Olisiko jollain ajatuksia siitä miten tunnistaa ihmisen joka on kiinnostunut toisesta työpaikalla muutenkin kuin vain työkaverina? Tuntuu todella vaikealta päätellä sitä jos ei tule aivan suoraa sanomaan päin naamaa, että on kiinnostunut, koska työpaikalla ainakin oletusarvoisesti ollaan mukavia toisia kohtaan. Näin ainakin siellä missä minä työskentelen. Tietysti suoraan kysyminen on tehokasta mutta moni varmasti mielellään ainakin luulisi tietävän toisen kiinnostuksesta ennen kuin menee ehdottelemaan mitään.
Kuten varmasti arvasittekin, itselläni on tilanne, josta olen hieman epävarma. Jossain muussa ympäristössä, kuten baarissa, olisin jo lähestynyt toisen käyttäytymisen perusteella mutta töissä en pidä sitä niin varmana merkkinä. Katseita ja hymyjä on siis vaihdettu ja muutenkin tuntuu, että jotain olisi mutta työpaikka häiritsee.
Tarinoita ja kokemuksia vastaavista tilanteista otetaan vastaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaa'a... Enpä anna kokemuksia enkä tarinoita... mutta oma mielipiteeni on, että on ehkä parempi nieleskellä ihastuksensa ihan hiljaa itsekseen, jos on ihastunut työkaveriinsa.
Toki olen vain yhden koulukunnan edustaja asian suhteen.
En voi sanoa, että oltaisiin perinteisiä työkavereita vaikka sellaisen kuvan taisin antaakin aloitusviestissä. Työpaikalla kyllä nähdään silloin tällöin työn merkeissä mutta ollaan kuitenkin eri paikoissa töissä. Sen takia oikeastaan kirjoitinkin sinkut -alueelle enkä työpaikkaromansseihin.
Yksi mahdollisuus olisi tietysti kääntää homma nurin päin ja kysyä, että miten minun kannattaisi tuoda esille omaa kiinnostustani ilman, että sanon sen suoraan ainakaan ihan heti?
Ei kylläkään kuulosta kovin varteenotettavalta vaihtoehdolta ottaen huomioon, että minä olen mies ja hän nainen. Omassa päässä ainakin kuulostaa siltä ettei homma etenisi mihinkään sukupuoliroolien takia. Varmasti löytyy paljon niitäkin poikkeustapauksia kun naiset tekevät aloitteen mutta tässä tilanteessa minä ainakin käännän asian päässäni niin päin, että mitäköhän hänkin minusta ajattelee kun en saa edes aikaiseksi vietyä hommaa eteenpäin.