Ketä ehdolla Kuntavaaleissa

Yhdenlistan nähnyt

Onkohan hyviä uusia.Keski ikä sdp listallakin n.60 kuvan perrusteella?

85

1315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niet bikomolohvi

      Nuorimmasta päästä kait ne neuvokset on ? Ei tiijä ovakko enää ehokkaina ? Sostemeilla vanhaa porukkaa. Bokomolohveilla= Lapin vihaajilla eli kokkoomuksella tais nuorimmat jäähä pois?

    • ddddfff

      Tottane vanhat jäärät..vilttihousut menee ehokkaaksi vielä

    • K.N.

      Ihan oikein, Minäkin vanha jäärä (72 v.) ASETUN kOMMUNISTISEN TYÖÄVENPUOLUEEN (KTP:N) EHDOKKAAKSI KUNNALLISVAALIIN 2012 KEMIJÄRVELLÄ.
      -NYT OLEN PARHAIMMILLAAN TAJUAMAAN MIKSI ASETUN EHDOKKAAKSI JUURI KOMMUNISTINA PUOLUSTAMAAN TYÖLÄISIÄ, PIENITULOISIA JA VÄHÄVARAISIA SEKÄ TUEN OMALLA TYÖLLÄ ELÄVIÄ PK - YRITTÄJIÄ, MYÖS VASTAAVIA MAATALOUSTYÖTÄ TEKEVIÄ.

      iKÄ EI OLE ESTE, JA TULEN VALITUKSI, KUN RIITTÄVÄN MONI HALUAA JUURI MINUT VIEMÄÄN TYÖLÄISTEN ÄÄNEN KUNNALLISVALTUUSTOON, -ETTÄ SILLÄLAILLA JÄÄRÄ TEILLE NYT PAKISI.
      KAARLO NURMIKUMPU, 72.V. -KTP

      • jokunen

        Hyvä kaarlo, että jaksat yrittää, sillä nyt olisi sinun aika päästä valtuusttoon.
        Kun Mustajärvikin jäi pois, niin olisit hyvä ehdokas tilalle, ei muutakuin ääestämään Kaarloa.

    • Caps Lock

      PÖLÖKKYKIRIJAIMILLA KIRIJOTTAMINEN ON TYPERÄÄ!!!!!!

      • heikkonäköinen näkee

        Joillakin, (niin kuin minullakin) on paljon selkeämpi kirjoittaa isoilla pölkkykirjaimilla - "typerää" on vain heikko näkökyky.

      • Ctrl +
        heikkonäköinen näkee kirjoitti:

        Joillakin, (niin kuin minullakin) on paljon selkeämpi kirjoittaa isoilla pölkkykirjaimilla - "typerää" on vain heikko näkökyky.

        Tekstin saa suuremmaksi Painamalla Ctrl tai vaikka hiiren rullaa pyörittämällä Ctrl pohjassa.

      • k.n.
        Ctrl + kirjoitti:

        Tekstin saa suuremmaksi Painamalla Ctrl tai vaikka hiiren rullaa pyörittämällä Ctrl pohjassa.

        Ehdin jo ongelman ratkaista - etsivä löytää. Silti tulee lyöntivirheitä, kun ajatus on notkea , mutta kirjoitustaito hitaampi.

    • nummisuutarit

      Siitä se kemppa lähtee nousuun ko Nurmikumpu ja muutama persu astuu valtuustosaliin. Heijän kyllä kannattaisi paremminki olla yhteyessä Kemppateatteriin ko lähteä vaaleihin . Ensi kesäksi tarvitaan näyttelijöitä.

      • k.n.

        nummisuutarille)...
        Lähteekö Kemppateatterista pois näyttelijöitä? -Olen vaatimaton kanssaihminen, tavallinen komm. (KTP). Joten vapaehtoisesti luovun Kempapteatteriin kulttuuripolitiikkaan pyrkimästä - vakavasti annan sen edun perussuomalaisille.

        Asetan oman aktiivisuuten kunnallispolitiikkaan, ja olen ehdokkaana kunnallisvaltuustoon, se kovasti minulle riittää - "nummisuutari" oletan, tai "toivon" niin!

        En ole "persukantainen" - mutta jos sillä taholla tekevät selaisen alotteen, jolla todella paranee tavallisten työläisten, pienituloisten ja vähävaraisten asema kunnassa, olen valmis antamaan tuen alotteen toteuttamiseen.
        Samoin muihin kuntalaisten toimeentuloa ja hyvinvointia edistäviin aloitteisiin, teki
        sen sitten vaikka kokoomus, -tosin tarkastan huolellisesti alotteen mahdolliset "ketunhännät", -ja äänestä tarvitatessa jopa sellasia alotteita vastaan.

        Olen vasta kuitenkin lupautunut KTP:n ehdokkaaksi, vaali on 28.10.2012...
        -Viime vaalissa 2008 tuli 47 ääntä, - ei se riitä, tulee olla noin 150 ääntä, kun vaikuttaa, että yksin olen jälleen KTP:n listalla täällä Kemijärvellä.

    • on ehdolla

      kuuba ja kongolaisia!

      • k.n.

        Ja, -Soppelan kansakoulussa (-40) syntynyt Sovakylän perheen evakkolapsi - kemijärviläinen, -KTP:n listalla. (Sallan luvutetulla alueen Sovakylä).

    • minä? ? ?

      Ja pari somalia ja nirt niet

    • Nurmi Kallen lista

      Miksi Kommunistisen Työväenpuolueen listalle ei lähde muita henkilöitä? Kuitenkin Kaarlo saa kannatusta kunnallisvaaleissa.

      • k.n.

        Oikeistivirta aikanaan päättyy, ja työväenluokka ehetyy luokaksi omia oikeuksia ja etuja puolstamaan yhdessä marxilais - leniniläisten luokkakantaisten kommunistien (KTP) kanssa.
        Moni on jo samaa mieltä, vaan askelta puolueen tukemiseen saadaan vielä odottaa.

        Olin 1988 perustamassa lopetetun, vanhan SKP:n kunniakkaan työn jatkajaksi KTP:a. Monet ihmettelee, miksi edelleen asetun ehdokkaaksi - se on aatevelvolli-
        suus olla siellä, missä on vaikeaa - kuntalaisen oikeuksia ja etuja puolustamaan
        nyt kunnallisvaalissa - yhtenä äänenä - jos valitsevt kemijärviläiset, ellei yritän neljän vuoden kuluttua taas, lopulla me tulemme joukolla.

      • proletaari yht.työ
        k.n. kirjoitti:

        Kommunisti Työväenpuolueen - KTP (rauhan ja sosialismin puolesta) pitäisi tehdä yhteistyötä SKPn ja STPn kanssa. Ei saa olla niin että juuri joka kommunismin opista oltava samaa mieltä, ei siitä tule sillon mitään, yhteistyö työväenluokan parissa, muuten ei ikinä enää kommunistinen liike nouse Suomessa. STP n parissa on paljon kommunisteja, puheenjohtaja on maolaistaustainen ja Mao oli kommunistinen johtaja.

      • k.n.
        proletaari yht.työ kirjoitti:

        Yhteisty ei ole KTP:n kommunisteista kiini, päin vastoin siihen alati pyritään.
        Uusi SKP.n johto vain haluaa yhdentää KTP:n jäsenet yksittäisinä kommunisteinaan SKP:n.
        Se ei sovi meille, KTP on itsenäinen puolu, -työväenluokan marxilais - leniniläinen kommunistipuolue, -perustettu tokokuussa 1988 lopetetun vanhan SKP:n kunniakkaan työn jatkajaksi. Olin yhtenä perustamassa.

        Kyseiset puolueet on perustettu KTP:n jälkeen estämään KTP:n vahvistumista,
        ja hyvin paljon ko. puolueiden jäsenistöä oli alunperin KTP:ssa, jopa perustamassa.
        Heidän poukkoileva pikkuporvarillinen luonne saa ilmenemään halun - KTP_ lopettamisesta - sama kaiku kuin vanhan SKP:n lopettajilla aikanaan.
        Olemme valmiita rakentavaan yhteistyöhön, jonka suhteen ei pidä vaatia KTP:n lopettamista. KTP palautettu puolurekisteriin: -Työväenluokan luokakpiuoluetta tarvitaan, -ja kaikkien edistyksen voimien välistä yhteistyötä aate-eroista huolimatta
        tarvitaan, siihen on KTP valmis.

        Kaarlo

      • N.-K

        Ei toisia lähtenyt - eikä syntynyt muutis 2011 ehdokkaan kanssa vaaliliittoa, EDES
        TEKNISTÄ LIITTOA. -EI MUUTOS 2011 EDES HALUA LIITTO KOMM. KANSSA, JOS EI TOSISSAAN EDES NEUVOTELTU!?

    • Alas 15-kopla!

      Nämä vanhat puolueet, kepu, vasemmistoliitto,KD ja SDP näyttävät hajoavan tässä potkuasiassa siten, että osa näiden puolueiden valtuutetuista kuuluu 15-koplaan, osa taas ei.
      Näin kauempaa seuranneena näyttää siltä, että 15-koplaan kuulumattomat ovat rehellisempiä,inhimillisempiä ja lainmukaisuutta kannattavia henkilöitä. Äänestetään siis heitä!

    • Valveutunut

      Äänestän perussuomalaista ehdokasta!

      • PERSUT EI VAIHTOEHTO

        En äänestä!

    • pitkämuistinen

      Ketä on Perussuomalaisten ehdokkaana Kemijärvellä? Muuta kuin viimeksi Vassareiden ehdokkaana ollut säämies. Muistaakseni pyysi heti eroa luottamustehtävästä valtuustokauden alussa!

    • ei hyvältä näytä

      Heh. Ei hyvältä näytä kempan persuilla. Verratkaappa vaikka Kuusamoon jossa listat alkaa olla täynnä ja vieläpä varteenotettavia ehdokkaita.

      Kemijärven persut on juuri tätä porukkaa joka uskaltaa louskuttaa leukoja suomi24:ssa mutta kun pitäisi tarttua toimeen tehdään kuin Soini ja luikitaan kiltisti pullavuoren taakse hommia piiloon.

    • sitoutumattomina

      Kemijärvelle lähtekää Sitoutumaton Listalle. Ottakaa opettaja Majavaan vaikka yhteys. Tämän riitelyn jälkeen varma valinta on ei-poliittinen lista Sitoutumaton mahdollisuus, vaihtoehto vallanpidolle.

    • kaukollaonkanttia

      Ketä on mukana Sitoutumaton Mahdollisuus ehdokaslistalla? Kysyy nimimerkki "Epätietoinen".

      Olisi tärkeätä että jos haluaa kriittisen äänen valtuustoon, joka ei kumartele herroja, niin antaa äänensä suoraan opettaja, maisteri Ahti Majavalle.

      Kokoomuksen edustaja rehenteli, että toinen "sittari" on "loikannut" Kokoomukseen. Se ei horjuta Majavan listaa.

    • Hietamajava

      Majava luotsaa uppoavaa laivaa. Hietanen Kokoomuksen ääniharavana. Se on varmaa.

      • ei Kokoomusta

        No eiköhän Ojalan Arto oo Kokoomuksen ääniharava. Kemijärveläiset äänestää kylmän ja kovan kokoomuspuolueen vaalivoittoon. Sitte ihmetellään ko palvelut karkas Rovaniemelle jos edes sinne. Katainen lappaa verorahat maailmalle ja Virkkunen tekee 70 kunnan Suomen.

    • vasen yks kaks

      Kun äänestät Kokoomusta niin kannatat Bokomolohveja. Lappi tyhjäksi ja sillä siisti. Ojala Arto otettu puoluejohon määräyksestä tekemään tätä työtä. Älkää ihmiset menkö vipuun !

    • pääasia että

      Pääasia että kepulit kärsii rökäletappion. Mikä tahansa on kepulien nykyistä suhmurointia parempi vaihtoehto.

      • Kepun ehdokkaat

        No nyt on hallitus Suomessa ilman Kepua, kaikki keskitetään suuriin keskuksiin. Tämä Virkkusen - Kataisen jättikuntahankeko on mielestäsi hyvä? Kemijärvellä Kepussa on hyvin erilaisia ihmisiä, suorastaan vastakohtia toisilleen toimintatapojen ynnä muiden osalta.

    • siinä mistä valita

      Kommunistinen Työväen puolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p.

      Nurmikumpu Kaarlo, puistotyöntekijä

      Muutos 2011 r.p.

      Harjula Oili, yrittäjä

      Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue

      Haikonen Saila, kirjastovirkailija

      Harju Markku, maanmittausjohtaja

      Helisten Markku, maanmittausteknikko

      Jaakkola-Räisänen Hannele, päivähoitaja

      Jussila Janne, metallimies

      Kelloniemi Toivo, lausuntataiteilija

      Kouri Hannu, autonkuljettaja

      Kuittinen Kauko, eläkeläinen

      Kunnari Juha, liikenneaseman työntekijä,

      Meriläinen Eino, metsätalousinsinööri

      Mononen Kauko, teknikko

      Pöyliö Miia, kotiäiti

      Räisänen Kari, hoitaja

      Säynäjäkangas Katja, matkailupalvelujen tuottaja

      Perussuomalaiset

      Hannola Jaana, asiakasneuvoja

      Jokiniemi Matti, metsuri

      Kalliokoski Tuomas, yrittäjä

      Kangas Esa, kauppateknikko

      Kosonen Ilkka, eläkeläinen

      Niemimuukko Tiina, erikoissairaanhoitaja

      Mattila Risto, koneenasentaja

      Nurmela Pertti, eläkeläinen

      Sipovaara Kyösti, kiinteistönhoitaja

      Ylätalo Antero, käyttöpäällikkö

      Kettunen Eino, eläkeläinen

      Kansallinen Kokoomus

      Haapalinna Ilkka, yleisesikuntakomentaja

      Hietanen Matti, yrittäjä

      Ketonen Lasse, yrittäjä

      Korhonen Leo, kalastusopas

      Miinala Emma, ylioppilas

      Niemistö Sami, yrittäjä

      Ojala Arto, konsultti

      Poropudas Pertti, eläkeläinen

      Sipovaara Sanna, sihteeri

      Vierelä Pasi, koristeveistäjä

      Suomen Keskusta

      Alajoutsijärvi Pentti, yrittäjä

      Alaloukusa Teuvo, laitosmies

      Alaluusua Aimo, eläkeläinen

      Alaluusua Teuvo, porotilallinen

      Alatarvas Helena, luokanopettaja

      Imporanta Aulikki, pitopalvelun emäntä

      Jankkila Kaarlo, insinööri

      Jokelainen Pertti, yrittäjä

      Juujärvi Onni, koulutustarkastaja

      Juujärvi Tuulikki, keittäjä

      Kaisanlahti Janne, oikeustieteen maisteri

      Kaisanlahti Tarja, palvelupäällikkö

      Kerkelä Mauno, konduktööri

      Kostamovaara Teemu, rakennusmestari

      Kyyhkynen Timo, metsätilallinen

      Lampela Mirja, kasvatustieteiden maisteri

      Laurila Pirjo, johtava hoitaja

      Moilanen Eeva, pankkitoimihenkilö

      Nampajärvi Suvi, sairaanhoitaja

      Niemelä Veikko, hirsimestari

      Nivala Heikki, metsäneuvoja

      Ojala Jukka, insinööri (AMK)

      Perälä Tarja, yleinen edunvalvoja

      Poikolainen Helena, museoemäntä

      Reinikka Matti, sähköasentaja

      Ruokamo Anita, toimittaja

      Soppela Kaarina, toimistopäällikkö

      Soppela Lea, FM

      Särkelä Jorma, toimittaja

      Tohmola Teija, yhteisöpedagogi

      Tuovila Jasmin, opiskelija

      Tyvi Vappu, eläkeläinen

      Vaarala Jorma, yrittäjä

      Viitamäki Unto, sosionomi (AMK)

      Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

      Aalto Pirkka, FM

      Flink Tuula, perushoitaja

      Heinonen Eeva, äidinkielen lehtori

      Huczkowski Raimo, teleasentaja

      Ilmonen Pirjo, psykologi

      Karjalainen Lasse, ylioppilas

      Kiviniemi Mirjami, päivähoidon ohjaaja

      Lautamo Kristiina, erityislastentarhanopettaja

      Parkkinen Esa, koulunkäynnin ohjaaja

      Vasemmistoliitto

      Alakurtti Urpo, myyjä

      Heikkinen Markku, eläkeläinen

      Jaakkola Kauko, korjausmies

      Karjalainen Valpu, ravintolatyöntekijä

      Korhonen Timo, yhteiskuntatieteiden kandidaatti

      Korpela Kari, yrittäjä

      Koskenranta Pekka, eläkeläinen

      Kotilaine Jarkko, eduskunta-avustaja

      Kärkkäinen Tero, eläkeläinen

      Luttinen Lauri, rakennusmestari

      Mäkinen Aili, eläkeläinen

      Ollonen Vappu, eläkeläinen

      Pikkarainen Juha, palveluneuvoja

      Pääkkö Kauko, eläkeläinen

      Rantahalvari Raimo, eläkeläinen

      Somppi Alvar, eläkeläinen

      Suorsa-Varrio Paula, osastosihteeri

      Säkkinen Annikki, eläkeläinen

      Säynäjäkangas Anneli, eläkeläinen

      Tikkanen Jani, Lvi-myyjä

      Vanhala Riitta, myymäläpäällikkö

      Wahlstén Rainer, eläkeläinen

      Sitoutumaton Mahdollisuus

      Junttila Maarit, maaseutuyrittäjä

      Kauhanen Paavo, luokanopettaja

      Majava Ahti, kasvatustieteiden maisteri

      Ojala Kirsti, lähihoitaja

      • tulee tivoli:

        Moni julisti jättäytyvänsä pois ehdokkuudesta....mutta mutta.....puheet pyörrettiin kummasti, on se vallanhimo aikamoinen!
        Osa jo9pa söi sanansa jo lähtömetreillä, onpa somat lähtökohdat.
        Yrittäjiä on jäänyt pois, liekö pelko asiakaspaolla vaikuttanut.

      • vaaliliittoon pienet

        Mikä järki tässä on, että Nurmikumpu ja Harjula ovat ilman vaaliliittoa? Harjula kommentoi täällä aikaisemmin, ettei lähde edes ehdolle. Voi hyvänen aika. Vaaliliittoon pienet, muuten ei suurille puolueille voi koskaan mitään. Nyt äänet hajoavat ja molempien läpimenomahdollisuus pienempi.

      • Naurattaa

        Eläkeläisiä enimmäkseen joka puolueessa, monet esiintyvät entisillä ammattinimikkeillään.

      • k.n.
        vaaliliittoon pienet kirjoitti:

        Mikä järki tässä on, että Nurmikumpu ja Harjula ovat ilman vaaliliittoa? Harjula kommentoi täällä aikaisemmin, ettei lähde edes ehdolle. Voi hyvänen aika. Vaaliliittoon pienet, muuten ei suurille puolueille voi koskaan mitään. Nyt äänet hajoavat ja molempien läpimenomahdollisuus pienempi.

        Olemme omilla listoilla: Oili Harjula, ja Kaarlo Nurmikumpu, näin tänä aikana, mitäpä tässsä muutakaan voi, kun muutospuolue ei hyväksy kommunstia, vaikka
        ei me pienyrittäjiä vastaan olla, enkä minäkään pidä heitä ns. -luokkavihollisina, enempää kuin pienviljelijöitä.
        Olen kaikessa työläisten-, pienituloisten-, ja vähävaraisten puoloella.
        -Tukisin pk-yrittäjiä elinkeinossaan työllisyyden puolesta.

        -Henkilökohtaisesti en kannata muutos 2011 puoluetta, mutta olisin tehnyt vaaliliiton Oilin kanssa, Oili olisi voinnut tulla mukaan sitoontumattomaan KTP:n!?

        Kynnys? - Oli pirun vaikkea ilmeisesti vielä ohittaa... Mennään nyt näin.
        Toivottavasti meidät molemmat valitaan??? Voisimme harjloittaa toiminnanyhtenäisyyttä, asiakysymyksissä, aate-eroista huolimatta. Aika näyttää...

      • ei eec, kyllä yya

        Nyt pitäisi kaikkien Kemijärvellä oikeasti muutosta haluavien ymmärtää: Persut eivät ole muutos. Lista koostuu kokemattomista ihmisistä ja puolueloikkareista. Nurmikumpu Kaarlo ei ole mikään loikkari, vaan selvä oma linja. Jopa yksi toimittaja joka nyt on itse ehdokkaana agitoi kovasti Kaarlon puolesta 2004 vaaleissa. Miksi emme äänestäisi nyt kaikki suurella joukolla Kaarloa niin että Kaarlo tulee valituksi.

        Mustajärven äänestäjät jos äänestätte nyt Vasemmistoliittoa, se on ääni tälle EU:n velkamaihin rahaa jakavalle hallitukselle myös. Nurmikummun linja on selvä - EI EU.lle, EI NATO-jäsenyydelle.

      • Oili Harjula
        vaaliliittoon pienet kirjoitti:

        Mikä järki tässä on, että Nurmikumpu ja Harjula ovat ilman vaaliliittoa? Harjula kommentoi täällä aikaisemmin, ettei lähde edes ehdolle. Voi hyvänen aika. Vaaliliittoon pienet, muuten ei suurille puolueille voi koskaan mitään. Nyt äänet hajoavat ja molempien läpimenomahdollisuus pienempi.

        No katsotaan nyt miten käy. Vaaliliitoa mietittyäni tulin siihen tulokseen, ettei oikein ollut sopivaa ryhmää kenen kanssa olisi voinut liittoutua. Etelämpänä ovat tehneet kyllä liittoja jopa Keskustan kanssa, mutta mm. Edistyspuolue on mukana kuvioissa hyvin. Ja ei meillä ole kommunistien kanssa kovin paljoa yhteistä, mutta Kaarlo N. on kyllä aivan hyvä ihminen, eli ei ollut hänestä kiinni liittoutuminen.

        Muutos2011 haluaa tuoda uusia ajatuyksia kaikille, se miten asioita tehdään, ei välttämättä ole aina okea tapa, joten vaihtoehtoisia ajatuksia lisäämällä voisi toiminnoista tehdä 'ihmisten näköistä'. Valta mm. ei saa olla päätarkoitus.

        Olen mukana Kemppateatterissa, ja siinä toiminnassa on paljon haasteita edelleen. Minulla on myös idea Suomulle, jota kannattaa kyllä ajatella tarkoin. Kuntien yhdistäminen ei ole päätarkoitus, mutta jos siitä on yleistä etua yhdistyville kunnille, niin miksipä ei yhdistäisi kuntia.

        Haluan lisätä nuorten aktiivisuutta toimia, ja tuolla Kempassa toimiessani olen huomannut sen, että jos meillä siellä on rahaa, niin me voidaan tehdä aina vaan uusia ja uusia esityksiä. Kukaan ei ole vielä ollut pahalla tuulella esityksien jälkeen :), eivät esiintyjät, eikä myöskään yleisö.

        Työpaikkoja pitää saada kuntaan, ja sitä kautta saamme rahaa palvelujen kehittämiseen. Mm. tuo vanhustenhoito on siten helpompaa järjestää.

        terv. Oili Harjula, Muutos 2011

      • 2004 ehdokas, K.
        ei eec, kyllä yya kirjoitti:

        Olisi kiva saada kuulla, kuka oli toimittajista, joka puolestani 2004 kemijärviläisiä valisti?
        2004 sain kunnallisvaalissa Kemijärellä peräti 50 henkilökohtaista ääntä?
        Olin yksin KTP:n ehdokas, ja ei suhteellisessa vaalissa hk - ääneni riittänyt valintaan.
        50 on hyä henkilökohainen kannatus.
        -Moni pääsi valtuustoon pienemmällä hk: la - äänimäärällä, minkä mahdollisti suhteellinen vaalitapa.

        Kukhan oli - hän, gtoimittaja, joka

      • k.n
        Oili Harjula kirjoitti:

        No katsotaan nyt miten käy. Vaaliliitoa mietittyäni tulin siihen tulokseen, ettei oikein ollut sopivaa ryhmää kenen kanssa olisi voinut liittoutua. Etelämpänä ovat tehneet kyllä liittoja jopa Keskustan kanssa, mutta mm. Edistyspuolue on mukana kuvioissa hyvin. Ja ei meillä ole kommunistien kanssa kovin paljoa yhteistä, mutta Kaarlo N. on kyllä aivan hyvä ihminen, eli ei ollut hänestä kiinni liittoutuminen.

        Muutos2011 haluaa tuoda uusia ajatuyksia kaikille, se miten asioita tehdään, ei välttämättä ole aina okea tapa, joten vaihtoehtoisia ajatuksia lisäämällä voisi toiminnoista tehdä 'ihmisten näköistä'. Valta mm. ei saa olla päätarkoitus.

        Olen mukana Kemppateatterissa, ja siinä toiminnassa on paljon haasteita edelleen. Minulla on myös idea Suomulle, jota kannattaa kyllä ajatella tarkoin. Kuntien yhdistäminen ei ole päätarkoitus, mutta jos siitä on yleistä etua yhdistyville kunnille, niin miksipä ei yhdistäisi kuntia.

        Haluan lisätä nuorten aktiivisuutta toimia, ja tuolla Kempassa toimiessani olen huomannut sen, että jos meillä siellä on rahaa, niin me voidaan tehdä aina vaan uusia ja uusia esityksiä. Kukaan ei ole vielä ollut pahalla tuulella esityksien jälkeen :), eivät esiintyjät, eikä myöskään yleisö.

        Työpaikkoja pitää saada kuntaan, ja sitä kautta saamme rahaa palvelujen kehittämiseen. Mm. tuo vanhustenhoito on siten helpompaa järjestää.

        terv. Oili Harjula, Muutos 2011

        Oili, ethän vain sotke minua demareihin ja vasureihin? -En kuulu heihin.
        Ko, ihmisiä kun yleisemmin pitävät - kommunisteina!? Olematta silti kommunisteja.

        -Minun mielestä meillä Oili olisi kunnallsivaaliissa hyvin paljon yhteistä
        luokkataistelussa työläisten, pienituloisen ja vähävaraisen puolesta, mukaan lukjien pk - yrittäjien puolesta. EU:n - "faneja" vastaan.

        Ei hätää, olemme molemmat valtuustossa? -Tai työ jatkuu vaalin jälkeen, vaikka ei tultaisi valituksi. Kuntalaiset sen vaalikopissa viimeistään 28.10 päättävät.

        150 kemijärviläistä kun antaa äänensä Sinulle ja saman verran minulle (yht. 300) olemme mitä todennäköisemmin kumpikin valtuutettuja - ellei, niin omalta osalta --inttese nuuka...
        -Parastani niin väitettunä "pyrkyrinä" yritän astua 2012 kehiin Kemijärellä

      • Anonyymi
        vaaliliittoon pienet kirjoitti:

        Mikä järki tässä on, että Nurmikumpu ja Harjula ovat ilman vaaliliittoa? Harjula kommentoi täällä aikaisemmin, ettei lähde edes ehdolle. Voi hyvänen aika. Vaaliliittoon pienet, muuten ei suurille puolueille voi koskaan mitään. Nyt äänet hajoavat ja molempien läpimenomahdollisuus pienempi.

        Harmi, kun Muutos 2011 ei suostunut vaaliliittoon. Pienten pitäisi tehdä vaaliliittoja

    • Pss 1 puolue

      Perussuomalaiset saa kuntavaaleissa vähintään 6 valtuustopaikkaa,mutta ei olisi mikään yllätys jos paikkoja tulisi enemmänkin, ne on pois demareilta ja kommareilta, katsokaas kun aate on kielen-nokassa, kerran ku sylkäset.... sinne lensi aaaaate....

      Kepulit tappelee ittensäkanssa, odotettavissa rökäletappio ja hyvä niin

      ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ PERUSSUOMALAISET ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

      • kokemus arvoonsa

        Joo, kokemattomat ja tuikituntemattomat persuthan ne Kemijärven tässä vaikeassa tilanteessa nostavat. Demareiden listakin on paljon parempi ja uskottavampi. Kepussa toinen puoli paljastaa toisten vääryyksiä (kaupunginjohtajan savustaminen jne.), ei se mitään tappelua ole. Kokoomuksen Ojala kerää kovan kannatuksen, Keskustasta kokenut Kaarina Soppela ja muut reippaat naiset sekä Sitoumaton Mahdollisuus kasvatustieteen maisteri Ahti Mjava.

      • TosiTötteröt
        kokemus arvoonsa kirjoitti:

        Eli KANAKOPLA kukkoineen jatkaa, kaikki vääryys on toisissa! Hieno aloitus kampanjalle...heh!

      • ehdokas listat
        TosiTötteröt kirjoitti:

        Eli KANAKOPLA kukkoineen jatkaa, kaikki vääryys on toisissa! Hieno aloitus kampanjalle...heh!

        Kana-koplakin on tehnyt vääriä asioita. Eräs heistä on myöntänytki että kun poliisi heitettiin pois ja tuli tietyt henkilönvaihdokset, niin että siinä tuli Kemijärven kannalta väärä ratkaisu, mitä siitä seurasi vuosien aikana.

        On Kana-Kopla silti kokenut ja laillisuutta puolustava, ja heitä tarvitaan mielestäni useita valituksi. Olisi vain tärkeätä jakaa äänet tasaisesti että kaikki Kana-Koplan ihmiset tulevat valituksi kaupungin-valtuustoon.

        He ainakin hoitavat hommansa. Ihmeellistä, että Vasemmistoliitolla on listalla ihmisiä, jotka eivät ole nytkään käyneet kokouksissa. Esimerkiksi sivistyslautakunnan osalta. Kannattaako äänestää ko nytkin laiminlyöneet tehtävänsä??? Täysin vastuuttomasti kuntalaisten kannalta ajatellen koottu lista.

      • äänestäjän heitto

        KTP ei voi saada kuin yhden (1), mutta hän vastaakin 10 ps: ta...

      • nti leväperä
        ehdokas listat kirjoitti:

        Kana-koplakin on tehnyt vääriä asioita. Eräs heistä on myöntänytki että kun poliisi heitettiin pois ja tuli tietyt henkilönvaihdokset, niin että siinä tuli Kemijärven kannalta väärä ratkaisu, mitä siitä seurasi vuosien aikana.

        On Kana-Kopla silti kokenut ja laillisuutta puolustava, ja heitä tarvitaan mielestäni useita valituksi. Olisi vain tärkeätä jakaa äänet tasaisesti että kaikki Kana-Koplan ihmiset tulevat valituksi kaupungin-valtuustoon.

        He ainakin hoitavat hommansa. Ihmeellistä, että Vasemmistoliitolla on listalla ihmisiä, jotka eivät ole nytkään käyneet kokouksissa. Esimerkiksi sivistyslautakunnan osalta. Kannattaako äänestää ko nytkin laiminlyöneet tehtävänsä??? Täysin vastuuttomasti kuntalaisten kannalta ajatellen koottu lista.

        Jokapaikan vänkyröitä kaikki tyynni!
        Hengenheimolaiset samassa nipussa!
        Törkytoimittaja Kilkkeri Lahnala vielä mukaan niin johan on soppe..anteeks soppa!

    • huhhuh

      Komeasti valehdellaan vaalikarjalle, on kaikenlaista titteliä vaikka tosiasiassa ollaan eläkeläisiä. Näin ne sutkit aloittivat kunnan kehittämisen.

      • k.n.

        Kerran kun on ollut puistotyntekijä, voi eläkkeelläkin oikeutetusti olla tittelinä puistotyöntekijä...

      • k.n.
        k.n. kirjoitti:

        Kerran kun on ollut puistotyntekijä, voi eläkkeelläkin oikeutetusti olla tittelinä puistotyöntekijä...

        -Olen alikersantti, -olisin voinnut titteliksi laittaa alikersantti.., höpsis, vitsi "harmittomalta höppänältä"!

    • 1278

      Tittelit harhauttavat äänestäjiä. Kaarina Soppela toimistopäällikkö 10 vuotta sitten, Mauno Kerkelä konduktööri 15 vuotta sitten, Onni Juujärvi koulutustarkastaja 12 vuotta sitten, eeva Moilanen pankkitoimihenkilö 10 vuotta sitten, Alatarvas Helena luokanopettaja 7 vuotta sitten jne. Kuvottavaa tittelin ja iän peittelyä.

      • k.n.

        Tittelin määrittelin puistotyöntekijä, josssa palkkatyössä oli kaupungilla viimeksi - ennen työkyvyttomyyseläkettä, nyt vanhuuseläkkeellä... -olen 72 vuotta, 4 kk. 19 vrk.., -syntymästä, siis vielä nuori... En häpeä enkä peitä ikääni, on kokemuksen rikkakutta: työstä, tyttömäksi syrjäytettynä ja pienituloisena, varattomana...

        Komento takaisin, -vuorokausia onkin vasta 14 - ei 19, pitipä sattua.

      • tarkennus asiaan

        Kaarina Soppela on kertonut kirjoittaneensa ehdokaslappuun: toimistopäällikkö/eläkkellä. Asiasta näimmä Facebookissakin keskusteltu. Joku on antanut kaupungilta puutteellisen kuvauksen tai sitte Lapin Radio on jättänyt pois toisen tittelin. No kohtahan tulee viralliset tiedot julkisuuteen. Älkääpä sitä ennen haukkuko ennen ko näette, minkälaiset tittelit ihmiset ovat oikeasti antaneet ehdokaslappuihinsa.

      • lypsinlypsin

        Kerkelällä oma asema Isokylällä,kulkee vaunusta toiseen kondulypsinlypsinktöörin lakki päässä,joten voi käyttää ammattia konduktööri

      • Vältä kokoomusta !!!

        Mites se Arto Ojala kok.? Onko eläkkeellä vai aktiivina työelämässä ? Oisko Mogolohvin ja Kataisen -Virkkusen juoksupoikana täällä ? Kunnat yhteen ja Lappi tyhjäksi !

      • Rautarouvan asia
        tarkennus asiaan kirjoitti:

        Kaarina Soppela on kertonut kirjoittaneensa ehdokaslappuun: toimistopäällikkö/eläkkellä. Asiasta näimmä Facebookissakin keskusteltu. Joku on antanut kaupungilta puutteellisen kuvauksen tai sitte Lapin Radio on jättänyt pois toisen tittelin. No kohtahan tulee viralliset tiedot julkisuuteen. Älkääpä sitä ennen haukkuko ennen ko näette, minkälaiset tittelit ihmiset ovat oikeasti antaneet ehdokaslappuihinsa.

        www.vaalit.fi sivulta nähdään että Kaarina Soppela on rehellisesti merkinnyt olevansa eläkeläinen, jäänyt eläkkeelle virasta joka oli toimistopäällikkö. Ikä kantajalleen kunniaksi. Hän on korkeasta iästä huolimatta mukana ja hyvä niin sillä semmosta sähläystä ja laittomia päätöksiä ollut että piti Soppela valita hallituksen puheenjohtajaksi.

      • lehden mainoksessa
        Rautarouvan asia kirjoitti:

        www.vaalit.fi sivulta nähdään että Kaarina Soppela on rehellisesti merkinnyt olevansa eläkeläinen, jäänyt eläkkeelle virasta joka oli toimistopäällikkö. Ikä kantajalleen kunniaksi. Hän on korkeasta iästä huolimatta mukana ja hyvä niin sillä semmosta sähläystä ja laittomia päätöksiä ollut että piti Soppela valita hallituksen puheenjohtajaksi.

        Kaarina Soppelan ilmoitus oli moitteeton, mutta miten on asia Juha Pikkaraisen osalta. Lehdessä luki: valvomonhoitaja, palveluneuvoja, Keskusta. Missä hän hoitaa valvomoa nykyisin entä kuka maksaa neuvonnasta, siis jos käyttää entisiä ammatteja eikö pitäsi olla kuten Kaarina Soppelalla ilmoitus ammattinimike/eläkeläinen jos on entinen ammatti tai että entinen. Keskusta tarkoitti kai asuinpaikkaa, eli se ok, siis ei Keskusta puoluetta?

    • takaapäinkomento

      Jopas on taas kaupungin työntekijöitä puolustamassa omia työetujaan, on opettajaa, hoitajaa, sairaanhoitajaa, päivähoitajaa, asukasasiamiestä jne. jne. Nyt työnantaja eli kaupunginjohtaja, osastonjohtajat ja valtuutetut tarkkana, etteivät sentään koko työaikaansa kampanjoi kunnallisvaaliasiaansa. Kyllä siihen noin tyhmiltä puoli työpäivääkin pitäisi riittää! Älkää ihmiset näitä omaneduntavoittelijoita ja hyväosaisia elinikäisen työpaikan omistajia missään tapauksessa äänestäkö. Mauno Kerkelä ja Heikki Nivala ovat parhaat vaihtoehdot, kokeneitä järkimiehiä molemmat.

      • ;)))

        Sinnehän on voinut mennä ehdokkaaksi kuka on halunnu työpaikkaa tai puoluetta katsomatta. Ehkä kemijärven juoppo retkut ja työttömät ei ole kiinnostunut moisesta hommasta.

      • hoitajat kehiin

        No kumma vaan kun Kerkelä, ja Nivala ei ole mulle työpaikkaa koskaan suoneet. Monta kertaa olen yrittänyt, mutta yrittänyttä aina laitetaan. Kokeneita järkimiehiä.

      • Matlokit esiin

        Takaapäinkomento on oikeessa siinä et kunnan työntekijät pois valtuustosta. Mutta mutta noin kakski veijaria Kerkelä -Nivalako pelastukseksi ? Huh hujaa eikös nää oo just kaksi niistä viijestä jokka ovat epäiltynä kunnianloukkauksista ja ovat kutsuttuna poliisien kuulusteluihin? Rikollisiksi epäillytkö nyt muka nostas Kemijärven ylös ? Jo on aikkoihin eletty !

      • vaali-vihje
        Matlokit esiin kirjoitti:

        Takaapäinkomento on oikeessa siinä et kunnan työntekijät pois valtuustosta. Mutta mutta noin kakski veijaria Kerkelä -Nivalako pelastukseksi ? Huh hujaa eikös nää oo just kaksi niistä viijestä jokka ovat epäiltynä kunnianloukkauksista ja ovat kutsuttuna poliisien kuulusteluihin? Rikollisiksi epäillytkö nyt muka nostas Kemijärven ylös ? Jo on aikkoihin eletty !

        Kaarina Soppela edustaa kemijärveläistä naista arvokkaalla tavalla ja on huolehtinut että ei asetusten vastaisia irtisanomisia harrasteta. Jos Kaarina Soppela saa paljon ääniä on se ääni sillekki että enää ei aleta hiillostamaan kaupunginjohtajaa.

        Paljonko maksaa jos laittomasti erotetaan kaupunginjohtaja muuten???

      • kiusatut
        vaali-vihje kirjoitti:

        Kaarina Soppela edustaa kemijärveläistä naista arvokkaalla tavalla ja on huolehtinut että ei asetusten vastaisia irtisanomisia harrasteta. Jos Kaarina Soppela saa paljon ääniä on se ääni sillekki että enää ei aleta hiillostamaan kaupunginjohtajaa.

        Paljonko maksaa jos laittomasti erotetaan kaupunginjohtaja muuten???

        Paljonko johtajan toilaukset on jo tulleet kemijärvelle maksamaan?

      • asia on näin
        kiusatut kirjoitti:

        Paljonko johtajan toilaukset on jo tulleet kemijärvelle maksamaan?

        Ei mitään mutta irtisanominen vastoin lakia olisi tullut kalliiksi, kuten tuli Helppikankaan irtisanominenkin perusteetta. Nimettömien juorujen perusteella ei voi erottaa!

    • Miau vaan

      No eipä paljon onneksi enään kiinnosta minkälainen juntta järjestö kemijiärvelle perustettaan , Kuollut kylä...P..s...a se vain enään on, Ootellaan vaan viimeistä pistettä iin päälle.

      • kuollutta on

        Totta turiset, eläkeläiset tappelevat rippeistä!

      • nurmi kalle asia
        kuollutta on kirjoitti:

        Totta turiset, eläkeläiset tappelevat rippeistä!

        Äänestä sellaisena kuin olet, tietysti Nurmi-Kaarloa. Kemijärvellä on Kommunistinen Työväenpuolue, jota saavat äänestää MUUTKIN kuin kommunistit. Menetkö koppiin ja ajattelet, en äänestä Nurmikumpua, kun hän on kommunisti?

    • jep jep

      Äänestäkää Hietasta!!Saadaan täällä asiat kuntoon!!Se on varmaa...

    • hiphopvaan

      ÄÄNESTÄKÄÄ PUOLUEITA KEMIJÄRVELLÄ, PUOLuEET VAIKUTTAA KEMIJÄRVELLÄ NYT JA TULEVAISUUDESSA. EI MIKÄÄN MUUTAMAN HENKILÖN OPPOSITIO PORUKKA SAA MITÄÄN AIKAISEKSI!

    • Äänestän

      Hietanen jyrää ja menee läpi se on saletti!!!Järkevää päätöksen tekoa...

      • heheheheeeeehhh

        Järki ja hietanen, anteeksi kuinka?

      • seurailija
        heheheheeeeehhh kirjoitti:

        Järki ja hietanen, anteeksi kuinka?

        Joo kahelihan se on perusti tänne kuolevaan kaupunkiin yrtyksensä jos vähänkään olisi ollut järkeä niin olisi mennyt Rovaniemelle siellä on sentään asiakkaitakin.

