Pari vuotta sitten raskaana ollessa paino hujahti yli 120kg. Sieltä onneksi synnytyksen jälkeen laskeutui 100kg kieppeille. Mutta se hitsin 100kg! Ollut vuosia. Tuntui että se oli jotenkin maaginen, en päässyt sen yli mutten alikaan. Kokeilin karppausta, pari kiloa tippui ja kun ei enää tippunut loppui innostuskin.
Nutrilett. Paino tippui, liikuntaa en harrastanut juurikaan (ei energiaa siihen!) ja nälkä kurni jatkuvasti. Pahat keitot ja patukat tuli jo korvista ulos, loppujen lopuksi myin loput pois. Paino taisi olla n. 95kg pintaa, ja kiipesi jälleen 99kg.
Ilman taikatemppuja, hokkuspokkusta ja taikapillereitä eräänä päivänä katsellessani ihroja peilistä ajattelin vaan että mitä tämä on. Miksi, nuori (26v) naisihminen on ollut tässä kunnossa jo vuosia. Miksi sohva, herkut ja makaaminen on ainoa asia minkä osaan kunnolla? Jotain tapahtui pääkopassa kun aloin miettimään että läski ei saa enää määrittää sitä mitä minä olen, läski ei määrää vaan minä määrään ja läski saa lähteä! =D Voi ihme miten tuntui elämä muuttuvan siinä itseinhon ja päätöksen teon hetkellä.
Nyt 3kk myöhemmin painan 88kg. Minä, painan 88kg. En edes muista milloin olisin painanut näin vähän. Vielä on pudotettavaa, tavoite on 70-75kg.
Kaikki lähti kohdallani siitä ymmärryksestä, että mitään kiertotietä ei ole. Minulla ei kestä nuppi ähertää pussikeittojen kanssa, tai miettiä jatkuvasti mitä karppia sitä saisi valmistettua. Välillä olen ottanut löysää ja kiloakaan ei ole tullut takaisin, vaikka parikin viikkoa olisi mennyt höntsäillen.
Tälle ihratakapuolelle avainjuttu oli liikunta. Joka päivä, hilaan itseni hyllymään lenkkipolulle, vähintään tunniksi ja mielellään sauvojen kanssa. Kotiin tullessa lihasten pistely kertoo että tulipahan jotain tehtyä. Sitten ei enää kehtaa ahtaa itseään täyteen jonninjoutavalla. Kahvakuula, toimii! Sitä pari kertaa viikossa, saa lihaspuoltakin enemmän. Ja se ruoka. Vähärasvainen (rasvojen laatua unohtamatta), täysjyväpainotteinen, salaatti ja proteiinipitoinen. Kaloreita en laske, vaan silmämääräisesti arvioin. Paljon vettä tai vichyä.
Ja tosiaan, vaikka tavoitteeseen on vielä matkaa, en usko vieläkään että olen pudottanut jo yli 10kg painoa. Olisin saanut sitä varmasti jo enemmänkin tippumaan, mutta tämä tyyli ja tahti sopii minulle. Toisinaan herkuttelu, stressitön suhtautuminen omaan vartaloon on mun juttu. Se, että näkee itselläänkin olevan naisellisen vyötärön antaa lisää potkua haluta vielä vähän enemmän. Miksen ole aikaisemmin tajunnut liikunnan hyötyjä ja iloa? Sitä mikä fiilis tulee ja tekisi mieli vaan jatkaa pidemmälle ja pidemmälle. Ehkäpä ensi viikolla aloitan jo juoksemisen.
Näin minulla lähti laihdutus käyntiin...
11
3942
Vastaukset
- kohtalotoveriiiiiiii
Luin kommenttisi ja menin sanattomaksi..... sanasanalta tuntui kun olisin lukenut omaa laihdutushistoriaani, painokin vielä sama! Tai sun lähtöpaino sama kun mulla nyt. Se miksi tämä aihe on nyt minulle ajankohtainen on se että olen vihdoin ja viimein päättänyt sen että nyt täytyy tehdä itselle jotain ja läskit lähtee hinnalla millä hyvänsä! Kaverini on kovasti houkutellut että ryhtyisin herbalifeen, hän itse on nyt käyttänyt sitä ja kehuu sitä maasta taivaaseen.. mutta mietityttää et vaatiko se oikeesti sen että joka kuukausi laitat 120e johonkin pirtelöihin.. jotenkin tää sun tarinas kolahti muhun ja tajusin että siihen ei tarvitse mitään vippas konsteja tai ihme pirtelöitä vaan että jätän pois kaiken paskan mihin olen ikäväkyllä tottunut (pizzat,hampurilaiset,sipsit,karkit limsat..) ja alan syömään terveellisesti, useasti päivässä ja liikkumaan... olisi kiva tietää miten sulla jatkossakin tippuu paino :))
- -12kg
Hei, kiva kun kolahti =D Minäkin olen yrittänyt ostostv:n hilavitkuttimista lähtien kaiken mutta sitten taas ruoka on mättänyt, johon tietysti hyvät tarkoitusperät on töksähtäneet... Meillä kotona tapaa noita herkkuja silloin tällöin kun avomiehellä on tapa niitä mussutella, mutta ollaan sovittu että pääasiassa syö sitten salaa minulta, vaikka sokerihimosta pääsee eroon kun niin vain päättää. Ja itse syön illalla ihan hyvän iltapalan, ettei nälkä ala kurnimaan ja ahmiminen ota valtaa.
Ehdottaisin ihan että panostat kauppaostoksiin. Ensinnäkin kasviskuntaa paljon, leivän vaihdoin realiin kuitupitoisuuden takia, levite vähärasvainen sulatejuusto, leikkeleeksi kalkkunaa tms. vähärasvaista. Raejuustoa, rahkaa, vähäsok.rasv, jogurttia jne. Tällaisia "perusruoka" tarvikkeita =) Ruoaksi olen valmistellut ihan pihvejä (nauta,possu,broileri) ja monipuolinen salaatti rypsi/oliiviöljyllä. Tiiraa kaloreita paketin kyljestä niin pääsee hyvin kärryille :) - hoi-ta-ja
Anteeksi, miinustin vahingossa vaikka piti painaa plussaa. Yeaah, hieno juttu. Liikuntaa ja järkevää ruokavaliota, siinähän se♥♥
- :) suu messingillä
Upeaa ! Jatka samaan malliin :) Muutkin saavat nostetta omaan painonpudotukseen :)
- -12kg
Nyt porskutellaan -15kg! :-) Great feeling! Jotenkin ei ole tarvinnut edes potkia itseään eteenpäin hoikemman ja terveemmän vartalon tavoittelussa, kaikki mennyt omalla painollaan. Liikuntaa ja seurantaa mitä suuhunsa pistää, that's it. Joskohan ensi kesään mennessä olisin niissä lukemissa joissa haluan, ei siis stressiä. Mukava huomata valokuvista ero, onpas sitä ollutkin turvoksissa.
- -27 kg
Hienoa!Itsellänikin tapahtui muutama vuosi sitten joku naksahdus päässä ja löysin aloittajan tavoin oman tapani pudottaa ylipainoa pois.Ihan tavallista ruokaa söin ja liikuin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kunnon kasvaessa.Aikaisemmin olin yritellyt kaikkea mahdollista,ei taida tämän auringon alla olla yhtään dieettiä,jota en olisi kokeillut.Ja niitä hilavitkuttimia sain myös kasattua nurkkiin pölyttymään :-)
Ehkä tärkeintä muutoksessa oli se,että todella ymmärsin olevani riippuvainen sokerista ja tajusin jatkuvan karkin,keksien ja pullan mässytyksen olevan äärimmäisen haitallista terveydelleni.Ajattelen nykyisin ansaitsevani sen,että pidän huolta itsestäni.Koen että tuo hiilaririippuvuuteni on jonkinlainen sairaus,jota minun täytyy "hoitaa" mahdollisuuksien mukaan.En kiellä itseltäni mitään,mutta syömiseni on kohtuullista nykyisin.Tsemppiä kaikille elämäntapojaan muuttaville.Jos minä pystyin siihen,niin kuka tahansa muukin sen pystyy tekemään :-D - -12kg
