Kuuhuijauksen symboli on kuollut

Neste mainostaa vielä toisen kanssa.
37231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Monesko Armstrogin saavutukseen kohdistunut herjaus sinulta tänään? Sinä varmaat käyt yön pimeinä hetkinä paskomassa ihmisten haudoille? Olet pahasti harhainen.

Äänestä

Kaikki kunnia Neil Armstrongille mutta 1. ihminen kuussa olisi voinut olla kuka tahansa. Kun palvomme Neil Armstrongia ketä me oikeastaan palvomme?

Äänestä
  • Kuka tahansa? Harvinaisen rautahermoinen ihminen. Tuohon aikaan tietokoneet olivat varsin alkeellisia ja astronautit joutuivat tekemään paljon aivo- ja käsityötä. Kuuhun laskeutumisen Armstrong teki käsiohjauksella polttoainevaraston ehtyessä etukäteissuunnitelmien mentyä pieleen. Kuusta lähdettäessä hän huomattiin että laukaisukytkin oli murtunut ja kaikessa kiireessä se korjattiin kynän osilla. Tietysti kuussa kävi monta muutakin astronauttia, mutta ei siihen kuka tahansa olisi pystynyt tuohon aikaan.

    Äänestä

Neil Armstrong ei itse piitannut pätkääkään sankarimyytistään. Teki omasta mielestään vain työnsä. Nasan pr-porukka suorastaan ky*piintyi kun sankariastronauttinsa ei halunnut osallistua muihin kuin pakollisiin kiertueisiin ja halusi jatkaa omaa elämäänsä kuukeikan jälkeen.

Rest in peace Neil, nöyrä ja rohkea ihminen. Ei mikään Ameriikan gung-ho.

Äänestä
  • Armstrong ei pitänyt valehtelusta eikä näyttelemisestä. Kuuhuijauksen häpeä painoi raskaana entistä koelentäjää, joka oli myynyt sielunsa paholaiselle.

    Äänestä

  • Capricorn One kirjoitti:

    Armstrong ei pitänyt valehtelusta eikä näyttelemisestä. Kuuhuijauksen häpeä painoi raskaana entistä koelentäjää, joka oli myynyt sielunsa paholaiselle.

    Etkö sinä saakelin limanuljaska osaa lopettaa vainajan häpäisyä. Sananvapautta pitäisi rajata aivoinvalideila joilla ei ole mitään tolkkua sopivuuden rajoista.

    Äänestä

  • Häpeä moukka kirjoitti:

    Etkö sinä saakelin limanuljaska osaa lopettaa vainajan häpäisyä. Sananvapautta pitäisi rajata aivoinvalideila joilla ei ole mitään tolkkua sopivuuden rajoista.

    Miksi Buzz Aldrin löi tätä miestä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Bart_Sibrel

    Avoimessa yhteiskunnassa kaikista asioista olisi voitava keskustella.

    Äänestä

  • Pro Sananvapaus kirjoitti:

    Miksi Buzz Aldrin löi tätä miestä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Bart_Sibrel

    Avoimessa yhteiskunnassa kaikista asioista olisi voitava keskustella.

    Ehkäp siksi kun ääliö väitti häntä kusettajaksi joten hän teki sitten ääliöstä tunnetun turpiinsaajan.

    Äänestä

  • Pro Sananvapaus kirjoitti:

    Miksi Buzz Aldrin löi tätä miestä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Bart_Sibrel

    Avoimessa yhteiskunnassa kaikista asioista olisi voitava keskustella.

    Astronautti löi ääliön turpanautiksi. Täällä tiedepalstallahan esiintyy noita wannabe turpanautteja. Ne kait kokee kasvavansa jokaisesta nöyryytyksestä.

    Äänestä

Omantunnon tuskat saattoivat olla syynä tympeyteen.

Äänestä
  • Huomaa että sulle käynee totuudeksi kaikki Nasan vastainen.

    Äänestä

  • nimierkkejä kirjoitti:

    Huomaa että sulle käynee totuudeksi kaikki Nasan vastainen.

    NASA on viimeiset 40 vuotta välttänyt visusti kaikkia miehitettyjä avaruuslentoja Van Allenin säteilyvyöhykkeen tuolle puolen. Siihen on syynsä. Kuuhun ei ole menemistä muuten kuin vahvan lyijykuoren suojassa. Mutta niin raskasta rakettia ei nykyteknoogia pysty rakentamaan eikä sinkoamaan irti maan vetovoimakentästä.

    Äänestä

  • Säteily tappaa kirjoitti:

    Älä länkytä pelle. Kerrohan niistä säteilyarvoista, jos asian muka tiedät. Kaikki asiantuntijat tietävät, ettei sätelyä tule vaarallista määrää kuumatkalla. Sinä peräkammarifyysikkona länkytät typeryyksiäsi vuodesta toiseen ilman mitään näyttöä.
    Säälittävä pelle.

    Äänestä

  • JB 99 Rappari kirjoitti:

    Mitä hyödyt siitä että fanaattisesti puolustat Virallista Totuutta? Siksikö, että se on poliittisesti korrektia? Uskalla ajatella. Liity skeptikoihin.

    Äänestä

  • Uskalla ajatella! kirjoitti:

    Mitä hyödyt siitä että fanaattisesti puolustat Virallista Totuutta? Siksikö, että se on poliittisesti korrektia? Uskalla ajatella. Liity skeptikoihin.

    Kuulun skepsis RY:een. Ei siellä kukaan levittele hölmöjä kuusalkkarijuttuja. Naurettaisiin ulos keskustelupalstalta. Skepsis RY:n porukka on huomattavasti keskimääräistä lukeneempaa ja monet myös teknisesti orjentoituneista. Kuulennoissa ei ole mitään hämärää. Salaliittoteoriat kaatuvat omiin naurtettavuuksiinsa.

    Voithan tulla yrittämään Skepsis RY:n keskustelupalstalle. Vaatii tosin rekisteröitymisen, mutta sehän on pieni vaiva.

    Äänestä

  • Säteily tappaa kirjoitti:

    NASA on viimeiset 40 vuotta välttänyt visusti kaikkia miehitettyjä avaruuslentoja Van Allenin säteilyvyöhykkeen tuolle puolen. Siihen on syynsä. Kuuhun ei ole menemistä muuten kuin vahvan lyijykuoren suojassa. Mutta niin raskasta rakettia ei nykyteknoogia pysty rakentamaan eikä sinkoamaan irti maan vetovoimakentästä.

    "NASA on viimeiset 40 vuotta välttänyt visusti kaikkia miehitettyjä avaruuslentoja Van Allenin säteilyvyöhykkeen tuolle puolen. Siihen on syynsä. Kuuhun ei ole menemistä muuten kuin vahvan lyijykuoren suojassa. Mutta niin raskasta rakettia ei nykyteknoogia pysty rakentamaan eikä sinkoamaan irti maan vetovoimakentästä. "

    Oletko harkinnut psykiatriseen hoitoon hakeutumista?

    Kannattaisi! Suosittelen!

    Äänestä

  • Skeptikko... kirjoitti:

    Kuulun skepsis RY:een. Ei siellä kukaan levittele hölmöjä kuusalkkarijuttuja. Naurettaisiin ulos keskustelupalstalta. Skepsis RY:n porukka on huomattavasti keskimääräistä lukeneempaa ja monet myös teknisesti orjentoituneista. Kuulennoissa ei ole mitään hämärää. Salaliittoteoriat kaatuvat omiin naurtettavuuksiinsa.

    Voithan tulla yrittämään Skepsis RY:n keskustelupalstalle. Vaatii tosin rekisteröitymisen, mutta sehän on pieni vaiva.

    Skepsis ry edustaa mitä pahinta konformismia, kaiken luovan ajattelun vihollista. Skepsis ry vastaa asenteiltaan, joskaan ei sentään menettelytavoiltaan, entisajan katolisen kirkon inkvisitiota, joka yritti vaientaa Giordano Brunon ja Galileo Galilein kaltaiset toisinajattelijat ja tieteen pioneerit.

