Halla-ahoa ja Hirvisaarta. Muistakaan persuista en pidä
0Äänestä
101%hetero
Oras Tynkkystä, Pekka Haavistoa ja Jani Toivolaa
0Äänestä
Eikö kukaan
vihaa kepulaisia?
0Äänestä
jepulainen
ei.
0Äänestä
hyvää yötä
puoluetta joo mut ei kukaan viitsi lyödä lyötyjä
0Äänestä
Hämärän rajoilta
Ei varsinaisesti poliitikko, mutta aika lähelle. Vieläkin vituttaa herra nimeltä Matti Apunen, jota jokunen viikko sitten haastateltiin telkkarissa. Kyseessähän on elinkeinoelämän pamppu, joka valitettavasti sai aikoinaan niljaiset lonkeronsa myös journalismin kentälle päästyään Aamulehden päätoimittajaksi. Niin hieno mies, että Wikipedian mukaan edes oma akateemikkoisä ei tahdo poikansa työpaikalla käydä.
Se miksi tämä kyrväke sai hermoni palamaan oli se, että hän tuomitsi ihmiset siitä, että he haluavat rahan sijasta enemmän vapaa-aikaa ja ei-aineellista onnea, eivätkä siksi suostu työskentelemään epäinhimillistä määrää. Argumenttina oli, että kun Aasian pojat kuitenkin tekevät (globaalien ihmisoikeuksien ja länsimaisten lakien vastaisesti) talouskasvua ihmisiään riistämällä, niin emme voi muuten pärjätä kilpailussa heitä vastaan tässä taloussysteemissä kuin tekemällä samalla lailla. Rivien välistä saattoi myös lukea sen, että Apusen kaltaisille ihmisille - joiden kokoomuspoliitikkojen perseiden nuolemisen syvyyden raja kulkee siinä, kun olkapäistä alkaa ottaa kiinni - systeemi ei ole olemassa tavallisia ihmisiä ja heidän onnellisuuttaan varten vaan tavalliset ihmiset vain palvellakseen systeemiä. Tällaista järjestelmää on minun vaikea pitää minkään arvoisena.
Seuraavan kerran kun joku perheellinen mieshenkilö sortuu työ(/ttömyys)- ja velkastressin uhrina perhesurma-aikeisiin, toivoisin että hän puolison ja lasten sijaan kävisi niittaamassa Matti Apusen ynnä muita uusliberalisteja; ainakin enemmän oikeaan osoitteeseen menisi kuin toistaiseksi on mennyt, jos nyt ei maailmaa pelastaisikaan. Itsehän en moista menisi tekemään tai edes kannusta muita siihen, koska 1) elelen jo nyt virallisen systeemin ulkopuolella pyrkimyksenäni tukea sitä mahdollisimman vähän ja lisäksi 2) mainittuun porukkaan kuuluvan listimisestä saa saman tuomion kuin ihmisen taposta. Terveisiä nyt Fobballe kuitenkin varmuuden vuoksi.
Äh, jotenkin tuntuu etten saanut tätä kuulostamaan tarpeeksi vihaiselta siihen nähden, mitä ajattelen.
0Äänestä
TuuliaK
"Argumenttina oli, että kun Aasian pojat kuitenkin tekevät (globaalien ihmisoikeuksien ja länsimaisten lakien vastaisesti) talouskasvua ihmisiään riistämällä, niin emme voi muuten pärjätä kilpailussa heitä vastaan tässä taloussysteemissä kuin tekemällä samalla lailla."
Mies on kyllä tavallaan oikeassa, niin se vain menee. En itsekään todellakaan kannata nykyisenlaista talousjärjestelmää, mutta koska se on mitä on, niin Suomenkin on vain yritettävä pärjätä kilpailussa. Yrityksille verohelpotuksia ja etuoikeuksia, samalla kun työoloja ja -ehtoja huononnetaan, ei sitä kukaan halua, mutta nyt ei ole juurikaan vaihtoehtoja. Suomi ei ole omavarainen eikä meillä ole mitään merkittäviä raaka-aineita, vienti koostuu suurinpiirtein metalli/kone/sähkö/puuteollisuudesta, niitä tuotetaan muissakin maissa ja halvemmalla.
Ainoa toivonkipinä olisi se, että kaikki maailman talousmahdit päättäisivät yhteistuumin osittain luopua liberalistisesta kapitalismista ja vapaata kauppaa alettaisiin rajoittamaan. Tuskin tulee tapahtumaan, koska kaikki päättäjät ovat vain ison rahan nappuloita.
0Äänestä
Vihervasemmistolaine
Tarja Halonen, Astrid Thors, Kristo Päivinen, Jani toivola, Jaana Pelkonen, Päivi Räsänen, Eva biaudet,
0Äänestä
Irti Vihreydestä
Vihreistä löytyy koko luusereiden ketju. Siihen päälle vasureita.
0Äänestä
YTM
Ihanaa. Pedofilian, sovinismin, rasismin, homofobian ja transseksuaalifobian lisäksi ATMit ovat vielä äärioikeistolaisiakin.
0Äänestä
No toi
Hämärän rajoilta ei ainaskaan oo!
0Äänestä
----
No toi kirjoitti:
Hämärän rajoilta ei ainaskaan oo!
Se ei olekaan mikään vinkuja-ATM
0Äänestä
YTM
No toi kirjoitti:
Hämärän rajoilta ei ainaskaan oo!
Ai poliittisen väkivallan lietsonta ei ole äärioikeistolaista? :D
0Äänestä
Tässä tapauksessa
YTM kirjoitti:
Ai poliittisen väkivallan lietsonta ei ole äärioikeistolaista? :D
se on äärivasemmistolaista. Sehän on selvä komukka!
Tekisi mieli vastata Hirvisaari, mutta toisaalta hän ainakin on juuri sitä miltä näyttää, päinvastoin kuin moni.
0Äänestä
....................
Viha on liian voimakas sana, halveksin lähes kaikkia. :) Populisteja ja hiekkalaatikolle jääneitä kaikki tyynni.
0Äänestä
Hyvä ihminen
No, Käkättäjä ja Stubleero erottuvat tuosta gängistä "edukseen" tässä suhteessa ja se yksi homppeliveivari on myös melkoinen porsliini kuutamossa.
Ovathan he kyllä uutteroita jäseniä vääntelemään suitaan ja naamavärkkejään keskenään ja parrasvaloissa, mutta missä niitä aikaansaannosten kypsiä hedelmiä sitten piiloitellaan? Taitavat keskenään imailla kaikki marjat boolibileissään, mutteivat vain hiisku niistä khulleen. Hah.
Ja mitä Timpan Soiniin tulee niin hänellä on taasen ehkäpä isoimmat pallit, muttei *askaakaan vaikutusvaltaa, eli turhake kai hänkin.
Hohhuijjaa, kylläpä ulkona on taas masentavan koleahko keli. Toivottavasti sää lämpenee kunnolla edes viikonlopuksi - ainakin kaikkien yksinäisten kohtalotovereiden iloksi! Näkisihän edes koreita luomuneitosia kaduilla ja eritoten niitä katseen vangitsevia peppuja, kiitos!
Kohta nukkumaan.. zzZ
0Äänestä
Mies1985
Kaikkia ei-perussuomalaisia koska kaikki muut (isot) puolueet ovat ajamassa Suomea pois kartalta.
0Äänestä
dsghh
Hauveli Oinosta
0Äänestä
totaaliano
Kuka se on?
0Äänestä
Räpsyripsi
vayrystä, joka ei tajua jo siirtyä eläkkeelle...
0Äänestä
Naisten vihaaja
Kaikkia naispoliitikkoja, koska vihaan naisia muutenkin.
0Äänestä
tuule t t t
En vihaa ainuttakaan poliitikkoa. Saatan ehkä halveksia jotakuta ja on myös joitakin, joita en arvosta, mutta vihaaminen on ihan turhaa energian tuhlausta.
Kansanedustajat ovat päässeet tehtäväänsä kansan tuella. Eduskunta on läpileikkaus yhteiskunnastamme, sillä Suomessa on esimerkiksi homoja, rasisteja, värillisiä jne.
Sen sijaan, että käyttää energiaansa tuntemattomien ihmisten vihaamiseen, niin kannattai vaikka itse ryhtyä politiikkaan sen puolueen listoille, jota itse arvostaa. Mitä enemmän jäseniä ja tukijoita, sitä enemmän juuri sillä puolueella on voimaa.
0Äänestä
....
Turhaan aina takerrutaan tähän viha-sanaan, mutta juu, eniten punaista saa näkemään Soinin sika ja kumppaninsa.
0Äänestä
Vihaan niitä
kaikkia. Ihan turhaa sakkia. En äänestä. Se vain rohkaisee niitä.
0Äänestä
qwertyuiopsdfghjklöä
Että voi olla nainen yltä päältä ruma. Tällaisia vihreitä feministejä meillä vielä valtamediassa esitetään idioottimaisuuksiaan höpisemässä. Tällaisa otuksia ei saisi ihmisinä näyttää ainakaan missään valtamediassa siksi koska se omiaan kierouttamaan käsityksiä siitä miltä ihminen näyttää.
pahimmat löytyvät tietysti niistä nuorisojärjestöistä. kulmat eivät ole vielä hiotuneet joten todella alkeellisia mielipiteitä. täysin näköalattomia. heiltä jos joiltakin kuulee sitä vihapuhetta. enkä puhu persu-nuorista alkuunkaan...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Stupidoa ja Käteistä
Päivi Räsänen! Hyvänä kakkosena Timo Soini.
....................................-------------------------...............................-----------------------.
Vihreiden kannattajat.
nykyistä presidenttiä stubbidoa kätäistä.
Tarja Halonen
Halla-ahoa ja Hirvisaarta. Muistakaan persuista en pidä
Oras Tynkkystä, Pekka Haavistoa ja Jani Toivolaa
vihaa kepulaisia?
ei.
puoluetta joo mut ei kukaan viitsi lyödä lyötyjä
Ei varsinaisesti poliitikko, mutta aika lähelle. Vieläkin vituttaa herra nimeltä Matti Apunen, jota jokunen viikko sitten haastateltiin telkkarissa. Kyseessähän on elinkeinoelämän pamppu, joka valitettavasti sai aikoinaan niljaiset lonkeronsa myös journalismin kentälle päästyään Aamulehden päätoimittajaksi. Niin hieno mies, että Wikipedian mukaan edes oma akateemikkoisä ei tahdo poikansa työpaikalla käydä.
Se miksi tämä kyrväke sai hermoni palamaan oli se, että hän tuomitsi ihmiset siitä, että he haluavat rahan sijasta enemmän vapaa-aikaa ja ei-aineellista onnea, eivätkä siksi suostu työskentelemään epäinhimillistä määrää. Argumenttina oli, että kun Aasian pojat kuitenkin tekevät (globaalien ihmisoikeuksien ja länsimaisten lakien vastaisesti) talouskasvua ihmisiään riistämällä, niin emme voi muuten pärjätä kilpailussa heitä vastaan tässä taloussysteemissä kuin tekemällä samalla lailla. Rivien välistä saattoi myös lukea sen, että Apusen kaltaisille ihmisille - joiden kokoomuspoliitikkojen perseiden nuolemisen syvyyden raja kulkee siinä, kun olkapäistä alkaa ottaa kiinni - systeemi ei ole olemassa tavallisia ihmisiä ja heidän onnellisuuttaan varten vaan tavalliset ihmiset vain palvellakseen systeemiä. Tällaista järjestelmää on minun vaikea pitää minkään arvoisena.
Seuraavan kerran kun joku perheellinen mieshenkilö sortuu työ(/ttömyys)- ja velkastressin uhrina perhesurma-aikeisiin, toivoisin että hän puolison ja lasten sijaan kävisi niittaamassa Matti Apusen ynnä muita uusliberalisteja; ainakin enemmän oikeaan osoitteeseen menisi kuin toistaiseksi on mennyt, jos nyt ei maailmaa pelastaisikaan. Itsehän en moista menisi tekemään tai edes kannusta muita siihen, koska 1) elelen jo nyt virallisen systeemin ulkopuolella pyrkimyksenäni tukea sitä mahdollisimman vähän ja lisäksi 2) mainittuun porukkaan kuuluvan listimisestä saa saman tuomion kuin ihmisen taposta. Terveisiä nyt Fobballe kuitenkin varmuuden vuoksi.
Äh, jotenkin tuntuu etten saanut tätä kuulostamaan tarpeeksi vihaiselta siihen nähden, mitä ajattelen.
"Argumenttina oli, että kun Aasian pojat kuitenkin tekevät (globaalien ihmisoikeuksien ja länsimaisten lakien vastaisesti) talouskasvua ihmisiään riistämällä, niin emme voi muuten pärjätä kilpailussa heitä vastaan tässä taloussysteemissä kuin tekemällä samalla lailla."
Mies on kyllä tavallaan oikeassa, niin se vain menee. En itsekään todellakaan kannata nykyisenlaista talousjärjestelmää, mutta koska se on mitä on, niin Suomenkin on vain yritettävä pärjätä kilpailussa. Yrityksille verohelpotuksia ja etuoikeuksia, samalla kun työoloja ja -ehtoja huononnetaan, ei sitä kukaan halua, mutta nyt ei ole juurikaan vaihtoehtoja. Suomi ei ole omavarainen eikä meillä ole mitään merkittäviä raaka-aineita, vienti koostuu suurinpiirtein metalli/kone/sähkö/puuteollisuudesta, niitä tuotetaan muissakin maissa ja halvemmalla.
Ainoa toivonkipinä olisi se, että kaikki maailman talousmahdit päättäisivät yhteistuumin osittain luopua liberalistisesta kapitalismista ja vapaata kauppaa alettaisiin rajoittamaan. Tuskin tulee tapahtumaan, koska kaikki päättäjät ovat vain ison rahan nappuloita.
Tarja Halonen, Astrid Thors, Kristo Päivinen, Jani toivola, Jaana Pelkonen, Päivi Räsänen, Eva biaudet,
Vihreistä löytyy koko luusereiden ketju. Siihen päälle vasureita.
Ihanaa. Pedofilian, sovinismin, rasismin, homofobian ja transseksuaalifobian lisäksi ATMit ovat vielä äärioikeistolaisiakin.
Hämärän rajoilta ei ainaskaan oo!
Se ei olekaan mikään vinkuja-ATM
Ai poliittisen väkivallan lietsonta ei ole äärioikeistolaista? :D
se on äärivasemmistolaista. Sehän on selvä komukka!
Kataista, Virkkusta, Sasia (teostomafian kätyri)....
Veteraanipuolelta Halosta
Junioripuolelta kokoomusnuoria
Tekisi mieli vastata Hirvisaari, mutta toisaalta hän ainakin on juuri sitä miltä näyttää, päinvastoin kuin moni.
Viha on liian voimakas sana, halveksin lähes kaikkia. :) Populisteja ja hiekkalaatikolle jääneitä kaikki tyynni.
No, Käkättäjä ja Stubleero erottuvat tuosta gängistä "edukseen" tässä suhteessa ja se yksi homppeliveivari on myös melkoinen porsliini kuutamossa.
Ovathan he kyllä uutteroita jäseniä vääntelemään suitaan ja naamavärkkejään keskenään ja parrasvaloissa, mutta missä niitä aikaansaannosten kypsiä hedelmiä sitten piiloitellaan?
Taitavat keskenään imailla kaikki marjat boolibileissään, mutteivat vain hiisku niistä khulleen. Hah.
Ja mitä Timpan Soiniin tulee niin hänellä on taasen ehkäpä isoimmat pallit, muttei *askaakaan vaikutusvaltaa, eli turhake kai hänkin.
Hohhuijjaa, kylläpä ulkona on taas masentavan koleahko keli. Toivottavasti sää lämpenee kunnolla edes viikonlopuksi - ainakin kaikkien yksinäisten kohtalotovereiden iloksi!
Näkisihän edes koreita luomuneitosia kaduilla ja eritoten niitä katseen vangitsevia peppuja, kiitos!
Kohta nukkumaan.. zzZ
Kaikkia ei-perussuomalaisia koska kaikki muut (isot) puolueet ovat ajamassa Suomea pois kartalta.
Hauveli Oinosta
Kuka se on?
vayrystä, joka ei tajua jo siirtyä eläkkeelle...
Kaikkia naispoliitikkoja, koska vihaan naisia muutenkin.
En vihaa ainuttakaan poliitikkoa. Saatan ehkä halveksia jotakuta ja on myös joitakin, joita en arvosta, mutta vihaaminen on ihan turhaa energian tuhlausta.
Kansanedustajat ovat päässeet tehtäväänsä kansan tuella. Eduskunta on läpileikkaus yhteiskunnastamme, sillä Suomessa on esimerkiksi homoja, rasisteja, värillisiä jne.
Sen sijaan, että käyttää energiaansa tuntemattomien ihmisten vihaamiseen, niin kannattai vaikka itse ryhtyä politiikkaan sen puolueen listoille, jota itse arvostaa. Mitä enemmän jäseniä ja tukijoita, sitä enemmän juuri sillä puolueella on voimaa.
Turhaan aina takerrutaan tähän viha-sanaan, mutta juu, eniten punaista saa näkemään Soinin sika ja kumppaninsa.
kaikkia. Ihan turhaa sakkia. En äänestä. Se vain rohkaisee niitä.
Että voi olla nainen yltä päältä ruma.
Tällaisia vihreitä feministejä meillä vielä valtamediassa esitetään idioottimaisuuksiaan höpisemässä.
Tällaisa otuksia ei saisi ihmisinä näyttää ainakaan missään valtamediassa siksi koska se omiaan kierouttamaan käsityksiä siitä miltä ihminen näyttää.
http://areena.yle.fi/tv/1623956