ystäväpariskuntasi luo. Syönnin ja juonnin ohessa huomaat, että kumppanisi alkaa päihtyä ja alkaa vittuilemaan ystäväpariskunnallesi pikku hiljaa yhä enemmän. Kuinka ratkaiset tilanteen?
Menet kumppanisi kanssa illaliselle parhaan
Ilallisella
24112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Tohon mitään päihtymistä tarvita, on hoitunu ilmankin ^^ Ukko vyöstä vessaan/parvekkeelle puhutteluun. Vähän hierasee ja musauttaa pusuja. Ukko hymyili loppuillan. Oli kai huomionpuutetta se.
Jos itse alkaisin vittuilemaan mut olis parempi vaan viedä pois paikalta, jos kukaan ei halua turpaansa. Vastaväitteet on bensaa liekkeihin.
Ei ole mahdollista, ellei kahvista päihdy. Vittuilu luonnistuu selvinpäinkin, jos aihetta ilmenee. Aiheetonta vittuilemista ei harrasta.
Jos leikitään, että noin kävisi, niin poistumalla kotiin. Ilta oli siinä sitten. Turha alkaa riitelemään siellä kylässä ja pilaamaan enempää.
Nyt lähdetään kotiin repliikillä? Lähtisiköhän noin sanallisin keinoin?
Lähtisi, hän lähtee kiltisti kotiin paikoista joissa ei tunne viihtyvänsä. Lähtis varmaan jo ennen kun tarvitsisi alkaa vittuilemaan.
Sinäkö suunnan näytät? Vai johtuisiko tilanteen ratkaisumalli siitä, että olisitte sinun ystäväpariskuntasi luona?
Ei mun tarvitse näyttää suuntaa. Jos mies ei jossain viihdy, kyllä hän lähtee sieltä pois joko mun kanssa tai ilman mua. Ei olisi väliä silläkään kenen ystävien luona olisimme. Olen huomannut, että hän ei jää itseään piinamaan paikkoihin joissa tulee tympääntynyt olo.
Nostaa kytkintä ja lähtee....mutta eikö se ole hiukan epäkohteliasta käytöstä?
Onhan se, mutta kuten sanoin ei hän aiheettomasti vittuile. Ei myöskään vittuilemista jää kuuntelemaan. Yleensähän huonolle viihtymiselle syy on olemassa. Minusta parempi lähteä pois, kun jäädä riitelemään.
Toista kertaa tuskin lähtisi enää kyseiseen kyläpaikkaan, jos olisi siellä kokenut olonsa huonoksi.
Mä tiedän yhden kaverini miehen olevan sellainen, ettei hän ja mun mies tulisi keskenään toimeen. Kaverin mies on kovin minä tiedän kaiken tyyppinen ja muille veetuilee minkä ehtii.
Tietäisin jo etukäteen, että sieltä tulis äkkiä lähdettyä takaisin kotiin. No ei sen puoleen minäkään en sitä kaverin miestä jaksa sietää kovin kauaa, maailmannapa luonne.
Mutta eikö kaikkia pitäisi sietää? Tai ainakin oppia sietämään.
Ei tarvitse sietää, varsinkaan jos pitää valita seuransa jossa aikoo viihtyä. Sietää voi etäältä, mutta tuttavapiiriin ei kaikkia pysty hyväksymään.
Yleensähän ystäviksi päätyy ne joiden kanssa viihdytään.
Ei lienee ennenkuulumatonta, ettei kumppanin ystävät ole toisen puoliskon mieleen. Silloinhan yhdessä kyläileminen voi käydä vaikeaksi. Jopa mahdottomaksi.
Vastauksesi hyväsytty.
Pallinaama-Kyöstiä taas aihetta vetää pataan.
En osaa kuvitella. En ole koskaan kuullut vittuilevan (paitsi mulle joskus :P)Ei ole vittuilevaa tyyppiä.Vaikka ei pidä jostain ihmisestä tai on eri mieltä, ei mene henkilökohtaisuuksiin. Saattaa enintään väitellä.
Mutta ratkaisisin tilanteen.. Ööh.. En osaa sanoa... Sanoisin, että lähdetään kotiin. Pyytäisin anteeksi ystäväpariskunnalta. Kyl se sit varmasti haluaisi lähteä, jos kerran tuollaista tekisi.
Jos vittuilu menis ihan mauttomuuksiin niin sanoisin miehelle että nyt lähetään menee ja heti aamusta alkaisin huutaa kurkku suorana.
Ja jos olis niin päin että mun kaverin mies rupeis vittuilee mun äijälle eikä kaverini puuttuis asiaan millään lailla niin sanoisin mun äijälle että "pus kii" ja menisin ite kaverini "kimppuun" että "mitä vittua???"
Mä tiedän et mun bestispariskunta uskaltaa suoraan sanoo "Lopeta tuo veetuileminen".
_
Lähen meneen. Kumppani selvittäköön ite omat sotkunsa. Ja skeidaa oli se safkakin, hitto, hirvee darra niistä viineistäki. Buu! En ikinä mee enää niille skuudaan! Ja *ttu ne ei tuu kyllä koskaan meille - eikä se kumppanikaan joka on nyt sit ex.
_
OIKEIN! Vastuu sille joka sitä kantaa. Eikä kaikkien tekemä ruoka ole edes syömäkelpoista, joten se niistä ystävistä sitten.
Kuullostais hyvältä...antaisi tilanteen edetä omalla painollaan.
Sanon naiselle että mikä ihme sua riivaa ja ei tarvi kännissä aina sekoilemaan.