Hieman kunnioitusta

Mielipiteestä riippumatta, vainajan muiston kunnioittaminen kuuluu sivistyneeseen käytökseen.

Koettakaa salaliittoteoreetikotkin hieman hillitä idioottimaista meuhkaamistanne.

Lepää rauhassa, Neil Armstrong.
6131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lupaan että kunnioitus nousee kerralla jos hän jättää jälkeensä testamentin tai viestin jossa hän kertoo totuuden.

Äänestä
  • Ei idiootille kannata mitään kirjoitella koska kaikki mikä ei miellytä on tietysti salaliiton huijausta.

    Äänestä

  • patenttiselitys kirjoitti:

    Ei idiootille kannata mitään kirjoitella koska kaikki mikä ei miellytä on tietysti salaliiton huijausta.

    Armstrong vetäytyi julkisuudesta yli 40 vuoden ajaksi, koska oli pohjimmiltaan hyvin moraalinen mies eikä halunnut valehdella koko maailman edessä. Kuuhuijaukseen osallistumista Armstrong todennäköisesti katui lopun ikäänsä. Hän suostui menemään siihen mukaan vain, koska ajatteli sen olevan isänmaallinen velvollisuus. Elettiinhän tuolloin kylmän sodan aikoja. USA tarvitsi Apollo -fiktiota propagandavaltiksi.

    Äänestä

  • Säteily tappaa kirjoitti:

    Jos nyt JB menisit takaisin salkkarisivustolle, vai onko sinut naurettu jo sieltäkin pois?
    Näytähän yksikin tieteellinen linkki, jossa kerrotaan kuukäynnin säteilymäärän olevan tappava.
    Näytä edes se planeettojen spiraalirata.

    Olet kuin jätkän räkä piikkilangassa ja puhut tiedepalstalla tukkimiehen töistä.

    Äänestä

  • JB 99 spiraali kirjoitti:

    Olisiko korkeateknologiaa ilman tukkijätkiä? Väitämpä että ei olisi, koska ilman tukkimiesten ja jätkien ponnisteluja tieteellisiä kokeita tehtäisiin vieläkin luolissa tai taivasalla. Kaikki ei voi olla tiedemiehiä, tukkijätkiäkin tarvitaan, edelleen.

    Äänestä

  • Speedfart IV kirjoitti:

    Mutta kun JB on vain jätkän räkä ja luulee olevansa tukkijätkä.
    Armstong on ihmiskunnan suuria miehiä ja kuoleman jälkeinen kylähullun JB:n Armstongiin kohdistuva pilkkaaminen on on kaiken arvostelun alapuolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ite Saatana 666 kirjoitti:

Mielipiteestä riippumatta, vainajan muiston kunnioittaminen kuuluu sivistyneeseen käytökseen.

Koettakaa salaliittoteoreetikotkin hieman hillitä idioottimaista meuhkaamistanne.

Lepää rauhassa, Neil Armstrong.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu