Onko tahto vapaa tekemään jonkin tietyn teon toisella tavalla vai onko tämä valinta ennalta määräytynyt? Meillä on siis jokin tahto ja tällä tahdolla on joko kyky valita teot tai sitten tämä kyky on vain harhakuvitelmaa ja todellisuudessa tahdon valinnat ovat ennalta määrättyjä. Katsomme tekoa, joka on jo tehty ajallisesti ennen tätä nykyhetkeämme, jolloin katsomme menneisyyteen siihen tekoon, joka tehtiin. Katsomme siis menneeseen ja kysymme itseltämme, teimmekö tuon teon vapaasta tahdosta? Oliko meidän oma tahtomme vapaa valitsemaan toisin kuin valitsimme? Siis tämä itse kysyy itseltään, olenko minä vapaa tahtomaan toisin?
Riippumatta siitä mitä koulukuntaa tahdonvapauskiistassa on kannatettu, niin yleensä on ajateltu, että jos tahtomme ei ole vapaa, niin silloin ei voi olla moraalia! Toden totta, moraali edellyttää sitä, että voisimme valita hyvän ja pahan väliltä. Muutenhan olisi järjetöntä puhua hyvästä ja pahasta, koska toiset vain olisivat determinoitu pahoiksi ja toiset taas hyviksi. Tämä tahdon vapaudettomuus on siis koettu uhkaksi, koko kiistassa on yleensä pyritty osoittamaan tahto vapaaksi, jotta voisimme olla moraalisia. Tai sitten on kenties pyritty osoittamaan, että determinismi ei tarkalleen ottaen estä tahdon vapautta. Siispä koska voimme tahtoa pahoja tekoja, niin voimme myös myöhemmin katua näitä tekoja, siis vapaasta tahdostamme voimme katua vapaasti valitsemiamme pahoja tekoja! Ei se mitään jos teit väärin, voithan sinä katua ja hyvittää pahoja tekojasi. Moraali edellyttää rangaistuksien olemassaoloa, pahoja ihmisiä pitää rangaista ja parasta olisi, jos nämä tajuaisivat itse kiduttaa itseänsä, niin sen parempi, sitä vähemmän pappien pitää olla saarnaamassa hyveellisyydestä.
Kun joku ihminen on toiminut vapaasta tahdosta väärin, niin silloin muut voivat osoittaa tätä sormella ja syyllistää tätä. Sinun pitää tuntea syyllisyyttä, jotta voit hyvittää meille tekemäsi pahuuden! Paha teko voidaan hyvittää valitsemalla katumus, täytyy katua, tehdä pahan teon jälkeen hyvä teko. Kun taas sellaisia ihmisiä, jotka eivät kadu tekemiään pahoja tekoja, pidetään ehdottoman pahoina ihmisinä; esimerkiksi oikeudessa katumus voi lieventää tuomiota, joka takia ehkäpä useimmat rikolliset katuvat tekojansa! Siispä katumus noin yleisesti, vaikka oikeasti ei katuisikaan, on paljon järkevämpi vaihtoehto kuin julkisesti kehuskella tekemillänsä pahoilla teoilla. Kun synti keksittiin, ei kukaan enää tahtonut olla syntinen, yksinkertaisesti siksi, että se ei ollut enää kannattavaa. Toisaalta voimme kysyä mitä tahdon vapautta moralistit meille jättävät, jos meidän pitää tehdä vain hyviä tekoja? Kenties he nauttivat vain niistä eduista, joita he itse saavat siitän, että ihmiset noudattavat heidän moraaliansa, koska nämä ovat uskoneet juuri heidän pelotteensa tosiksi?