-27 kg kirjoitti:
Hienoa!Itsellänikin tapahtui muutama vuosi sitten joku naksahdus päässä ja löysin aloittajan tavoin oman tapani pudottaa ylipainoa pois.Ihan tavallista ruokaa söin ja liikuin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kunnon kasvaessa.Aikaisemmin olin yritellyt kaikkea mahdollista,ei taida tämän auringon alla olla yhtään dieettiä,jota en olisi kokeillut.Ja niitä hilavitkuttimia sain myös kasattua nurkkiin pölyttymään :-)
Ehkä tärkeintä muutoksessa oli se,että todella ymmärsin olevani riippuvainen sokerista ja tajusin jatkuvan karkin,keksien ja pullan mässytyksen olevan äärimmäisen haitallista terveydelleni.Ajattelen nykyisin ansaitsevani sen,että pidän huolta itsestäni.Koen että tuo hiilaririippuvuuteni on jonkinlainen sairaus,jota minun täytyy "hoitaa" mahdollisuuksien mukaan.En kiellä itseltäni mitään,mutta syömiseni on kohtuullista nykyisin.Tsemppiä kaikille elämäntapojaan muuttaville.Jos minä pystyin siihen,niin kuka tahansa muukin sen pystyy tekemään :-DNyt on paino tipahtanut -20kg yhteensä. Enää 5 kg tavoitteeseen, kääk! Tsemppi päällä :-)
- pallokala
Hyvä ketju... on niin totta että vasta kun itse havahtuu, että
"olen ylipainoinen ja voin huonosti- MUTTA (ja tämä on se taisteluhuuto) olen niin arvokas, että vapautan kehoni ylimääräisestä rasvasta ja laiskottelusta ja muusta epäterveellisestä" Ja vaikka läski herättää itseinhoa, masentuneisuutta ja vihaa...on huomattava, että saat vihatakin...läskiä, muttet itseäsi. Eli rakasta itseäsi, ja muutu siitä lähtökohdasta! Miten kaunis ihminen oikeasti oletkaan MYÖS pinnallisesti, se vaan pitää saada esiin ylipainon vankilasta.
Tsemppiä! Mä mietin just tänään, pitääkö mun keksiä rangasitus jos repsahdan herkkuun... etten sitten viitsisi ahmia. No...asiaa pohdittuani huomasin, että isteasiassa ahmintaa seuraava lihominen, morkkis ja väsymys ovat jo tarpeeksi ikäviä "ranagaistuksia" ja kiusauksen tullessa ne toimivat estävinä muistutuksina! - -12kg
Jaahas, tämänkin ketjun muistin pitkästä aikaa :-) Nyt mennään -25kg, joulukuu tuli mässättyä reilulla kädellä ja paino ei onneksi noussut. Uskomatonta. Nyt olen siinä painossa, josta unelmoin koko sen 8 vuotta mitä olin reilusti ylipainoisena. Ja nyt vaan mietin, että taidan vielä sen 5kg tiristää kesään mennessä ja sitten koetetaan vaihtaa painonpudotusmoodi pääkopassa ylläpitoon ja ihan vaan olemiseen :-) herkuteltua tulee välillä enkä pode huonoa omaatuntoa, kunhan lenkkipolku kutsuu edelleen ja kahvakuulaa heilutellaan säännöllisesti. Elämä on IHANAA! Kyllä tämä elämäntapa on se mikä pitää mielen virkeänä ja läskin poissa. Koko perhe syömme terveellisesti ja mieskin innostui, vaikkei hänellä ylipainoa ole niin painonnostelu kuuluu hänelläkin viikkorutiineihin tätä nykyä.
Kaikille isolla kengällä persauksille jotka mielii "kesäkuntoa", te pystytte siihen! - Habitubs
Tästä viestiketjusta tuli kyllä hyvälle mielelle.😊 Toivottavasti ap:llä edelleen liike elämässä mukana.
- VaiKui
Näin tulee tulusta, joka kestää! Mikä tärkeintä - itsekunnioitusta ja tyytyväisyyttä!
Otetaan opiksi ja seurataan esimerkkiä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003174531- 162216
- 1882046
- 1071456
- 771343
- 74972
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57947IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2889Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119824Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59746