koullulla oli kilpailut.siinä asiassa hyvä että jotain järjestetään.juoksukilpailutkin oli..pieni poika ei saanut juossa.eikä saanut palkintoa.eräs opettaja oli unohtunut pojan .tiedän kyllä miltä tuntuu lapsesta.se lapsi muistaa sen opettajan niin kauvan kun elää.tämmöstä peliä edelleenkin pidetään.eikö kaikki lapset ole saman arvosia..60luvulla oli aivan sama peli ja se jatkuu edleen.nythän eletää 2012 vuosikymmentä.jos opettaja ei muista oppilaita.tämmönen opettaja pitää jäädä töistä pois .ja menna terveyskeskuksen dementtia osastolle..on karua kuultavaa tämmönen .onko tämä oikein.
koulun kisat
ilmaa
24361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Harmi ,eikö vanhemmat joutaneet kisoihin ja olisivat yhdessä korjanneet asian. Tuskin opekaan tahallaan tekee. Siellä olisi tarvittu vapaaehtoisia vanhempi mukaan enempi toimitsijoiksi.Olisi mukava jos vanhemmatkin osallistuisivat lasten touhuihin,palkatta. Pyrin osallistumaan lasten touhuihin kykyjeni mukaan , en
vaadi ,syytä koulua. Vanha talkoohenki kunniaan ja syyttelyt pois.
Samanlaista se oli meininki 1960-luvulla koulun hiihtokisoissa. Yliniemen Esko voiteli kaikkien hiihtäjien suksenpohjat. Hyvin näytti Eskon sukulaispojilla suksi suihkivan. Muilla, minä itse mukaanluettuna, hankaluuksia teetti kymmensenttinen lumiklöntti suksen pohjassa.
Vielä 50- ja 60- luvuilla vaikutti paljon, mistä suvusta olit syntyisin.
Elämme tätäpäivää,nykyset tuskin on muita kun "junan tuomia". Kannattee jo unohtaa kymmeniä vuosia sitten tapahtuneet asiat ja nauttia tästä päivästä kun on vielä mahdollisuus käydä ilmaista koulua.
Näin on, mutta vaikka kuinka olisi paljon "junantuomia", kyllä pikkupaikoilla vielä on sukujen merkitys suuri monessakin asiassa. Vaikka se ei saisi näin olla, valitettavasti on vielä tänä päivänäkin
Minä kun kävin potkimassa palloa kylän miesten kanssa, niin nämä tietyt sukulaiset syöttelivät vain keskenään. Ei tullut syötön syöttöä vuosikausiin. Mutta eipä se minua lannistanut. Kävin juoksemassa mukana ihan vain kuntoilun vuoksi. Ja kun pääsin muuttamaan toiselle paikkakunnalle, pääsin oikeastikin peliin mukaan.
Nykysuomessa on melko yleistä se, että lapsella on vain toinen vanhemmista. Eli äiti on usein yksinhuoltaja ja isä saattaa asua kaukanakin. Miten on mahdollista velvoittaa sitä äitiä osallistumaan kaikkiin koulun "rientoihin". Joidenkin äitien on käytävä lauantaisinkin töissä. Ei aina voi olla vaihtamassa työvuorojaan sen mukaan, mitä koulu järjestää. Työpaikalla voi olla muitakin, joilla on lapsia. Kyllä se on koulun tehtävä huolehtia siitä, että kaikki halukkaat saavat osallistua, jos kerran tällaisia kilpailuja järjestävät. Eikö niistä voisi jo luopua. Tämä yhteiskunta on muutenkin niin kilpailukeskeinen, että koulu voisi keskittyä opetukseen ja pitää kilpailujen sijasta vaikka urheilupäivän, jolloin nautitaan ulkoilusta, mutta ei kilpailla.Ei tulisi heikommille paha mieli.
Elämä on kilpailua,kehdosta hautaan.on opittava epäonnistumaan,häviämään.Opiskelupaikka,taistelu työpaikasta ,sitä se on.Jos kasvatetaan uusavuttomaksi,miten pärjää maailmalla . Monesti peiliinkatsominen saattaa olla ratkaisun ydin.
Olen samaa mieltä. Sieltä peilistä näkyy yleensä sellaisen vanhemman kasvot,
joka ei millään tavalla osallistu edes innoittamaan lapsiaan liikkumaan ja urheilemaan. Tämän kokoisessa kunnassa ei vaadi suurta innoittamista lapselleen, että ei tarvi olla se aina heikoin. Kunhan vähän tekniikkaa opettaa eri
lajeihin ja välineet ovat oikeanlaiset eli esim. hiihdossa sukset ja sauvat ovat lapselle oikean kokoiset. Säälittää katsoa kun lapsi yrittää hiihtää 20-30 cm liian
lyhyillä sauvoilla.
Kilpaileminen vahvistaa luonnetta ja kyllähän sitä sitten saa pahoittaa joka asiassa mielen jos niin ajattelee. Toinen on hyvä matikassa, toinen kielissä jne..
Kun urheilu ja liikkuminen on osa lapsen elämää, myös vanhempien innoittamana, niin monta huonoa ja väärää asiaa jää kokeilematta väärään aikaan ennen aikuistumista.
On omakohtaista kokemusta näistä urheilukilpailuista, ja traumoja vielä aikuisenakin. Aina ei valitettavasti innostaminen ja esimerkki auta, kaikki kun eivät ole liikunnallisia, ja heille urheilukilpailut on painajaista. Jos epäonnistut, nauretaan. Onko tällainen oikein? On eri asia olla hyvä tai huono jossain teoria-aineessa, liikunnassa joutuu laittamaan itsensä kokonaisvaltaisesti peliin ja toisten silmätikuksi.
Oma lapseni innostui liikunnasta vasta teini-iässä , kun löysi ne lajin, joka sopi hänelle parhaiten.
Koululiikunta pitäisi olla hauskaa ja innostavaa, ei pakkopullaa, jonka aiheuttamista traumoista kärsii vielä aikuisenakin!
Näin kävi minullekin. Olin ja olen rakenteeltani hyvin kömpelö, en kuitenkaan mikään lihava. Nuorena olin jopa laiha. En oppinut koskaan hyppäämään seipäällä ja silloin elettiin seiväshyppääjä Pentti Nikulan aikaan hänen maailmanennätyksineen. Kyllä sain kuulla naurua ja pilkkaa niin opettajalta kuin muiltakin oppilailta. Arvatkaapa kasvattiko koulu minua liikkumaan.
Yritin sitten hiihtää ja siinä vähän joskus pärjäsinkin. Saavutin jopa kärkipään sijojakin koulun kilpailuissa ja erilaisissa karsinnoissa. Ilmoitettiin, että niin ja niin monta pääsee sitten seuraavaan kilpailuun. Muistan kerrankin, että pääsin tällaisen sijoituksen sisälle, mutta kun se satuin olemaan minä, raja olikin minun edessäni. Sen jälkeen ei kiinnostanut minkäänlainen kilpaurhielu.
Tänäänkään en viitsi seurata mitään kilpailua. En tiedä, onko menossa olympilaiset vai MM-kisat etc. Huippu-urheilu ei muutenkaan kiinnosta, koska siitä on tullut sirkusta ja ammattilaisuutta dopingeineen etc.
Kuntourheilu sen sijaan kiinnostaa ja kuntoilenkin. Siitä koen iloa; liikun omaan tahtiin omaan aikaan ja nautin siitä.
Tuo onki ikävintä kun opettaja on mukana nauramassa! Kouluaikana on vastuu myös opettajalla. Opettajat nauttivat myös vanhempien luottamusta. Vanhemmilla suurin vastuu lapsistaan mutta myös opettajilla kouluaikana. Mites sielä järjestyssäännöissä lukeekaan erilaisuuden ja suvaitsevaisuuden huomioimisesta?Ja yleensä toisten huomioimisesta.. aikuiset on esimerkkinä, sekä koulussa että kotona.
Eipä silloin 50- ja 60- luvuilla tunnettu tuollaista ajatustapaa. Keskikoulu eli yhteiskoulu oli paikka, jossa oli nykyisen business-elämän periaate "tulos tai ulos". Ei pahemmin ohjailtu opinnoissa.
Toisaalta koulu oli mukavaa ja yleensä siellä oli opiskelemassa vain, jotka olivat motivoituneita. Sinnehän olivat pääsykokeet - kaksipäiväiset. Sen ajan opettajat, varsinkin miesopettajat, olivat monesti aika karskejakin. Se taas johtui siitä, että lähes kaikki olivat olleet sodassa.
Vääryyttä koettiin monestikin, eikä ollut paikkaa mihin valittaa. Ei kertakaikkiaan uskaltanut. Pelättiin, että se kostautuu numeroissa ja siihen aikaan oli muutenkin kuri kova. Ei sitä kysenalaistaneet sen enempää oppilaat kuin vanhemmatkaan. Ainoa, joka saattoi jäädä kaivelemaan, oli opettajien "puoleellisuus" ja sitähän oli pienellä paikkakunnalla. Uskonnollisuus saattoi myös joskus jakaa oppilaita. Ei onneksi kovin paljon - onneksi. Satuin kerran kuulemaan pienenä koulupoikana erään vanhemman suusta lausahduksen: "Kyllä sen näkkee kukka on syntisistä suvuista ja kukka ei." Ilmeisesti lausahtaja tarkoitti juuri lapsia. Se tuntui kyllä kieltämättä väähän pahalta. Sellaista oli ennen sukujen hallitsemalla pienellä paikkakunnalla. Tänä päivänä on onneksi "junantuomia" niin paljon ja lisäksi on ollut "junanviemiä", että tällaista vastakkainasettelua ei enää ole. Hyvä niin.
Summasummarum, aika kultaa muistot. Todellisuudessa ikävät muistot ovat suurimmaksi osaksi painuneet unholaan ja mukavimmat jääneet mielen sopukoihin. Kyllä koulu oli kivaa tuolloin 50 - 60 vuotta sitten.
Kyllä näkee kuinka tärkeä kilpailut on lapsille ja varsinkin vanhemmille,lisää llikunnanopettajia kouluun.
Ei ole yhtään eri asia olla huono jossain teoria aineessa, Minusta se naurunalaiseksi joutuminen on vielä helpompaa ja yleisempää teoria aineissa
Mietippä, kaikilla ei kielillä puhuminen suju ja jos on vielä huono niissä niin
kyllä on kaaheeta painajaista odotella koska on oma vuoro lukea tai vastata opettajalle. Mutta mutta sitä vartenhan me kaikki koulua käydään et opitaan laskemaan, puhumaan kieliä ja liikkumaan eri urheilulajeissa toiset on parempia ja toiset huonompia oppimaan mutta jokainen oppii kuiteskin jonninverran.
Minäkin olin huono monessa aineessa ja monessa liikuntamuodossa. Draumoja ei jäänyt ja jos en pärjännyt jossain urheilulajissa toisille niin yritin parantaa omaa entistä tulosta ja onnistuessa siinä tuli ihan hyvä mieli.Mutta ehkä ajatusmaailmamme on kaikilla niin erilainen et toisille tulee sitten jopa draumoja. Vai onko luonne vain niin itseään ajatteleva?! Ps. Tuo viimeinen ei ollut kysymys vaan toteamus.
En nyt kyllä millään usko et opettajat ihan vartavasten nauraisivat jos et osaa jotain lajia tai olet huono siinä.
Mistäköhän sitten johtuu, että niin monen olen kuullut sanovan, että kaikkein ikävimmät muistot on jääneet juuri koululiikunnasta?Jotkut eivät ole hiihtäneet tai luistelleet sitten kouluaikojen. Itse en ole osallistunut mihinkään ryhmäliikuntaan, mutta yksin omassa tahdissa liikkuminen on lähes jokapäiväistä. Liikunnan ilo on löytynyt vasta vanhempana, kun se ei enää ole ollut pakkopullaa.
ilmaa,nimimerkille.Aloitit aiheesta josta tiesit saavasi kaikkien täällä viihtyvien vätysten sympatiat puolellesi.Aiheahan on mitä herkullisin,open mollaaminen nimimerkin takaa.Asiaa paremmin tietämättä, niin miksi turvauduit vätysten kanavaan etkä ottanut asiaa käsiteltäväksi open kanssa.Niin miksi?
Pumpuliyhteiskunnassa ei kävellä eikä kysellä vaan istutaan tietsikalla ja mutustellaan hunajakakkuja.
Koska kyseessä on isoäiti.
Mutta kehtaa kuiten tällä valittaa eikä paikanpäällä,ei sympatioita.
Yleensä mitä koululla tapahtuu laitetaan kotia viestiä missä kysytään vanhemmilta haluaako lapsenne osallistua esim. urheilukilpailuun. Vanhemmat voivat keskustella lapsen kanssa ja ilmoittaa osallistumiseta koululle. Mikäli mitään viestiä ei koululta ole tullut kannattaisi ottaa yhteyttä opettajaan. Häneltä varmasti saa vastauksen miten lapsi oli voinut unohtua muiden joukosta. Opettajatkin tekevät virheitä, mutta heiltä voi pyytä vastauksen virheisiin. Mikäli tuntuu että lasta on tahallaan "syrjitty" ja opettajan selvitys ei riitä, voi selitystä siihen pyytää rehtorilta.
Ja vielä epämiellyttävistä liikuntatunneista... Koulut noudattavat omaa opetussuunnitelmaa joka aineen kohdalla. Ne on laadittu luokka-asteittain ja ne voi käydä lukemassa koulunkotisivuilta tai kysyä koululta.
Jos otat yhteyttä koululle tai rehtoriin, niin eipä paljon muuta vaikutusta kuin numeron tiputtaminen.
Vanha sanonta on, ettei korppi korpin silmää syö.
Näin on.