Entäpä sitten tämä tekninen puoli kysymyksessä, onko tahtomme vapaa tahtomaan toisin? Siis tässä meidän näköavaruudessa tapahtuvana ilmiönä, olemmeko vapaita muiden kausaalivaikuttimien vaikutuksesta? Vai ohjaako tahtoamme kenties jotkin luonnonlait? Positiivisen tieteen edustajat ovat ehdottoman varmoja oman järkensä riippumattomuudesta ja kyvystä saavuttaa tietoa ”todellisesta” maailmasta, ehkäpä heidänkin mieleltänsä ohjaa Sokrates pirullisella dialektisella metodillansa? Hankkikaa tietoa loputtomasti, kyllähän te sitten tulette hyveellisiksi. Onkohan olemassa mitään erityistä perustelua sille miksi objektiivista tieteellistä tietoa tästä ”todellisesta” maailmasta pitäisi saada? David Hume hyökkäsi Sokratesta vastaan, kun hän erotti tiedon ja moraalin. Sokrateellehan tieto oli yhtä kuin moraali. Humelle taas oikeassa tiedossa ei ole mukana moraaliarvostelmia. Oikeassa tiedossa ei ole mitään salaisia velvoitteita ja sopimuksia, voimme valita hankkimamme todellisen tiedon jälkeenkin täysin vapaasti, eikä tämä tiedonhankinta johda meitä mihinkään tiettyyn hyveellisyyteen. Hume siis ei voinut ymmärtää, että miten hyvyys voisi olla kaikille yksilöille sama. Sokrateellehan hyvä oli sama kuin se mikä noin ylipäätänsä on hyvää lammaslaumalle ja nimenomaan niille, jotka ovat heikoimpia. Hume taas ajatteli, että hyvä on jotain, josta jokainen saa tietoa moraaliaistillansa. Siis hyvä on yksilökohtaista, eikä niinkään laumakohtaista. Tietysti jokainen yksilö tavoittelee laumahenkeä, koska ihmiset ovat luonnostaan lampaita, korjaan moraalisia. Minkä arvon Hume sitten antoi tälle oikealle tiedolle? Jos Sokrateen mukaan tietoa tarvittiin siihen, että voitiin olla hyveellisiä, niin mihin me sitten Humen mukaan tarvitsimme tietoa? Jokainen sai tietoa omasta moraalista, kunhan vain jaksoi käyttää moraaliaistiansa itseensä ja katsoa mikä oli hyvää sillä hetkellä.
Sokrateen perustelu tiedonhankinnalle oli hyveellisyys, mutta mihin nämä positiivisen tieteen edustajat sitä oikein tarvitsevat? Sokrateen silmissä kiilsi kostonhimo, mutta mikä motiivi tai tarkoitus, näiden tiedemiesten silmien takana oikein pakottaa näitä keräämään loputtomasti tietoa tästä ”todellisesta” maailmasta? Hehän eivät siis ole apriorisesti moraalisia, vaan he ikään kuin valitsevat moraalinsa etiikan supermarketista, sen joka vastaa heidän moraaliaistillansa saavuttamia empiirisiä tuloksia. Tarkoitus ei siis ole moraalinen, vaan sen täytyy olla jokin muu, koska moraali on yksilökohtaista, joten se ei voi olla yleistä! Ehkäpä kehitys viettelee heitä? Ehkä he tahtovat hallita luontoa? Vai ovatko nämä ehkä kaikkien vaarallisimpia olentoja, koska heitä ei oikeastaan motivoi mikään viettiperäinen motiivi, vaan he ovat täysin irrottautuneita luonnollisista vieteistään? Tahtovat vain tietoa, koska vihaavat pseudotietoa? Sokrates oli ehkä kostonhimoinen, joten hänen kaunansa on ymmärrettävää, mutta näiden tiedeihmisten silmienkiilto taitaa todella olla jotain todellista hullun silmienkiiltoa, he ovat täysin irtautuneita oman vaikutuksensa suhteesta todellisuuteen. Heillä ei ole mitään vaateita, muita kuin, että hankimme tietoa tieteellisesti, todenmukaisesti. Nämä tiedeihmiset ovat valmiita työskentelemään minkä tahansa moraalin puolesta, heitä ei moraali edes kiinnosta, koska se on epätieteellistä. Moraali on heille yksilövalinta, johon muut eivät voi puuttua, ainakaan tiedolla. Ehkäpä heillä on mielessä kehittyvä teknologia, avaruusmatkailu ja kaikki muu tulevaisuuden haikailu. Nykyisyys on vajaa, sitä pitää parantaa kehittämällä uutta teknologiaa, johon voidaan sitten taas pettyä ja tuntea tarvetta uuden teknologia kehittämiseen. Tiedemies on siis luonteeltaan ja sen itsekin myöntää, orja, jota ei edes kiinnosta se mitä tarkoitusta tämä tiedonhankinta palvelee. Tiedonhankintaan ei siis liity mitään moraalista, vaan tiedonhankinta ilman sokraattista kaunamotiivia, korvataan täysin moraalisista valinnoista puhtaalla totuuden tavoittelulla. Tiedemies haluaa tietää vain totuuden, joka on täysin objektiivinen ja jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten arvojen kanssa. Sanottakoon näin, tiedemiehen mukaan tieteessä ei tahto ole vapaa, kun taas vapaa-aikana voimme valita miten tahansa tahdomme toimiakaan oman moraalimme mukaan.
Mitä siis tahdonvapaus oikein on? Ainakin se on ollut tehokas kidutusväline, sillä nimittäin on perusteltu katumus, sinun pitää katua, koska olet tehnyt väärin, ellet halua tehdä uudestaan väärin! Toisaalta tahdon vapaus on ollut ongelmallinen, kun maailma on oikeata todellista tietoa, ja moraali taas on pseudotiedettä, niin siksi tämä vapaa-ajanmoraali on ongelmallinen, eihän maailmassa saa olla mitään pseudotiedettä? Ehkäpä tahdonvapauskiistassa ei pitäisi niinkään kiinnittää huomiota siihen, onko se tahto vapaa vai ei, vaan siihen mitä eri tahot ovat hyötyneet tästä keksinnöstä! Tämä tieto ei ainakaan näyttäisi kovinkaan tieteelliseltä, koska siellä on taustalla hämäriä motiiveja, joten ehdotankin, että tahdonvapaus falsifioitaisiin tällä perusteella pseudotieteenä, koska siellä on taustalla jotain moraalisia ulottuvuuksia ja siten se ei ole oikeata tietoa!
Riippumatta siitä mitä koulukuntaa tahdonvapauskiistassa on kannatettu, niin yleensä on ajateltu, että jos tahtomme ei ole vapaa, niin silloin ei voi olla moraalia! Toden totta, moraali edellyttää sitä, että voisimme valita hyvän ja pahan väliltä. Muutenhan olisi järjetöntä puhua hyvästä ja pahasta, koska toiset vain olisivat determinoitu pahoiksi ja toiset taas hyviksi. Tämä tahdon vapaudettomuus on siis koettu uhkaksi, koko kiistassa on yleensä pyritty osoittamaan tahto vapaaksi, jotta voisimme olla moraalisia. Tai sitten on kenties pyritty osoittamaan, että determinismi ei tarkalleen ottaen estä tahdon vapautta. Siispä koska voimme tahtoa pahoja tekoja, niin voimme myös myöhemmin katua näitä tekoja, siis vapaasta tahdostamme voimme katua vapaasti valitsemiamme pahoja tekoja! Ei se mitään jos teit väärin, voithan sinä katua ja hyvittää pahoja tekojasi. Moraali edellyttää rangaistuksien olemassaoloa, pahoja ihmisiä pitää rangaista ja parasta olisi, jos nämä tajuaisivat itse kiduttaa itseänsä, niin sen parempi, sitä vähemmän pappien pitää olla saarnaamassa hyveellisyydestä.
Kun joku ihminen on toiminut vapaasta tahdosta väärin, niin silloin muut voivat osoittaa tätä sormella ja syyllistää tätä. Sinun pitää tuntea syyllisyyttä, jotta voit hyvittää meille tekemäsi pahuuden! Paha teko voidaan hyvittää valitsemalla katumus, täytyy katua, tehdä pahan teon jälkeen hyvä teko. Kun taas sellaisia ihmisiä, jotka eivät kadu tekemiään pahoja tekoja, pidetään ehdottoman pahoina ihmisinä; esimerkiksi oikeudessa katumus voi lieventää tuomiota, joka takia ehkäpä useimmat rikolliset katuvat tekojansa! Siispä katumus noin yleisesti, vaikka oikeasti ei katuisikaan, on paljon järkevämpi vaihtoehto kuin julkisesti kehuskella tekemillänsä pahoilla teoilla. Kun synti keksittiin, ei kukaan enää tahtonut olla syntinen, yksinkertaisesti siksi, että se ei ollut enää kannattavaa. Toisaalta voimme kysyä mitä tahdon vapautta moralistit meille jättävät, jos meidän pitää tehdä vain hyviä tekoja? Kenties he nauttivat vain niistä eduista, joita he itse saavat siitän, että ihmiset noudattavat heidän moraaliansa, koska nämä ovat uskoneet juuri heidän pelotteensa tosiksi?
Entäpä sitten tämä tekninen puoli kysymyksessä, onko tahtomme vapaa tahtomaan toisin? Siis tässä meidän näköavaruudessa tapahtuvana ilmiönä, olemmeko vapaita muiden kausaalivaikuttimien vaikutuksesta? Vai ohjaako tahtoamme kenties jotkin luonnonlait? Positiivisen tieteen edustajat ovat ehdottoman varmoja oman järkensä riippumattomuudesta ja kyvystä saavuttaa tietoa ”todellisesta” maailmasta, ehkäpä heidänkin mieleltänsä ohjaa Sokrates pirullisella dialektisella metodillansa? Hankkikaa tietoa loputtomasti, kyllähän te sitten tulette hyveellisiksi. Onkohan olemassa mitään erityistä perustelua sille miksi objektiivista tieteellistä tietoa tästä ”todellisesta” maailmasta pitäisi saada? David Hume hyökkäsi Sokratesta vastaan, kun hän erotti tiedon ja moraalin. Sokrateellehan tieto oli yhtä kuin moraali. Humelle taas oikeassa tiedossa ei ole mukana moraaliarvostelmia. Oikeassa tiedossa ei ole mitään salaisia velvoitteita ja sopimuksia, voimme valita hankkimamme todellisen tiedon jälkeenkin täysin vapaasti, eikä tämä tiedonhankinta johda meitä mihinkään tiettyyn hyveellisyyteen. Hume siis ei voinut ymmärtää, että miten hyvyys voisi olla kaikille yksilöille sama. Sokrateellehan hyvä oli sama kuin se mikä noin ylipäätänsä on hyvää lammaslaumalle ja nimenomaan niille, jotka ovat heikoimpia. Hume taas ajatteli, että hyvä on jotain, josta jokainen saa tietoa moraaliaistillansa. Siis hyvä on yksilökohtaista, eikä niinkään laumakohtaista. Tietysti jokainen yksilö tavoittelee laumahenkeä, koska ihmiset ovat luonnostaan lampaita, korjaan moraalisia. Minkä arvon Hume sitten antoi tälle oikealle tiedolle? Jos Sokrateen mukaan tietoa tarvittiin siihen, että voitiin olla hyveellisiä, niin mihin me sitten Humen mukaan tarvitsimme tietoa? Jokainen sai tietoa omasta moraalista, kunhan vain jaksoi käyttää moraaliaistiansa itseensä ja katsoa mikä oli hyvää sillä hetkellä.
Sokrateen perustelu tiedonhankinnalle oli hyveellisyys, mutta mihin nämä positiivisen tieteen edustajat sitä oikein tarvitsevat? Sokrateen silmissä kiilsi kostonhimo, mutta mikä motiivi tai tarkoitus, näiden tiedemiesten silmien takana oikein pakottaa näitä keräämään loputtomasti tietoa tästä ”todellisesta” maailmasta? Hehän eivät siis ole apriorisesti moraalisia, vaan he ikään kuin valitsevat moraalinsa etiikan supermarketista, sen joka vastaa heidän moraaliaistillansa saavuttamia empiirisiä tuloksia. Tarkoitus ei siis ole moraalinen, vaan sen täytyy olla jokin muu, koska moraali on yksilökohtaista, joten se ei voi olla yleistä! Ehkäpä kehitys viettelee heitä? Ehkä he tahtovat hallita luontoa? Vai ovatko nämä ehkä kaikkien vaarallisimpia olentoja, koska heitä ei oikeastaan motivoi mikään viettiperäinen motiivi, vaan he ovat täysin irrottautuneita luonnollisista vieteistään? Tahtovat vain tietoa, koska vihaavat pseudotietoa? Sokrates oli ehkä kostonhimoinen, joten hänen kaunansa on ymmärrettävää, mutta näiden tiedeihmisten silmienkiilto taitaa todella olla jotain todellista hullun silmienkiiltoa, he ovat täysin irtautuneita oman vaikutuksensa suhteesta todellisuuteen. Heillä ei ole mitään vaateita, muita kuin, että hankimme tietoa tieteellisesti, todenmukaisesti. Nämä tiedeihmiset ovat valmiita työskentelemään minkä tahansa moraalin puolesta, heitä ei moraali edes kiinnosta, koska se on epätieteellistä. Moraali on heille yksilövalinta, johon muut eivät voi puuttua, ainakaan tiedolla. Ehkäpä heillä on mielessä kehittyvä teknologia, avaruusmatkailu ja kaikki muu tulevaisuuden haikailu. Nykyisyys on vajaa, sitä pitää parantaa kehittämällä uutta teknologiaa, johon voidaan sitten taas pettyä ja tuntea tarvetta uuden teknologia kehittämiseen. Tiedemies on siis luonteeltaan ja sen itsekin myöntää, orja, jota ei edes kiinnosta se mitä tarkoitusta tämä tiedonhankinta palvelee. Tiedonhankintaan ei siis liity mitään moraalista, vaan tiedonhankinta ilman sokraattista kaunamotiivia, korvataan täysin moraalisista valinnoista puhtaalla totuuden tavoittelulla. Tiedemies haluaa tietää vain totuuden, joka on täysin objektiivinen ja jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten arvojen kanssa. Sanottakoon näin, tiedemiehen mukaan tieteessä ei tahto ole vapaa, kun taas vapaa-aikana voimme valita miten tahansa tahdomme toimiakaan oman moraalimme mukaan.
Mitä siis tahdonvapaus oikein on? Ainakin se on ollut tehokas kidutusväline, sillä nimittäin on perusteltu katumus, sinun pitää katua, koska olet tehnyt väärin, ellet halua tehdä uudestaan väärin! Toisaalta tahdon vapaus on ollut ongelmallinen, kun maailma on oikeata todellista tietoa, ja moraali taas on pseudotiedettä, niin siksi tämä vapaa-ajanmoraali on ongelmallinen, eihän maailmassa saa olla mitään pseudotiedettä? Ehkäpä tahdonvapauskiistassa ei pitäisi niinkään kiinnittää huomiota siihen, onko se tahto vapaa vai ei, vaan siihen mitä eri tahot ovat hyötyneet tästä keksinnöstä! Tämä tieto ei ainakaan näyttäisi kovinkaan tieteelliseltä, koska siellä on taustalla hämäriä motiiveja, joten ehdotankin, että tahdonvapaus falsifioitaisiin tällä perusteella pseudotieteenä, koska siellä on taustalla jotain moraalisia ulottuvuuksia ja siten se ei ole oikeata tietoa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hieno ja pitkä pohdiskelu.
Osalla tiedemiehistä on näkemys, että tulevaisuutta ei voi laskea, koska mahdollisuuksia on niin paljon, että se tieto olisi suurempi kuin universumi, eikä täten mahtuisi siihen. Periaatteessahan kaikki on seurausta alkuräjähdyksestä ja koostuu atomeista ja vieläkin pienemmistä osasista, myös ihmisen aivot, joissa ratkaisut tehdään.
Moraalina minulla on kokemukseni (,jota voisi kai sanoa uskonnolliseksi kokemukseksi.):
Universumissa on ”henki”, joka jakautuu eri olioihin. Olemme kaikki yhtä tätä henkiä ennen syntymäämme ja kuolemamme jälkeen. Jos teemme toisille olioille, ihmiselle, elämässämme pahaa, saamme ”nauttia” siitä taas viimeistään kun olemme yhdessä. Erityisesti hyvää ja pahaa, syntiä, en määrittelisi tarkasti, vaan riittävää on: tee toisille, mitä itsellesikin toivoisit tehtävän.
Meillä on siis vapaa tahto, mutta meissä on se ”tieto”, että hyvää kannattaa levittää, eikä pahaa. Jokainen elämä on tärkeä. Oma ja toisten. Nyt ja ikuisesti.
Toistaiseksi tästä hengestä ei ole tieteelle kelpaavaa todistetta. Minä vain koen sen ja se rauhoittaa tietoisen mielen ja näin ollen riittää. Ihmisellä on aina olut tarve ”uskoa” johonkin. Senkin voi tulkita todistavan jotain.
Aikoinaan muistaakseni radioaaltojen keksijäkin vietiin aina välillä lepokotiin, kun se jutteli niin hulluja, että puhetta voisi siirtää langattomasti. :D
Meillä on siis vapaa tahto, mutta meissä on se ”tieto”, että hyvää kannattaa levittää, eikä pahaa. Jokainen elämä on tärkeä. Oma ja toisten. Nyt ja ikuisesti.
Missä tämä absoluuttinen hyvä ja paha on määritelty? Ja miten yksilö voi levittää absoluuttista hyvää, jos se omien kokemuksien pohjalta ei ole hyvää ja sillä yksilö ei saavuta minkäänlaista positiivista tavoitetta itselleen? (Jos se saavuttaa muille sitä, tekeekö se sen vuoksi sen, että se saavuttaisi sitä myös itselleen muiden välityksellä - ja täten olisi myös positiivinen tavoite itselleen)
Voisitko keskittää hiukan juttujasi, ettet heittlisi niin paljon kaikkea ilmaan, vaan syventyisit aiheeseen eli niihin rajattuihin asioihin, joita toit esiin.