Ongelmatilanteessa avoimessa suhteessa?

Tapasin mukavan kumppanin, jonka kanssa on hyvä olla. Alkuun seurustelimme, mutta sitten ns. erosimme. Seurustelua ei kestäny kauaa. Molemmat olemme aikuisia, kummallakin on lapsia. Emme varmastikaan tule koskaan olemaan avopari tai mitään muutakaan. Onko siis järkeä jatkaa tapailua, kun kumpikin sitä vielä haluaa? Kumpikin välittää toisesta ja kun näemme harvemmin, meillä on kivaa yhdessä. Jos olemme liikaa yhdessä, alkaa toisen seura nyppimään toista. Sen huomasin kun olimme loma-aikana useammin yhdessä. Haluaisin toisaalta suhteen, jossa voisi olla tulevaisuutta. Olenhan kuitenkin aikuinen ja haluan joskus vielä lisääkin lapsia. Mitä siis tehdä?
1345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enemmän tuo vaikuttaa on/off suhteelta kuin avoimelta.

Koska pidempiaikainen yhdessäolo muuttuu ei toivotuksi, on turha jatkaa ellei molemmat muutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liibalaabaakohantääo kirjoitti:

Tapasin mukavan kumppanin, jonka kanssa on hyvä olla. Alkuun seurustelimme, mutta sitten ns. erosimme. Seurustelua ei kestäny kauaa. Molemmat olemme aikuisia, kummallakin on lapsia. Emme varmastikaan tule koskaan olemaan avopari tai mitään muutakaan. Onko siis järkeä jatkaa tapailua, kun kumpikin sitä vielä haluaa? Kumpikin välittää toisesta ja kun näemme harvemmin, meillä on kivaa yhdessä. Jos olemme liikaa yhdessä, alkaa toisen seura nyppimään toista. Sen huomasin kun olimme loma-aikana useammin yhdessä. Haluaisin toisaalta suhteen, jossa voisi olla tulevaisuutta. Olenhan kuitenkin aikuinen ja haluan joskus vielä lisääkin lapsia. Mitä siis tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu