Olen usein miettinyt, kun olen lukenut näitä palstoja ja miesten vaatimuksia ja siitä, miten nainen ei enää ole kiinnostava kolmenkympin jälkeen ja jos ei ole kaunis, jne. ja myös lukiessani parisuhteiden ongelmista, että miten eri perspektiivistä koko elämän näkee, kun on aina tiennyt, ettei voisi kelvata, ettei voisi koskaan olla parisuhteessa. Minulle kaikki tuollainen on vain teoriaa, koska ne eivät kosketa minua. Olisin halunnut parisuhteen, mutta toisaalta tunnen ihan valtavaa helpotusta, koska minun ei tarvinnut käsitellä mitään noista asioista omalla kohdallani, koska kukaan ei jättänyt minua rumien rintojen takia tai kukaan ei pettänyt minua tai en tullut hylätyksi tullessani liian vanhaksi. Vaikka jäin yksin, minä myös säästyin tuolta kaikelta. Minusta tuntuu, että netti on parasta, mitä vanhoillepiioille on tapahtunut, koska ilman tätä olisin varmaan unelmoinut ihanasta suhteesta ja kokenut jääneeni paljosta paitsi, mutta nyt tunnenkin että säästyin myös paljolta. Se tuntuu helpotukselta, ettei nuo niin raa'at pariutumisasiat koskeneet minua. Tajuatteko mitä tarkoitan? Kokeeko kukaan samoin?
Kokeeko kukaan kelpaamattomuuttaan helpottavana?
tavallaan
23245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Panisitteko Tuulia?
Mulla ainakin on samat fiilikset, paitsi että en ole koskaan halunnutkaan parisuhdetta. Netin keskustelupalstoja seuratessa tajuaa, miten onnekas on kun ei ole joutunut uppoamaan siihen suohon.
Toki jotkut selvästi tai vähän piilotetummin ovat provoja, mutta kyllä täälläkin varmasti kerrotaan omia oikeita, sensuroimattomia mielipiteitä... Näin hiljalleen vanhetessa varsinkin olen tyytyväinen, kun en ole joutunut investoimaan henkisesti tai fyysisesti suhteeseen, joka saattaakin päättyä yhtäkkiä jos mies löytää nuoremman ja pinkeätissisemmän naisen.
Ilman nettiä tuntisin oloni varmaan jotenkin oudoksi tai vääränlaiseksi kun tunnen oloni ihan onnelliseksi näin yksineläjänäkin. :)
Kyllä tiedän tunteen =) Vaikka tiedän, että kykenisin parisuhteeseen niin silti pidän myös siitä, että miehet vaihtuvat usein ja on aina joku uusi josta voi jännittää "tuleekohan tästä nyt jotain..." vaikka kyllähän se myös satuttaa usein. Silloin voin lohduttutua sillä, että ONNEKSI emme seurustelleet, koska silloin olisi sattunut tuhat kertaa enemmän. Nyt kun olen ollut PITKÄÄN sinkku, haluaisin ehkä jo seurustella. Vaikka tiedän, että jossain vaiheessa seurustelua minuun iskee taas se jännityksenkaipuu ja haluaisin edes vain tekstailla toisen miehen kanssa mukavia. =D Ikinä en ole kuitenkaan pettänyt joten olen ihan hyvää tyttöystävämatskua. Ainut vaan, että en ole sitä näköjään miesten mielestä.
lohduttautua*
Olen tuon "Paha olla" -ketjun aloittaja, ja ehkäpä sille on syynsä että sitä on jäänyt yksin. Liian herkkä ihmissuhteisiin, jotka voivat pahimmillaan olla hyvin raadollisia ja pelkkää tanteretta valtataisteluineen.
Täytyy ajatella tätä helpotuksena, sillä harvoinhan asiat ovat pelkkää ruusuilla tanssimista.
Hyviä asioita kun ei ole suhteessa
-kukaan ei petä
-kukaan ei jätä yllättäen parikymppisen beiben vuoksi
-ei joudu harrastamaan seksiä vaikkei huvittaisi(kavereilta kuullut että joskus on vaan pakko vaikkei huvittaisi, jotta mies pysyy tyytyväisenä. Itse aina ajattelen rakastelun 50-50, minkä ihmeen vuoksi naisen täytyy jäädä ilman ja mies vaan saa, eihän suhteesta ole silloin sitäkään hyötyä kun lopulta saa seksuaalisen tyydytyksen varmimmin itse, mies kun ei välttämättä kuulemma aina viitsi huomioida,surullista)
-kukaan ei hauku ulkonäköä
-kukaan ei vertaile toisiin, paremmannäköisiin naisiin
-kotona saa olla juuri niin kuin haluaa
-ei tule raskaaksi
-ei saa kumppaniltaan sukupuolitauteja(jos mies on käynyt vieraissa)
-ei saa kotona selkäänsä(pari kaveria väkivaltaisessa suhteessa)
-ei ole lastenhoito-ongelmia
-ei ole kodinhoitoriitoja
-saa käyttää rahat itseensä
-saa vanheta ja rupsahtaa luonnollisesti
-oma vartalon kelpaamisesta ei tarvitse huolehtia
-ei tarvitse kestää miehen kavereita/sukulaisia
-voi hoitaa vain omat menonsa, ei tarvitse ottaa toista tahi toisen menoja huomioon kalenterissa
Kai tässä plussan puolelle pääseekin :)
Täytyy myöntää, että kadehdin lesboja aika lailla koko sydämestäni. Jos olisi vain joku pilleri jonka voisi ottaa ja muuttuisi lesboksi, se olisi aivan mielettömän hienoa. Ei joutuisi kokemaan mitään tuollaista, mutta saisi parisuhteen. Onnekkaita otuksia nuo miehet (ja lesbot). :)
Suhtautumisesi meihin miehiin on hiukan omituinen. Olemmeko kaikki potentiaalisia pettäjiä, jättäjiä, hakkaajia, valehtelijoita ja narsisteja? Emme suinkaan, olemme ihania ihmisiä parisuhteessa, mutta emme sinne kelpaa koska meidät leimataan ennen ensikohtaamista jonkinlaisiksi ihmissioiksi. Se on surullista.
Ilman nettiä et olisi ehkä noita tuhoavia ajatuksia synnyttänyt ollenkaan ja olisit enemmän ihmisten ilmoilla harrastamassa, koska asunnossa istuminen ilman virikkeitä tekee hulluksi. Netti on loppumaton virike ja lasken sen omaksi tuhokseni, syytän nettiä tyttöystävättömyydestäni.
Kyllähän minä harrastankin. Ja miten niin synnyttänyt tuhoavia ajatuksia? En tajunnut.
Olet säästynyt "tuolta kaikelta", mutta ehket tiedä mistä olet jäänyt paitsi?
Miksi se suhde aina kuitenkin halutaan, vai eikö vain osata olla yksin? Onko paineita ulkopuolelta?
Monesti saa lukea sanonnan jonka pointti meni kai jotenkin niin, että parempi saada edes kerran rakastaa ja vaikka saada siivilleen, kuin ei ollenkaan, mistäköhän tämä kertoo?
Pääasia kai on, että on onnellinen, oli suhteessa tai ei.
Mutta netissä harvoin kukaan taitaa kirjoitella mistään hyvistä asioista?
Sama live-elämässä, silloin avaudutaan, kun joku on huonosti, mutta ei esim. Kerrota kuinka hyvältä tuntui herätä aamulla sen oman rakkaan suudelmiin?
Kun kaikki on hyvin, riittää kun vain on... Ei tarvita nettejä tunteen purkauksiin, valituksiin, haukkumisiin?
Nyt ajatuksen virta loppui ;)
Ehken tiedäkään, mutta tiedän, miltä säästyin. Minua inhottaa miesten uskottomuus ja tiedän, että se satuttaisi minua ihan hirveästi, jos seurustelisin, joten jo pelkästään se on suuri plussa, että olen yksin eikä minua petetä. Ja 1 5 tuossa listasi monta muuta juttua, joita joutuisi miehen kanssa kestämään.
Ja olenhan minä rakastanut, en vain ole ollut suhteessa. Kai se rakastuminen saa naisen haluamaan suhdetta ja seksi miehen.
Minä koen sen helpottavana. Vaikka haluaisin suhteen, tiedän, että stressaisin itseni katkeamispisteeseen suhteen ja kelpaamiseni ja onnistumisen vuoksi ja luultavasti siitä ei tulisi mitään. Olen kenties salaa tyytyväinen, kun on helpottunut siitä, että ei ole oikeastaan tullut isoja kriisejä suhteiden suhteen. Tiedän, etten kestäisi kovin suuria pettymyksiä kokemuksieni jälkeen. En osaa kuvitella, että kohdallani suhde onnistuisi tuosta noin vain hienosti. Haluaisin kyllä hyvän suhteen ja koska en ole saanut, enkä usko voivani saada hyvää suhdetta, en halua huonoakaan. Olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Toisaalta en toivo suhdetta. Tiedän, että olen toivonut sitä liian pitkään, minulla voi olla epärealistiset käsitykset. Jos saisin suhteen ja se osoittautuisikin surkeaksi, pettymykseni olisi vielä valtavampi, että ensin sitä toivoi, sen sai ja sitten menettäisi koko unelman kohdaltaan, ei olisi enää edes mitä haaveilla. SInkkuna voi säilyttää illuusion jostakin kauniista, kuten suhde. Eikä joudu kohtaamaan sitä, että toinen pilaa elämän tai itsearvostuksen, jonka olen kovalla vaivalla rakentanut, jollain tökeryyksillä, Todellisuus näyttäytyisi suhteessakin tällä elämänkokemuksella varmasti siltä, mitä se on minulle aina ollut. Siksi järkiratkaisuna säilytän illuusion, olen sinkku ja voin haikailla, enkä kyynisty lopullisesti.
Hieno kirjoitus joka varmasti kuvastaa joidenkin sinkkujen korutonta ajatusmaailmaa.
Jollakin tavalla ehkä jopa helpottavankin oloinen stoori. Omituista. Kuin iso kivi olisi taas vierähtänyt sydämeltä pois.
Minusta yhtä epärealistista kuin ajatella että suhde onnistuu, on ajatella, että se epäonnistuu. Molemmat lähtökohdat on aivan yhtä epätodennäköisiä periaatteessa. Lopulta kuitenkin elämässä tapahtuneille asioille on vain yksi yhteinen nimittäjä ja se on kokija. Joten jos on kokenut elämänsä helpoksi/haastavaksi, todennäköisesti aivan samoin suhteessa kokisi samanlaista, kuten muutoinkin. Jos periaatteessa ihmisellä menee hyvin, yleensä menee kautta linjan kaikissa asioissa. Jos asiat ovat työn ja vaivan takana, ne ovat sitä myös tavallisesti kautta linjan.
Ei suhteessa olo periaatteessa ole muita elämänkokemuksia erilaisempaa. Ne, joilla asiat on ok, on ok suhde. Ne, joilla ei, ei ole ok suhdekaan. Kaikki voimavarat, mahdollisuudet, asenne ja näköalat kasautuvat sekä hyvässä että huonossa. Siinä mielessä elämä ei yllätä ketään.
Ei oikeastaan, koska miehistä melkein kaikki pettää, jolloin ne epäonnistumisen mahdollisuudet on yhtä paljon suuremmat. Siksi suhde moninkertaisesti todennköisemmin epäonnistuu kuin onnistuu.
Totta. Tosin kauniille naiselle suhde varmaan on ihan ok, mutta taviksille aika rankka.
Pelkästään nyt viikonloppuna kolmen kaverin mies jäi pettämisestä kiinni. :/ Tuli mieleen, että onni, etten minä joudu tuota kokemaan.
Tajuan ja koen tavallaan samoin. Toisaalta en ole päässyt kokonaan eroon typerästä rakkauden ja läheisyyden kaipuustani.
Mitäs typerää siinä kaipuussa on? Sehän pitää sut sosiaalisena. Erakoituminen ei ole hyväksi edes sinkulle.
Niinhän se on, ihan hirveästi kaipaisi jotakuta jotenkin ihan vaistonvaraisesti. Vaikka järjellä tietää, ettei se suhde mitään jatkuvaa ihanuutta olisi. Kai se on vain istutettu meihin ihmisiin, että suku jatkuu.
Se on typerää sen takia etten pysty tekemään mitään sille. En tosiaankaan ole sosiaalinen. Yksinään vaan kärvistelen.
Kirjoitin tämän saman jutun jo johonkin toiseen ketjuun, mutta...
Olen ollut naimisissa, lapsia on, erottu on ja sen jälkeen yksi epäonnistunut yritys.
Nyt tänä kesänä yhtäkkiä tajusin, että en enää edes kaipaa sitä vuosikausia haaveilemaani loppuelämän onnellista parisuhdetta. Ei sitä enää tule enkä tiedä osaisinko enää edes kenenkään kanssa kimpassa olla.
En usko, että kyse on omasta kelpaamattomuudestani. Olisi ottjia ollut, mutta minä en sitten taas ole heistä ollut kiinnostunut.
Nyt vaan jotenkin tuntuu siltä, että elämä alkaa järjestymään muilla saroilla. Olen saanut uutta päättäväisyyttä. Hymyilen enemmän. Suunnittelen tulevaa itselleni. En enää mahdolliselle rakkaudelle, lapsille jne.
Jotenkin nyt vain on parempi olle kuin vuosikausiin :D
Panisitteko Tuulia?
Ajatus kiihottaa, oon nimittäin ihastunut Tuuliin