Minun hiusteni ja päänahkani tarina!

Toivottavasto on apua jollekkin, joka kärsii samoista vaivoista, joihin lääkärit ei osaa muuta kuin pyöritellä päätään tai määrätä jotain lääketehtaan linimenttiä.

Minulta loppui 30 vuoden (alkoi jo teininä) aivan järjetön päänahan kutina, rasvoittuminen ja hilseily, kun lopetin viljojen syönnin. Myös hiuksia kasvoi runsaasti lisää (parturi kertoi hiuksieni uuskasvusta) ja huomasin sen lopulta itsekkin, kun hiukset olivat paksummat kuin koskaan ennen.

Kuuntelin lääkäri Antti Heikkilää muutaman kerran televisiossa Studio55-ohjelmassa ja ja luen hänen nettisivuaan ja sen innoittamana jätin viljat ja aloin syömään kunnon ruokaa. Moni muukin vaiva lähti ja kokonaisolotila parantui.

Nyt tulee syötyä se 500 grammaa kasviksia, kun vatsa ei täyty ravintoköyhästä leivästä ja perunasta.

Syön kauden kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Hillitöntä päänahan kutinaa ja hilseilyä pidin hyvin kurissa käyttämällä 4 eri shampoota (ja näitä sopivia etsin 10-15 vuotta) vuorottain eli joka pesukerralla oli eri shampoo.

Aloin saamaan aikuisena allergisia oireita lepästä ja koivusta. Sain myös oireita punaisesta paprikasta ja currysta. Lisäksi sain oireita jostain ulkopuolisesta, joka hävisi kun tuli pakkanen ja lumi. Alkoi taas heti lumien sulattua. Söin vuosia antihistamiinia keväästä syksyyn ja monesti siihen pakkaseen astikin. Vuonna 2009 luin Tiede-lehden keskustelupalstan D-vitamiiniketjua ja sen innoittamana aloin syömään D-vitamiinia 100µg/vrk syyskuun alusta toukokuun loppuun, koska kesällä olen päivällä auringossa nahka paljaan (pari viime kesää aurinko on paistanut runsaasti). Tämä auttoi allergiaan hiukan, mutta jouduin silti syömään antihistamiinia koko kevään, joka ei edes vienyt oireita kokonaan. Vuonna 2011 syksyllä jätin viljat ja sen jälkeen en ole antihistamiinia tarvinnut eli allergiani parani täysin.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan totta. Viljat on melkoista myrkkyä.

Itsellänikin melko samantapaista, eli atooppinen ihottuma hävinnyt ja maha on paremmassa kunnossa viljojen jättämisen jälkeen. Hiuksissa en ole sen ihmeempää vaikutusta havainnut.

Äänestä
  • Jätin viljan syönnin ja voitin lotossa. 6 oikeis ja lisänumero. Kiitän asiantuntijoita ja Heikkilää.

    Äänestä

Sulla on keliakia, siis sulle ei sovi viljat, koska et siedä gluteenia.

Äänestä

Itselläni on keliakia, joten en syö viljoja, mutta silti hiukset huonossa kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terveyt. kirjoitti:

Toivottavasto on apua jollekkin, joka kärsii samoista vaivoista, joihin lääkärit ei osaa muuta kuin pyöritellä päätään tai määrätä jotain lääketehtaan linimenttiä.

Minulta loppui 30 vuoden (alkoi jo teininä) aivan järjetön päänahan kutina, rasvoittuminen ja hilseily, kun lopetin viljojen syönnin. Myös hiuksia kasvoi runsaasti lisää (parturi kertoi hiuksieni uuskasvusta) ja huomasin sen lopulta itsekkin, kun hiukset olivat paksummat kuin koskaan ennen.

Kuuntelin lääkäri Antti Heikkilää muutaman kerran televisiossa Studio55-ohjelmassa ja ja luen hänen nettisivuaan ja sen innoittamana jätin viljat ja aloin syömään kunnon ruokaa. Moni muukin vaiva lähti ja kokonaisolotila parantui.

Nyt tulee syötyä se 500 grammaa kasviksia, kun vatsa ei täyty ravintoköyhästä leivästä ja perunasta.

Syön kauden kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Hillitöntä päänahan kutinaa ja hilseilyä pidin hyvin kurissa käyttämällä 4 eri shampoota (ja näitä sopivia etsin 10-15 vuotta) vuorottain eli joka pesukerralla oli eri shampoo.

Aloin saamaan aikuisena allergisia oireita lepästä ja koivusta. Sain myös oireita punaisesta paprikasta ja currysta. Lisäksi sain oireita jostain ulkopuolisesta, joka hävisi kun tuli pakkanen ja lumi. Alkoi taas heti lumien sulattua. Söin vuosia antihistamiinia keväästä syksyyn ja monesti siihen pakkaseen astikin. Vuonna 2009 luin Tiede-lehden keskustelupalstan D-vitamiiniketjua ja sen innoittamana aloin syömään D-vitamiinia 100µg/vrk syyskuun alusta toukokuun loppuun, koska kesällä olen päivällä auringossa nahka paljaan (pari viime kesää aurinko on paistanut runsaasti). Tämä auttoi allergiaan hiukan, mutta jouduin silti syömään antihistamiinia koko kevään, joka ei edes vienyt oireita kokonaan. Vuonna 2011 syksyllä jätin viljat ja sen jälkeen en ole antihistamiinia tarvinnut eli allergiani parani täysin.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu