Olen mies 34v ja avopuolisolle tuli menovaihe taas päälle ja erottiin. Olen kuulemma aivan mahtava mies, mutta kun ei tiedä mitä enää haluaa ja blaa blaa :)
Yhdessä oltiin jo teinistä asti, joten ei mikään aivan pieni elämänmuutos. Kohtuu nopeasti selvisin ajattelemasta tätä exää johtuen varmasti kohtelusta mitä sain, mutta pahinta on tämä "elämä on ohi"-ajattelu. Joka päivä piinaa ajatus siitä, että kaikki muut seurustelevat tai ovat jo naimisissa ja heillä on lapsia ja onnellinen elämä. Näin on ainakin jokaisella kaverilla. Itselläni ei ole lapsia, joten jonkun toisen lapsen isäksi ryhtyminen ei oikein tunnu mukavalta. Eli pitäisi vielä lapsetonkin löytää. Mitä jos menee vuosia löytää joku, pian olen jo neljäkymmentä ja sitten ainakin elämä on ohi...tällaisia kelaan vaan pääni sisällä.
Tässä ei tiedä mitä tekisi kun ajatukset niin piinaa, olen harrastanut urheilua ja yrittänyt järkeillä kaikkea, mutta joskus vaan tuntuu kuin maailma vain synkkenisi eikä valosta ole toivoakaan.
Itsetuntoni selvisi erosta yllättävän hyvin, taidan olla ihan ok näköinen (jos 170cm ei ole ongelma), tienaan mukavasti ja elämä on muuten aivan kunnossa. Kaikki mahdollisuudet tehdä melkein mitä tahansa, mutta hyvä parisuhde on itselleni elämän perusta ja haluan ehdottomasti jakaa kaiken jonkun toisen kanssa. En käsitä yhden illan suhteita, joten en niitä harrasta, joten lohtua ei sieltäkään saa (voiko edes saada). Toivottavasti lisäaika auttaa, mutta kun unelma on se parisuhde, joka joskus oli, niin miten ihmeessä tästä keksii jotain positiivista kun aika vaan kuluu ja kaikki jo vähintään seurustelee.
Jos joku kenties haluaa sähköposteilla niin [email protected]
Yhdessä oltiin jo teinistä asti, joten ei mikään aivan pieni elämänmuutos. Kohtuu nopeasti selvisin ajattelemasta tätä exää johtuen varmasti kohtelusta mitä sain, mutta pahinta on tämä "elämä on ohi"-ajattelu. Joka päivä piinaa ajatus siitä, että kaikki muut seurustelevat tai ovat jo naimisissa ja heillä on lapsia ja onnellinen elämä. Näin on ainakin jokaisella kaverilla. Itselläni ei ole lapsia, joten jonkun toisen lapsen isäksi ryhtyminen ei oikein tunnu mukavalta. Eli pitäisi vielä lapsetonkin löytää. Mitä jos menee vuosia löytää joku, pian olen jo neljäkymmentä ja sitten ainakin elämä on ohi...tällaisia kelaan vaan pääni sisällä.
Tässä ei tiedä mitä tekisi kun ajatukset niin piinaa, olen harrastanut urheilua ja yrittänyt järkeillä kaikkea, mutta joskus vaan tuntuu kuin maailma vain synkkenisi eikä valosta ole toivoakaan.
Itsetuntoni selvisi erosta yllättävän hyvin, taidan olla ihan ok näköinen (jos 170cm ei ole ongelma), tienaan mukavasti ja elämä on muuten aivan kunnossa. Kaikki mahdollisuudet tehdä melkein mitä tahansa, mutta hyvä parisuhde on itselleni elämän perusta ja haluan ehdottomasti jakaa kaiken jonkun toisen kanssa. En käsitä yhden illan suhteita, joten en niitä harrasta, joten lohtua ei sieltäkään saa (voiko edes saada). Toivottavasti lisäaika auttaa, mutta kun unelma on se parisuhde, joka joskus oli, niin miten ihmeessä tästä keksii jotain positiivista kun aika vaan kuluu ja kaikki jo vähintään seurustelee.
Jos joku kenties haluaa sähköposteilla niin [email protected]
Vastaukset 23
Vanhimmat
Näen tilanteesi hyvin ja ymmärrän ajatuksesi. ihmeitä voi silti tapahtua, ole positiivinen ja pidä silmät auki:)
Olen 34v nainen ja ajattelin myös että on mahdotonta löytää ketään 30 miestä jolla ei olisi lapsia ja joka olisi ihan kelvollinen eikä ihan paatunut ikisinkku ja baarijamppa. Ympärilläni samanikäisillä kavereilla ja ystävillä on perheet alulla tai ainakin vakaat parisuhteet, häitä ja ristiäisiä on vähän väliä.
Sitten aivan sattumalta tapasin ystävien kautta juhlissa samanikäisen miehen joka oli jonkin aikaa sitten jäänyt sinkuksi pitkän ja vakaan parisuhteen jälkeen. Ex ei ollut halunnut lapsia joten niitä ei ollut heille siunaantunut. Persoonat, huumori, ulkonäköasiat ja elämänasenne natsasi huikealla tavalla! Ja näimme toisissamme lottovoittoon verrattavan tilaisuuden!
Olen nyt hyvin onnellinen ja arvostan tätä lahjaa joka tielleni vielä annettiin. Olin ihan varma että löytääkseni hyvän miehen joudun kulkemaan kauan ja saatan joutua tekemään isoja myönnytyksiä ja kompromisseja, tai vaan hyväksyä yksinäisen tien. Toisin kävi.
Kiitos tästä, antaa toivoa tällaiset kirjoitukset. Hienoa, että sinulla menee nyt hyvin!
Olet nuori vielä, vaikka sinusta ei siltä tunnukaan. Monet ikäisesi ovat vailla parisuhdetta ja lapsia. Olet ollut suhteessa nuoresta lähtien. Sekin vaikuttaa siihen, miten näet nykytilanteesi. Jotenkin tuntuu, että on hyvä, kun katsot maailmaa hetken aikaa yksinäsi, tutustut itseesi ja siihen, mitä elämältä haluat. Hyvin harva menee elämän läpi ilman vakavia ihmissuhdekriisejä ja eroja.
Paskan marjat, nythän sinulla on kaista auki joka suuntaan!
On tietysti ymmärrettävää että ensi alkuun tuntuu siltä että loppuu kaik.
Mutta oikeesti, perheetön aikuinen mies, mitä ilmeisemmin talouskin suht hyväsäs jamassa. Sinähän voit tehdä IHAN MITÄ TAHANSA! Voit tietysti nyhjätä himassa, katella urheiluruutua ja voivotella. Tai sitten voit repäistä ja alkaa toteuttaa unelmia mitä sinulla joskus on kenties ollut mutta jotka on työnnetty haihatteluna takaraivon perimmäiseen soppeen pölyyntymään.
Haluatko lähteä jalkapatikassa kiertämään maailmaa? Haluatko muuttaa toiselle paikkakunnalla? Etsiä uuden työn - vaikka ulkomailta? Ruveta vuorustokiipeilijäksi, purjehtimaan, taiteelliseksi erakoksi, kerätä koko kämpän täyteen postimerkkejä, pienoisjunaratoja, legoja tai tonneittain pornoa? Hankkia urheiluauton, moottoripyörän, veneen? Opiskele uusi ammatti.
Sinulla on ensimmäistä kertaa sitten kakaravuosiesi mahdollisuus päättää absoluuttisesti mitä teet vapaa-ajalla, työksesi, missä asut, mitä syöt, roikutko kaupungilla koko yön, lähdetkö kävelyle umpihankeen... Pentuna sinua rajoittivat koulunkäynti ja vanhemmat, nyt sinua sinua rajoittaa korkeintaan työ ja asuntovelka (asunnon voi myydä ja duunia vaihtaa). Jos ei ole kumpaakaan niin sulla ei ole rajoituksia senkään vertaa.
Tee mitä huvittaa, mutta älä ala luuseriksi joka ryyppää lähiöräkälässä päänsä täyteen ja valittaa kovaa kohtaloaan.
Puolisko on kiva olla, mutta silloin täytyy tehdä kompromisseja; missä asutaan, mitä tehdään, koska käydään kaupassa, mitä kaupasta ostetaan, minne mennään lomalla ja jos toisesta ei mitään kuulu niin soitellaan perään, millainen auto ostetaan tai ainakin minkä värinen. Jos sä teet tuon niin minä teen tämän, mutta jos sä et tee tuota niin en minäkään tee mitään.
Liftaa vaikka intiaan. Perustu sinne ravintola turisteille. Veikkaan että kohta tuputetaan morsiamia joka nurkalta.
"Haluatko lähteä jalkapatikassa kiertämään maailmaa? Haluatko muuttaa toiselle paikkakunnalla? Etsiä uuden työn - vaikka ulkomailta? Ruveta vuorustokiipeilijäksi, purjehtimaan, taiteelliseksi erakoksi, kerätä koko kämpän täyteen postimerkkejä, pienoisjunaratoja, legoja tai tonneittain pornoa? Hankkia urheiluauton, moottoripyörän, veneen? Opiskele uusi ammatti."
Luitko ollenkaan? Eihän AP mitään tuollaista halua vaan hän haluaa parisuhteen ja perheen eikä myöskään halua alkaa isäksi kenenkään toisen perheeseen.
Ikää on jo 34, ei vielä paljoa, mutta jos pari vuotta menee naisen etsimiseen ja pari vuotta ennen lastentekoa, niin ikää on jo 28. Samaten mitä pitempään menee, sitä harvemmassa ovat lapsettomat naiset eli tarjolla on kokoajan enemmän ja enemmän varaisän paikkaa uusperheessä. Ei sovellu lapsettomalle ollenkaan.
"Tee mitä huvittaa, mutta älä ala luuseriksi joka ryyppää lähiöräkälässä päänsä täyteen ja valittaa kovaa kohtaloaan."
Tämä on kyllä hyvä neuvo. Typerintä mitä voi tehdä on jäädä surkuttelemaan omaa tilannetta. Nyt ei tauta kuin funtsia mitä haluaa ja aloittaa toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi.
Heh loistava kirjoitus! Noinhan asia on, nyt pitää vaan ns etsiä itsensä ja löytää tästä uudesta elämästä ne ilonaiheet ja mahdollisuudet. Eiköhän tämä iloksi muutu! Kiitos!
Että sinäkin taisit tänne tulla. Tunnistan sinut kyllä: ikä, seurusteluaika ja ajatuksenjuoksu natsaa - samoin kun jotkut sanavalinnat.
Ei tainnut tulla "avopuoliskolle" meno päälle, vaan itsellesi se menovaihe tuli, kun lakkasit huomioimasta minua lainkaan ja pidit vaan itsestäänselvyytenä, jonka päälle saa kaiken päästää. Sinähän nuo sanat minulle sanoit, enkä minä. Minä halusin yrittää, mutta sinä ilmeisesti kuittaat tämän menovaiheena minun puoleltani. Ihan sama, mutta lakkaisit edes itseäsi huijaamasta. Minä en ole tehnyt sinulle mitään pahaa, pelkästään ollut tukena ja kannustanut eteenpäin, auttanut - ja MINÄ olen aina muuttunut, kun sinulla on tullut joku noista lukemattomista kriiseistäsi, tekosyistäsi ja muusta paskasta. Minä lakkasin vuosia sitten vaatimasta mitään itselleni, kun SINULLE oli vaikeaa edes kuulla minun tunteistani ja ajatuksistani. Minä mukauduin. AINA.
Että haista helvetin pitkä paska. Ja jos tulet tänne kitisemään, niin käyttäisit edes herraparatkoon tosiasioita, etkä heittäisi syytä minun niskaani. Olisit kerrankin tuon surkean elämäsi aikana mies ja ottaisit vastuun OMISTA tekemisistäsi.
setoinenpuolitästä et varmasti ole tämä kyseinen toinen puolisko, tarkoituksella laitoin tuon ei-oleellisen yksityiskohdan eritavalla kuin oikeasti tapahtui eli kyseessä ei ollut mikään menovaihe vaan aivan jotain muuta. Näin on tehtävä juuri sen takia, ettei tunnisteta ja siitä ala iso poru. Pituuskin on väärin. Pahoittelen muille, että piti vähän valehdella, mutta toivottavasti ymmärrätte.
Kiitos kaikille vastauksista, oli oikein mukava lueskella kokemuksia ja ehdotuksia!
Ei tainnut tulla kummalekaan menovaihe. Syytät varmaan kolmenkympin kriisiä? Koulukiusaamista?
Pituus taitaa olla hiukan yli 170? Ikä on kuitenkin oikein. Jos sukunimesi alkaa vielä konsonantilla, niin ollaan jo lähellä?
Kumpi joutuu hankkimaan uuden asunnon?
Eron ajankohtakin taitaa olla vielä vähän avoin. Sinä olet eronnut, mutta toinen vielä toivoo? Eikös vaan?
Pieleen menee, mutta kuulostaa siltä, että tarvitset kanssa voimia yhtälailla eli voimia!
No, se opetti ainakin sen, että toisen teksistä ei kannata tulkita liikoja. Pahoittelut kielenkäytöstä ja onnea eteenpäin.
Sanovat, että kolmessakympissä sitä on liian nuori, mutta minä tunnen itseni vanhaksi ja vuodet tuhlatuksi. Toivottavasti sinulla sujuu normielämään paluu vähän vähemmän ohdakkeisesti ja löydät vielä ne tavoitteet loppuelämällesi.
ei liian, vaan ihan. *
get a room u two
sulla on nyt tosiaan koko elämä auki. Mulla on se tilanne että yks lapsi on jo hankittu mutta nainen on perseestä. Seksiä ei saa kotona ja jos saa niin siitä menee maku kun huomaa selkeesti että se ei nauti siitä enää. Eli se ei vaan halua mua. No! elämä on mutta ei muuta kun eteenpäin.
Vientiä mulla tuntuu riittävän jatkuvasti vaikka kihlasormus on sormussa. Jatkuvasti joku nainen on vinkumassa tapaamiseen. Eli yksin en todennäköisesti jäisi.
Mutta palataan sinuun.
Nyt on sun aika hakea se elämänkumppani. Toi exä se ei todellakaan ollut :)
Eli ei muuta kun puntille ja iloinen mieli päälle. Laita treffi-ilmoitus ja ala etsimään. Vaikka et pidäkkään yhden illan jutuista niin sellaisista ne pitkä'tkin parisuhteet usein alkaa.
Ei syytä synkkyyteen, elämä loppuu sit joskus aikanaan. Arkussa vasta myönnetään lupa synkistyä kun kansi painautuu päälle!
Krematoriossa tosin voit valotella vielä kerran, mut se on sitten SE VIIMINEN.
No eihän se elämä sillä ohitu, että eroaa. Ajattele positiivisesti, että nyt voin elää ihan omaa elämääni, kotini teen mieleisekseni ja kukaan ei tule sinne määräilemään.
Yksinkin voi elää aivan ihanaa elämää, sillä varmasti löydät kavereita, mutta vältä sitä suhdetta mahdollisimmana pitkään, että todella olet varma, onko se lainkaan sinun juttusi.
Mä oon 30 vuotias nainen ja erosin tässä hiljattain "parisuhteesta" rankkojen asioiden seurauksena. Meillä ei kyllä ollukkaa mitä tulevaisuuden näkymiä, mutta oltiin vain yhdessä koska oli hyvä olla ja viettää aikaa. Mä annoin itseni jäädä sellaiseen suhteeseen koska itsetuntoni oli sen verran huono, enkä uskonut että koskaan voisin löytää ihmistä joka oikeesti haluais olla mun vierellä ja ottaa ne haasteet vastaan jotka mun herkkyys ja lapsuus tuovat mukanaan. Mä kyllä halusin lapsia ja perheen, mutta en uskonut löytäväni ketään jonka kanssa voimaantuisin niin että uskaltaisin ottaa kaikki elämän haasteet vastaan. Jäin sitten siihen suhteeseen "olemaan" ja tulin vähän aikaa sitten yllättäen raskaaksi. Menin ihan paniikkiin, koska mies ei halunnut lasta ja mä en uskaltanut ajatella kasvattavani sitä yksin. Oon aina aatellu että lapsi kuuluu perhe-elämään. Paniikissa sitten päätin keskeyttää raskauden ja se rikkoi mut ihan totaalisesti. Se oli mun ensimmäinen raskaus ja olin kerennyt kuulla sen sydämenlyönnitkin... =( Ja palatakseni alkuperäisen kirjoittajan juttuun niin nyt kolmeakymppiä lähetessä ja monta kertaa epäonnistuessa mulle on ruvennu tulee kans niitä "kiireajatuksia" että kohta oon sen ja sen ikänen ja kun kaikilla kavereilla alkaa olla perheet ja mä oon kohta yksin, enkä tiiä ehdinkö löytää ihanaa miestä ja hankkia lapsia ennenku on liian myöhäistä. oon joskus miettiny sitäkin että onko mun elämän ollu tarkotus mennä näin että mun ei oo tarkotus löytää ketään eikä saada lapsia, että onko mun tarkotus täällä maapallolla joku muu =( Mut mäkään en halua olla yksin, elämä on paljon ihanampaa toisen kanssa, jos voi tuntee että toinen oikeesti välittää ja haluaa perustaa turvallisen ihanan kodin yhdessä.
hei nyt asennetta peliin et sinä tule olemaan kenenkään lapselle isä jos se ei ole sinun aikaansaama joten älä asennoidu noin että pitäisi olla lapseton muija jos hänellä on lapsi niin sillä on myös isä ja ei se yhäiti etsi lapselle isää vaan itselleen puolisoa tai kumppania jonka kainaloon voi käpertyä ja johon voi luottaa jos edellinen suhde on mennyt vituiks ja hänen täytyy kantaa vastuu lapsesta jos isä ei kanna joten älä tuijota siihen että onko lapsia vai ei vaan siihen ihmiseen että onko teillä jotain yhteistä tai tuletteko muuten hyvin juttuun aika hoitaa loput ja joskus myöhemmin ajattelet että oli se hyvä että sain tuon kumppanin rinnalle ja siinä sivussa tuli lapsi joka tutustuu sinuun päivä päivältä enemmän ja joka voi joskus jopa tukeutua sinuun jos on tarvetta. joten lippu korkeelle kyllä se onni kolahtaa kohdalle usko vaan. t 40 . sinkkuäiti 2 lasta jotka kohta jo täysikäisiä ja uutta kumppania etsiskellessä nautitaan vapaana olosta mutta toivotaan että se mukava kumppani löytyy jostain jonka kanssa voi elää arkea ja nauttia pienistä asioista
Voi te onnelliset, jotka olette löytäneet uuden kumppanin. Minä olen 35-vuotias nainen, jonka mies löysi 4 yhteisen vuoden jälkeen itselleen parikymppisen heppatytön. Minulla ei ole lapsia ja parasta ennen päivän olen tainnut jo ohittaa lasten saamisen kannalta.
Kaverit ovat minullakin kaikki perheellisiä. Koen todella epätodennäköiseksi, että kohtaisin vielä oikean onnen. Kavereita on vaikea saada lähtemään kanssani minnekään viettämään aikaa, mutta heidän lapsiaan kelpaan kyllä hoitamaan. No lasten kanssa tulen hyvin juttuun. Saunailloissa kaverit haukkuvat viinilasi kädessä miehiään =)
Elämä on, vai joko se meni ohi.?
miesten saunailloissa ei yleensä haukuta vaimoja. Mutta miehet onkin niitä sikoja. Vai menikö osat väärin päin?
Hyvä pointti. Mä en ole koskaan haukkunut seurustelukumppaneitani kavereilleni. Syitä on kaksi: erimielisyydet ovat kahdenvälisiä, on ala-arvoista haukkua suureen ääneen omaa rakastaan. 2: minä menen saunailtaan rentoutumaan ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Miksi se ilta pitäisi pilata valituksella. Välillä naiset oikein kilpailevat siitä kenellä on paikoin mies. Aivan tolkutonta touhua.
Jännä huomata miten ap:lla aivan samoja mietteitä kuin mulla. Mulla täysin sama tilanne paitsi ettei ole työtä eikä rahaa. Puoli vuotta sitten tuli ero ja yhä haikailen exän perään vaikka järjellä tiedän että se on 100% varmasti turhaa. Uudet suhteet eivät kiinnosta pätkääkään. Tuntuu että tulevaisuudella ei ole mitään tarjottavaa. 34-vuotias ja käytännössä ensimmäistä eroa käyn tässä läpi. Itsemurha-ajatuksia joka päivä. Voisinhan tietysti toteuttaa haaveitani, mutta mikään ei kiinnosta. Kärsin vakavasta masennuksesta eikä siihen vaan tunnu apua löytyvän (olen kyllä hakenut).
Samanikäisenä itsekin erosin, ensimmäistä kertaa eläissäni oli kotirauha.
Ymmärrän toki, joku kokee negatiivisena, minulle se oli iloinen asia.