Minusta tulee tänään lottomiljonääri!

Voitan tänään lotossa miljoonia - jos oikein hyvä säkä käy, niin olen ainoa oikean rivin lotonnut ja saan peräti 11,5 miljoonaa euroa, mutta on mahdollista että joku tai peräti useammatkin ovat laittaneet saman rivin ja voitto-osuus pienenee , mutta minulle riittää aivan hyvin vaikkapa viidesosa tuosta 11, 5 miljoonan euron potista ja silloin saan noin 2,3 miljoonaa euroa ja se tarkoittaa uutta elämää - tuo raha riittää minulle koko loppuelämäksi.

Eli kun saan vaikkapa tuon 2,3 miljoonaa niin muutan täältä korvesta joko Helsinkiin tai Espooseen ja ostan sieltä noin 500000 euroa maksavan kerrostaloasunnon sitten osta päijänteenrannalta kesämökin jonka hinta on noin 350000 euroa, auton ja irtainta joihin uppoaa yhteensä noin 100000 euroa.
Näiden hankintojen jälkeen minulla on vielä runsaasti rahaa jäljellä joista valtaosan sijoitan korkotileille - vaikka korko on alhainen niin sillä ei ole väliä, kunhan jotakin rahaa tulee.
Työtä en enää voittoni jälkeen tee, vaan matkailen ja harrastan kaikken pientä - eli voittoni ei tee minusta mitään loistoautolla liikkuvaa, trendikästä YTM:ää vaan statukseni tulee jatkossakin olemaan ATM jolla on mukavasti rahaa ja aikaa tehdä mitä itse haluaa.

Mitä sinä teet tuolla omalla osuudellasi jonka voitat tänään lotossa - osuutesi tulee olemaan tuo 2,3 miljoonaa euroa koska meitä voittajia tulee olemaan 5 kappaletta joista yksi olen minä ja yksi sinä lisäksi 3 muuta.
18139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Onneksi olkoon.


Ps. Muista vakuutukset. Sähköt, bensat, jäteautot, korjaukset, muut kulut.

Äänestä
  • Sulla pullottaa ihan kivasti tuo rinnanseutu - noita hinkkejä kun pääsisi leipomaan.

    Äänestä

  • Nam! kirjoitti:

    Sulla pullottaa ihan kivasti tuo rinnanseutu - noita hinkkejä kun pääsisi leipomaan.

    Jos on äitiis ikävä niin ei oo täällä.

    Äänestä

Jatkan tätä maanviljelyä, niin kauan ku rahat riittää.

Äänestä

Ensiksi irtisanoudun töistäni, toiseksi maksan velat pois, sitten Vegas baby, yeah!

Lopuilla kämppä PK-seudulta, osakkeita ja matkustelua.

Äänestä

Ostan paremman asunnon Helsingistä, lähempänä merenrantaa. Iso ei tarvitse olla. Sitten ostan toisen asunnon Espanjasta tai Kreikasta tai kenties jostain Aasian pikkusaarilta. Pitäisi matkustella ja tutkailla mistä talviasunnon ostaisi. Sijoitusmielessä voisin ostaa kolmannenkin asunnon ja pistää se vuokralle. Vene ja auto on jo, siinäpä ne.

Äänestä
  • Voisi olla hyvä idea ensin laittaa se lottorivi menemään. Voittonumerot= 35 16 17 28 22 4 9

    Äänestä

  • Ai juu kirjoitti:

    Voisi olla hyvä idea ensin laittaa se lottorivi menemään. Voittonumerot= 35 16 17 28 22 4 9

    Jeps!

    Äänestä

  • Hyvä ihminen kirjoitti:

    Jeps!

    kaksi oikein ja varanumeron, eli nolla euroa. Kaksi riviä täytin. Mites siellä?

    Äänestä

Se on suomalaisten helmasynti elää kuvitelmassa nopeasta rikastumisesta. Kaikki muu saa mennä vaikka maan rakoon kunhan vaan olis rahaa. Ja sitten juopotellaan eka viikko. Ja toka. Ja kolmas.

Äänestä
  • Suomalaiset ne vain äkkirikastumisesta haaveilee, ei muut yhtään, eieijuu.

    Äänestä

Jos voittaisin, niin ensikättelyssä rakennuttaisin tai ostaisin uudehkon talon kuntosaleineen ja autokin voisi pienenä piristysruiskeena vaihtua.
Myös kesämökkiä lähtisin rauhassa ja harkiten metsästämään joltakin todella kaunismaisemaiselta järveltä.
Luontoihmisenä voisi myös ostaa lapin perukoilta jonkin halvahkon erämökin, jossa voisi kavereiden kanssa käydä silloin tällöin bailaamassa, tai vain rauhoittumassa kauniin tunturimaiseman hiljaisuudessa.

Ja mitä naisiin tulisi, niin tältäkin osin olisi t o d e l l a iso kivi vierähtänyt sydämeltä pois, kun kerrankin voisi todeta itselleen, että talousasiat olisivat paremmin kuin kunnossa! Itseluottamus kasvaisi t o d e l l a kohisten!!

