Haluaisin löytää rakkaan kumppanin. Vaikealta näyttää. Tietyllä tavalla etsinkin, mutta en paljon jaksa tällä hetkellä nähdä vaivaa miesten tapaamiseksi. Olisiko joku ilmaantumassa elämääni, joku jonka jo tiedän tai joku vielä minulta piilossa? Tällaista kyselee yks nainen, jolla pitkä yksinäinen matka takana, mutta toivo elää suuresta muutoksesta. Kiitos ja iloista syksyä sinulle!
Vastaukset 6
Hei
silloin kun jotakin tosissaan halua, niin juuri silloin siihen on myös panostettava.
ethän toki tahdo löytää itsellesi pessimististä sisäänpäin kääntynyttä kaveria, jolle kaikki on ihan samantekevää.
sinun on saatava positiivisuus hohtamaan hyvästä olostasi, mikä lähtee sisältä. sillä sinä sen miehen valloitat. helppoa sanoa, tiedän. mutta ei siihen mitään muutakaan reseptiä ole.
ehkä sinulla on ollut jokin kaukosuhde, mikä ei tahtonut onnistua. mutta näen ihan tosissaan myös aviomiehen, jonka rinnalla kulkee lapsi. sinulla on jotakin nättiä päässäsi kun tanssit. niittykukkasia on koristeina.
tässä on myös hyväntahtoinen nainen joka ottaa sinuun yhteyttä, hänellä on uutisia kerrottavanaan.- ap
Kiitos Tuntijasi! En ole koskaan varmaan panostanut miehiin ;) Se tuntuu jotenkin hassulta. Valitettavasti en oikein taida hohtaa positiivisuuttakaan, siihen liikaa haastetta elämässä. Jos miehet vaativat valtavaa positiivisuutta halutakseen jäädä rinnalle, niin ei minulla kyllä ole mahdollisuuksia. Olisi jossakin joku joka näkisi jotain hyvää siinä, että takana paljon kolhuja..
Mutta tosi ihanaa nyt kuitenkin on, että näet miehen ja lapsen. Sellainen paketti olisi ihana. Tuosta naisesta, juuri äsken soitti eräs nainen, hänellä olikin uutisia, iloisia itseensä liittyviä. Paljon kiitoksia sinulle ja ihanaa lämmintä syksyä!
Hei
minun on ihan pakko vielä sanoa tähän jotakin.
ei aina riitä, että nainen on älykäs ja fiksu. herättääkseen seksuaalisen metsästysviettinsä mies toki tarvitsee myös visuaalista kirvoketta.
kyllä sinun kannattaa miettiä naisellisuuttasi ja pientä "ehostusta ja flirttiä", toki en tarkoitat ettetkö jo nyt olisi nätti. aina voi keksiä lisää....
mutta niin ne hormonit vain toimivat....
t. Keskiyö- ap
Kiitos viestistäsi! Olet tosi oikeassa. Tässä on sekin juttu, että pidän miehistä, jotka pitävät naisellisista naisista! Tykkään kyllä laittautua, nyt vaan ei ole ollut siihen niin resursseja. Mutta loppujen lopuksi kaikki ulkoisen takana on sitä oleellista. Sitä etsin ja ehkä odotan miestä, joka näkee jotain enemmän. Sitten olisi ilo suoda hänelle ekstrana paljon muutakin. Siis taidan olla se suudeltava sammakkonainen ;) Kiitos vielä tosi paljon! Ihanaa syksyä!
- stylish intelligence
ap kirjoitti:
Kiitos viestistäsi! Olet tosi oikeassa. Tässä on sekin juttu, että pidän miehistä, jotka pitävät naisellisista naisista! Tykkään kyllä laittautua, nyt vaan ei ole ollut siihen niin resursseja. Mutta loppujen lopuksi kaikki ulkoisen takana on sitä oleellista. Sitä etsin ja ehkä odotan miestä, joka näkee jotain enemmän. Sitten olisi ilo suoda hänelle ekstrana paljon muutakin. Siis taidan olla se suudeltava sammakkonainen ;) Kiitos vielä tosi paljon! Ihanaa syksyä!
Olen ihan samaa mieltä. Tiedän paljon vaatimattomia pareja, joille se sisältö on tärkeintä. Se fyysinen hoituu sitten luonnostaan, kun on ihminen jota kunnioittaa ja rakastaa aidosti, riippumatta verkkosukista yms.
- Female fatale
stylish intelligence kirjoitti:
Olen ihan samaa mieltä. Tiedän paljon vaatimattomia pareja, joille se sisältö on tärkeintä. Se fyysinen hoituu sitten luonnostaan, kun on ihminen jota kunnioittaa ja rakastaa aidosti, riippumatta verkkosukista yms.
Mutta eiköhän kysymys ollutkin siitä ensikohtaamisesta? Minun mielestä ihastuminen on visuaalista aluksi. Sen jälkeen mennään katsomaan mitä siellä pinnan alla on...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va511499Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää831299Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai282953- 51927
- 78918
Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200878- 128852
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br228806- 62729
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu11698