Maailmankaikkeuden synty meni näin: ensin ei ollut mitään, sitten kuitenkin alkuhiukkanen putkahti jostain, se ei kuitenkaan putkahtanut mihinkään, kun ei ollut mitään paikkaa, mihin se olisi voinut putkahtaa.Joku "paikkahan" voi olla olemassa vain maailmankaikkeuden jossain "kolkassa"; jos ei ole maailmankaikkeutta, ei ole tilaakaan("paikkaa) hiukkaselle fyysisesti olla.
Sitten se hiukkanen kuitenkin putkahti johonkin paikaan(jota ei siis ollut olemassa), eli ennen alkuräjähdystä tapahtui kaksi asiaa: syntyi kuitenkin paikka(tila), jossa alkuhiukkanen saattoi olla, ja syntyi alkuhiukkanen kuin itsestään. Tietysti täytyy muistaa, että ennen maailmankaikkeuden syntyä ei ollut mitään, koska muutoinhan maailmankaikkeus olisi jo ollut, mutta maailmankaikkeus syntyi vasta alkuräjähdyksessä.
Sitten tämä jossain paikassa -on tietysti ihmeellistä, että se hiukkanen saattoi olla jossakin, koska maailmankaikkeutta ei ollut vielä syntynytkään, joten ei voinut olla mitään paikkaa hiukkaselle -oleva hiukkanen päätti poksahtaa: niinpä se poksahti, ja siitä syntyi maailma.
Voi olla että hiukkanen rupesi painumaan jostain voimasta ensin kasaan, mutta tämähän on mahdotonta, koska ei voinut olla mitään sellaista voimavaikutusta.
Tässä oli tieteellinen selvitys noin pääpiirteiltään maailman synnystä; rationalistinen ja järkevä ja tieteen kaikkein modernimpien ja tasokkaimpien vaatimusten mukainen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli tiivistettynä: alussa ei ollut mitään, ja sitten se räjähti!
Kirjoitit: "ennen alkuräjähdystä..." Virhe! Ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa-materiaa, joten ei voi puhua ajasta ennen alkuräjähdystä!!
Miten voidaan pitää todennäköisenä sitä, että ihmisen havaitsema maailmankaikkeus ei ole osa ääretöntä ja ikuista kokonaisuutta?
"Virhe! Ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa-materiaa, joten ei voi puhua ajasta ennen alkuräjähdystä!! " Tuo aika, mitä emme voi käsitellä on meidän aika-avaruutemme aikaa. JOS oman maailmankaikkeutemme ulkopuolella on maailmankaikkeuksia, muuttuvat ne meidän avaruudestamme riippumatta.
Pieni täsmennys ja helpotus ajatteluun: "Kaiken" energiain summa on tarkalleen nolla. Sama koskee myös aikaa ja muita avaruuksien ominaisuuksia.
No, entäs jos tähän maailmankaikkeuden syntyteoriaan lisätään sana "Jumala"? Eli ensin oli Jumala, sitten hänestä tai häneen putkahti alkuhiukkanen, olkoon nyt vaikka vetyatomi (H). Sitten Jumala halkaisi tämän atomin ytimen ja vapautui uutta alkuainetta eli happea. Tämä happi yhtyi vetyatomeihin ja syntyi vettä. Vedestä syntyi materialistinen maailmankaikkeus ja maa, maasta syntyi ihminen, ihmisestä Kristus, Kristuksesta iankaikkinen elämä eli koko ihmiskunta Jumalan yhteydessä.
Ihmiset on ruvennut selittään maailman syntyä tieteen avulla. Sanotaanhan raamatussakin että tulee aika jolloin ihmiset unohtavat jo sen että Jumala on tehnyt kaiken. Ja ihmiset selittävät oman järkensä avulla miten maailma on saanut alkunsa. Eihän evoluutio teoria ole vielä kovinkaan vanha.. Kattelin joku päivä sellasen ohjelman telkkarista, jossa kerrottiin miten maailma on syntynyt..Maapallo "röytäisi" näin syntyi ilmakehä..tyylin tätä. Niin siinä kerrottiin! Koko ajan tuli että ja sitten tahpahtui EHKÄ näin ja sitten näin LUULTAVASTI jne jne..sattumaa sattuman jäleen.
Niin tosiaan sattumalta tosiaan on kaikki syntyny. Ilman mitää voimaa! Kuinka se voi olla mahdollista. Ja jo se sana "alkuräjähdys" eikö yleensä räjähdyksessä tuhoudu eikä synny jotain uutta? Miten kaikki voi olla niin toimivaa? Mistä on tullut elämä? Jos nyt uskottaisiinkin niin että jotain on syntynyt sattumalta, niin mistä on tullut se elämän henkäys? Kaikki on suunniteltu, tarkoin mitattu. Älkää väheksykö Jumalan työtä!