Loput rahoista voisi sitten laittaa useammalle tilille muhimaan korkoa ja elää niillä hillittyä elämää eteenpäin.
Pröystäilemään ei Suomen suvessa kannattaisi ryhtyä, kuten moni sinkku varmasti tietääkin miksi.

Ja mikä parasta: Enää ei tarvitsisi herätä joka ****** aamu kuolemanväsyneenä sinne, ah niin "ihanaan" työpaikkaan!
Nyt olisi aikaa näyttää työnantajalle kirjaimellisesti p e r s e t t ä. Se olisi elämää se!

Ulkomaille olisi myös ensimmäistä kertaa elämässä varaa travellata, ja kotimaatakin voisi tehdä entistä tutummaksi kun olisi sitä kilisevää kuin roopeankalla konsanaan!

Mitään kovin näkyvää rikastumista en lähtisi ulospäin kuitenkaan näyttämään, vaan kaikki edellä mainittu tulisi elämääni kaikessa rauhassa. Pala, palalta ja, noh "huomaamattomasti".

Nyt olisi siis koittanut aika e l ä ä, eikä vain mädäntyä koko ainutkertaista elämäänsä kurjiilla työpaikoilla, kuunnellen narsistisia pomonplanttuja, kipeine ideoineen, aamusta ja illasta toiseen.

Sellaista uneksintaa tällä kertaa ja oikein erityisen hyvää syyskesää vaan kaikille sinkuille! Ja eiköhän nuo kelitkin tuosta vielä lämpene!

Jaakkokaan ei ole onneksi kantanut a i v a n vielä sitä valtavaa kylmää kiveään vetten tykö!

Menen uimaan...

Äänestä

Mä voitan koko 11.5 miljoonaa. Rakennan sillä itselleni talon joka maksaa 1,6 miljoonaa, rakennan kesämökin joka maksaa 1000 000 tontteineen. Ostan pari autoa ja venee jolla voi kalastaa, niihin menee 250 000 egee. Annan mun veljelleni miljoonan. Huonekalusteitakin pitää ostaa ja niihin menee varmaan 100 000 egee. Sit tietty lomailen etelässä monta kertaa. Ai niin mut huoriin kans menee rahaa aika paljon. Varmaan joku 50 000 menee paris vuodes huoriin. Sitten mä palkkaan jonku rikollisen hakkaamaan kaikki ketkä mua on haukkunut ja vit.tuillut mulle. Siihen menee ainakin 100 000. Loput mä säästän..

Äänestä
  • Niin ja kavereita tai ystäviä mulla ei ole joten onneks niihin ei mee rahaa latiakaan

    Äänestä

  • täysin nolla kirjoitti:

    Niin ja kavereita tai ystäviä mulla ei ole joten onneks niihin ei mee rahaa latiakaan

    Mun voittonumerot on 5, 10, 17. 19, 25, 28, 34. Äkkiä laittamaan tai jäätte ilman rahaa

    Äänestä

Ei tullutkaan lottovoittoa ... No ei voi mitään.

Äänestä

Kenelläkään ei ollut 7 oikein , joten ensi viikolla on sitten taas jaossa rahaa ja kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahaa tulee! kirjoitti:

Voitan tänään lotossa miljoonia - jos oikein hyvä säkä käy, niin olen ainoa oikean rivin lotonnut ja saan peräti 11,5 miljoonaa euroa, mutta on mahdollista että joku tai peräti useammatkin ovat laittaneet saman rivin ja voitto-osuus pienenee , mutta minulle riittää aivan hyvin vaikkapa viidesosa tuosta 11, 5 miljoonan euron potista ja silloin saan noin 2,3 miljoonaa euroa ja se tarkoittaa uutta elämää - tuo raha riittää minulle koko loppuelämäksi.

Eli kun saan vaikkapa tuon 2,3 miljoonaa niin muutan täältä korvesta joko Helsinkiin tai Espooseen ja ostan sieltä noin 500000 euroa maksavan kerrostaloasunnon sitten osta päijänteenrannalta kesämökin jonka hinta on noin 350000 euroa, auton ja irtainta joihin uppoaa yhteensä noin 100000 euroa.
Näiden hankintojen jälkeen minulla on vielä runsaasti rahaa jäljellä joista valtaosan sijoitan korkotileille - vaikka korko on alhainen niin sillä ei ole väliä, kunhan jotakin rahaa tulee.
Työtä en enää voittoni jälkeen tee, vaan matkailen ja harrastan kaikken pientä - eli voittoni ei tee minusta mitään loistoautolla liikkuvaa, trendikästä YTM:ää vaan statukseni tulee jatkossakin olemaan ATM jolla on mukavasti rahaa ja aikaa tehdä mitä itse haluaa.

Mitä sinä teet tuolla omalla osuudellasi jonka voitat tänään lotossa - osuutesi tulee olemaan tuo 2,3 miljoonaa euroa koska meitä voittajia tulee olemaan 5 kappaletta joista yksi olen minä ja yksi sinä lisäksi 3 muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu