Luin siis netistä ihmisten kokemuksia shampoottumuudesta (tai oikeastaan he eivät käytä mitään aineita hiuksiinsa), jota kutsutaan siis no pooksi. Olen itse kokeillut samaa ehkä noin vuosi sitten, mutta en jaksanut sitä kuin suunnilleen kuukauden, niin kauheilta hiukseni näyttivät. Haluaisin siis kysyä että sopiiko tämä kuiville ja luonnonkiharille hiuksille? Entä kuivattaako vesipesu hiuksia? Tässä kokeilussa hiuksethan pestään pelkällä vedellä, tai halutessaan aluksi viinietikalla/laimennetulla ruokasoodalla, jotka olisi tarkoitus jättää myöhemmin kokonaan pois. Minulla ei siis ole ongelmana hiusten rasvoittuvuus, päinvastoin, kuiva ja välillä hilseilevä päänahka. Toivoisin erityisesti jonkun oikeasti asiasta tietävän apua, mutta jos on kokeillut kyseistä no poo- menetelmää olisi kiva kuulla myös kaikenlaisia kokemuksia! :)
NO POO-kokeilu! (Siis shampoottomuus)
22
6128
Vastaukset
- zewelle
Kokeilin sitä noin puoli vuotta, sitten se oli "pakko" lopettaa, kun alkoi näyttämään aika kamalalta. Periaatteessa hiukset olivat hyvässä kunnossa, mutta kammattavuus alkoi huonontua ja ajan myötä päähän alkoi kertymään taliköhnää. Aluksi mullakin oli kuiva ja hilseilevä päänahka ja shampoottomuus aluksi auttoi siihen, mutta myöhemmiin tosiaan tuli tuo taliköhnähomma ja latvoihinkin alkoi kertymään rasvaa eli toisin sanoen tukka näytti ja olikin aina likainen.
Ne eivät kuitenkaan haisseet pahalle ja ei ne hirveän likaiselta näyttäneet, mutta oikeasti, kyllä ne oli ja ne tuntuivatkin siltä. Nyt olen siirtynyt hiuksilleni sopiviin kampaamotuotteisiin, joissa ei ole silikonia. Silikonisontaa en kyllä enää ikinä ala käyttämään. Ja viimein hiukset näyttävät tosi hyviltä. Ne kiiltävät ja ne saa kammattua hyvin. Mutta en silti kadu kokeiluani. Oli siinä jotain hyvääkin. Hiukset näyttävät nyt terveemmiltä kuin ennen ja niitä ei tarvitse pestä niin usein.
Kokeile ihmeessä, jos kiinnostusta vain löytyy. eipä siitä juuri vahinkoakaan ole. Riippuu kuitenkin aina ihmisestä kenelle sopii ja kenelle ei. Uskoisin, että shampoottomuus soveltuu paremmin lyhythiuksiselle kuin pitkähiuksiselle. Itselläni on pitkät hiukset ja se saattoi osaltaan hankaloittaa hiusten pesua pelkällä vedellä. Sillä tuntui kuin se lika vain jämähtäisi latvoihin. Joo, yäk. Mutta ehkä sulla ei ole sitä ongelmaa. - 6 5
Maalaisjärjellä ajatellen, jos iho on niin kuiva ja hikoilematon, ettei muuallekaan vartalolle tarvita pesuaineita, vaan pelkällä vedellä selviää, ok.
Jos taas muuten peseydyt suihkugeelillä tms. miten ihmeessä kuvittelet, ettei hiuspohja tarvitse pesua?
Hajusta sen verran, että oma nenä tottuu omaan hajuun. Varmasti olette törmänneet jokainen pahanhajuisiin pesemättömiin ihmisiin. Tuskin he itse haistavat omaa löyhkäänsä... - tietääkö joku?
Oho, kuuleepa shampootomuudesta aika monimuotoista palautetta.. Joillekkin ei ole sopinut ollenkaan ja joillekkin taas todella hyvin. Noh, kaipa se sitten on hyvinkin henkilökohtaista :D Olen vain kärsinyt kuivista hiuksistani niin kauan (ja kokeillut kaikki mahdolliset keinot ja aineet) että täytyyhän tuotakin kai sitten kokeilla. Vaikeat ajat tulevat olemaan edessä.. Kunpa vain sitkeys riittäisi. Kiitos vastauksista!
- kohta kuukausi no poota
Heips! Päätinpä sitten minäkin kokeilla tätä no poota... Olen ollut reilu 4 viikkoa shamppootta ja musta tuntuu, että tää sopii mulle äääääärimmäisen hyvin. Mulla on kiharat ja keskipitkät aika kuivat hiukset, joita suoristan. Aloitin ensin pidentämällä hiustenpesu-väliä, sitten jätin kokonaan shamppoon pois ja korvasin sen kananmunalla. Ekan kananmuna pesun jälkee hiukset tuntu niin ihanan pehmeiltä etttä oon "pessyt" kananmunalla hiukset aina tähän päivään asti. Nyt ajattelin ruveta vähentämään kananmunapesuja ja lopuksi lopettaa ne kokonaan. Hiukset voi tosi hyvin! Tsempppiä kaikille muillekki noo poojille!
- Ilja
Mullakin alkoi aikanaan kokeiluna, mutta puolitoista vuotta on nyt menty ja enemmän kaduttaa ne kerrat kun olen alitunut muiden painostukseen ja käyttänyt shampoota. Atopia löytyy, iho on kuiva ja kutisee jatkuvasti, nyt tosin on siedettävämpää kun jätin kaikki saippuat joista shampoon viimeisenä.
Nykyään siis käytän hiustenpesussa lähinnä pelkkää vettä, joskus tosin saatan huuhdella vihreällä teellä tai rooiboksella. Ja tosiaan, saippuaan ei ole enää paluuta. Joka kerralla on tullut järkyttävät kirvelyt, enkä käsitä miten pystyin vuosikausia käyttämään noita aineita... - maiskisloiskis
Te, joilla päänahkaan alkaa kertyä töhkää, oletteko putsanneet hiuspohjaa mitenkään? Itselläni homma toimii ja omistan luonnontilassa olevat rintsikkapituiset hiukset, mutta ei toimi tietenkään ilman että huuhdotaan vaan pää eikä tehdä päänahalle mitään. Luonnonharjaksinen hiusharja on tärkeä, samoin omat sormet ja niitä tulee käyttää mieluiten päivittäin päänahan puhdistamiseen. Kun homman saa toimimaan, päänahka kiittää ja on töhkätön sekä hiukset ovat hyvässä kunnossa.
Ja miten siis tehdään? Itse teen niin, että kumarrun eteenpäin ja putsaan päänahan tavallaan pää alaspäin, siis hiukset roikkuvat edessäni alaspäin. Siitä on helpointa päästä käsiksi koko hiuspohjaan sekä sormin että harjaamalla. Selvitän siinä ensin sormin hiukset, sitten käyn koko hiuspohjan läpi sormien kysillä rapsuttaen. Voi kuulostaa inhottavalta, koska siitä jää töhkää kynsien alle, mutta juuri sillä tavalla sen saa hiuspohjasta irti ja pois häiritsemästä :) Kynnenaluset voi aina putsata ;) Kun on rapsutettu, sitten selvitetään hiukset taas ennen kuin tartutaan 100 % luonnonharjasharjaan.
Luonnonharjasharjalla harjataan kaikki hiukset huolellisesti. Vuorotellen alus- ja päällyspuolta. Voi myös jakaa hiukset vertikaalisesti kahteen tai useampaan osaan ja harjata pienempiä osioita kerrallaan, jolloin koko pää tulee varmasti käytyä läpi. Tarkoitus ei ole selvittää hiuksia luonnonharjasharjalla, vaan tavallaan "kiillottaa" ne. Siinä tulee levitettyä hiuspohjaan jäänyttä rasvaa pidemmälle hiusten pituuksiin, mikä auttaa pitämään ne hyvässä kunnossa. Rapsutus, harjaus ja noista samalla tuleva päänahan hieronta stimuloivat myös verenkiertoa eli saattavat edistää hiusten kasvua :)
Kun koko pää on käyty läpi sormin ja sitten harjalla, voi käntyä takaisin seisomaan normaalisti ja heilauttaa hiukset taakse. Siinä vaiheessa huomaa aika hienon hiusten luonnollisen tyvikohotuksen. Sitten vain hiusten sormikampaus ja valmista tuli. Kannattaa tehdä illalla tai ennen huuhtelua.
Harja pestään tietysti myös tarvittaessa. Ei välttämättä joka päivä, vaan sen mukaan mitä se näyttää ja tuntuu.
Kokeilin ensin pelkällä vedellä huuhtelua, mutta siirryin vähitellen pelkkään harhalla ja sormin puhdistamiseen, millä tuli parempi (itse asiassa loistava) tulos. Vesipesun jälkeen hiukset olivat aina muutaman päivän ikävät, ennen kuin harjaaminen puhdisti ne taas normaalimmiksi. Aloin ihmetellä miksi sitten kastelen ne, jos ei kerran miellytä jälkeenpäin.
Kannattaa tietysti muistaa, että tämä toimii varmaan parhaiten käsittelemättömissä hiuksissa, jotka minulla on. Voi olla että käsitellyt ovat vaikeammat. Aloitin siirtymällä viime syksyä ensin sulfaatittomiin shampoisiin, viime helmikuussa siitä shampoopaloihin, tänä kesänä siitä pelkkään vesipesuun ilman mitään muuta ja sen jälkeen vielä tuohon harjaamiseen (no water -metodi). Hiuslaatuni oli kuivahko, pesin shampooaikoinani suunnilleen kerran viikossa. Nyt harjaamismenetelmässä "puhdistan" hiukset ja päänahan joka ainoa ilta, mihin kuluu noin 10 minuuttia.
Jos päänahkaan tulee jotain hajua joka haittaa, niin luonnonharjasharjaan voi laittaa lopuksi pari tippaa vaikka eteeristä laventeliöljyä ja harjata sitten hiukset läpi sillä. Hiuksiin jää mukava tuoksu. Laventeli on varmaan suosituin noista öljyistä, mutta jos tuoksi tökkii niin mikä estää kokeilemasta vaikka appelsiinia :) Pari tippaa harjassa ei rasvoita, ainoastaan tuoksuttaa.
Eteerisistä öljyistä tietoa:
http://www.lootuskauppa.fi/eteerisetoljyt- maiskisloiskis
Niin ja noita eteerisiä öljyjä saa netin lisäksi ekokaupoista, Ekolosta ja Ruohonjuuresta. Luultavasti myös luontaistuotekaupoista.
- iloinen_ihminen
Moikka! Ketjun aloittaja tässä, ajattelin tulla kertomaan omasta kokemuksestani tämän no poon kanssa. Olen ollut nyt siis 1kk, 10 pvä no-poo linjalla ja pessyt hiukset vain kananmunan keltuaisella. Hiukseni ovat edelleen kuivat (mikä ei varmaan luonnonkiharasta hiuslaadusta ikinä häviä), mutta ovat voineet paremmin kuin ikinä shampoolla pestessäni! Hoitoaineena käytän luonnonöljyjä, tällä hetkellä Camelina-öljyä, jonka jätän hiuksiin pesun jälkeen. Jos ei laita liikaa hiukset eivät jää rasvaisen näköisiksi, se pikemminkin tasoittaa pörröisyyttä pois ja antaa kiiltoa. Pesen hiukseni noin kerran viikossa kananmunalla, mutta yritän tähdätä vielä yhteen pesukertaan kahdessa viikossa. Se ei olisi vaikeaa, koska päänahkani ei rasvoitu kunnolla, mutta tykkään kuitenkin käydä saunassa, milloin ei viitsisi jättää hiuksia pesemättä. En koskaan aio palata kuivattaviin shampoisiin, koska tämä sopii omalle hisulaadulle paljon paremmin. (: Olen myös huomannut kuinka tyvikasvuni on todella hyväkuntoista ja kiiltävää verrattuna latvoihin. En osaa sanoa johtuuko tästä kokeilusta, koska ainahan tyvikasvu on parempikuntoista ja syön vielä lisäksi erilaisia vitamiineja. Uskon kyllä että tätä jatkamalla voi saada unelmiensa hiukset ja olen iloinen että tuli kokeiltua no-poota. Takaisin ei ole menemistä!
- Allison
Miten tämä no poo toimii jos urheilee paljon? Siis jos päänahka hikoilee, siltikin pesu vain vedellä/kananmunalla? Itseäni todella häiritsee omat hiukseni, hieman yli olkapäiden, luonnontilassa olevat, mutta roikkuvat aina liiskana pitkin päänahkaa! Hoitoaineen käyttöä olen vähentänyt reilusti, enää käytän lähinnä saunan jalkeen. En ole huomannut mitään muutosta... Seuraavaksi olin ajatellut kokeilla jotain luomushampoota?
- iloinen_ihminen
No poon ideahan on siinä, että kun ei pese hiuksia enää kuivattavilla shampoilla, jotka vievät mennessään myös päänahan oman, luonnollisen rasvan, päänahka ja hiukset alkavat tottumaan shampoottomuuteen ja talin tuotanto vähenee. aluksi menee jonkun aikaa, ennenkuin päänahka tottuu tähän uuteen tyyliin, mutta alkuvaiheen jälkeen talin tuotannon pitäisi siis vähentyä, tai ainakin tasaantua niin etteivät hiukset enää vaadi pesua usein. ja mitä enemmän hiuksia pesee, sitä nopeammin ne rasvoittuvat ja sitä enemmän ne pesua vaativat. hikoilu on sitten asia erikseen, mutta jos esim. peset kananmunalla shampoon sijaan, se korvaa shampoon ainakin itselläni erittäin hyvin ja on hiuksille ravitsevampi kuin pelkkä vesipesu. itse omaan siis luonnonkiharat, kuivat hiukset, enkä urheile joten en osaa sanoa miten no poo toimisi vaikka rasvaisella hiuslaadulla ja urheilijoilla. sitä kannattaa kuitenkin kokeilla, vaikka sillä kananmunalla, koska uskoisin ettei kananmunalla voi pestä hiuksiaan liikaa, tekeehän se niille vain hyvää. :D (huom. käytä vain keltuaista, valkuainen kuivattaa) jos ei halua kuitenkaan kokeilla no poota kannattaa käyttää erittäin mietoja/tai luomushampoita.. mutta suosittelisin oikeasti kokeilemaan sitä kananmunaa, itse saan yhtä puhtaan tunteen kuin olisi shampoolla pessyt!
- nollane
Mulla no pooli on toiminu mainiosti, vaikka minäkin urheilen paljon, ja hiki tulee aina. Pesen hiukset hikisen treenin jälkeen kananmunalla, korvaa hyvin shamppoon, tulee mun mielestä parempikin jälki ku shamppoolla. Joten kokeile ihmeessä no poota !
Sitte ku tolla munalla pesee, nii kun hiukset on vielä märät, nii ne tuntuu aivan likasilta ja töhnäsiltä, mut kun ne kuivuu, nii sitte vasta ne alkaa tuntua puhtailta ja sileiltä.
Mä oon ollu n. 8 viikkoo ilman shamppoota ja tuntuu et oon päässy nyt ohi siitä liimalettivaiheesta, eli hiukset on tottunu shamppoomottomuuteen.
- Egzi
Mulla tulee pian kuusi viikkoa täyteen niin, että olen pessyt hiukset lähinnä vedellä ja luonnonharjaksisella harjalla. Tämän viikon aikana hiukset muuttuivat yht'äkkiä melko puhtaan näköisiksi, eivätkä enää rasvoitu hurjasti. Olen voinut pitää hiuksia auki julkisella paikalla.
Minulla on pehmeät olkapäille ulottuvat hiukset, jotka rasvoittuivat helposti ja olivat lättänät niin puhtaina kuin likaisina. Pesin aikaisemmin hiukseni shampoolla "vain" joka toinen tai kolmas päivä, sillä päänahkani kuivuu helposti. Tästä huolimatta hiukseni ovat olleet aina tosi liukkaat ja hyvinvoivat. Hiuksissani on oma väri.
Joitakin huomioita:
Aluksi (eli nelisen viikkoa) hiukset olivat tosi likaiset mutta se ei ole minulle suuri kauhistus. Varsinaisia ongelmia on aiheuttanut päänahka. En aluksi kiinnittänyt tarpeeksi huomiota sen puhtautuun, kun hiukset veivät kaiken huomion.
Luonnonharjaksinen harja on huippu. Harjaan sillä hiukseni iltaisin, minkä jälkeen harja on täynnä hiuksia ja likaa. Irrotan hiukset ja lian harjasta kammalla, etten seuraavalla kerralla harjaa likaa takaisin päähän. Aluksi saatoin harjata vähän turhan rajusti, mistä pehmeä hiukseni kärsi. En tiedä ovatko päälaella leijailevat lyhyet hiukset katkenneita hiuksia vai uusi hiuksia. Nyppäsin yhden ja se kyllä näytti terveeltä kärjestään.
Päänahan hierominen kunnolla sormenpäillä (itse teen tämän suihkussa) on tärkeää, että päänahka puhdistuu ja veri kiertää. Mielestäni hiukset puhdistuvat paremmin liikunnan jälkeen, kun päänahka on lämmin ja rasva ehkä vähän pehmentynyt (tai sitten vain kuvittelen).
Ensimmäisten viikkojen aikana pesin hiukseni myös muutaman kerran munalla. Nyt olen käyttänyt muutaman kerran inkivääriä (veteen keitettynä), jossa lukemani mukaan on antiseptisiä ainesosia. Pelkään nimittäin, että päänahkaani jää muhimaan likaa (en saa pestyä riittävän puhtaaksi) ja kemikaaleja (vedestä ja ilmasta). Pidemmän päälle jokin syväpuhdistava (luonnonmukainen) hoito hiuksille ja päänahalle olisi hyvä. Olen lukenut joistakin savi- ja levänaamioista. Seuraavaksi aion lirauttaa inkiväärihuuhteeseeni hunajaa, sillä tuntuu hieman siltä, että päänahkani olisi kuiva. Se on kuitenkin ollut koko aikuisikäni kuivahko, eikä shampoo ole varsinaisesti tehnyt sille hyvää,
Hiukset ovat nyt huomattavasti paremmat kuin ennen. Ne asettuvat kauniisti ja ovat pöyhkeät. Ne näyttävät puhtailta vaikka ne ovat aikaisempaa vahaisemmat.
Päänahan vointia koitan seurata tarkasti. Tavoitteeni on puhdas ja kosteutettu päänahka, jossa hiukset pysyvät. - ansa4
Mä pesin viimeksi hiukset shampoolla joskus varmaan syyskuun alussa. Siirryin siitä soodalla pesuun, mutta jatkoin edelleen hoitoaineen käyttöä. Lokakuun 30. päivä pesin viimeisen kerran hiukseni soodalla ja hoitoaineella ja sen jälkeen olen käyttänyt pelkkää vettä ( hiuksiin jätettävää hoitoainetta). Itseasiassa lähdin viideksi viikoksi Aasiaan ja olin paljon sukeltamassa, joten se ensimmäinen "möhnäinen" 2 viikkoa meni minulla todella helposti, koska läträsin merivedessä joka päivä. Kolmannen viikon aikana alkoi helpottamaan ja hiukseni olivat paljon paremmat. Nyt on siis mennyt 1½ kk pelkällä vesipesulla ja tilanne on se, että jokaisen vesipesun jälkeen hiukseni ovat ihanat (kunhan vain föönaan ne), mutta toisena päivänä hiukset alkaa hieman haiskahtaa ja mähnääntyä ja vaatii illalla vesipesun hieronnan kanssa. Ne näyttävät kuitenkin hyvältä koko ajan. Käytän välillä muotoilutuotteita, enkä ole huomannut niiden käytössä ongelmaa vesipesemisen suhteen. Minulla on siis polkkatukka, joten jos en föönaa tai annan sen vain olla, niin ei ole kauhean kiva. Joka tapauksessa hiukseni ovat tuuheammat kuin shampoon kanssa. Täytyypä kokeilla tuota luonnonharjasta, tähän mennessä olen käyttänyt vain kampaa ja möhnää kertyy melko paljon niihin.. Kaikenkaikkiaan minulla on mennyt hyvin tämä ja toivon, että menee jatkossakin. Tukkani oli muuten paremmassa kunnossa silloin kun hikoilin Aasiassa, kuin mitä nyt kylmässä ja kuivassa. Harmittaa, että en ole päässyt urheilemaan, koska uskon että tukkani tykkäisi siitä. :)
- helllou
Ap tässä, ajattelin vain tulla kertomaan että näin muutaman kuukauden jälkeenkin no poota, on hiukset paremmassa kunnossa kuin mitä ne on luultavasti ikinä olleet. (: nykyään hieron päänahan vedellä puhtaaksi 1-2 kertaa viikossa, pidän vähän aikaa luomuhoitoainetta, huuhtelen lopuksi viileällä vedellä jotta hiussuomut sulkeutuisivat ja kuivumisvaiheessa haron hiuksiini joko kookos-tai jojobaöljyä, tai molempia. Saatan harjata myös hellästi kun hiukset ovat puolikuivat, jotta öljy levittyy paremmin ja hiukset kuivuvat sileämmiksi. Tämä on toiminut todella hyvin ja hiusteni entinen kuivuus ja pörröisyys on vähentynyt huomattavasti. Olen saanut myös enemmän kehuja hiuksistani, ja jopa siskoni ja äitini jotka ovat aina olleet skeptisiä kokeilujani kohtaan ja pitäneet hiusneurootikkona, ovat kehuneet hiusteni kunnon kohonneen ja hiuslaadun suoristuneen. Näyttävät nykyään kuulema niin terveiltä ja kiiltäviltä :D Ja mikä parasta, hiustenhoito on paljon vaivattomampaa kuin ennen, ja rahaakin kuluu paljon vähemmän. En kyllä enää ikinä palaa shampoisiin, nyt se on varmaa (:
- water only
Toimii vaikka urheiliski ja mun kuivat luonnon kiharat hiukset on nykyää ihanan sileet, eikä ollenkaan kuivat, pörröset tai sähköset. Pesussa käytössä vesi
- tintti86
Mulla on takana 7 viikkoa no poota, ja menee hermot. Alkuun tuntui ihan hyvältä ja tunsin saavani päivittäisellä vesipesulla ja kerran pari viikkoon sooda-etikkapesulla hiukset puhtaiksi. Nyt tuntuu ettei tuo sooda auta enää yhtään, ja hiukset on aina pesun jälkeen ihan liiskassa, saati jos vähänkään näin talvella pitää hattua päässä. Hävettää välillä koulussa ottaa hattu pois kun hiukset on öhköt. Ja en ehkä itse haista niin hyvin, mutta tuntuu että hiukset haiseekin nyt likaiselle. Mutta ajattelin että kokeilen tuota kanamunapesua nyt viikonloppuna, toivottavasti se auttaa! En haluaisi luopua kokeilusta, sen verran olen kuitenkin positiivistakin huomannut tässä.
- takapuoli ilmanvettä
Jättäkää takapuolenne kanssa pesemättä Niin mitä seuraa, kannatta kokeilla.
- Tarkkanakuinporkkana
Olen itse aloittanut No poon sillä periaatteella että totutan päänahkani kerran viikossa tapahtuvaan "kunnon pesuun" kananmunalla, teen itse hiussaippuan, pesen soodavedellä tai ostan jonkun oikeasti orgaanisen shampoon luontaistuotekaupasta.
No poo'hun kannattaa varata ainakin 4 kuukautta, lukemani perusteella tulokset alkavat näkyä vasta sitten. Tosin ainahan voi pestä hiukset vaikka joka kolmas päivä, täysin luonnollisia pesuaineita kyllä löytyy (pesupähkinät, hiussaippuat yms). Ei tarvitse käyttää mitään teollisia myrkkyjä kun löytyy luonnonmukaisiakin vaihtoehtoja, eli ilman shampoota voi elää vaikka pesisikin hiuksensa jokapäivä. Kunhan pesuaine on orgaaninen!
Uskon, että No Poo ja vedellä peseminen ei ole kiinni ihmisestä itsestään vaan ennemmin alueen vesilaadusta. Itse pesin aikoinaan hiuksiani kananmunalla ja vedellä ja se toimi vallan mainiosti, mutta jouduin muuttamaan ja uudessa residenssissäni veden laatu oli yllättäen sen verran huonompi etteivät hiukset enää noin vain lähteneetkään puhtaaksi. Eli jos vesipesu ei teillä toimi pitkänkään ajan kuluttua niin vika lienee epäpuhtaassa vedessä! Itse olen ekaa päivää testaamassa tätä no-poota.
Oon vähän huolissani kanssa kun mulla on TODELLA paksut hiukset ja sitä tukkaa kanssa on todella paljon (johtuen egyptiläisistä juurista) niin mites tää pehko siihen reagoi :DD
Mulla on keskipitkät kiharat/lainehtivat hiukset ja niiden hoitaminen on muutenkin tosi raskasta ja rasvottuu nopeasti joten oon aika varma että tuun näyttämään järkyltä tän parin kuukauden ajan lol.
Kaikki haluaa tietää että millon tulokset alkaa näkyä, noooh se on todella yksilöllistä.
Jos olet lämpökäsitellyt ja pessyt hiuksia joka päivä päänahalla ja hiuksillasi kestää paljon pidempään päästä siitä kierteestä pois että talihuokoset alkavat taas tuottamaan normaalin määrää talia jopa noin 2vk-2kk tai jopa enemmän!
Sillä olemme pesseet kaikkia ravitsevia öljyjä pois hiuksistamme vuosia jonka tuloksena on heikot ja kuivat hiukset.
Jos tämä ei toimi minulle henkilökohtaisesti alan vain vähetämään hiuksienpesua yleisesti (pesin ennen no-poota joka pv) 3-4 krt viikossa ja lisään hiusmaskien käyttöä.
Suosittelen myös käyttämään erilaisia öljyjä kuten; macadamia, jojoba, argan, kookos, oliivi ja muitakin on en vain ulkoa muista.- Miksitepuhutte
No poosta? Poo on englanniksi kakka!
Miksitepuhutte kirjoitti:
No poosta? Poo on englanniksi kakka!
poo on lyhenne sanasta shampoo josta puhumme nyt.
- Rightnoww
i also have this no-poo-test! I wanna see how long i can stay without pooping! My goal is one week, but i never done more than 2 days before! After my experiment there is coming so much of it i can promise you that!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1971173Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 53851
- 90850
- 46839
- 55789