      • ihan itte
        seurailija kirjoitti:

        Joo kahelihan se on perusti tänne kuolevaan kaupunkiin yrtyksensä jos vähänkään olisi ollut järkeä niin olisi mennyt Rovaniemelle siellä on sentään asiakkaitakin.

        ......se suku se suku........

    • Vauhda jo levyäsi

      Vaalimainoksia oli jo tänään Koti-Lappi-lehdessä.

      Kaisanlahden Tarjan sloganit ne ovat vaalista toiseen yhä vain nämä samat. Tarttis olla jo muitakin teesejä- vai onko hänellä niitä?

      • vaali-huomio

        Kaisanlahden iskulause on hyvä, avoin ja rehellinen kunnallinen hallinto - eikö se ole perusta kaikella kuntayhteisössä. Onko nyt ollut kovin rehellistä peliä, ei monen miestä, ainakin jos tätäkin palstaa lueskelee. Tarvitaan hallinnon asioihin perehtyviä naisia, kuten Soppela, Kaisanlahti, Imporanta, Perälä ja uusina heidän lisäkseen esim. opettaja Alatarvas ja Nampajärvi. Kemijärvellä on naisten aika, mihin jamaan on miehet Kemijärven asiat hoitaneet? Näille naisille äänet.

    • näin on..

      Kaikki vanahat hevon....seen.Nuorta tilalle!Saadaan ehkäpä jotain järkevää aikaan..

      • jepulis!

        Kyllä näin on asianlaita! Kemijärven on aika uudistua..Valtuusto vaihtoon!!!Vanahat pihalle.Eläkepäiviä viettämään...

    • totta10

      Työelämässä sitä vaan nostetaan eläkeikää eikä silti eläkkeet paljoa nouse, ei pääse pihalle :) Mutta annas, kun muutat paikkakuntaa, etpä saa enää töitä vaikka olis 30 v. kokemus ja erikoisosaamista ja koulutusta, vasta valmistuneet kersat ajaa ohi. Joudut aloittamaan kuin harjoittelijana, jos nyt satut saamaan jonkun kesälomasijaisen paikan, työkokemustasi ei noteerata "Meillä huomioidaan vaan omat Kemijärven kaupungin palveluksessa olevat". Eipä kasva Kemijärven väkiluku tuollaisella työvoimapolitiikalla, kun aliarvioidaan työnhakijoita noin törkeesti. Sanottu on, että "Mitäs tänne tulit". Kuitenkin lehtien työpaikkailmoituksissa kehutaan vesien välkettä.
      Samaa voi soveltaa luottamustehtäviin. Pitäis sitä palkita se, joka tänne tuppukylään suostuu asettumaan ja tekemään töitä täällä tämän seudun hyväksi.

      • nounou1

        "Samaa voi soveltaa luottamustehtäviin. Pitäis sitä palkita se, joka tänne tuppukylään suostuu asettumaan ja tekemään töitä täällä tämän seudun hyväksi." (totta10)

        On kuule tosi vanhanaikainen totemus ja käsitys sinulla, ja jos olet valtuustossa, korjaa heti asenteesi. Kemijärvi on aivan hyvä kaupunki. Se on paljon valtuuten tehtävä, minkä kuvan antaa kaupungista. Juuri tuon toteamuksen kaltaiset ovat pilanneet kaupungin maineen.

      • realitysircus
        nounou1 kirjoitti:

        Mätä mikä mätä!
        Valtuutetuista suurin osa on täysiä pellejä HAH!
        Missään muualla suomessa ei ole tuollaista tivolia pystyssä!
        Hölmöläkin on viisauden tyyssija verrattuna teidän Rupulaan!!!

      • totta10
        nounou1 kirjoitti:

        "Samaa voi soveltaa luottamustehtäviin. Pitäis sitä palkita se, joka tänne tuppukylään suostuu asettumaan ja tekemään töitä täällä tämän seudun hyväksi." (totta10)

        On kuule tosi vanhanaikainen totemus ja käsitys sinulla, ja jos olet valtuustossa, korjaa heti asenteesi. Kemijärvi on aivan hyvä kaupunki. Se on paljon valtuuten tehtävä, minkä kuvan antaa kaupungista. Juuri tuon toteamuksen kaltaiset ovat pilanneet kaupungin maineen.

        No niinhän juuri sanoin, ovat pilanneet kaupungin maineen, en ole valtuustossa, olen muualta muuttanut ja nähnyt muutakin ja vääntänyt muutakin kuin tahkoa. Täällä katsotaan vain omaan napaan, ei arvosteta muuttajia ja uusia veronmaksajia, vaikka täällä onkin paljon vettä ja sininen taivas, kaunis on luonto kyllä ja sillei hyvä, mutta tyhjät on kadut ja tyhjinä pysyy tällä keinolla.

      • nounou1
        totta10 kirjoitti:

        Ok, ymmärsin väärin. Se on kai niin että Kemijärveltä ovat muuttaneet ne jotka ovat voineet, ja ne jääneet jotka eivät osaa muuttaa. Saattaa se näinkin olla. Siten on synytnyt nurkkapatrionismi, joka ei ketään sääli. Huono asetelma. Sitten kun tarpeeksi paljon muuttaa tänne muualta, alkaa tilanne paranemaan luultavasti.
        Sekin on kyllä huolena, että lapset ja nuoriso saavat vaikutteita, ja jos jäävät, tilanen korjaantuu hitaammin. Ja ne voivat jäädä, joiden vanhemmat ovat jotenkin edustettuina päättämässä tai viroissa. Tämä on vaan totuus, ei mikään syyte.
        Pitäisi arvostaa sitä mitä ihminen osaa, ja mitä uutta voisi tuoda, olen samaa mieltä. Paluumuuttajia arvostetaan, mutta siinä sama kaava. Jos on edustus, voi saada työtä jne. Tämä on hankalaa, ja toivotaan että uusi kaupunginjohtaja haluaa muuttaa myös näitä asioita. Kaupunkilaiset arvostavat kaupunginjohtajaa kyllä paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe