Voih en voi kuvitellakkaan kuin pahalle toi voi tuntuu.. :C voimia sinulle.

Epilepsiasta en tiedä mitään, mutta puhu nyt ihmeessä asiasta vanhempiesi kanssa, sillä heitä ei voisi vähempää haitata jos heidän lapsensa ei valmitukkaan poliisiksi (lapset sitä toivoo hiekkalaatikolta asti, vanhemmat harvemmin), saati saatko lentolupakirjan (vanhemmille harrastukset ovat "yhdentekeviä", kunhan itse löydät ilon siitä). Toisin sanoen, vanhemmat joiden lapsista ei tullut poliiseja ja lentäjiä tuskin harmittelevat asialla, sillä ammatteja ja harrastuksia on maailma täynnä, ja jokainen elämä on erilainen. Vaihtoehtoja on tuhansia, elämän tarinoita vielä enemmän, ja vanhempasi varmasti tukevat sinua uusien elämänvalintojen kanssa.

Muista et ole läheskään ainoa nuori ,jonka unelmat tiettyyn ammattiin ovat kariutuneet. En tiedä osaatko kuvitella sellaisen nuoren ihmisen elämää ja tulevaisuutta,joka on sairastunut mieleltään heti lukion jälkeen eli ei ole pystynyt /jaksanut opiskella itselleen ammattia ollenkaan. Elämä on päivästä toiseen raahautumista useiden vuosien terapiasta ja lääkityksestä huolimatta. sinulla on vielä mahdollisuus opiskella uusi ammatti jota ei sairautesi estä. Kerro ihmeessä vanhemmillesi älä jää yksin ajatustesi kanssa,sen virheen juuri oma nuoremme teki ja siksi tilanne pääsi pahenemaan lähes toivottomaksi. Älä menetä toivoasi apua löytyy kun ajoissa otat sitä vastaan . Nuoremme sanoi vaihtavansa mihin tahansa sairauteen jos paranisi mielenterveysongelmistaan. Ihminen joka rakasti lukemista ei nykyisin pysty edes keskittymään niin että voisi opiskella. Voimia sinulle ja intoa elämään.

Jahka se sun epilepsia saadaan hoitoon ja kohtaukset kuriin, niin voit tehdä melkein mutä vaan...

Mihin ammattiin valmistuit?

Ystäväni kuoli syöpään 25v:nä ja hänen hartain toiveensa oli, että olisi saanut elää. Varmaan sullakin vaikeaa, mutta vähän on vaikea sympata henkilöä jonka sairaus on ihan hoidettavissa...
Miksi sinä, miksi kukaan muukaan.. Kenen olisi pitänyt sairastua? Jonkun vähemmän tärkeän, jonka suunitelmat ovat omiasi arvottomanpia? Oikeasti?

Epileptikkoja tunnen vartijan,putkimiehen,lääkärin ja ammattiurheilijan...
Joten kaipa se tilasi tasosta riippuen voi olla melkeinpä mitä vaan, se sun tulevaisuutesi.

Tsemppiä, huolehdi lääkityksestä ja käy psykologilla, niin eiköhän se tulevaisuus siitä sulle aukea.

Tällaiset kohtalot v***ttaa. Kukaan ei kerro miksi nämä sairaudet lisääntyvät. Kukaan ei tutki, koska se ei sovi lääketehtaiden intresseihin.

Ovatpahan suomalaisten johdolla keksineet halvan lääkkeen neurologisiin sairauksiin, mutta kukaan ei voi sitä patentin vuoksi valmistaa eivätkä lääketehtaat tietenkään halua parantaa kymmeniä miljoonia neurologisesti sairaita ihmisiä. Niiden tarkoitus on tuottaa oireita lievittäviä lääkkeitä, ei parantaa sairaita pysyvästi.

Bisnes on bisnestä ja sinä todennäköisesti yksi sen uhreista.

Älä siltä luovu unelmista. Jonakin päivänä KDI-proteiini on kaikkien käytössä ja ehkä sinäkin sitten paranet ja toteutat unelmasi.

Meillä ei ole kenelläkään kauhean helppo elämä. Jokaisella on omat taakkansa kannettavana. Totta kai sinua nyt ottaa päähän, mutta elämän polku menee välillä omia ratojaan ja silloin tilanteeseen on vaan sopeuduttava. Suomessa on lukuisia miehiä, jotka kärsivät esimerkiksi "vain" mielenterveysongelmista, alkoholismista ja vähän vanhemmalla iällä 2-tyypin diabeteksestä. Eikä sitä tietäisi muutenkaan, että milloin lähtö tulee esim. liikennekolarissa. Elämä on mutkia täynnä.

Jos haluat tehdä tärkeää arvostettua työtä, niin oletko miettinyt, että voisit tehdä sitä esim. vapaapalokunnassa tai vaikka työskentelemässä nuorten parissa? Kun tarkemmin mietit asioita, niin palaset kyllä loksahtavat kohdilleen.

Harrastuksistakin löydät varmasti täysin tyydytystä tuottavan harrastuksen ihan maan pinnaltakin.

Tsemppiä sinulle. Kyllä sinä pärjäät ja selviät, kun vaan itse niin päätät.

Sairauden kanssa on vaan tultava toimeen.
Onneksi olen optimisti, muuten en olisi tässä ja nyt vaikka on vielä monet kerrat tulevia sellaisia joissa toisessa maailmassa oleminen olisi autuasta.
Työtä en voi paljoa tehdä ja niitä on hyvin harvassa jotka suostuvat ottamaan osa-aikaisia. Mutta se on elämäni.
Vaikkei kaikki sitte menisikään putkeen ja tuntuu että mikään ei oikeutettua, ole äärimmäisen onnellinen siitä että kohdallasi ei ole mitään pahempaa.

alunperin opiskellut poliisiksi tai lentäjäksi etkä vain "tavalliseen" ammattiin. Mitä oikein turhaan valitat kun asiat jotka olivat vain haaveita, eivät toteutuneet. Tuskin tuollaisesta vinkujasta olisi edes poliisia tullut lentäjästä puhumattakaan.

Sairaus on meikäläisenkin ammatin ja uran tuhonnut.Mutta onneksi henki on tallella, vaikka joskus turhalta tuntuukin

Älä nyt ota sitä noin raskaasti, lääkkeet on nykyään niin hyviä että voi elää melkein normaalia elämää mulla puhkesi epilepsia 14v lääkitys saatiin alkaan 15v peruskoulun 8. luokasta ja sitä seuraavastä kesästä en muista mitään Kohtauksia oli niin paljon. Kun lääkitys aloitettiin kohtaukset loppu heti 3vuoden käytön jälkeen
lopetettiin lääkkeet kohtauset alko uudestaan nyt 32v olen ollu 4v oireeton.
Mutta en aio sitä surra enkä ole surrut.

Joskus tietää vasta jälkeenpäin, mikä tarkoitus oudoilla, järjettömiltä vaikuttavilla tapahtumilla oli.

En itse enää vuosien jälkeen hirveesti jaksa miettiä "miksi juuri minä", mutta itse olisin vaan onnellinen jos löytyis edes joku lääke joka auttais. Mutta ei ole vuosien varrella lääkettä löytyny, leikata ei voi... Saat olla ilonen jos kohtauksia on "vähän" ja lääkekin auttaa. Itselläni usein yli 10 päivässä.
Tsemppiä kaikille, ei mietitä turhia :)

Aloittaja tässä terve.
Ajokortti on saatu noin 2kk sitten ja nyt tekisi mieli alkaa tappelemaan tuosta lentolupakirjasta ihan urakalla.

Onko mahdollista saada ultralentokoneelle lupakirjaa, jos on vain tuo yksi kohtaus takana? Luin että terveysvaatimukset ovat autokortin tasoa.

Todella perseestä tämä laki, että jos on epilepsia kurissa, niin miksi autolla annetaan ajaa, mutta ei anneta lentää 450kg lentokonetta.

Taidampa viedä lääkärille b-kortin ja pistää vaikka varhaiseläke paperit menemään, kun tässä ei muutakaan ole elämällä tarjota, kun unelmat oli ja meni.