    Äänestä

  • hoitoonohjaaja kirjoitti:

    "NASA on viimeiset 40 vuotta välttänyt visusti kaikkia miehitettyjä avaruuslentoja Van Allenin säteilyvyöhykkeen tuolle puolen. Siihen on syynsä. Kuuhun ei ole menemistä muuten kuin vahvan lyijykuoren suojassa. Mutta niin raskasta rakettia ei nykyteknoogia pysty rakentamaan eikä sinkoamaan irti maan vetovoimakentästä. "

    Oletko harkinnut psykiatriseen hoitoon hakeutumista?

    Kannattaisi! Suosittelen!

    Kuuskeptikkojen argumentteja on vaikea kumota. Heidän vastustajiensa pääargumentti lienee ns. argumentum ad hominem, kuten "hoitoonohjaajan" möläytys taas todisti. Näin ei synny avointa keskustelua. Yhdessähän me tässä yritämme saada totuutta selville, eikö totta?

    Äänestä

  • Se pyörii sittenkin kirjoitti:

    Skepsis ry edustaa mitä pahinta konformismia, kaiken luovan ajattelun vihollista. Skepsis ry vastaa asenteiltaan, joskaan ei sentään menettelytavoiltaan, entisajan katolisen kirkon inkvisitiota, joka yritti vaientaa Giordano Brunon ja Galileo Galilein kaltaiset toisinajattelijat ja tieteen pioneerit.

    Ahaa, siis Skepsis ry kuuluu myös salaliittoon. Mitä teille jää? Voi voi.

    Mitään perusteluja teillä ei ole ja kaikkea väitätte valheeksi ja salatuksi. Voitte puhua omaan päähänne ja tietonne kasvavat.

    Äänestä

  • Se pyörii sittenkin kirjoitti:

    Skepsis ry edustaa mitä pahinta konformismia, kaiken luovan ajattelun vihollista. Skepsis ry vastaa asenteiltaan, joskaan ei sentään menettelytavoiltaan, entisajan katolisen kirkon inkvisitiota, joka yritti vaientaa Giordano Brunon ja Galileo Galilein kaltaiset toisinajattelijat ja tieteen pioneerit.

    Etkö itse käskenyt liittymään skeptikkoihin? Mikä olisi silloin parempi osoite kuin Skepsis RY?
    Ai niin, ne ruojat eivät tunnusta huikeita salaliittojasi. Väärässähän ne ketaleet tietenkin ovat. Uskovat jopa, että kuussa on käyty ja että JB11:n fysiikka on hiivahattutasoa.

    Äänestä

  • hurja joukko kirjoitti:

    Ahaa, siis Skepsis ry kuuluu myös salaliittoon. Mitä teille jää? Voi voi.

    Täytyypä tutkia Skepsiksen jäsenet ja rahoittajat.

    Äänestä

  • jhkljhkljhkjhjk kirjoitti:

    Etkö itse käskenyt liittymään skeptikkoihin? Mikä olisi silloin parempi osoite kuin Skepsis RY?
    Ai niin, ne ruojat eivät tunnusta huikeita salaliittojasi. Väärässähän ne ketaleet tietenkin ovat. Uskovat jopa, että kuussa on käyty ja että JB11:n fysiikka on hiivahattutasoa.

    Miksi Skepsis ry kritisoi vain asioita, joiden kritisoiminen on poliittisesti korrektia? Miksi Skepsis ry niin kovasti puolustaa asioita, joiden kritisoiminen on poliittisesti epäkorrektia?

    Äänestä

  • Valheenpaljastaja kirjoitti:

    Miksi Skepsis ry kritisoi vain asioita, joiden kritisoiminen on poliittisesti korrektia? Miksi Skepsis ry niin kovasti puolustaa asioita, joiden kritisoiminen on poliittisesti epäkorrektia?

    Esimerkiksi mitä? Uskonnoista Skepsis pysyy erillään niin kauan kuin niitä ei käytetä suoranaisesti tieteen vastaisuuteen, kuten kreationismia. Mitä Skepsis ei mielestäsi vastusta siksi, että se olisi poliittisesti epäkorrektia?

    Äänestä

  • Follow the money... kirjoitti:

    Täytyypä tutkia Skepsiksen jäsenet ja rahoittajat.

    Jäsenet tavallisia tallaajia, joskin keskimääräistä enemmin opiskelleita ja tieteelliseen maailmankuvaan pyrkiviä. Tieteellinen neuvottelukunta koostuu tunnetuista suomalaisista tutkijoista.
    Rahoitus on Skeptikko lehden valtion myöntämä lehdistötuki, joka tietääkseni pyörii tonnien (4000?) luokassa, jäsenmaksut 20€/v (johon kuuluu myös lehti) ja hyvin vähän pienimuotoista matskun myyntiä, kuten T-paitaa tms.

    Siinä se.

    Äänestä

Itsestäänkö se peili sinne kuuhun lenteli, vai oliko uhvomiehet vienyt sen?

Äänestä
  • Peilin tökkääminen kuun pintaan on eri asia kuin kuussa käyminen.

    Äänestä

  • kuukkuukkuuuuhuk kirjoitti:

    Peilin tökkääminen kuun pintaan on eri asia kuin kuussa käyminen.

    Oikein pitkäkätinen saa kyllä tökättyä peilin kuun pintaan käymättäkin. Niinhän se on.

    Äänestä

Armstrong vaikutti vuosikymmenia jotenkn kiusantuneelta roolistaan.

Äänestä
  • Ei varmaan välittänyt kohdata jatkuvaa itseensä kohdistunutta ylitsepursuavaa ihastelua yhdestä ainoasta lennostaan jonka mahdollisti vain koko Nasan silloinen valtava organisaatio ihmisineen, oli suorittanut paljon muitakin vaarallisia töitä ja itselleen merkittävia asioita.

    Äänestä

  • supersankarina olo kirjoitti:

    Ei varmaan välittänyt kohdata jatkuvaa itseensä kohdistunutta ylitsepursuavaa ihastelua yhdestä ainoasta lennostaan jonka mahdollisti vain koko Nasan silloinen valtava organisaatio ihmisineen, oli suorittanut paljon muitakin vaarallisia töitä ja itselleen merkittävia asioita.

    Armstrong oli hieno koelentäjä, rohkea ja kova kaveri. Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kunnioitus miehen muistoa kohtaan ei saa estää keskustelemasta siitä, kävelikö hän ikinä oikeasti kuumme pinnalla.

    Äänestä

  • Valheenpaljastaja kirjoitti:

    Armstrong oli hieno koelentäjä, rohkea ja kova kaveri. Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kunnioitus miehen muistoa kohtaan ei saa estää keskustelemasta siitä, kävelikö hän ikinä oikeasti kuumme pinnalla.

    Kyllä käveli.

    Äänestä

Tai sitten häntä nolotti.

Äänestä
  • Minua nolottaisi, jos olisin noin tyhmä kauin sinä. Vetäisin säkin päähäni ja katoaisin erämaihin.

    Äänestä

Mistä ihmeestä nämä kaikki h******n salaliittoteoriat oikein sikiää. Näiden kaverien käsityskyvyssä siitä, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa on paljon ja pahasti pielessä. Aina kun kyseessä jokin USA:n tapahtuma , niin aina sama jauhanta salaliitoista. Onko nämä kaverit edes tietoisia siitä, että kaikkiin USA:ssa tapahtuneisiin vähänkin huomattavampiin tapahtumiin liittyy aina samanlainen salaliitto-epäilys: JFK , Malcolm X, Martin Luther King, Robert Kennedy, Watergate ja nyt WTC ja tämä kuuhuijaus. Miten ihmeessä kaikesta pitää aina löytää se salaliitto?

Äänestä
  • Kuten vanha rallikin sanoo jenkan tahtiin,
    Salaliittoa on joka paikassa, leivässä sopassa ja saikassa
    Reikäleivän reiässäkin on sitä salaliittoa

    Äänestä

  • Meillä on Suomessakin paljon selvittömättömiä asioita, esimerkiksi Koiviston konklaavin salaiset päätökset, Supon hallussa olevan STASI-listan nimet, kadonneiden ennakkoäänten arvoitus vuoden 2006 presidentinvaaleissa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuus julki kirjoitti:

Neste mainostaa vielä toisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu