Miten edetä etten säikäytä naista?

Olen hyvännäköinen mies joka yleensä on koittanut pokailla vain malleja sun muita hyvännäköisiä naisia. Mutta nyt iän myötä olen alkanu kiinnittämään enemmän huomiota sisäiseen kauneuteen. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana joka osaa nopeasti haistaa ihmisistä vallitsevat luoteen piirteet.

Noh vajaa vuosi sitten elin pitkän mutta huonon suhteen loppukaarta kun törmäsin toiseen naiseen. Oli se nainen kaunis, vaikkei hänestä välttämättä miss Suomeksi olisi. Mutta ensimmäistä kertaa ikinä yhden lyhyen tapaamisen perusteella naisen sisäinen kauneus vei mut täysin tolaltani. Ihastuin vaikka olin suhteessa. No ihastuminen sinänsä normaalia, mutta kun tää nainen pyöri mun päässä joka päivä, siihen ei oo vielä kukaan muu pystynyt edes kun oon ollut sinkku. Selvitin hieman taustatietoja tästä naisesta, mutta en ollut aikeissa tehdä mitään koska olin kuitenkin suhteessa ja vaikka se voi huonosti, halusin suoda sille mahdollisuuden. En ole kuitenkaan mikään sikailija ollut koskaan.

Nyt hiljattain kuitenkin suhteeni loppui. Aivan liian hiljattain jotta en satuttaisi exääni syvästi jos heti tapaisin uuden naisen ja mainostaisin sitä. Ainoat asiat mitä tiedän tästä naisesta on hänen työ, muutama harrastus sekä Facebook profiili jolle ei voi lähettää viestejä.

Tein sitten feikki FB-profiilin jotta olin päässyt naisen kaverin kaveriksi, koska ajattelin että siellä on semmoset asetukset päällä että kavereiden kaverit saa lähettää viestejä mutta eipä saanut. Lisäksi uskoisin että tästä syntyi joku pienoinen hässäkkäkin kun pyytelin tämän naisen kavereita facebookystäviksi. Joku sieltä hyväksyikin, mutta ilmeisesti oli tullut palautetta ja oli poistanut minut kavereistaan. Kirjoitin myös seinälleni pahoittelut kaikesta jos joku pahoitti mielensä ja että haluan vain lähettää yhden viestin tälle naiselle enkä stalkata ketään. En voinut omaa profiiliani käyttää koska en aio yhtäkään outoa tai uutta naista pyytää kaverikseni nyt hetkeen, suojellakseni ex-naisystävääni josta luonnollisesti silti edelleen välitän paljon, mutta vain kaverillisessa mielessä. Tietenkään tätä ei tarvi montaa viikkoa/kuukautta enää odottaa, mutta ei ole sanottu reagoisiko nainen minun aitoonkaan profiiliin mitenkään. Tai entä jos joku äijän ketale kerkiää ennen sitä iskemään tämän suuren ihastukseni?

Olen peloissani että tämä nainen pelkää että on saanut peräänsä jonkun ahdistelijan. Hänhän ei tiedä yhtään mitään kuka olen tai mitä haluan. No tavallaan on saanutkin ahdistelijan koska en aio antaa periksi ennekuin olen saanut yhden mahdollisuuden käydä kahvilla tms tämän naisen kanssa. Olen erittäin vakuuttunut että löytäisimme heti saman aallonpituuden, olemme ainakin tuon yhden näkemisen perusteella erittäin samanhenkisiä.

Olen miettinyt että lähettäisin kukkia hänelle töihin jonkin viestin kanssa, tiedän myös joistakin hänen harrastuksistaan joissa voisin käydä törmäämässä häneen (niitä ei voisi kuitenkaan sattuman piikkiin koska ne harrastukset ei sijaitse alueella jossa voisin sanoa että sattumalta tuossa kävelin ja näin ihanan naisen jne) eli joutuisin heti kohtaamisen aluksi kertomaan että olen paikalla koska olen ihastunut enkä muuten saa yhteyttä joka voisi olla hyvin pelottavaa hänestä? Pelkään paljon että nainen pelästyy totaalisesti että oon joku mielenvikainen stalkkeri. Ja se veisi samantien kaikki mahdollisuuteni.

Naiset älkää ajatelko minun kantiltani, vaan ajatelkaa naisen kannalta. Miten on järkevintä ottaa t'ähän naiseen yhteyttä ilman että pelästytän häntä apuaaaa?
101353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Millä tolalla se ensimmäinen suhde on jos kerrasta näkee jonkun ja kuvittelee sen olevan se oikea, kun on kuitenkin kuvitellut edellisestä hetkeä aikaisemmin samaa. Ja miksi se ensimmäinen suhde on niin huonolla tasolla, että siihen mahtuu edes ihastumisia toisiin ja miksi mies alkaa ruokkia tuollaista ajatusta tuntemattomasta.
Ei ota vastuuta ensimmäisestäkään suhteestaan eikä tunteistaan siinäkään ja muka niin välittää ensimmäisestäkin. Miksi on edes ensimmäisen kanssa lkanut mitään. Ja kun aikaisemmat suhteet on valittu ulkonäön perusteella, niin ei se tee miehestä yhtään sen henkisempää ja vastuullisempaa itse, jos uusi ihastus ei ole kaunis. Lapsellisuudesta kertoo sekin, että ensimmäisenä puhuu omasta ulkonäöstään ja ikäänkuin selittelee sitäkin, että on nyt valitettavasti ihastunut ei niin kauniiseen, aivan kuin se vaatisi jonkun perustelun. Kertoo vain ihmisen omasta näkökulmasta että ihmisen pitää olla tietyntasoinen ulkonäöltään.

Turha tälle on neuvoja uuteenkaan antaa. Ei ota vastuuta kuitenkaan. Kun huomaa että osaa se vähemmän kauniskin riidellä ja olla asioista jotakin mieltä, niin pettyy ja löytää taas uuden. Komea! kun muistaa olevansa.

Äänestä

Ikuinen romantikko uskoo rakkauteen ensisilmäyksellä. Valitettavasti joskus aika, paikka voi olla vääriä. Joskus jopa vaistot voi pettää. Mä haluan uskoa kauniisiin asioihin, sä haluat olla kyynikko. Hyväksytään toisemme eiks je? :)

No sinähän hyvin tiesit mun viime suhteeni, jota ei ollut tarkoitus pohtia sen enempää koska en tarvinnut entisen suhteeni analysointiin apua. Ensinnäkin se suhde oli naisen kanssa joka pahoinpiteli mua ja kärsi monista mielenterveysongelmista. Ja tiesin suurpiirteisesti mielenterveysongelmista jo alkuunsa koska onneksi heti kertoi mulle. Jo suhteen alusta saakka oli tiedossa että aikamoisia uhkakuvia löytyy. Se oli enemmänkin kahden yksinäisen ihmisen yksinäisyyden poistoa, joka syveni mutta alkoi myös repiä enemmän. Toivoin naaivisti että voisimme yhdessä parantaa asioita, mutta se vaan ei onnistunut. Ei ole helppo hylätä toista josta välittää jumalattoman paljon ja jolla on todella pahoja ongelmia. Mutta vaikka kuinka välittäis, ei jokaista ristiä tässä maailmassa voi ottaa kantaakseen, täytyy välittää myös omasta itsestään. Onko nyt olo helpompi kun on viime suhdetta pohdittu, joka ei mitenkään kyllä liity nyt itse aiheeseen.

En ole elämässäni vielä kokenus semmosta suhdetta jossa ei voisi minuutiksi, muutamaksi tunniksi tai jopa muutamaksi päiväksi ihastua johonkin toiseen. Mutta hyvässä suhteessa tietää että se on vain luonnon sanelemaa toimintaa, eikä todellisuudessa halua muuta elämältään koska on jo valmiiksi onnellinen. Olen kuullut myös monilta muilta että se on aivan normaalia. Ihminen kun ei ole putkiaivoinen robotti. Tiedostan myös että joka suhteessa on riitelyä ja erimielisyyksiä, en edes haluais joojoo-naista jolla ei ole omia ajatuksia ja omaa tahtoa.

Olet ehkä kateellinen tai muuten vain maailma jyrsii. Tarkoitus ei ole kerskua ulkonäöllä, älykkyydellä tai varakkuudella. Minusta ihmisen tarvitsee olla silti tietyntasoinen ulkonäöltään jotta siihen voi ihastua, ellei tunne ennestään. En ole ikinä vielä ihastunut ulkoisesti vähemmän kauniiseen ihmiseen jonka sisäisestä kauneudesta en tiedä mitään, mitä ihastuttavaa siinä edes olisi? Halusin ennemminkin näillä ulkonäköpuheilla kertoa etten ole mikään epätoivonen stalkkeri, vaan että mulla ihan oikeasti on mahdollisuudet niin pinnallisesti sekä syvällisesti tuohon naiseen, joskaan tuskin edes pinnallisuutta arvostaa pätkääkään. Korostaen sitä että ongelma on ennemminkin se että miten ottaa kontaktia ilman että pelästytän häntä.

Älä kyynis vie tätä keskustelua enempää väärille raiteille jookos :)

Äänestä
  • oikein tosi romahttinen mieshän se.. Varsin vaatimantonkin kaiken lisäksi ja ei ainakaan käsitykset omista kyvyistä ole vahingossakaan liian pienet, miten sitten todellisuudessa.
    - "yleensä olen koettanut pokailla vain malleja sun muita hyvännäköisiä naisia".. Tyyppi, jonka oikein "rakkaus" kaikenmaailman hyvännäköisiin hulluihin ja sekopäihin on ikuista, kohteet vain vaihtuvat, kun sopivasti sattuu uusi vastaan kävelemään, ja selittelee vielä toisen ulkonäköäkin kun tavallisesti sarjassa on malleja. Sitten vaihtaa kohdetta kun yhtäkkiä ei enää halua sääliä itseään tai toista enää. Sehän se vasta varsinaista romantiikan täyttymystä..

    Mikä älytön riesa mieheksi. Ei sinun tarvitse kerskua, ei ole aihetta kuin korkeintaan pitää vähän pienempää profiilia, niin sinusta voisi saada paremman käsityksen.

    Äänestä

Siis sinähän _olet_ stalkkeri, ei sitä tarkoitusperäsi muuksi muuta. Ainakaan minä en halua auttaa stalkkeria toiminnassaan.

Äänestä

Köh, en ymmärtänyt, että miksi stalkkaa naista feikkiprofiilin kautta? Miksei ota yhteyttä omana itsenään ja pyydä kahville?
Outoa...

Äänestä

Pimeä stalkkeri, eikä siinä kaikki -myös pelottavan suuruudenhullu. Uskoo itsestään paljon ja todellakin myös liikoja. Oikein ehta luonnehäiriöinen siis.
Enpä ole koskaan kuullut että kukaan stalkkeri esittelisi itsensä rehdisti vainoajana, vaan jokaisella on aina-hyvät-perustelut sille mitä he tekevät.
Naisparka, hänen kannattaisi lähteä karkuun vaan ja nopeasti.

Äänestä

Vähän kyllä epäilyttäisi, jos yhtäkkiä joku ilmestyisi eteen ja sanoisi että on kiinnostunut minusta.
Kenen kautta siis olet saanut näitä tietoja hänestä? Missä tapasit hänet? Etkö voi tutustua häneen näiden yhteisten tuttujen kautta? Sillä tavalla ei olisi niin pelottavaa.

Äänestä

Hei, jos kerran tiedät hänen nimensä niin mene ihan henk.kohtaisesti tapaamaan tätä naista tai soita hänelle. Muhun ainakin tekee vaikutuksen jos mies uskaltaa rohkeasti lähestyä ja ilmaista olevansa ihastunut :) miks te kaikki suhtaudutte tähän asiaan niin negatiivisesti. Eiks oo vaan hyvä et on olemassa itsevarmoja ja suorasanaisia miehiä. Onks ihastuminen muka joku rikos??!

Äänestä

Ota suoraan yhteyttä ja pyydä kahville. Kerro, että hän vaikuttaa mukavalta ja mielenkiintoiselta ja että siksi haluat tutustua häneen. Varmista myös, että nainen tietää sinun olevan vapaalla jalalla. Paras keino on aina suora puhe.

Äänestä

Jos nainen on viisas, fiksu ja sisältä kaunis, niin hän ei ikinä koskaan halua olla aloittajan kaltaisen kanssa missään tekemisissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulisesti ihastunut kirjoitti:

Olen hyvännäköinen mies joka yleensä on koittanut pokailla vain malleja sun muita hyvännäköisiä naisia. Mutta nyt iän myötä olen alkanu kiinnittämään enemmän huomiota sisäiseen kauneuteen. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana joka osaa nopeasti haistaa ihmisistä vallitsevat luoteen piirteet.

Noh vajaa vuosi sitten elin pitkän mutta huonon suhteen loppukaarta kun törmäsin toiseen naiseen. Oli se nainen kaunis, vaikkei hänestä välttämättä miss Suomeksi olisi. Mutta ensimmäistä kertaa ikinä yhden lyhyen tapaamisen perusteella naisen sisäinen kauneus vei mut täysin tolaltani. Ihastuin vaikka olin suhteessa. No ihastuminen sinänsä normaalia, mutta kun tää nainen pyöri mun päässä joka päivä, siihen ei oo vielä kukaan muu pystynyt edes kun oon ollut sinkku. Selvitin hieman taustatietoja tästä naisesta, mutta en ollut aikeissa tehdä mitään koska olin kuitenkin suhteessa ja vaikka se voi huonosti, halusin suoda sille mahdollisuuden. En ole kuitenkaan mikään sikailija ollut koskaan.

Nyt hiljattain kuitenkin suhteeni loppui. Aivan liian hiljattain jotta en satuttaisi exääni syvästi jos heti tapaisin uuden naisen ja mainostaisin sitä. Ainoat asiat mitä tiedän tästä naisesta on hänen työ, muutama harrastus sekä Facebook profiili jolle ei voi lähettää viestejä.

Tein sitten feikki FB-profiilin jotta olin päässyt naisen kaverin kaveriksi, koska ajattelin että siellä on semmoset asetukset päällä että kavereiden kaverit saa lähettää viestejä mutta eipä saanut. Lisäksi uskoisin että tästä syntyi joku pienoinen hässäkkäkin kun pyytelin tämän naisen kavereita facebookystäviksi. Joku sieltä hyväksyikin, mutta ilmeisesti oli tullut palautetta ja oli poistanut minut kavereistaan. Kirjoitin myös seinälleni pahoittelut kaikesta jos joku pahoitti mielensä ja että haluan vain lähettää yhden viestin tälle naiselle enkä stalkata ketään. En voinut omaa profiiliani käyttää koska en aio yhtäkään outoa tai uutta naista pyytää kaverikseni nyt hetkeen, suojellakseni ex-naisystävääni josta luonnollisesti silti edelleen välitän paljon, mutta vain kaverillisessa mielessä. Tietenkään tätä ei tarvi montaa viikkoa/kuukautta enää odottaa, mutta ei ole sanottu reagoisiko nainen minun aitoonkaan profiiliin mitenkään. Tai entä jos joku äijän ketale kerkiää ennen sitä iskemään tämän suuren ihastukseni?

Olen peloissani että tämä nainen pelkää että on saanut peräänsä jonkun ahdistelijan. Hänhän ei tiedä yhtään mitään kuka olen tai mitä haluan. No tavallaan on saanutkin ahdistelijan koska en aio antaa periksi ennekuin olen saanut yhden mahdollisuuden käydä kahvilla tms tämän naisen kanssa. Olen erittäin vakuuttunut että löytäisimme heti saman aallonpituuden, olemme ainakin tuon yhden näkemisen perusteella erittäin samanhenkisiä.

Olen miettinyt että lähettäisin kukkia hänelle töihin jonkin viestin kanssa, tiedän myös joistakin hänen harrastuksistaan joissa voisin käydä törmäämässä häneen (niitä ei voisi kuitenkaan sattuman piikkiin koska ne harrastukset ei sijaitse alueella jossa voisin sanoa että sattumalta tuossa kävelin ja näin ihanan naisen jne) eli joutuisin heti kohtaamisen aluksi kertomaan että olen paikalla koska olen ihastunut enkä muuten saa yhteyttä joka voisi olla hyvin pelottavaa hänestä? Pelkään paljon että nainen pelästyy totaalisesti että oon joku mielenvikainen stalkkeri. Ja se veisi samantien kaikki mahdollisuuteni.

Naiset älkää ajatelko minun kantiltani, vaan ajatelkaa naisen kannalta. Miten on järkevintä ottaa t'ähän naiseen yhteyttä ilman että pelästytän häntä apuaaaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu