Työskentelen erittäin pienessä, tosin hyvin menestyvässä yrityksessä, jonka omistavat ulkomaalaiset. Olen ainoa ulkopuolinen tässä perheyrityksessä. Yhteensä meitä on siis 4, ja itse aloitin vuosi sitten.
Tuntuu, että olen ainoa ihminen joka sairastelee flunssia jne. tässä firmassa, ja kärsin sen takia kauheista omantunnontuskista jos olen saikulla. Usein olen ollut kipeänäkin töissä. Tuntuu että esimieheni odottavat minun jäävän kotiin vasta kun olen kuolemansairas, ja eilen kun ilmoitin jääväni saikulle, niin pomoni ei vastannut mitään. Huomenna pitäisi mennä taas töihin, ja ihan oikeasti pelkään että potkut tulee.
Muutenkin kommunikointi pomoni kanssa on todella vaikeaa, ja suoraansanoen pelkään häntä kuollakseni. Kun yritän selittää miksi tein tämän virheen, niin sanat juuttuvat jonnekkin ja pala nousee kurkkuun...Se nainen osaa olla joskus todella, todella pelottava. Viimeaikoina hän on suorastaan alkanut moittia minua huonoksi työntekijäksi. Sanoi, ettei keksi mitä hyötyä minusta on firmalle, että en osaa tehdä mitään oikein. Tiedän, että olen vaikea ihminen, ja todella kömpelö, mutta teen aina parhaani ja viihdyn työssäni erinomaisesti. Pomoni aina virheiden sattuessa sanoo, että minä en välitä työstäni ollenkaan. En ymmärrä, miksi hän luulee niin.
Teen työni aina kuten käsketty, joskus sattuu virheitä ja olen melko kömpelö käsistäni muutenkin. Palkkani on hävettävän pieni, mutta silti työmotivaationi on korkealla koska työympäristöni on miellyttävä ja työtehtävät monipuolisia.
Paineet ovat alkaneet kasvaa todella suuriksi. Olen harkinnut irtisanoutumista, mutta miten pärjään sitten jos en saakkaan töitä? Meillä on muutenkin vaikeaa rahallisesti tällä hetkellä, ja miehellä pienemmät tulot kuin minulla.
Kiitos jos etukäteen vastauksista

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mielestäni irtisanoutumista kannattaa välttää viimeiseen asti. Tässä tilanteessa kannattaisi aluksi selvittää ne syyt, jotka aiheuttavat ongelmia työssäsi. Haluaisitko kenties keskustella pomosi kanssa tilanteestasi?