Yle näyttää aivan liikaa keihään karsintaa, kun jo neljä heittoa on näytetty, kun nyt 30 heittoa on tullut karsinnassa. Me suomalaiset haluamme nähdä enemmän 10-ottelun korkeutta ja pika-aitureiden peruukkeeja ja takapuolia. Miksi yle näyttää keihästä niin paljon? Näkisihän ne keihään karsinnan tulokset huomisesta lehdestäkin, joten eiköhän sovita, että keihästä on nyt näytetty tarpeeksi, jotta voidaan keskittyä asiaan.
Keihastä näytetään Lontoossa liikaa!!!
Kvertiläinen
2161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siellä on kaikkien aikojen karsintaryhmä menossa. Tasainen ja tasokas. Onneksi on teksti-TV. Ja meidän puupääselostajat ei selosta kuin nauhalta tulleet kasikakkoset. Noloa YLE, todella noloa.
Täällä on miljoona keihäsvalmentajaa TV:n ääressä valmiina analysoimaan jokaisen heiton, eli pliis kuvaa.
Suomellahan on oma kuvaohjausmahdollisuus paikalla. Tämähän tuli Edmontonin MM-kohun jälkeen, kun Arsin kuulamitali jäi lähes kokonaan näyttämättä. Tuolloin YLE säästi TV-kuluja, mutta lööppikohu muutti perinteen.
Mitali näyttisi olevan Pitkämäen varassa.
Mannio taisi pistää paukkunsa karsinnan ekaan heittoon.
Ruuskaseen en luota, jos pääsee finaaliin.
Jos Pitkämäki pääsee ja saa kulkemaan, sieltä voi tulla pronssi.